TALOUSARVIOALOITE 766/2008
vp
TAA 766/2008
vp - Leena Rauhala /kd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen ennalta
ehkäisevään mielenterveystyöhön
ja piilossa olevien mielenterveysjonojen purkamiseen
Eduskunnalle
Mielenterveyden ongelmien korjaamisen lisäksi tulee
panostaa myös ennalta ehkäisevään
hoitoon. Ennalta ehkäisevän hoidon edut ovat lasten mielenterveyden
alueella kiistattomat. Se kannattaa ennen kaikkea inhimillisesti,
mutta myös taloudellisesti. Esimerkiksi koulupsykologin asiakkuus
maksaa n. 400 euroa vuodessa, kun taas lastenpsykiatrisen sairaalapaikan
vuosihinta on n. 130 000 euroa. Siksi varoja tulisi varata myös
ennalta ehkäisevään hoitoon samalla,
kun hoidetaan niitä akuuttia hoitoa tarvitsevia lapsia ja
nuoria, joiden osalta ennaltaehkäisy on jo liian myöhäistä.
Hoitotakuu, jonka piti tuoda helpotusta terveyspalvelujen käyttäjälle,
ei ole helpottanut hoitoon pääsyä ainakaan
mielenterveyspalveluiden puolella. Mielenterveyskuntoutujien oma
ja erilaisten selvitysten tuomio asiasta on tyly: tilanne on paikoin
jopa pahentunut hoitotakuun voimaantulon jälkeen. Ensiapu
ehkä toimii, mutta sen jälkeen hoitoketju katkeaa,
ja varsinainen hoito ja kuntouttaminen jäävät
puuttumaan. Hoidoksi annetaan lääkitys, ja siinä kaikki.
Mielenterveyspotilaille ei tehdä lain edellyttämiä hoitosuunnitelmia.
Ilman hoitosuunnitelmaa ei ole kirjattuja, hoidon tarpeessa olevia
potilaita eikä jonoja. Näennäisesti asiat
ovat kunnossa, mutta todellisuudessa asiat ovat toisin. Tästä kertoo
karua kieltä se, että psyykenlääkkeitä käyttää 700 000
suomalaista, suuri osa ilman hoitosuunnitelmaa. Hoidon tarpeen kuittaaminen
1—2 lääkärikäynnillä ja
reseptillä ei riitä hoitosuunnitelmaksi. Se on
pyöröovihoitoa, jollainen ei kuulu sivistysvaltioon.
Meiltä puuttuu tällä hetkellä seurantajärjestelmä,
jolla katsottaisiin, paljonko psykiatrisen hoidon tarpeesta on oikeasti
tyydyttämättä. Tämän selvittämiseksi
tarvittaisiin mielenterveysasioihin erikoistuneita lääkäreitä perusterveydenhuoltoon
kartoittamaan mielenterveyspotilaiden todellinen tilanne. Nyt ongelmat
ovat piilossa piilojonoissa.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon
momentille 33.60.30 lisäyksenä 5 000 000
euroa ennalta ehkäisevään mielenterveystyöhön
ja piilossa olevien mielenterveysjonojen purkamiseen.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2008