TALOUSARVIOALOITE 717/2001
vp
TAA 717/2001
vp - Jaakko Laakso /vas
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Hiidenveden
ja Lohjanjärven kunnostamiseen
Eduskunnalle
Uudellamaalla on noin sata kunnostusta vaativaa järveä,
joista osa kärsii vakavasta happamoitumisesta ja rehevöitymisestä.
Sinileväesiintymät ovat tulleet yhä yleisimmiksi.
Varsinkin sateisina kesinä järviin kulkeutuu runsaasti
rehevöitymistä lisääviä ravinteita,
jotka viime kesän lämpimien ilmojen vuoksi saattavat
jatkossa edesauttaa järvien kunnon heikkenemistä.
Uudenmaan järvien tila edellyttää kunnostustoimia
ja valtiovallan tuntuvaa lisäpanostusta, joihin vuoden
2002 budjettiesityksessä ei kuitenkaan ole osoitettu lisämäärärahoja.
Hiidenvesi on yksi Uudenmaan tärkeimmistä järvistä,
jonka kunnostus vaatii seudun kuntien yhteistyön ohella
myös valtiovallan panostusta. Vesistön rehevöitymisen
pysäyttäminen ja järven veden laadun
parantaminen edellyttävät erilaisia kunnostustoimia,
joita alueen kunnat eivät yksin voi tukea.
Myös Lohjanjärvi kärsii osittaisesta
rehevöitymisestä, vaikka viime vuosikymmenen aikana järveen
tulevien ravinteiden määrä onkin ollut laskussa.
Edellä olevan perusteella ehdotan
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 35.10.77 lisäyksenä 1 500 000
euroa Hiidenveden ja Lohjanjärven kunnostamiseen.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001