Viimeksi julkaistu 9.2.2024 20.22

Toimenpidealoite TPA 26/2019 vp 
Päivi Räsänen kd ym. 
 
Toimenpidealoite lisätylle sokerille tulevan terveysperusteisen veron käyttöönottamisesta

Eduskunnalle

Suomalaiset syövät ja juovat edelleen liikaa sokeria. Kasvavalla sokerinsyönnillä on niin kansanterveydellisiä kuin taloudellisiakin vaikutuksia. Vuonna 2017 poistuneen sokeriveron tilalle olisi kansanterveydellinen tarve saada sokerin kulutusta vähentävä terveysperusteinen vero. Verotus kohdistuisi ravitsemuksellisesti turhiin elintarvikkeisiin, joiden runsas nauttiminen lisää suomalaisten sokerin saantia ja heikentää kansanterveyttä. Esitämmekin, että maassamme otetaan käyttöön terveysperusteinen, lisätylle sokerille tuleva vero, joka kohdistuisi tasapuolisesti eri tuoteryhmiin ja perustuisi elintarvikkeisiin lisättyyn sokeriin. Tuottotavoite olisi terveysperusteisessa verossa 250 miljoonaa euroa, jolloin verotason tulisi olla 1,56 euroa/kg. 

Verolla edistettäisiin terveyttä sekä vähennettäisiin terveydenhoidon kustannuksia. Veronalaisia olisivat Suomessa valmistettu sokeri, maahantuotu sokeri ja kaikki maahantuodut sokeria sisältävät tuotteet. Verotuksen mahdollistaa myös vuonna 2016 uudistunut pakkausmerkintälainsäädäntö, joka teki elintarvikkeiden sokerimäärän ilmoittamisen ravintoarvomerkinnöissä pakolliseksi. Terveysperusteisia veroja on käytössä EU:ssa. Esimerkiksi Unkarissa sokerin, rasvan ja suolan verottaminen on terveysperusteista, ja näitä sisältävien epäterveellisten ruokien kulutusta on saatu vähennettyä merkittävästi.  

Esitys sisältyy Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vuoden 2020 vaihtoehtobudjettiin. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin lisätylle sokerille tulevan terveysperusteisen veron käyttöönottamiseksi vuoden 2020 alusta. 
Helsingissä 24.10.2019 
Päivi Räsänen kd 
Sari Essayah kd 
Antero Laukkanen kd 
Sari Tanus kd 
Peter Östman kd