TALOUSARVIOALOITE 825/2001 vp

TAA 825/2001 vp - Jukka Mikkola /sd ym.

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen Turun seudun vesihuollon suunnitteluun

Eduskunnalle

Turun seudun tekopohjavesihanke on Turun Seudun Vesi Oy:n (TSV) valmistelema kestävä ratkaisu alueen vesihuollon turvaamiseksi. Vuonna 1998 valmistunut Virttaa—Littoinen-syöttövesijohto tuo pohjavettä Kaarinan, Liedon, Piikkiön ja Paimion alueille. Turkulaiset ottavat juomavetensä Aurajoesta, Paimionjoesta ja Paattistenjoesta ja Raision ja Naantalin asukkaat Raisionjokeen padotuista altaista sekä Haunisten altaasta. Kuivina kesinä, kuten oli esim. 1999, Turun seudun vesihuolto on kärsinyt kunnollisen raakaveden puutteesta. Veden määrän väheneminen kuivina kausina johtaa paitsi vesipulaan, myös raakaveden laadun huononemiseen. Lisäksi pintavesien käyttöön raakavesilähteenä liittyy merkittävä ympäristövahingoista, kuten öljy- tai muusta kemikaalivahingosta, johtuva riski.

Keväällä 1999 valmistuneen Turun seudun vedenhankintayhteistyön kehittämissuunnitelman pohjalta lähdettiin tarkastelemaan vaihtoehtoa, jossa tekopohjavettä muodostetaan Virttaankankaalta käyttäen Kokemäenjokea raakavesilähteenä.

Ympäristövaikutusten arviointi, lupaprosessit, hankkeen suunnittelu, pohjavesialueen tutkimukset ja varsinainen rakentaminen ajoittuvat vuosille 2000—2006. Rakennuskustannukset ovat runsas 80 milj. euroa. Valtion rahoitusosuuden tulee olla noin neljäsosa. Rahoittaminen tulee ajankohtaiseksi muutaman vuoden kuluttua. Kuitenkin jo tässä vaiheessa valtion tulisi olla mukana hankkeen suunnittelussa.

Valtio on osallistunut vesihuoltotoimenpiteisiin maa- ja metsätalousministeriön määrärahoin. Turun seudun vesihuollon järjestämiseen on 1990-luvun alussa luvattu merkittävä valtion tuki. Turun seudun vesihanke tulee toteuttaa niin, että se koetaan Kokemäenjoen ja Virttaankankaan alueilla hyödyllisenä. Hankkeeseen tulee pyrkiä yhdistämään myös työpaikkojen lisääminen näille alueille.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  30.51.77 lisäyksenä 300 000 euroa Turun seudun vesihuollon suunnitteluun.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Jukka Mikkola /sd
  • Ismo Seivästö /kd
  • Mikko Immonen /vas
  • Annika Lapintie /vas
  • Ilkka Kanerva /kok
  • Liisa Hyssälä /kesk
  • Heli Paasio /sd
  • Pertti Hemmilä /kok
  • Janina Andersson /vihr
  • Mauri Salo /kesk
  • Marjaana Koskinen /sd
  • Virpa Puisto /sd