TALOUSARVIOALOITE 751/2001
vp
TAA 751/2001
vp - Esa Lahtela /sd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Liperin
kirkonkylän—Ylämyllyn siirtoviemärihankkeen
toteuttamiseen
Eduskunnalle
Siirtoviemärillä on tarkoitus johtaa
Liperin kirkonkylän jätevedet kunnan toiselle
puhdistamolle, Ylämyllylle. Kirkonkylän puhdistamon
vesioikeuden luvassa on puhdistamon toiminnan tehostamisvelvoite
vuoden 2002 alusta lukien. Tehostaminen tarkoittaisi käytännössä puhdistamon
perusteellista saneerausta ja laajennusta. Kustannukset olisivat
karkeasti arvioiden noin 8—10 Mmk.
Siirtoviemärin rakentaminen edellyttää Ylämyllyn
puhdistamon laajennusta, jonka kustannusarvio on 1 680 000
euroa, josta valtion osuus on 840 000 euroa. Siirtoviemärin
rakentamisen myötä kunnan kolmen taajaman (Viinijärvi,
kirkonkylä ja Ylämylly) jätevedet käsitellään
yhdessä puhdistamossa. Valtion vesihuoltotyönä toteutettu
Viinijärven siirtoviemäri valmistui vuoden 1998
syksyllä, ja siihen liittyivät myös Kaprakan
kuntoutuskeskus ja Liperin ammattioppilaitos, jolloin näiden
yhteinen puhdistamo jäi pois käytöstä.
Siirtoviemärin etuna voidaan pitää jätevesien käsittelyä yhdessä nykyaikaisessa
puhdistamossa, jolloin mm. valvonta on entistä yksinkertaisempaa
toteuttaa keskitetyn viemärilaitostoiminnan myötä.
Keskittäminen parantaa myös koko kunnan lietteen
käsittelyä, sillä Ylämyllyn
puhdistamon yhteyteen rakennettavan kompostointilaitoksen rakentaminen
on aloitettu toukokuussa 1999.
Talousarvioesityksessä aloitusrahaa on esitetty 100 000
euroa. Järkevintä olisi kuitenkin, jos koko hanke
voitaisiin tehdä yhtäjaksoisesti ilman katkoksia.
Edellä olevan perusteella ehdotan
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 35.10.77 840 000 euroa
Liperin kirkonkylän—Ylämyllyn siirtoviemärihankkeen
toteuttamiseen.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001