Eri puolilta yrityskenttää kantautuu
parhaillaan huolestuttavia viestejä siitä, että ulkopuolisen
rahoituksen saaminen on vaikeutumassa. Ehdot ovat tiukentuneet ja
velkarahan marginaalit kasvaneet. Ilman kunnollisia vakuuksia lainan
saaminen on yksinkertaisesti aikaisempaa vaikeampaa, vaikka yrityksen
investointikohde sinänsä vaikuttaisi mielekkäältä.
Yritysrahoituksen kiristymisen taustalla luonnollisesti vaikuttavat
pankeille asetetut suuremmat vakavaraisuusvaatimukset, jonka seurauksena
pankkien liikkumatila ja riskinottokyky on aiempaa rajallisempi.
Valtio ei voi jäädä seuraamaan sivusta,
kuinka pankkien lainahanojen kiristyessä yritysten investoinnit
matelevat.
Valtion täytyy tällaisessa tilanteessa kyetä toimimaan
siten, että muodostuu korvaavia pankkirahoituksen ulkopuolisia
rahoituskanavia. Tällaisia ovat esimerkiksi Keskustan esittämä uuden kasvun
rahasto, josta Keskustan eduskuntaryhmän jäsenet
ovat tehneet erillisen toimenpidealoitteen.
Uuden kasvun rahaston rinnalla on syytä ottaa käyttöön
myös monia muita toimia, joilla voidaan vaikuttaa siihen,
että investointien rahoituslukkoja saadaan avautumaan.
Yksi keino olisi ohjeistaa Finnveraa nostamaan rahoituspäätöstensä riskitasoa.
Tämä luonnollisesti edellyttää samalla
varautumista tulevina vuosina kasvaviin luottotappioihin. Tällä hetkellä yritysten
rahoituspäätökset kaatuvat liian usein
siihen, ettei Finnvera lähde mukaan rahoitukseen. Finnveran
osalta uutena rahoitusinstrumenttina tulee puolestaan ottaa käyttöön
rakennepoliittisen lainoituksen mahdollisuus. Rakennepoliittinen
laina olisi kohdennettu yrityksille, jotka kehittävät
tuotantotapojaan, tuotteitaan tai markkinointiaan vastaamaan muuttuneiden markkinoiden
kysyntää.
Eläkeyhtiöiden takaisinlainausrahastoissa
on yritysten rahoittamista mahdollistavia pääomia jopa
kymmeniä miljardeja euroja. Takaisinlainausrahaston sääntöjä pitää uudistaa
sellaiseksi, että tämän reservin hyödyntäminen
on yritysten näkökulmasta järkevää.
Suomen tulee kansallisin toimin huolehtia siitä, että pankkien
monimuotoisuus säilyy ja pienet pankit säilyvät
elinvoimaisina. Moni pieni pankki on erikoistunut luotonannossaan,
joten koostaan huolimatta ne voivat kattaa merkittävän
osan jonkin tietyn sektorin, kuten vaikkapa maatalouden, yritysrahoituksesta.
Suomen tulee myös välttää omilla
kansallisilla toimillaan lisäämästä pankkien
luotonannon sääntelyä ylikireäksi.
Kataisen hallituksen käyttöönottama
pankkivero on oivallinen esimerkki Kataisen hallituksen epäonnistuneesta
veropolitiikasta. Ensinnäkin veron tuotto on jäämässä pienemmäksi
kuin mitä veron kustannukset ovat, kun huomioidaan yhteisöveromenetykset.
Keskusta ei lähtökohtaisesti kannata sellaisia
veroja, jotka eivät edes lisää verotuottoa.
Vero kohdistuu täydellä painollaan pienille pankeille,
kun sen sijaan isot pohjoismaiset finanssikonsernit ovat voineet
hyödyntää eri maiden erilaisen veropohjan
jättämät aukot ja minimoida verorasituksen.
Pankkiveron maksajaksi päätyvät joko
välillisesti tai jopa suoraan kohdennettuna tavalliset
suomalaiset yritykset ja kotitaloudet. Veron tuottoa ei myöskään edes
käytetty mahdollisiin tuleviin pankkikriiseihin varautumiseen,
vaan se kului valtion syömämenojen katteeksi.
Keskustan mielestä pankkivero tuleekin lakkauttaa.
Pankkien antamaan luotonantoon voidaan vaikuttaa sääntelemällä vakuusvaateita
ja vaikuttamalla näin luotojen riskisyyden määrittelyyn. Oman
pääoman vaade on moninkertainen teollisuusinvestoinnissa
esimerkiksi asuinrakennukseen verrattuna. Näin rahoja ohjataan
kanavoitumaan riskiä karttaviin sijoituksiin, jolloin uuden kasvun
potentiaali jää hyödyntämättä.
Erilaisten rahoituspäätösten riskimäärittelyä on
syytä tarkastella uudestaan.
Pienten ja aloittavien yritysten rahoittamiseksi tulee ottaa
käyttöön alueellisia tai kunnallisia pääomarahastoyhtiöitä,
jotka poikkeavat perinteisistä julkisin varoin toimivista
kehittämisyhtiöistä siinä,
että niistä voisi saada erilaisten yritystoiminnan
suunnitteluun liittyvien palveluiden lisäksi myös
rahoitusta. Alueellisten pääomarahastojen pääomittaminen
voitaisiin toteuttaa valtakunnallisen kasvurahaston kautta.
Suomeen tulee luoda piakkoin toimivat joukkovelkakirjamarkkinat
pienten ja keskisuurten yritysten käyttöön.
Pörssin elinvoimaisuuden kasvattamiseksi on syytä vakavasti
harkita, että First North -listalle listautuvilla yrityksillä olisi mahdollisuus
pysyttäytyä verotuksellisesti listautumattoman
yhtiön asemassa.
Konkurssitilanteessa yrittäjää uhkaava
velkavankeuteen joutuminen on pelotteena sellainen, että se
estää tehokkaasti kasvupyrkimyksiä. Tämän
vuoksi olisi tärkeää pohtia konkurssilainsäädännön
uudistamista. Epäonnistumisessa on uuden kasvun
siemen. Yrityksen kaatumisen ei tulisi lannistaa yrittäjää,
vaan kannustaa häntä ottamaan opikseen ja jatkamaan
uraansa yrittäjänä.
Yritysten rahoituksen kannalta on valtaisan tärkeää,
että Suomen julkisen talous saadaan vakautumaan. Valtion
talouden luottoluokituksen säilyttäminen korkeimmalla
tasolla auttaa myös yritysten rahoituskustannusten hillitsemisessä.