TOIMENPIDEALOITE 52/2013
vp
TPA 52/2013
vp - Raimo Piirainen /sd
Tarkistettu versio 2.0
Verovelkarekisterin perustaminen
Eduskunnalle
Hallitus toi eduskuntaan hallituksen esityksen (HE
204/2013 vp), jossa esitetään
perustettavaksi Verohallinnon ylläpitämä yritysten
verovelkarekisteri. Esityksen mukaan jokaisella olisi oikeus
saada tieto siitä, onko yrityksellä vähintään 5 000
euroa sellaista verovelkaa, josta ei ole Verohallinnon tekemää maksujärjestelyä.
Verovelkarekisteri olisi julkinen, mutta tietoa verovelan euromäärästä ei
julkaistaisi. Verovelkatietojen julkisuuden kannustustimena on saada
yrityksiä hoitamaan velvoitteensa, jolloin samalla torjutaan
harmaata taloutta myös muissa kuin tilaajavastuulain ja
hankintalain soveltamistilanteissa.
Työpaikkojen katoaminen ja työmarkkinoiden
kiristyvä kilpailu ohjaavat yhä useamman työllistämään
itsensä yrittäjänä. Yritykset
ovat kooltaan pieniä, ja monelle riittää,
että liiketoiminta työllistää vain
yrittäjän itsensä. Pienet yritykset toimivat
usein henkilövetoisina, joissa yrittäjän
oma osaaminen ja työkyky ovat yhtä kuin koko yritys.
Kun seurantajärjestelmiä kehitetään,
on kohtuullista huomioida yritysten kansantaloudellinen mittakaava.
Voi hyvällä tunnolla sanoa, että miljoonaluokan
kuittitehtailua ja veronkiertoa harjoittava elämäntaparikollinen
ja maksuvaikeuksiin joutunut, aiemmin tunnollisesti velvoitteensa
hoitanut ammatinharjoittaja eivät kuulu samaan rekisteriin.
Ei ainakaan pitäisi kuulua.
On erityisen tärkeää, ettei hyvää tarkoittava rekisteri
vahingoita rehellisten yrittäjien liiketoimia ja elämää.
Nytkin on paljon yrittäjiä, jotka esimerkiksi
sairauden tai jonkin muun yllättävän vastoinkäymisen
seurauksena ovat ajautuneet vaikeuksiin ja tulleet kirjatuiksi joihinkin
rekistereihin. Uudistuksen yhteydessä on otettava huomioon
myös tilapäisissä maksuvaikeuksissa olevien
yritysten tarpeet. Tämä on perusteltua myös
Verohallinnon perintätoimien näkökulmasta.
Talouden taantuman aikana yritysten maksuajat pidentyvät.
Sama koskee myös kuntia, mihin vaikuttavat lähinnä byrokratia
ja ohjelmistovirheet sekä myös alimitoitettu henkilöstö.
Tästä kaikesta seuraa se, että yrittäjät
saavat omat saatavansa kahden tai jopa kolmen kuukauden viiveellä.
Tänä aikana yrittäjän on kuitenkin
suoritettava omat velvoitteensa eli maksettava muun muassa arvonlisäveronsa.
Tähän nähden 5 000 euron raja
vaikuttaa aivan liian matalalta verovelan rajalta.
Hallituksen esitys tulee lisäämään
Verohallinnon kuormitusta maksuohjelmien teossa. Uudistuksen yhteydessä on
tärkeää varmistaa Verohallinnolle riittävät
resurssit maksuohjelmien tekemiseen, jotta yksikään
yrittäjä ei voi päätyä tilapäisen
maksuvaikeuden vuoksi perustettavaan verovelkarekisteriin.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin varmistaakseen,
että Verohallinnolla on riittävät resurssit
yritysten verovelan maksuohjelmien tekemiseen ja että yrityksellä tulee
olla vähintään 10 000 euroa
verovelkaa, ennen kuin yritys joutuu maksuohjelman puuttuessa verovelkarekisteriin.
Helsingissä 10 päivänä joulukuuta
2013