TALOUSARVIOALOITE 770/2009
vp
TAA 770/2009
vp - Kari Rajamäki /sd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen pitkäaikaistyöttömien
eläke-edellytysten selvittämiseen
Eduskunnalle
Työttömyyden kovaan ytimeen sisältyy
joukko, johon työvoimapoliittiset keinot eivät
syystä tai toisesta tehoa. Jokaisen ihmisen takaa löytyy oma
tarinansa. Sopivaa työtä ei ole löytynyt, vaikka
tahtoa olisi ollutkin. Tänä päivänä yli kymmenen
vuoden työttömyyden jälkeen on kohtuullista
tunnustaa, että keinovalikoima on käytetty. Tämän
pienen joukon osalta voidaan todeta, että eläkeratkaisu
on ihmisen ja yhteiskunnan kannalta kannatettavin vaihtoehto.
Sosiaali- ja työvoimatoimistot saivat kaksi vuotta
sitten ensimmäiset rahat pitkäaikaistyöttömien
eläke-edellytysten selvittämiseen. Rahalla on
ollut tarkoitus ostaa eläkepäätöksiin
vaadittavia välttämättömiä tutkimuksia
ja lääkärintodistuksia, joita terveyskeskukset
eivät ehdi tehdä. Myös lääkäreitä tulee
kouluttaa lisää Elma-palvelua varten.
Kuntoutussäätiö on alusta asti ollut
mukana eläkemahdollisuuksien selvittämisessä Eläkemahdollisuuksien
arvioinnilla eli Elma-palvelullaan. Se on tarkoitettu pitkäaikaistyöttömille, syrjäytyneille
tai moniongelmaisille, joiden työkyky, eläkemahdollisuudet
ja toiminnan rajoitukset halutaan tutkia. Meidän on jatkettava Elma-projektia
osoittamalla siihen lisää varoja valtion budjetista.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 talousarvioon
momentille 32.30.51 lisäyksenä 1 000 000
euroa pitkäaikaistyöttömien eläke-edellytysten
selvittämiseen.
Helsingissä 25 päivänä syyskuuta
2009