TALOUSARVIOALOITE 74/2011 vp

TAA 74/2011 vp - Pertti Hemmilä /kok 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen yksityisteiden valtionapuun

Eduskunnalle

Suomessa on yksityisteitä kaikkiaan noin 350 000 kilometriä, joista valtionapuun oikeutettuja on noin 55 000 kilometriä. Pitkällä tähtäimellä yksityisteiden valtionosuuksien määrää lisäämällä voidaan saavuttaa kokonaistaloudellista säästöä. Jos tiekunnilla olisi valtionosuuksien turvin mahdollisuus vuosittain korjata ja ennaltaehkäistä kelirikkovaurioita, säästettäisiin huomattavasti mittavissa perusparannuskustannuksissa. Käytännössä yksityisteiden kuntoon vaikuttaa huomattavasti myös yhteiskunnassamme yleinen talkootyön määrän väheneminen, koska nimenomaan yksityisteiden osakkaat ovat perinteisesti kunnostaneet tiestöä talkoovoimin. Väestön ikääntymisen myötä yksityisteiden liikennöitävyyden säilyttäminen vaatii yhteiskunnalta huomattavasti nykyistä suurempaa panostusta valtionavustuksiin.

Yksityisteiden kunnostamiseen käytetään vuosittain kymmeniä miljoonia euroja, joten arvonlisäveroa kerätään näistä töistä huomattavan paljon. Mahdollisimman suuri osuus kerätyistä veroista tulisi palauttaa takaisin yksityisteiden tukemiseen.

Yksityisteillä on keskeinen merkitys maaseudun elinvoimaisuudelle sekä maa- ja metsätalouden tehokkaalle hoitamiselle. Tavoitteena tulee olla maaseudulla asuvien ihmisten tasavertainen kohtelu, johon sisältyi mm. yksityisteiden pitäminen kunnossa. Maamme on harvaan asuttu, ja etäisyydet ovat pitkät. Yhteiskunnan kitkattoman toiminnan kannalta hyvät liikkumismahdollisuudet ja sujuva tavaroiden kuljettaminen ovat perusedellytyksiä. Hyvät liikenneyhteydet takaavat elinkeinoelämän kilpailukyvyn, työssäkäynnin ja myös tasa-arvon eri alueiden välillä.

Kun yksityisteiden kunnostamiseen tarkoitettuja määrärahoja jaetaan, on pidettävä huoli siitä, että määrärahat jakautuvat tasaisesti koko Suomeen. Määrärahat eivät saa keskittyä vain Keski- ja Pohjois-Suomen metsäisille alueille, vaan määrärahoilla on turvattava hyväkuntoiset yksityistiet koko Suomessa. Yksityisteillä on vähintään yhtä suurta käyttöä ja merkitystä eteläisessä Suomessa kuin muuallakin. Lisäksi on muistettava, että ilmastonmuutoksen myötä Etelä-Suomen tiet ovat kelirikon kaltaisessa tilassa lähes koko talvikauden pakkasten ja kunnon talvisäiden puuttuessa. Näin ollen myös yksityistiet kaipaavat entistä enemmän kunnostamista. Yksityisteiden kunnossapitoon arvioidaan kuluvan vuodessa sata miljoonaa euroa. Tästä arvonlisäveron osuus on noin 20 miljoonaa euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  31.10.50 lisäyksenä 7 000 000 euroa yksityisteiden kunnossapitoon ja parantamiseen.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Pertti Hemmilä /kok