Lusto on Punkaharjulla sijaitseva valtakunnallinen
metsämuseo ja metsäalan tieto-, näyttely-
ja tapahtumakeskus ja myös yksi Suomen kuudesta tiedekeskuksesta.
Yleisölle vuonna 1994 avatusta Lustosta on muodostunut
merkittävä toimija, joka on suomalaisen metsätalouden
ja -kulttuurin näyteikkuna ulospäin. Vuosittain
talossa vierailee 30—35 000 kävijää,
joista 15—20 % on ulkomaalaisia. Kävijäkunta
koostuu mm. metsäalan ammattilaisista, opiskelijoista ja
sidosryhmistä, kulttuuri- ja luontomatkailijoista ja yksittäisistä perheistä.
Vuosittain Lustossa vierailee n. 5 000 lasta ja nuorta.
Valtakunnallisena metsäalan erikoismuseona Lustolla on
tallennus- ja asiantuntijavastuu metsätalouden osa-alueista
ja laaja-alaisesta metsäkulttuurista koko maassa.
Vuosina 2004—2005 toteutettiin maa- ja metsätalousministeriön,
TE-keskuksen, Metsämiesten säätiön
ja Suomen Metsämuseosäätiön
rahoituksella Luston laajennus. Hankkeessa rakennettiin noin 2 000
neliömetrin suuruinen laajennusosa metsätalouden
koneistumisen historian esittelemiseksi ja säilyttämiseksi.
Hanke jouduttiin jo suunnitteluvaiheessa jakamaan kahteen osaan.
Vaihe I saatiin valmiiksi keväällä 2005
ja siinä rakennettiin kokoelma-, arkisto-, tapahtuma- ja
työtilat sekä osa yleisötiloista (ravintola
ja WC-tilat). Ensimmäisen vaiheen kustannukset olivat n.
4,7 milj. euroa. Näyttelyhallin sisäosan ja rakennusten
yhdyskäytävän rakentamiseen ei rahoitus
tuolloin riittänyt. Näiden yleisökäyttöön
rakentaminen aloitettiin elokuun lopussa 2007 ja tilat valmistuivat
maaliskuussa 2008. Uusiin tiloihin sijoittuva Koneaika-näyttely
avattiin yleisölle 15.5.2008. II vaiheen kustannukset olivat
kokonaisuudessaan n. 900 000 euroa. Ko. summasta 320 000
euroa saatiin TE-keskuksen työllisyysperusteisena investointiavustuksena.
Laajennuksen loppuun saattaminen ja saaminen tuottavaan käyttöön
oli kuitenkin niin keskeinen hanke Luston toimintaa ajatellen, että loput
Metsämuseosäätiö rahoitti omalla
varainhankinnalla ja pankkilainalla.
Luston museokiinteistön laajentuminen 3 300 m2:sta
5 500 m2:een on aiheuttanut kiinteiden kustannusten,
lähinnä kiinteistö-, henkilöstö-
ja muiden toimintamenojen osalta, voimakkaan lisäyksen.
Tästä syystä on eduskunta vuosina 2005—2008
myöntänyt Luston valtionavustukseen em. lisämäärärahan.
Näyttelytilojen avaaminen yleisölle kasvatti vielä entisestäänkin
laajennuksesta aiheutuvia menoeriä.
Työvaltaisen ja erikoistekniikkaa sisältävän museotyön
ja kiinteistönhoidon kustannukset ovat nousseet viimevuosina
voimakkaasti. Perusrahoituksen ollessa epävarmalla pohjalla
ja vaikean rahoitustilanteen takia merkittävä osa
erityisammatillisista tehtävistä on jouduttu suorittamaan
palkattomien harjoittelijoiden ja opiskelijoiden sekä lyhyissä määräaikaisissa
työsuhteissa olevien työntekijöiden voimin.
Museokentässä on poikkeuksellista, että museot
omistavat/hallinnoivat kiinteistöä itse.
Lustossa tehdään n. 18 htv palkallista työtä ja
henkilökunnan työsuoritteesta 2,5—3 htv
menee kiinteistön hoitoon ja ylläpitoon, sekä tämän
lisäksi siivoukseen 1 htv.
Esim. sähkön hinnan ja palkkakustannusten nousu
näkyy välittömästä myös
Luston kuluissa kasvuna, myös lainanhoidosta aiheutuu korkokustannuksia.
Näitä kasvaneita kiinteitä kustannuksia
ei lisääntyneellä pääsylippujen
myynnillä pystytä kuitenkaan kattamaan. Luston
omarahoitusosuus museoiden keskuudessa on poikkeuksellisen suuri
nyt jo ja esimerkiksi pääsylipputulot ovat kaksinkertaiset
erikoismuseoiden keskiarvoon verrattuna. Aktiivista rahoituksen
hankintaa tehdään, mutta museotoiminta tarvitsee välttämättä myös
julkista tukea.
Tieto laajennuksen myötä tarvittavasta toiminta-avustuksen
lisäystarpeesta on ollut maa- ja metsätalousministeriöllä.
Tätä 150 000/170 000 euron
lisäosuutta ei kuitenkaan ole saatu MMM:n kehykseen, vaan
sen on eduskunta myöntänyt meille erikseen kunakin
vuonna ja luonnollisesti tarve on olemassa tulevinakin vuosina.
Aiempina vuosina myönnetty 150 000 euroa on
ollut täysin välttämätön
lisämääräraha jo keskeneräisen
kiinteistön toimintakuluihin. Kun nyt yleisötilat
otettiin kokonaisuudessaan käyttöön, olisi
edelleen välttämätöntä tarkistaa
tuota lisämäärärahaa kohoavien
kustannusten mukaan ja vuodelle 2008 summaa tarkistettiinkin 170 000 euroon.
Mikäli valtionavun määrä putoaisi
viime vuosien tasosta, merkitsisi se Luston toiminnan kannalta hyvin
ikäviä asioita. Toimintamme on viritetty niin
tiukalle taloudelliselle tasolle jo nyt, että lisämäärärahan
puuttuminen tarkoittaisi käytännössä sitä,
että henkilökuntaa jouduttaisiin lomauttamaan/irtisanomaan.
Tällöin museo jouduttaisiin sulkemaan määräajaksi
ja meneillään olevat muiden tahojen osin rahoittamat
projektit keskeyttämään. Väistämättä tämä heijastuisi
negatiivisesti myös koko Savonlinnan talousalueelle, jolla
on suuria vaikeuksia muutenkin.