TALOUSARVIOALOITE 960/2001 vp

TAA 960/2001 vp - Pirkko Peltomo /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kuntien harkinnanvaraisiin avustuksiin

Eduskunnalle

Kuntatalous on viime vuosina ollut tiukoilla. Kunnissa toteutettujen säästötoimien ja yhteisöverojen nopean kasvun vuoksi kuntien keskimääräinen rahoitusasema on kohtuullisen hyvä. Koko maan tasolla kuntatalous vahvistui vuonna 2000. Tilanne kuitenkin vaihtelee suuresti maan eri alueilla. Negatiivisen vuosikatteen kuntien lukumäärä kasvoi yli kaksinkertaiseksi edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 196. Vuoden 2000 tilinpäätöksissä 232 kunnalla oli kertynyttä alijäämää. Tilanteen vakavuutta kuvastaa se, että harkinnanvaraista avustusta hakee tänä vuonna 306 kuntaa. Viime vuonna hakemuksen lähetti yhteensä 286 kuntaa. Tulevaisuudessa yhteisöveron ja mahdollisesti myös kunnallisveron laskeva tuotto on hankaloittamassa monien kuntien asemaa. Siksi kuntien harkinnanvaraisiin avustuksiin varattavaa määrärahaa tulee korottaa 58 865 774 euroon.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  26.97.34 lisäyksenä 8 408 774 euroa kuntien harkinnanvaraisiin rahoitusavustuksiin.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Pirkko Peltomo /sd