TALOUSARVIOALOITE 820/2009
vp
TAA 820/2009
vp - Päivi Räsänen /kd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen terveyskeskusten
toiminnan tason parantamiseen
Eduskunnalle
Hallituksen budjettiesitys jättää väistämättä kuntapalvelut
kurjistumaan. Hyvinvointipalveluiden laiminlyönti nyt tuottaa
surullisen laskun tulevaisuudessa, mitataanpa sitä inhimillisellä kärsimyksellä tai
rahalla. Perusterveydenhuolto kärsi resurssipulasta jo
ennen finanssikriisiä. Hallituksen valitsema linja on erityisen
käsittämätön, kun tiedossa on
esimerkiksi sikainfluenssan aiheuttamat kustannukset, jotka lankeavat
valtaosin kuntien hoidettavaksi.
Taloudellisen taantuman aiheuttamat kipeimmät ja kohtalokkaimmat
seuraukset kohdistuvat kuntien järjestämiin palveluihin.
Kuntien menojen hallitsematon kasvu johtuu pitkälti siitä,
että peruspalvelujen muodostama pohja vuotaa. Jos perusterveydenhuolto
ei toimi, paine kasaantuu kalliiseen erikoissairaanhoitoon. Kouluterveydenhuollon
puutteet tulevat esiin lisääntyvinä lastenpsykiatrian
kuluina, mielenterveyspalveluiden puute näkyy erikoissairaanhoidon
psykiatristen osastojen ruuhkautumisena ja päihdehoidon
puute vie potilaita sairaaloihin.
Kansalaisten suuri enemmistö on vakavasti huolissaan
julkisen terveydenhuollon ongelmista. Perusterveydenhuolto on maassamme
lähes kriisitilassa. Pääsy terveyskeskuslääkäreille
on entisestään vaikeutunut ja terveyskeskusten
vetovoima vähentynyt. Kuitenkin Vanhasen hallituksen budjettiesitys
osoittaa, että hallituspuolueilla ei ole edelleenkään
aikeita lunastaa lupauksiaan terveydenhuollon tason kohentamisesta.
Perusterveydenhoidon kuntoon saattaminen ei onnistu ilman merkittävää lisäpanostusta
terveyskeskusten toimintaan. Kansalaisen oikeudet saada terveydenhuollon
palveluja tulee turvata riittävillä resursseilla.
Terveyspalvelujen parantamista ei tule nähdä jakopolitiikkana,
vaan investointina kansalaisten terveyteen ja työkykyyn
ja siten myös panostuksena talouskasvuun.
Tämä aloite on osa kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjettia.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 talousarvioon
momentille 28.90.30 lisäyksenä 100 000 000
euroa terveyskeskusten toiminnan tason parantamiseen.
Helsingissä 25 päivänä syyskuuta
2009
- Päivi Räsänen /kd
- Leena Rauhala /kd
- Sari Palm /kd
- Tarja Tallqvist /kd
- Toimi Kankaanniemi /kd
- Bjarne Kallis /kd
- Kari Kärkkäinen /kd