TALOUSARVIOALOITE 712/2001 vp

TAA 712/2001 vp - Seppo Kääriäinen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Ylä-Savon vesistöjen kunnostusohjelman mukaisiin toimenpiteisiin

Eduskunnalle

Ylä-Savon vesistöjen kunnostusohjelman mukaan Ylä-Savossa on runsaasti kunnostusta kaipaavia vesistöjä. Monissa kunnissa tärkeysjärjestykseltään keskeisten hankkeiden toteuttaminen edellyttää kuitenkin korvamerkittyä rahoitusta myös valtion talousarviosta. Kunnostussuunnitelman toteuttaminen merkitsee Ylä-Savon seutukunnan vesimaiseman ja ympäristön kunnostamisen ohella erityisten teemakohteiden toteuttamista.

Kunnostussuunnitelman mukaisiin toimenpiteisiin kuuluu myös vesimatkailureittien toteuttaminen. Sisävesimatkailun merkityksen odotetaan kasvavan seutukunnan elinkeinona. Matkailun vaatimukset laajasti täyttävä vesistöjen kunto edellyttää kuitenkin pikaista kunnostussuunnitelman toteuttamista. Samalla myös vesistöjen muu virkistyskäyttökelpoisuus paranee.

Ylä-Savon alueen vesistöjen kunnostustöiden käynnistämisen myötä turvataan paikallisille maansiirto-, ruoppaus- ja kuorma-autoyrittäjille työnsaantimahdollisuuksia.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2002 talousarvioon momentin  35.10.77 perusteluihin maininnan, että määrärahaa saa käyttää Ylä-Savon vesistöjen kunnostusohjelman mukaisiin toimenpiteisiin.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Seppo Kääriäinen /kesk