Viimeksi julkaistu 19.1.2021 15.11

Talousarvioaloite TAA 80/2015 vp Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä harmaan talouden torjuntaan (20 000 000 euroa)

Anna-MajaHenrikssonrym.

Eduskunnalle

Harmaasta taloudesta aiheutuu Suomessa suuria verotulojen menetyksiä yhteiskunnalle. Lisäksi harmaa talous heikentää yleistä veromoraalia ja vaikeuttaa laillista toimintaa harjoittavien yritysten kilpailumahdollisuuksia. Eräiden tutkimusten mukaan (eduskunnan tarkastusvaliokunta 2010) harmaan talouden suuruusluokka on 10—14 miljardia euroa, mikä vastaa 5,5—7,5 prosenttia bruttokansantuotteesta. Tämä merkitsee, että harmaa talous aiheuttaa 4—6 miljardin euron taloudelliset menetykset vuodessa yhteiskunnalle. 

Harmaan talouden torjunta edellyttää valtiolta määrätietoisia toimenpiteitä. Keskeistä ohjelman tavoitteiden saavuttamisen kannalta on rikosten tekomahdollisuuksien vähentäminen, kiinnijäämisriskin lisääminen sekä viranomaisten reagointikyvyn parantaminen harmaan talouden paljastamisessa ja torjunnassa. Poliisi, syyttäjälaitos, tuomioistuinlaitos, Tulli ja verohallinto tarvitsevat tämän vuoksi riittävät voimavarat harmaan talouden tehokkaaseen torjuntaan. On syytä muistaa, että panostukset harmaan talouden torjuntaan maksavat nopeasti itsensä moninkertaisesti takaisin verotuloina, joita ei muuten tulisi valtiolle. 

Toisin kuin Kataisen ja Stubbin hallitukset Sipilän hallitus ei valitettavasti ole päättänyt priorisoida harmaan talouden torjuntaa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 20 000 000 euroa luvun 28.10 uudelle momentille harmaan talouden torjunnan tehostamiseen. 
Helsingissä 9.10.2015 
Anna-MajaHenrikssonr
CarlHaglundr
AndersAdlercreutzr
EvaBiaudetr
ThomasBlomqvistr
MikaelaNylanderr
MatsNylundr
JoakimStrandr
StefanWallinr