TALOUSARVIOALOITE 721/2008 vp

TAA 721/2008 vp - Veijo Puhjo /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen työllistämiseen kunnille ja kuntayhtymille

Eduskunnalle

Palkkaperusteisia työllistämistukia kunnille ja kuntayhtymille on vähennetty viime eduskuntakausilla erittäin paljon. Kun palkkaperusteisiin työllistämistukiin vuonna 1998 käytettiin valtion varoja 193 miljoonan euron edestä, niin vuonna 2001 ne olivat puolittuneet 95 miljoonaan euroon. Tälle vuodelle valtion talousarviossa annettiin työllistämistukia kunnille ja kuntayhtymille enää 61 miljoonaa euroa, ja ensi vuodelle esitetään enää 40,2 miljoonaa euroa.

Vasemmistoliiton mielestä on täysin väärin, että ensi vuoden budjettikirjaan on toimintaperiaatteena mainittu seuraava tavoite: "Julkisella työvoimapalvelulla edistetään työllistymistä ensisijaisesti avoimille työmarkkinoinnille joko suoraan tai koulutuksen avulla".

Me katsomme, että yllä mainitun periaatteen toteutuessa jo nyt ongelmissa olevat julkiset palvelut heikkenisivät edelleen hallituksen aktiivisella toiminnalla, vaikka koko yhteiskunnan etu olisi päinvastoin alkaa parantaa nimenomaan julkisia palveluja.Siksi on perusteltua edelleenkin ylläpitää aktiivista työllistämistä kunnille ja kuntayhtymille julkisen palvelutason turvaamiseksi.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  32.30.51 lisäyksenä 34 000 000 euroa työllistämiseen kunnille ja kuntayhtymille.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Veijo Puhjo /vas
  • Matti Kauppila /vas
  • Minna Sirnö /vas
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Pentti Tiusanen /vas
  • Matti Kangas /vas
  • Esko-Juhani Tennilä /vas
  • Erkki Virtanen /vas
  • Jyrki Yrttiaho /vas
  • Merja Kyllönen /vas
  • Unto Valpas /vas
  • Martti Korhonen /vas
  • Krista Kiuru /sd