TALOUSARVIOALOITE 866/2008
vp
TAA 866/2008
vp - Minna Sirnö /vas ym.
Tarkistettu versio 2.0
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rokote- ja infektioepidemiologian
osastojen toiminnan sijoittaminen Tampereelle
Eduskunnalle
Kansanterveyslaitoksen (KTL) oma rokotetuotanto Helsingissä loppui
vuonna 2003. KTL:n nykyinen rokoteosasto arvioi ja seuraa yleisessä rokotusohjelmassa
annettavia rokotuksia ja antaa suosituksia rokotteista ja rokotuksista.
Rokoteosasto ostaa rokotteita yleiseen rokotusohjelmaan ja välittää rokotteita
terveydenhuollon toimipisteisiin, kuten neuvoloihin. Rokoteosastolla on
jonkin verran omaa tutkimustoimintaa, mutta mikään
rokoteosaston nykyisistä tehtävistä ei
ole selkeästi sidoksissa Helsinkiin.
Tampereesta on kehittynyt viimeisten 10 vuoden aikana voimakas
kliinisen rokotetutkimuksen keskuspaikka. Tampereen yliopiston lääketieteen
laitoksen rokotetutkimuskeskuksella on 15 rokotetutkimusklinikkaa
eri puolilla Suomea. Klinikoilla tutkitaan pääasiassa
uusia rokotteita, jotka ovat tulossa rekisteröintiin. Tutkimus
tapahtuu yhteistyössä kansainvälisten
rokotevalmistajien kanssa. Tämäntyyppinen tutkimus
sopii yliopistojen tehtäväksi, mutta ei viranomaisasemassa
olevan Kansanterveyslaitoksen tehtäväksi.
Tampereella tehdään myös terveystieteen
laitoksen koordinoimaa faasi IV -tutkimusta kohdunkaulan syövän
ehkäisystä HPV-rokotteella. Tämä tutkimus
tapahtuu jo nyt yhteistyössä KTL:n kanssa. Tampereella
on myös kaksi uusien rokotteiden kehittämiseen
tähtäävää yritystä (FIT
Biotech ja Vactech), jotka ovat ainoita laatuaan Suomessa.
Kansanterveyslaitoksen rokoteosaston sijoittaminen Tampereelle
vahvistaisi paitsi alueen myös koko Suomen asemaa kansainvälisen
rokotetutkimuksen kentässä. Tampere on myös
ainoa yliopistopaikkakunta, jossa on lääketieteellinen tiedekunta
mutta ei mitään KTL:n osastoa.
Kansanterveyslaitoksen rokoteosaston kanssa läheisintä yhteistyötä Helsingissä tekee
laitoksen infektioepidemiologian osasto. Tämänkään osaston
sijainti ei ole millään tavoin paikkakuntasidonnainen.
Valtionhallinnon toimintojen alueellistaminen jatkuu. Sosiaali-
ja terveysministeriön alaisen Kansanterveyslaitoksen toimintoja
ollaan sijoittamassa alueellistamissuunnitelman mukaisesti alueyksiköihin.
Erikseen on mainittu Tampereen määräaikainen
rokotustutkimus. Kansanterveyslaitoksen rokote- ja infektioepidemiologian
osastojen toiminnan sijoittaminen Tampereelle sopisi hyvin alueellistamisen
ohjelmaan. Toiminnan sijoittaminen Tampereelle tukisi samalla tiede-
ja teknologiayhteisön tämän alan klusterikokonaisuutta,
joka on yksi alueellistamiseen sovellettuja periaatteita. Pirkanmaa
pystyy tarjoamaan koulutettua työvoimaa, hyvät
tilat toiminnalle, riittävät ja laadukkaat palvelut
sekä toimivan yhteistyöverkoston. Myös
sijainniltaan Tampere on liikenteellisesti keskeisellä paikalla.
Valtion talousarvioesityksessä todetaan, että erityisesti
on varmistettava KTL:n toiminnan jatkuvuus senioritasoisten asiantuntijoiden
siirtyessä eläkkeelle. Osastojen toiminnan alueellistaminen
sopii hyvin tähän nivelvaiheeseen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta lisää valtion vuoden 2009
talousarvioon momentin 33.03.04 perusteluihin
lausuman, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rokote-
ja infektioepidemiologian osastojen toiminnan Tampereelle sijoittamisen
edellyttämiin alueellistamistoimiin ryhdytään
pikaisesti.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2008
- Minna Sirnö /vas
- Merja Kyllönen /vas