TALOUSARVIOALOITE 791/2009
vp
TAA 791/2009
vp - Leena Rauhala /kd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Maahanmuuttajavammaisten
tuki ry:n toimintaan
Eduskunnalle
Vammaisilla maahanmuuttajilla on enemmän vaikeuksia
kotoutumisessa kuin muilla maahanmuuttajilla. He ovat usein pelokkaita
kohtaamaan viranomaisia, koska kokevat olevansa avuttomia. Varsinkin
sosiaaliviranomaiset koetaan "ylivoimaisiksi", eikä ole
ketään, jonka puoleen kääntyä apua
ja neuvoja saadakseen.
Arkipäivää on se, että määrärahojen
puutteen vuoksi vammaisten tapaamisiin esimerkiksi lääkärien
kanssa saatetaan kutsua virallisen tulkin sijasta vammaisen tukihenkilö,
jolle ei tarvitse maksaa palkkiota. Kenenkään
velvollisuuksiin ei kuulu kääntää esimerkiksi
epikriisejä, vaan tukihenkilö joutuu kääntämään
niitä ilman korvausta. Lääkärin
soitto esimerkiksi tutkimustuloksista tulee tukihenkilölle,
joka joutuu kääntämään sen,
jälleen ilman korvausta.
Työllistyminen on maahanmuuttajavammaisille vielä vaikeampaa
kuin syntyperäiselle suomalaiselle vammaiselle. Kuitenkin
myös vammaiset maahanmuuttajat haluaisivat olla hyödyksi
yhteiskunnalle.
Pääkaupunkiseudulla toimiva Maahanmuuttajavammaisten
Tuki ry pyrkii saamiensa pienten avustusten turvin hoitamaan kaikkien
vammaisten maahanmuuttajien asioita laajalti Suomessa. Yhdistys
pystyisi ja haluaisi tehdä paljon enemmän kuin
mihin nykyiset voimavarat riittävät. Siksi määrärahan
osoittaminen on tarpeen.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 talousarvioon
momentille 33.90.50 lisäyksenä 100 000 000
euroa Maahanmuuttajavammaisten tuki ry:n toimintaan.
Helsingissä 25 päivänä syyskuuta
2009