TALOUSARVIOALOITE 959/2001
vp
TAA 959/2001
vp - Mauri Pekkarinen /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.1
Määrärahan osoittaminen kuntien
valtionosuuksien indeksitarkistusten suorittamiseen täysimääräisinä
Eduskunnalle
Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon näkymät eivät
ole niin valoisat kuin on annettu ymmärtää. Kuntaliiton
varovaisen arvion mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon menot kasvavat
pelkästään tehtävien lisäyksen
ja laajentumisen seurauksena 826 miljoonaa markkaa.
Kuntien tulopohjaa ovat supistaneet ansiotulovähennykset,
jotka leikkasivat kuntien tuloja viime vuonna 91 miljoonalla eurolla
ja ensi vuonna jopa 127 miljoonalla eurolla.
Vuosien mittaan tehdyt ylisuuret leikkaukset valtionosuuksiin
ja muutokset yhteisöveron jakoperusteisiin ovat johtaneet
kuntien välillä suureen eriarvoisuuteen. Tämän
lievittämiseksi hallitus siirtää kuntien
valtionosuuksiin 79 miljoonaa euroa vauraimpien pääkaupunkiseudun
kaupunkien verotuloista ja lisäksi 74 miljoonaa euroa sosiaali-
ja terveydenhuollon valtionosuuksiin. Nämä lisäykset
ovat enemmän kuin tervetulleita.
Ihmettelemme kuitenkin, miksi hallitus on päättänyt
puolittaa valtionosuuksien indeksitarkistukset, mikä merkitsee
32 miljoonan euron (lähes 200 miljoonan markan) leikkausta
sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksiin. Indeksitarkistusten
leikkaus kohdistuu ankarimmin kuntiin, jotka ovat muutoinkin taloudellisissa vaikeuksissa.
Ottaen huomioon lisääntyvät velvoitteet
ja sosiaali- ja terveydenhuollon resurssipula yli 11 miljardin euron
sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksissa esitetyt lisäykset
eivät tuo suurtakaan parannusta palveluihin. Lääkärilakon
kalleus ja jonojen purkaminen kasvattavat myös
menoja. Kuntaliiton arvion mukaan sosiaalimenot ovat ensi vuonna
23,8 prosenttia BKT:sta, mikä on vähemmän
kuin tänä vuonna ja selvästi alle EU:n
keskitason.
Ehdotamme, että sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksien
indeksitarkistukset maksetaan täysimääräisinä.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 33.32.30 lisäyksenä 32 000 000
euroa sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksien indeksitarkistusten
maksamiseen täysimääräisinä.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001
- Mauri Pekkarinen /kesk
- Mirja Ryynänen /kesk
- Juha Korkeaoja /kesk
- Esko Aho /kesk
- Hannu Aho /kesk
- Olavi Ala-Nissilä /kesk
- Sirkka-Liisa Anttila /kesk
- Maria Kaisa Aula /kesk
- Liisa Hyssälä /kesk
- Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk
- Anneli Jäätteenmäki /kesk
- Timo Kalli /kesk
- Kyösti Karjula /kesk
- Tanja Karpela /kesk
- Inkeri Kerola /kesk
- Niilo Keränen /kesk
- Mari Kiviniemi /kesk
- Katri Komi /kesk
- Timo E. Korva /kesk
- Seppo Kääriäinen /kesk
- Seppo Lahtela /kesk
- Markku Laukkanen /kesk
- Paula Lehtomäki /kesk
- Johannes Leppänen /kesk
- Jari Leppä /kesk
- Mika Lintilä /kesk
- Eero Lämsä /kesk
- Hannes Manninen /kesk
- Kari Myllyniemi /kesk
- Tero Mölsä /kesk
- Petri Neittaanmäki /kesk
- Pekka Nousiainen /kesk
- Lauri Oinonen /kesk
- Osmo Puhakka /kesk
- Antti Rantakangas /kesk
- Aulis Ranta-Muotio /kesk
- Juha Rehula /kesk
- Markku Rossi /kesk
- Pauli Saapunki /kesk
- Mauri Salo /kesk
- Hannu Takkula /kesk
- Matti Vanhanen /kesk
- Anu Vehviläinen /kesk
- Jukka Vihriälä /kesk
- Pekka Vilkuna /kesk
- Matti Väistö /kesk
- Jaana Ylä-Mononen /kesk