TALOUSARVIOALOITE 74/2012
vp
TAA 74/2012
vp - Pertti Hemmilä /kok
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen ns. HAKU-tien
rakentamisen suunnitteluun välillä Aura—Mynämäki—Mietoinen
Eduskunnalle
Turku—Helsinki-moottoritie on jo vaikuttanut
ja tulee edelleen vaikuttamaan myös uusien yritysten sijoittumiseen
Varsinais-Suomeen. Uusia teollisuusalueita rakennetaan moottoritien
ramppien läheisyyteen, ja tämä vaikuttaa
negatiivisesti yritystoimintaan muualla maakunnassa. Esimerkiksi
Vakka-Suomi on jäämässä liikenneyhteyksiensä puolesta
epäsuotuisaan asemaan, koska raskaan liikenteen vaatimat
ajo-olosuhteet täyttävä poikittainen
yhteys länsirannikolta pääkaupunkiseudun
suuntaan kulkee Porista Helsinkiin tai Turusta Helsinkiin. Myös
Turulta puuttuu ulompi kehätie. Tällä hetkellä Turun
kautta kulkee huomattavasti rahtiliikennettä, jonka tarkoituksenmukainen
reitti Vakka-Suomesta pääkaupunkiseudulle kulkisi
Kustavista Auranmaan ja Halikon kautta ykköstielle.
Tieosuudesta Aura—Mynämäki—Mietoinen on
olemassa tarveselvitys vuodelta 1992 ja Tielaitoksen hankepäätös
keväältä 1993. Turun tiepiirillä on
myös yleissuunnitelma tieosuudesta. Hankkeen kustannusarvio
olisi noin 17 miljoonaa euroa, ja kannattavuuskertoimeksi on laskettu
1,7. Tällä hetkellä hanke ei ole Turun
tiepiirin Tienpidon suunnitelmassa vuosille 2009—2013.
Kehätiestä on rakentamatta ainoastaan Auran ja
Mietoisten välinen osuus. Kun poikittaisyhteys puuttuu,
se puolestaan lisää sekä Kustavintien että varsinkin
valtatien 8 liikenneruuhkia. Kehätien keskeneräisyys
tarkoittaa myös sitä, että Vakka-Suomen,
Loimaan ja Salon seutukuntien välinen tieyhteys puuttuu.
Salon elinkeinoelämä työllistää väestöä myös
Vakka-Suomesta, ja työmatkaliikenteessä joudutaan
nykyisin kulkemaan Turun kautta Saloon. Koko maakunnan yritystoiminnan
kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää, että pitkään
suunnitelmissa ollut ns. HAKU-tie (Halikko—Kustavi) saataisiin
rakennettua valmiiksi. Se on tärkeä varsinkin
tien päätepisteessä olevalle Vakka-Suomelle,
joka nyt on rakennemuutosaluetta ja EU:n tavoite 2 -ohjelma-aluetta.
Auran kunta ja Loimaan seutukunta taas kuuluvat 5 b -tukialueeseen.
Myös Rauman seudun metsäteollisuuden puunhankinnan
ja toimintaedellytysten turvaaminen on ensiarvoisen tärkeää.
Metsäteollisuuden synkästä tilanteesta
johtuen edelleen toimivien ja hyvin kannattavien yksiköiden,
kuten Rauman, toimintaedellytyksistä tulee huolehtia. Tieosuudella
voitaisiin turvata muun muassa metsäteollisuuden joustavan
puunsaannin paremmat edellytykset. Kokonaisuudessaan alueen teollisuuden
toimintaedellytysten turvaamisen kannalta tämä tieosuus
on erittäin tärkeä.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta lisää valtion vuoden 2013
talousarvioon momentin 31.10.20 perusteluihin
maininnan, että määrärahasta
saa käyttää 500 000 euroa ns. HAKU-tien
välillä Aura—Mynämäki—Mietoinen
rakentamisen suunnitteluun.
Helsingissä 28 päivänä syyskuuta
2012