TALOUSARVIOALOITE 963/2009
vp
TAA 963/2009
vp - Unto Valpas /vas
Tarkistettu versio 2.0
Työeläkkeiden ns. taitetun indeksin korjaaminen
Eduskunnalle
Työeläkkeiden indeksitarkistukset
tehtiin 1970-luvulta lähtien indeksillä, jossa
sekä hintatason että ansiotason muutosten painokerroin
oli 50 %. Tämä menettely koettiin asianmukaiseksi
ja kohtuulliseksi, kun sekä palkka- että hintakehitys otettiin
huomioon samalla painoarvolla työeläkkeiden indeksitarkistuksia
tehtäessä.
Vuodesta 1996 lähtien eläkeläisten
toimeentuloa on kuitenkin heikentänyt jatkuvasti niin sanottu
taitettu indeksi. Tuolloin 65 vuotta täyttäneiden
eläkeläisten indeksi sidottiin 20-prosenttisesti
ansiotasoon ja 80-prosenttisesti hintatasoon, kun aiemmin molempien
painoarvo oli siis 50 %. Vuodesta 2005 lähtien
taitettua indeksiä on sovellettu myös alle 65-vuotiaiden
eläkkeisiin. Samaan aikaan yleinen ansiotaso Suomessa on noussut
nopeammin kuin hintataso, minkä vuoksi eläkkeiden
ostovoima on jäänyt jälkeen muun muassa
ansiotulojen ostovoimasta. Reilun kymmenessä vuoden aikana
työeläke on jäänyt yli 10 % jälkeen
tasosta, jonka aikaisempi indeksi turvasi. Edellisen työmarkkinakierroksen
tuloksena palkat nousivat jopa yli 10 % sopimuskaudella,
minkä seurauksena eläkkeiden jälkeenjääneisyys
on entisestään kiihtynyt. Lisäksi lokakuun
alussa voimaan tuleva ruoan arvonlisäveron alennus vaikuttaa
eläkeindeksiin heikentävästi.
Taitettu eläkeindeksi otettiin käyttöön
säästökeinona leikattaessa sosiaaliturvaa
1990-luvun lamavuosien seurauksena. Se on kohdellut eläkeläisiä kaltoin
vuosien kuluessa, kun taas työssäkäyvän
ja varsinkin pääomatuloja nauttivan väestönosan
tulot ovat nousseet tuntuvasti. Nykyisen taloustaantuman oloissa
ei saa toistaa edellisen laman aikana tehtyjä virheitä ja
jatkaa eläkeläisten epäoikeudenmukaista
kohtelua. Sen vuoksi on vähintäänkin
kohtuullista vaatia, että myös eläkeläisten
tulokehityksessä otetaan huomioon yleinen taloudellinen
kehitys ja tulotason nousu.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta lisää valtion vuoden 2010
talousarvion yleisperusteluihin lausuman, että hallituksen
edellytetään ryhtyvän toimenpiteisiin
työeläkeindeksin palauttamiseksi aiemmin käytössä olleeksi
indeksiksi, jossa sekä elinkustannusten että ansioiden
tason painoarvo on 50 %.
Helsingissä 25 päivänä syyskuuta
2009