TALOUSARVIOALOITE 779/2008
vp
TAA 779/2008
vp - Markku Rossi /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen hammaslääkärikoulutuksen
aloittamiseen Kuopion yliopistossa
Eduskunnalle
Opetusministeriö asetti 23.5.2007 selvitysmiehen
esittämään rakenteellisen kehittämissuunnitelman
hammaslääkärikoulutuksen valtakunnalliseksi
järjestämiseksi ja tekemään
ehdotuksen mahdollisesti tarvittavan koulutusmäärän
lisäämiseksi. Toimeksiantoon kuului myös
ottaa kantaa Itä-Suomen hammaslääkärivajeen
korjaamiseen. Selvitysmies Risto-Pekka Happosen laatima Selvitys
hammaslääketieteen koulutuksen valtakunnallisesta
kehittämisestä 2007 (Opetusministeriön
työryhmämuistioita ja selvityksiä 2007:40)
on julkaistu 23.8.2007.
Selvitysmies ehdottaa hammaslääkäripulan helpottamiseksi
nykyisen noin 100 opiskelijan sisäänoton lisättäväksi
160 opiskelijaan, joista 30 tulisi sijoittaa Kuopioon. Edelleen
selvitysmies toteaa, että hammaslääkärikoulutuksen
käynnistäminen Kuopion yliopiston omana toimintana on
välttämätöntä Itä-Suomen
hammaslääkärivajeen korjaamiseksi.
Kuopion ja Oulun yliopistot valmistelivat hammaslääkärikoulutuksen
aloittamista yliopistojen yhteistyönä, ja saman
valmistelutyön pohjalta koulutus voidaan aloittaa selvitysmiehen ehdotuksen
mukaisesti Kuopion yliopiston omana toimintana. Hammaslääkärikoulutusta
toteutetaan suunnitelman mukaan Kuopiossa kiinteässä yhteistyössä Savonia
-ammattikorkeakoulun ja suun terveydenhuollon palvelujärjestelmän kanssa
(Kuopion kaupunki ja muut lähialueen terveyskeskukset).
Savonia -ammattikorkeakoululla on olemassa koulutukseen tarvittavat
toimitilat, joissa voidaan hyödyntää synergiaetuja
yliopistollisen hammaslääkärikoulutuksen
ja ammattikorkeakoulun suun terveydenhuollon koulutusohjelman kanssa.
Ensimmäisenä vuonna opiskelijoita otetaan 15 ja
myöhemmin sisäänotto nostetaan 30 opiskelijaan.
Esitetty koulutusohjelma on korostetusti hammaslääkärin
tutkintoon tähtäävä jo opiskelun prekliinisestä vaiheesta
alkaen. Hanke on myös kustannustehokas/opiskelija.
Koulutuksen käynnistämiskustannukset Kuopiossa
ovat vuonna 2009 2,3 miljoona euroa ja myöhemmin koulutuksen
vakiinnuttua n. 4 miljoonaa euroa/vuosi.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon
momentille 29.50.01 lisäyksenä 2 300 000
euroa Kuopion yliopiston hammaslääkärikoulutuksen aloittamiseen
syksyllä 2009.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2008
- Markku Rossi /kesk
- Kari Rajamäki /sd
- Erkki Virtanen /vas
- Hannakaisa Heikkinen /kesk
- Tuula Väätäinen /sd
- Elsi Katainen /kesk
- Pentti Oinonen /ps
- Kari Kärkkäinen /kd
- Susanna Haapoja /kesk
- Reijo Paajanen /kok
- Jari Leppä /kesk
- Hannu Hoskonen /kesk
- Tuomo Hänninen /kesk
- Katri Komi /kesk
- Eero Reijonen /kesk
- Kimmo Tiilikainen /kesk
- Timo Korhonen /kesk
- Tarja Tallqvist /kd
- Markku Pakkanen /kesk
- Mikko Alatalo /kesk
- Tuomo Puumala /kesk
- Janne Seurujärvi /kesk
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Reijo Laitinen /sd
- Anu Vehviläinen /kesk
- Erkki Pulliainen /vihr
- Aila Paloniemi /kesk
- Pentti Tiusanen /vas
- Sirpa Paatero /sd
- Antti Vuolanne /sd
- Timo Soini /ps
- Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
- Raimo Vistbacka /ps
- Tero Rönni /sd
- Esko Ahonen /kesk
- Lauri Oinonen /kesk
- Esko-Juhani Tennilä /vas
- Timo Kaunisto /kesk
- Antti Rantakangas /kesk
- Olli Nepponen /kok
- Markku Laukkanen /kesk
- Toimi Kankaanniemi /kd
- Lauri Kähkönen /sd
- Matti Kauppila /vas
- Sinikka Hurskainen /sd
- Esa Lahtela /sd