Viimeksi julkaistu 19.1.2021 15.12

Talousarvioaloite TAA 91/2015 vp Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä valtionosuuteen kunnille perustoimeentulotuen kustannuksiin (13 800 000 euroa)

Anna-MajaHenrikssonrym.

Eduskunnalle

Yksinhuoltajat kuuluvat kaikkein vaikeimmassa taloudellisessa asemassa oleviin lapsiperheisiin. Vaikuttaa epäoikeudenmukaiselta, että he jäävät nykytilanteessa monissa tapauksissa ilman lapsilisän yksinhuoltajakorotusta. Tämän vuoksi lapsilisän yksihuoltajakorotuksen ja toimeentulotuen välinen kytkentä tulisi purkaa. 

Nykyisellään yksinhuoltajakorotus vaikuttaa toimeentulotuen määrään. Nykyisen toimeentulotukijärjestelmän seurauksena on, että sen minkä valtio antaa toisella kädellä, kunta ottaa toisella kädellä. Selvitykset osoittavat yksinhuoltajavanhempien talouksien olevan toimeentulossaan muita lapsiperheitä riippuvaisempia toimeentulotuesta. Jotta kaikkein köyhimmille yksinhuoltajatalouksille olisi hyötyä yksinhuoltajakorotuksesta, kytkentä toimeentulotukeen on purettava. 

Koska toimeentulotukilaista aiheutuu lisämenoja kunnille maksettujen toimeentulotukikustannusten nousuna, tämä on kompensoitava kunnille korottamalla vastaavasti valtionosuutta perustoimeentulotuen kustannuksiin. Haluamme tehdä tämän muutoksen tukeaksemme yhtä yhteiskunnassamme kaikkein vaikeimmassa asemassa olevista ryhmistä, nimittäin yksinhuoltajia. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 13 800 000 euroa momentille 33.60.35 valtionosuuteen kunnille perustoimeentulotuen kustannuksiin.  
Helsingissä 9.10.2015 
Anna-MajaHenrikssonr
CarlHaglundr
AndersAdlercreutzr
EvaBiaudetr
ThomasBlomqvistr
MikaelaNylanderr
MatsNylundr
JoakimStrandr
StefanWallinr