TALOUSARVIOALOITE 797/2008 vp

TAA 797/2008 vp - Pirkko Ruohonen-Lerner /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen perustienpitoon Uudenmaan tiepiirin alueella

Eduskunnalle

Uudenmaan tiepiirin alueella asuu 28 % maan väestöstä. Vuonna 2007 koko maan väestön kasvusta 70 % tapahtui tämän tiepiirin alueella. Perustienpidon määrärahoilla rahoitettavien seutu- ja yhdystieverkon hankkeiden investointitarve on alueella yli 900 miljoonaa euroa, mutta investointeihin on viime vuosina ollut käytettävissä vuosittain vain 7—11 miljoonaa euroa. Tilanne uhkaa edelleen huonontua: viime vuoden aikana maanrakennuskustannusindeksi on noussut 9,4 %, mutta käytettävissä olevat määrärahat eivät noudata kustannusten kehitystä. Seurauksena on monien tärkeiden alueellisten liikennehankkeiden lykkääntyminen kauaksi tulevaisuuteen. Tilanne on yhdyskuntien kehittämisen ja liikenneturvallisuuden kannalta kestämätön.

Seutu- ja yhdystieverkko on monin paikoin liikennemääriin verrattuna huonotasoinen. Keskikokoisiin tiehankkeisiin, kuten nopeasti kasvavien taajamien ohikulkuteihin, meluntorjuntaan, liikenneturvallisuuden parantamiseen sekä elinkeinoelämän ja joukkoliikenteen toimintaedellytysten turvaamiseen liittyviin hankkeisiin ei ole ollut juuri lainkaan rahoitusta. Uudenmaan tiepiirin tekemän selvityksen mukaan kevyen liikenteen hankkeita on n. 238 kpl, mutta nykyisellä rahoitustasolla niistä voidaan vuosittain toteuttaa vain muutama. Uudenmaan seutu- ja yhdystieverkon liikennemäärät sekä niiden kasvu ovat huomattavasti suurempia kuin maassa keskimäärin, mistä johtuen investointitarpeet ja investoinneista saatavat hyödyt ovat suuria. Valtion määrärahojen niukkuuden vuoksi kunnat ovat viime vuosina joutuneet enenevässä määrin rahoittamaan maantielain mukaan valtiolle kuuluvia investointeja.

Kiireellisiä kevyen liikenteen hankkeita on mm. Askolan, Pukkilan ja Ruotsinpyhtään kirkonkylissä sekä Loviisan kaupungissa. Myös Porvoossa ja Sipoossa on nopean väestönkasvun vuoksi useita välttämättömiä kevyen liikenteen hankkeita.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  31.10.21 lisäyksenä 20 000 000 euroa perustienpitoon Uudenmaan tiepiirin alueella.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Pertti Virtanen /ps
  • Pentti Oinonen /ps
  • Timo Soini /ps
  • Raimo Vistbacka /ps