TALOUSARVIOALOITE 886/2001 vp

TAA 886/2001 vp - Pekka Nousiainen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Kolkonpään ja Sulkavan välisen maantieosuuden parantamiseen

Eduskunnalle

Maantien 4371 Kolkonpää—Sulkava-osuus on merkittävä läpikulkutie Sulkavan, Rantasalmen, Juvan ja Savonlinnan välisessä liikenteessä. Sitä käytetään erittäin paljon alkutuotannon raaka-aineiden kuljetuksessa jatkojalostukseen teollisuuslaitoksiin. Tien vaikutuspiirissä on satoja talouksia, ja peruskylissä asuvista huomattava osa käyttää tietä päivittäin esimerkiksi työmatkoihin. Tien huonokuntoisuus heikentää liikenneturvallisuutta ja asukkaiden kokemaa turvallisuutta, sillä huonokuntoinen tie voi aiheuttaa vaaratilanteita ja vaikeuttaa esimerkiksi pelastustoimen palvelujen saatavuutta hätätilanteessa.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  31.24.21 2 500 000 euroa Kolkonpään ja Sulkavan välisen tieosuuden parantamiseen ja päällystämiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Pekka Nousiainen /kesk