VALTIONEUVOSTON JATKOKIRJELMÄ
Ehdotus
Taustaa
Euroopan komissio on avaamassa uudelleen keskustelun talouspolitiikan EU-koordinoinnin arvioinnista (economic governance review).
Talouspolitiikan EU-koordinaation arviointia on käsitelty valtioneuvoston E-selvityksessä E 14/2020 vp. Talous- ja finanssipolitiikan koordinaation perustana on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 121 artikla, jossa todetaan, että jäsenvaltiot pitävät talouspolitiikkaansa yhteistä etua koskevana asiana ja sovittavat talouspolitiikkansa yhteen neuvostossa. Jäsenvaltioiden talouspolitiikkaa rajoittaa SEUT 126 artikla sekä pöytäkirja 12, joissa on määritetty alijäämä- ja velkakriteerit sekä jommankumman rikkoutumisen pohjalta käynnistyvä liiallisen alijäämän menettely (excessive deficit procedure, EDP).
Lisäksi EU:n jäsenmaiden talous- ja finanssipolitiikan ohjausta säätelee vakaus- ja kasvusopimus, joka jakautuu korjaavaan (asetus (EY) N:o 1467/97) ja ennaltaehkäisevään (asetus (EY) N:o 1466/97) osaan. Jäsenmaa on korjaavassa osassa, jos se on liiallisen alijäämän menettelyssä. Jos jäsenmaa ei ole liiallisen alijäämän menettelyssä, siihen pätevät vakaus- ja kasvusopimuksen ennaltaehkäisevän osan säännöt. Ennaltaehkäisevän osan keskiössä on jäsenmaiden maakohtainen keskipitkän aikavälin tavoite (medium-term objective, MTO), joka asetetaan rakenteelliselle jäämälle (rakenteellinen jäämä kuvaa suhdannevaihteluiden vaikutuksesta puhdistettua julkisen talouden rahoitusjäämää), ja jonka toteutumista arvioidaan paitsi rakenteellisen jäämän myös menokehityksen avulla. Jos ennaltaehkäisevän osan sääntöjä rikotaan, niin jäsenmaan kohdalla voidaan käynnistää merkittävän poikkeaman menettely (significant deviation procedure, SDP).
Lisäksi tiedonannossa käsitellään makrotalouden epätasapainoa koskevaa menettelyä (macroeconomic imbalance procedure, MIP) (asetus (EU) N:o 1176/11). Makrotalouden epätasapainoa koskevalla menettelyllä pyritään havaitsemaan, ehkäisemään ja korjaamaan mahdollisesti haitallisia makrotalouden epätasapainoja, jotka voisivat vaikuttaa kielteisesti jonkin EU-maan, euroalueen tai koko EU:n talouden vakauteen. Menettelyn aloittaa komission varoitusmekanismiraportti, jossa määritellään ne maat, joilla komissio katsoo mahdollisesti olevan makrotalouden epätasapainoja. Komissio laatii perusteelliset tarkastelut siitä, onko jäsenvaltiossa epätasapainoja ja onko epätasapaino liiallinen. Mikäli jäsenvaltiolla todetaan olevan liiallisia epätasapainoja voi komissio esittää käynnistettäväksi menettelyn korjaavaanosaan liittyvän liiallista epätasapainoa koskevan menettelyn (excessive imbalanceprocedure, EIP).
Vakaus- ja kasvusopimusta ja talouspolitiikan koordinaatiota yleisemmin uudistettiin vuosina 2011–2013. Vuoden 2011 six-pack-muutokset pitivät sisällään seuraavat viisi asetusta ja yhden direktiivin:
asetus (EU) N:o 1175/2011: Asetuksella muutettiin vakaus- ja kasvusopimuksen ennaltaehkäisevää osaa koskevaa asetusta (EY) N:o 1466/97.
asetus (EU) N:o 1177/2011: Asetuksella muutettiin vakaus- ja kasvusopimuksen korjaavaa osaa koskevaa asetusta (EY) N:o 1467/97.
asetus (EU) N:o 1173/2011: Asetus mahdollisti sanktioiden antamisen euroalueen jäsenmaille julkisen talouden menettelyissä.
asetus (EU) N:o 1176/2011: Asetus luo kaikkia jäsenmaita koskettavan makrotalouden epätasapainoja koskevan menettelyn.
asetus (EU) N:o 1174/2011: Asetus mahdollistaa sanktioiden antamisen euroalueen jäsenmaille makrotalouden liiallista epätasapainoa koskevassa menettelyssä.
direktiivi 2011/85/EU: Direktiivillä säädettiin julkisen talouden tilastotiedoista, budjetin taustalla käytettävistä talousennusteista, numeerisista finanssipolitiikan säännöistä ja keskipitkän aikavälin budjettikehyksistä sekä finanssipolitiikan riippumattomien valvojien tehtävistä. Direktiivi on, yhdessä finanssipoliittisen sopimuksen (fiscal compact) kanssa, toimeenpantu Suomessa finanssipoliittisella lailla (laki talous- ja rahaliiton vakaudesta, yhteensovittamisesta sekä ohjauksesta ja hallinnasta tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen soveltamisesta sekä julkisen talouden monivuotisia kehyksiä koskevista vaatimuksista, 869/2012) sekä JTS-asetuksella (asetus julkisen talouden suunnitelmasta, 120/2014).
Vuoden 2013 two-pack-asetuspaketti koski vain euromaita ja piti sisällään:
asetus (EU) N:o 473/2013: Asetuksella luotiin euromaiden yhteinen budjettijakso, joka koskee jäsenmaiden alustavia talousarviosuunnitelmia (draft budgetary plans, DBPs) seuraavalle vuodelle. Sen mukaisesti euromaat toimittavat komissiolle alustavat talousarviosuunnitelmansa lokakuun puoliväliin mennessä. Jos komissio tällöin havaitsee jäsenmaan suunnitelman muodostavan erityisen vakavan poikkeaman vakaus- ja kasvusopimuksen vaatimuksista, komissio voi pyytää jäsenmaalta uuden talousarviosuunnitelman. Tämän jälkeen komissio tekee arvion kaikista suunnitelmista marraskuun loppuun mennessä, minkä jälkeen euroryhmä käy niistä keskustelun ja tekee niitä koskevan julkilausuman.
asetus (EU) N:o 472/2013: Asetuksella luotiin puitteet rahoitusvakauden osalta vaikeuksissa olevien tai vaikeuksien uhasta kärsivien, rahoitustukea saavien tai rahoitustukiohjelmasta irtautuvien jäsenvaltioiden tilanteen käsittelylle. Asetusta sovelletaan euroalueen maihin, joilla on vakavia ja rahoitusvakautta mahdollisesti horjuttavia taloudellisia vaikeuksia sekä euroalueen maihin, jotka pyytävät tai saavat rahoitustukea EU-mailta, muilta kuin EU-mailta, EU:n vakausmekanismeista tai kansainvälisiltä rahoituslaitoksilta. Asetuksen soveltamisalaan kuuluu kolmentyyppistä vahvistettua valvontaa: tiukennettu valvonta, makrotalouden sopeutusohjelma sekä ohjelman jälkeinen valvonta. Asetuksen mukaista valvontakehystä on sovellettu ERVV:stä ja ERVM:stä rahoitettuihin Irlantia ja Portugalia koskeviin ohjelmiin sekä EVM:stä rahoitettuihin Espanjaa ja Kyprosta koskeviin ohjelmiin sekä ERVV:stä että EVM:stä rahoitettuihin Kreikkaa koskeviin ohjelmiin.
Komission tiedonannon pääkohdat
Komission tulkinnan mukaan sen vuoden 2020 helmikuussa julkaiseman tiedonannon pääkohdat ovat yhä voimassa:
i) julkisen talouden kestävyyden ja kasvun varmistaminen sekä makrotalouden epätasapainojen välttäminen,
ii) talouspolitiikan tiiviimmän koordinoinnin erityisesti euroalueella ja jäsenvaltioiden taloudellisen suorituskyvyn lähentymisen edistäminen
iii) makrotaloudellisen lähentymisen edistäminen EU:ssa.
Komission tiedonannon keskeinen sisältö on:
Finanssipoliittisessa kehikossa erityisesti jäsenvaltioiden seuranta on ollut tehokas palauttamaan jäsenmaita budjettikurin piiriin maiden leikattua alijäämiä ja supistettua velkasuhteita seurannan tuloksena. Korjaava osa on ollut ennaltaehkäisevää osaa tehokkaampi väline. Kehikkoa kuvattiin monimutkaiseksi ja huomautettiin osan sen indikaattoreista perustuvan havaitsemattomiin muuttujiin.
Makrotaloudellisen epätasapainon menettely kasvatti jäsenvaltioiden seurannan laajuutta, mutta sen yhteensovittaminen vakaus- ja kasvusopimuksen kanssa on ollut epätäydellistä. Menettely ei ole ottanut tarpeeksi huomioon ilmastonmuutoksesta ja muista ympäristötekijöistä aiheutuvaa painetta. Menettely ei ole johtanut jäsenmaissa tarpeellisiin rakenteellisiin uudistuksiin.
Ratkaisuja euroalueen jäsenmaiden kohtaamiin vakaviin rahoitusvakausongelmiin (myös uhkaaviin) on kehitetty vuodesta 2010 lähtien ja tuloksena on ollut Euroopan vakausmekanismin perustaminen. Kaikki ne euroalueen maat, jotka ovat saaneet mekanismista rahoitusta, ovat pystyneet palaamaan rahoitusmarkkinoille ja saaneet sen jälkeen rahoitusta kestettävällä korkotasolla. Mekanismia voidaan kehittää muuttamalla ohjelmien luonnetta, vahvistamalla valtioiden omistajuutta ja kasvattamalla läpinäkyvyyttä ja tilivelvollisuutta.
Komission tiedonannon sisällöstä tarkemmin
Komissio toteaa, että sen vuonna 2020 viestimät päähaasteet ovat nyt entistäkin ajankohtaisempia, sillä pandemia on muuttanut talouden olosuhteita, minkä lisäksi on tärkeää edistää vihreää ja digitaalista siirtymää:
Jäsenmaiden julkiset velkasuhteet ovat kasvaneet entisestään
Julkisten investointien tulisi säilyä korkealla tasolla lähitulevaisuudessa
Suhdanteita tasaavat finanssipoliittiset sekä EU-tason politiikkatoimet ovat osoittautuneet erittäin tehokkaiksi välineiksi kriisin negatiivisten vaikutusten heikentämisessä
Tehdyt politiikkatoimet ovat korostaneet koordinoidun politiikan merkitystä sekä EU- ja jäsenvaltiotason toimien yhteisvaikutuksen kehittämistä.
Nopeassa tahdissa muuttuvat taloudelliset olot ovat osoittaneet, että havaitsemattomien muuttujien käyttäminen finanssipoliittisissa säännöissä tuottaa haasteita ja osa säännöistä ei sovi nopeasti muuttuviin olosuhteisiin.
Useat kriisiä edeltäneet makrotaloudelliset epätasapainot ovat kasvaneet ja samalla on syntynyt uusia. Oikea-aikainen reagoiminen on noussut entistäkin tärkeämmäksi.
EU:n finanssipoliittisten sääntöjen tulevaisuus
Komissio toteaa, että EU:n finanssipoliittisissa säännöissä tärkein haaste on (osan) jäsenvaltioista korkeiden julkisten velkatasojen supistaminen kestävällä ja kasvuystävällisellä tavalla. Taloudellisten olojen sen salliessa jäsenvaltioiden tulisi velkatasoissa pyrkiä palaamaan supistuvalle kasvu-uralle ja tässä vahva talouden elpyminen on avainasemassa. Julkiset investoinnit ovat siinä olennaisen tärkeitä ja niitä tuetaan väliaikaisesti elpymis- ja palautumistukivälineellä (Recovery and Resilience Facility, RRF).
Komissio toteaa myös, että koordinoidun politiikan tuottama vakauttava vaikutus on ollut elintärkeää EU-alueelle kohdistuvan negatiivisen shokin heikentämisessä. Yleinen poikkeuslauseke mahdollisti koordinoidun finanssipoliittisen vastauksen kriisiin. Komissio huomauttaa, että finanssipoliittinen elvyttäminen vaikeina aikoina vaatii myös finanssipoliittisen puskurin rakentamisen parempina aikoina.
Komission tulkinnan mukaan sääntökehikon yksinkertaistaminen vaatii erityisesti voimakkaampaa jäsenvaltioiden vastuuta sekä parempaa toimeenpanoa.
Makrotalouden epätasapainoa koskevan menettelyn tulevaisuus
Komissio toteaa, että makrotaloudellisten epätasapainojen estäminen ja korjaaminen parantavat jäsenmaiden kykyä vastata talouden shokkeihin ja tukevat taloudellista konvergenssia. Epätasapainoihin reagointi auttaa jäsenmaiden palautumista kriisistä ja vahvistaa pitkän aikavälin kasvua.
Vaikka menettely on lisännyt tietoutta makrotalouden epätasapainoista, se ei ole johtanut uudistuksiin jäsenmaissa, joissa on pysyviä epätasapainoja. Monenvälinen vuoropuhelu lisää kansallista sitoutumista poliittisiin toimiin, joita tarvitaan vastatessa tunnistettuihin heikkouksiin. Liiallista epätasapainoa koskevaa menettelyä ei ole koskaan käynnistetty yhdessäkään jäsenmaassa, joten komissio katsoo, että kaikkia makrotalouden epätasapainoa koskevan menettelyn osia ei ole käytetty.
MIP:n ja vakaus- ja kasvusopimuksen yhteensovittamista ei ole aina hyödynnetty valvontakehikossa. Komission tulkinnan mukaan saattaisi olla mahdollista yhdistää toimia liittyen epätasapainoihin, mahdollisiin taloudellisiin kasvuhaasteisiin sekä julkisen velan riskeihin. Lisäksi komissio toteaa, että MIP ei toistaiseksi huomioi talouden uusia haasteita liittyen ilmastonmuutokseen sekä muihin ympäristötekijöihin.
Elpymis- ja palautumistukivälineestä opitut asiat
Komissio korostaa, että onnistuneesta finanssipoliittisesta koordinaatiosta sekä elpymis- ja palautumisvälineestä tulisi kerätä oppia tulevaisuutta varten ja hyödyntää sitä uutta finanssipoliittista kehikkoa suunniteltaessa. EU-tasolta lähtenyt aloite oli muodostaa suuren mittakaavan väline, jossa jäsenvaltiot saivat itse suunnitella maakohtaisia uudistuksia ja investointeja.
Komissio nostaa esille, että tämänkaltaisella välineellä on mahdollista kasvattaa jäsenvaltioiden kansallista omistajuutta uudistuksista ja investoinneista, mikä voi edistää toimeenpanoa. Komissio korostaa myös läpinäkyvän arviointi- ja valvontajärjestelmän ja siitä seuraavan molemminpuolisen luottamuksen merkitystä RRF:n toimeenpanossa. RRF:n avulla voidaan yhtäaikaisesti saavuttaa EU-tasolla laajamittaisia edistysaskeleita määritellyille alueille, kuten vihreä siirtymä ja digitalisaatio, ja vastata jäsenvaltiokohtaisiin haasteisiin
Vihreän siirtymän ja digitaalisen muutoksen tukeminen
Tiedonannossa arvioidaan, että kaksoissiirtymän (vihreä ja digitaalinen) toteuttaminen edellyttäisi 650 miljardin euron vuosittaista lisäystä yksityisiin ja julkisiin investointeihin vuoteen 2030 asti. Suurin osa lisäinvestoinneista, n. 80 % eli n. 520 miljardia, olisi kohdistettava vihreään siirtymään.
Ilmasto- ja energiapolitiikan osuus olisi komission arvioiden mukaan n. 60 % koko lisäyksestä eli n. 390 mrd. Tällä tavoiteltaisiin ennen kaikkea hiilestä irtautumista, mutta samalla vastattaisiin kasvavan talouden tarpeisiin liittyen energiansaantiin ja kuljetusalaan. Muiden ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi vaadittavien investointien osuus komission laskelmissa olisi 130 mrd. vuodessa. Kyseinen arvio sisältää mm. biodiversiteetin, luonnonvarojen hallintaan ja kiertotalouden tavoitteisiin liittyvät investointitarpeet.
Digitaalisen muutoksen osalta komissio arvioi lisäinvestointien tarpeeksi 125 mrd. vuodessa. Luvussa ovat mukana mm. viestintäverkkojen, digitaalisten taitojen kehittämisen sekä keskeisten digitaalisten teknologioiden vaatimat investoinnit, mutta ei julkisten palveluiden digitalisaatiota.
Komissio tulee vuoden 2022 ensimmäisen neljänneksen aikana antamaan jäsenmaille finanssipoliittista ohjausta jäsenmaiden vakaus- ja lähentymisohjelmien valmisteluun. Ohjauksessa otetaan huomioon maailmantaloudellinen tilanne, jäsenmaiden yksilölliset tilanteet sekä talouspolitiikan koordinaatiosta käytävät keskustelut. Tavoitteena on lisäksi esittää mahdolliset muutokset talouspolitiikan EU-koordinaatioon siten, että asiasta olisi mahdollista saavuttaa laaja yhteisymmärrys hyvissä ajoin ennen vuotta 2023.
Jäsenvaltioille esitetyt keskustelun avainkohdat:
Komissio on koonnut jäsenmaille 11 avainkohtaa keskustelulle päivitetyssä verkkokyselyssään. Lista on säilynyt lähes ennallaan helmikuun 2020 avauksesta, mutta kohdat 6 ja 11 on lisätty ja kohtaa 9 on muokattu.
Komissio kutsuu kaikkia osapuolia EU-instituutioista akateemiseen kenttään osallistumaan julkiseen keskusteluun talouspoliittisen koordinaation tulevaisuudesta. Keskustelua tullaan käymään asiaa käsittelevissä kokouksissa, työryhmissä ja verkossa täytettävässä kyselyssä. Vastauksia ja mielipiteitä otetaan vastaan vuoden 2021 loppuun asti. Komissio avaa verkkosivun, johon se kerää erilaisia tapahtumia ja tiedonantoja asiaan liittyen.
Komissio toteaa, että kaikkien osapuolien kuunteleminen on välttämätöntä laaja-alaisen yhteisymmärryksen luomiselle. Jäsenmaiden, eurooppalaisten instituutioiden ja muiden osapuolten sitoutuminen on tärkeää tehokkaan valvontakehikon muodostamiselle. Komissio ottaa huomioon kaikki julkisessa keskustelussa esiin tuodut mielipiteet ja näkökannat.
Vuoden 2020 maaliskuussa voimaan asetetun vakaus- ja kasvusopimuksen yleisen poikkeuslausekkeen voimassaolo päättyy vuoden 2022 loppuun. Näin ollen on ajankohtaista arvioida finanssipoliittista kehikkoa ja säännöstöä sekä keskustella niiden tulevaisuudesta.
Tiedonannon kysymykset:
Kuinka koordinaatiojärjestelmää voidaan parantaa niin, että varmistetaan kestävä julkinen talous kaikissa jäsenmaissa ja edistetään makrotaloudellisten epätasapainojen poistumista ja vältetään uusien muodostuminen?
Kuinka varmistetaan vastuullinen ja kestävä finanssipolitiikka, joka turvaa pitkän aikavälin kestävyyttä, mutta sallii suhdannevaihteluiden tasoittamisen lyhyellä aikavälillä?
Mikä rooli EU:n talouspolitiikan koordinaatiojärjestelmällä tulisi olla jäsenvaltioiden kannustamisessa rakenteellisiin uudistuksiin ja investointeihin, joita tarvitaan nykyisten ja tulevien taloudellisten, sosiaalisten ja ympäristöön liittyvien haasteiden selvittämiseksi kuitenkin samalla huolehtimalla velkakestävyydestä?
Kuinka EU:n talouspolitiikan koordinaatiojärjestelmää voidaan yksinkertaistaa ja parantaa sen toimeenpanon läpinäkyvyyttä?
Kuinka seurannassa voidaan keskittyä niihin jäsenmaihin, joissa politiikkahaasteet ovat suurimmat ja samalla varmistaa laadukas dialogi ja osallistuminen?
Miten elpymis- ja palautumistukivälineen rakenteesta, hallinnasta ja toiminnasta voidaan oppia käytäntöjä, joilla voidaan kehittää koordinaatiota? Erityisesti tarkastelun kohteina ovat lisääntynyt omistajuus, molemminpuolinen luottamus, sääntöjen toimeenpano sekä taloudellisen ja finanssipoliittisen ulottuvuuden yhteisvaikutus.
Onko olemassa tilaa vahvistaa kansallisia finanssipolitiikan kehikkoja ja parantaa niiden vuorovaikutusta EU:n talouspolitiikan koordinaatiokehikon kanssa?
Kuinka talouspolitiikan koordinaatiojärjestelmä voi varmistaa tehokkaan toimeenpanon? Mikä tulisi olla taloudellisten seuraamusten, mainehaitan ja positiivisten kannusteiden rooli?
Miten koordinaatiojärjestelmä (sisältäen vakaus- ja kasvusopimuksen, makrotalouden epätasapainoa koskevan menettelyn ja EU-ohjausjakson) pitäisi suunnitella pandemiakriisistä aiheutuneiden laajamittaisten vaikutusten sekä niiden johdosta perustettujen väliaikaisten politiikkavälineiden näkökulmasta?
Kuinka kehikossa tulisi ottaa huomioon euroalueen tarpeet ja tavoite talous- ja rahaliiton syventämisestä?
Kun katsotaan, miten pandemia on muokannut taloutta, mitä muita taloudellisia haasteita talouspolitiikan sääntökehikon pitäisi ottaa huomioon jo tunnistettujen haasteiden lisäksi?
Valtioneuvoston kanta
Suomi osallistuu aktiivisesti jäsenmaiden välisiin keskusteluihin talouspolitiikan koordinaatiokehikon ja EU:n finanssipolitiikan sääntöjen toiminnasta ja kehittämisestä. Keskusteluissa Suomi suhtautuu avoimesti eri kysymysten ja vaihtoehtojen tutkimiseen EU-selonteon kannan mukaisesti.
Suomi muodostaa täsmennetympiä kantoja EU:n talouspolitiikan koordinaatiojärjestelmän ja finanssipoliittisen säännöstön uudistamiseen konsultaatioiden ja niihin liittyvien keskustelujen perusteella valtioneuvoston jatkokirjelmissä keväällä 2022.
Suomen kantoja on linjattu valtioneuvoston EU-selonteossa:
Talous- ja finanssipolitiikka
Talous- ja rahaliitossa on ensisijaisen tärkeää, että vastuu talouspolitiikasta kuuluu jäsenvaltioille itselleen, perussopimusten mukaisesti. Tämän toteutuminen edellyttää, että jäsenmailla on aitoa talouspoliittista liikkumavaraa. Jäsenmaiden on kyettävä luomaan hyvinä aikoina itselleen liikkumavaraa huonoja aikoja varten. On tärkeää selvittää mahdollisuuksia monimutkaiseksi muodostuneen finanssipolitiikan sääntökehikon yksinkertaistamiseksi, perussopimuksia kuitenkaan avaamatta. Varsinkin jäsenvaltioiden velkakestävyyteen sekä vaihtotaseiden mahdollisiin epätasapainoihin on keskityttävä entistä painokkaammin. Rahapolitiikan ja finanssipolitiikan keskinäinen yhteensopivuus on yhä tärkeämpää. Velkajärjestelyjen hallitun toteuttamisen edellytyksiä tulisi parantaa euroalueella. Talouspolitiikan sääntökehikon on mahdollistettava suhdannetilanteeseen nähden oikeinmitoitetun finanssipolitiikan harjoittaminen, mikä tulee ottaa huomioon, mikäli finanssipoliittista sopimusta ja sen roolia uudelleen tarkastellaan.
EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen säännöt on luotu hillitsemään riskiä jäsenvaltioiden ylivelkaantumiselle ja siten ennaltaehkäisemään osaltaan rahapoliittisen itsenäisyyden rapautumista.
Ohjausjakso ja vihreä kasvu
Jäsenvaltioiden talouspolitiikan koordinoinnissa eurooppalainen ohjausjakso on keskeinen. Eurooppalainen ohjausjakso on ensisijainen väline maiden välisten erojen tasaamiseksi, työllisyyden sekä sosiaalisen koheesion edistämiseksi ja euroalueen vakauden ylläpitämiseksi. Suomi tukee YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden (Agenda 2030) huomioimista osana eurooppalaista ohjausjaksoa ja pyrkii aktiivisesti vaikuttamaan ohjausjakson toiminnan tasapainoiseen kehittämiseen niin, että se lähtökohtaisesti keskittyy talouspolitiikan koordinaatioon, mutta huomioi paremmin taloudellisten, sosiaalisten, työllisyys ja ympäristötoimenpiteiden ja -politiikkojen vaikutukset toisiinsa sekä edistää ekologista jälleenrakentamista. Osana talouspolitiikan ohjausjaksoon liittyvää valmistelua käydään tiivistä vuoropuhelua eri tahojen, kuten työmarkkinaosapuolten ja kansalaisjärjestöjen kanssa. Prosessi ei kuitenkaan saisi kokonaisuutena ylikuormittua.
Suomen tavoitteena on sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä Euroopan unioni. EU on sitoutunut Pariisin ilmastosopimuksen ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden (Agenda2030) toimeenpanoon. Covid-19-kriisi on korostanut tämän merkitystä. Tavoitteemme on unioni, joka on maailman kilpailukykyisin ja sosiaalisesti ehein ilmastoneutraali talous. Euroopan komission pyrkimys rakentaa vihreän kehityksen ohjelmalla (Green Deal) EU:sta oikeudenmukainen, hyvinvoiva ja ilmastoneutraali yhteiskunta vastaa hyvin Suomen tavoitteita.
Talouden elpymistä tukeva rahoitus vauhdittaa osaltaan siirtymistä uuteen vaiheeseen, jossa Euroopan talouskehitys ja kilpailukyvyn kehittyminen ankkuroituvat vihreään kasvuun ja digitaalisen talouteen. Siirtymä tulee toteuttaa sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla ja Euroopan keskeiseen voimavaraan, vahvaan inhimilliseen pääomaan, nojaten. Suomen EU-politiikka lähtee siitä, että unionin toiminta tukee hyvinvointiyhteiskunnan kehittämistä ja kansalaisten hyvinvoinnin vahvistamista.
Elpymisväline ja muut kriisitoimet
Suomi korostaa, että covid-19-kriisin aiheuttamiin talousvaikutuksiin liittyvä elpymisväline on kertaluontoinen ja poikkeuksellinen kriisitoimi, jonka kesto ja käyttötarkoitus ovat selkeästi rajatut. Elpymisvälineen oikeusperusta on poikkeukselliseen kriisitilanteeseen vastaaminen. Elpymisväline toteutetaan EU:n perussopimus-, lainsäädäntö- ja toimielinkehikon sisällä, toimielinten välistä tasapainoa horjuttamatta. Suomi on hyväksynyt elpymisvälineen näillä reunaehdoilla. EU:n monivuotinen rahoituskehys on jatkossakin ensisijainen tapa rahoittaa unionin toimintaa.
Covid-19-kriisin yhteydessä perustettu työttömyysriskien lieventämisen tukiväline (SURE) on poikkeuksellinen ja kertaluonteinen ratkaisu akuuttiin kriisiin vastaamiseksi. Mikäli keskustelu uusista pysyvistä järjestelyistä nousee EU-tasolla, tulee siihen varautua huolella selvittämällä järjestelyjen tarvetta, hyötyjä ja riskejä. Pysyviä muutoksia EU:n talouspolitiikan rakenteisiin ei tulisi tehdä vastauksena akuuttiin kriisiin. Yhteistyötä suhdannepolitiikan paremmaksi hallitsemiseksi finanssipolitiikassa voidaan lisätä myös jäsenvaltioiden keskinäisellä, erikseen sovittavalla samansuuntaisella toiminnalla.
Keskusteltaessa tiedonannosta ja osana ennakkovaikuttamistyötä Suomi korostaa selonteon ohella seuraavia näkökohtia:
EU:n finanssipoliittiset säännöt on luotu hillitsemään riskiä jäsenvaltioiden ylivelkaantumiselle. Jatkossa voitaisiin esimerkiksi tutkia mahdollisuuksia kasvattaa laajempien velkakestävyysarvioiden roolia komission arvioissa jäsenmaiden julkisen talouden tilasta ja julkisen talouden menettelyissä. Velkakestävyyden arviointiin on erilaisia metodologioita, joiden soveltuvuutta tulee myös arvioida jatkokeskusteluissa.
Talous- ja rahaliitossa on ensisijaisen tärkeää, että vastuu talouspolitiikasta kuuluu jäsenvaltioille itselleen, perussopimusten mukaisesti. Vastuu kestävästä finanssipolitiikasta on jokaisella jäsenvaltiolla, ja sitoutumista julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyyttä vahvistaviin sääntöihin tulisi kasvattaa. Tätä on syytä tukea yhteisellä julkisen talouden valvonnalla, jotta vältetään vakavat virheet jotka saattaisivat olla riski yksittäisen jäsenmaan tai koko EU-/euroalueen vakaudelle.
Talouspolitiikan koordinaatiokehikko, erityisesti finanssipolitiikan säännöt, on muodostunut monimutkaiseksi kokonaisuudeksi. On tärkeää selvittää mahdollisuuksia kehikon yksinkertaistamiseksi, perussopimuksia kuitenkaan avaamatta. Selvitystyö tulee aloittaa siitä, että katsotaan, kuinka paljon nykyinen lainsäädännön mukainen sääntökehikko joustaa. Myös taloudellisten seuraamusten, markkinoiden reagoimisen, ja positiivisten kannusteiden roolia tehokkaassa toimeenpanossa tulee arvioida jatkokeskusteluissa tarkasti peilaten niistä saatuihin kokemuksiin.
Talouspolitiikan sääntökehikon on mahdollistettava suhdannetilanteeseen nähden oikeinmitoitetun finanssipolitiikan harjoittaminen. Olisikin hyvä pohtia millaisia talouden indikaattoreita kehikossa käytetään ja miten niitä sovelletaan. Lisäksi tulee arvioida, miten yhteistyötä suhdannepolitiikan paremmaksi hallitsemiseksi finanssipolitiikassa voidaan lisätä jäsenvaltioiden keskinäisellä, erikseen sovittavalla samansuuntaisella toiminnalla.
EU:n ilmastotavoitteet vaativat laajamittaisia investointeja. Valtioneuvosto katsoo, että on syytä arvioida tarkasti vaihtoehtoja, joiden avulla tavoitteet on EU:n tasolla mahdollista saavuttaa. Nykyiset säännöt mahdollistavat mm. julkisten investointien huomioimisen arvioitaessa perussopimuksen alijäämä- ja velkakriteerin noudattamista ja lisäksi vakaus- ja kasvusopimuksen ennaltaehkäisevässä osassa on investointilauseke, joka mahdollistaa poikkeamisen keskipitkän aikavälin tavoitteeseen johtavalta polulta.
Valtioneuvosto katsoo, että eurooppalainen ohjausjakso on ensisijainen väline makrotaloudellisten epätasapainojen poistamisessa ja uusien muodostumisen välttämisessä ja yleisesti jäsenvaltioiden talouspolitiikan koordinoinnissa. Ohjausjakson puitteissa seurataan makrotalouden kehitystä, edistystä maakohtaisten suositusten etenemisessä sekä makrotaloudellisten epätasapainojen kehitystä jäsenvaltioissa. Makrotalouden epätasapainoilla (kuten työttömyydellä, yksityisen sektorin velkaantumisella ja rahoitussektorin vastuilla) on yhteys julkisen talouden kestävyyteen. Makrotaloudellisten epätasapainojen huolellinen seuranta ja monenvälinen valvonta tulee varmistaa myös jatkossa. Jäsenvaltioiden velkakestävyyden lisäksi vaihtotaseiden mahdollisiin epätasapainoihin on keskityttävä entistä painokkaammin. Ohjausjakso ei kuitenkaan saa kokonaisuutena ylikuormittua.
Suomi korostaa, että covid-19-kriisin aiheuttamiin talousvaikutuksiin liittyvä elpymisväline on kertaluontoinen ja poikkeuksellinen kriisitoimi, jonka kesto ja käyttötarkoitus ovat selkeästi rajatut. Kertaluontoisen elpymisvälineen merkittävin osa, elpymis- ja palautumistukiväline, ohjaa jäsenmaita tekemään eurooppalaisella ohjausjaksolla tunnistettuja rakenteellisia uudistuksia ja investointeja. Koska välineen toimeenpano on vasta alkuvaiheessa, siihen sisältyvien kannusteiden vaikuttavuudesta uudistusten ja investointien toimeenpanoon ei ole vielä tietoa. Jatkokeskusteluissa voidaan tarkastella avoimesti tukivälineen käytäntöjä, toimivuutta ja vaikutuksia eri näkökulmista. Mikäli keskustelu uusista pysyvistä järjestelyistä nousee EU-tasolla, tulee siihen varautua huolella selvittämällä järjestelyjen tarvetta, hyötyjä ja riskejä. Pysyviä muutoksia EU:n talouspolitiikan rakenteisiin ei tulisi tehdä vastauksena akuuttiin kriisiin.
VALIOKUNNAN PERUSTELUT
Keskustelun tausta ja lähtökohdat
EU:n talouspolitiikan koordinaatiota koskeva keskustelu on yksi keskeisistä ja vaikutuksiltaan kauaskantoisista vuoden 2022 EU-agendaa määrittävistä teemoista. Asiaa koskevaa keskustelua käydään kevään kuluessa niin hallinnollisella kuin poliittisella tasolla, ja mahdollisten lainsäädäntömuutosten aika olisi syksyllä.
EU:n talouspolitiikan koordinaatiokehikon toiminnan säännönmukainen arviointi alkoi jo vuonna 2020, mutta keskustelu keskeytyi keväällä 2020 koronaviruspandemian vuoksi. Keskustelu käynnistettiin uudelleen loppusyksystä 2021. Pandemia ja toimet siihen vastaamiseksi ovat muuttaneet jäsenvaltioiden talouden olosuhteita. Samalla komissio arvioi, että talouden päähaasteet ovat muuttuneet entistäkin ajankohtaisemmksi: vihreän ja digitaalisen siirtymän tarve on korostunut. Uudistustarpeen taustalla on siten ristiriita: nykyiset säännöt eivät ole kyenneet estämään velkaantumiskehitystä, ja samalla investointien tarve on entisestään lisääntynyt. Tämän haasteen hallinta edellyttää uskottavaa talouspolitiikan koordinaatiota.
Komission nyt käsiteltävä tiedonanto ja sitä koskeva valtioneuvoston kirjelmä on laadittu tilanteessa, jossa tämänhetkinen nopeasti muuttuva turvallisuusympäristö ja sen heijastusvaikutukset EU:n talouspolitiikkaan eivät vielä ole vaikuttaneet asiaa koskevaan keskusteluun. Kiristynyt geopoliittinen tilanne ja Venäjän sotatoimet Ukrainassa määrittävät osaltaan myös tulevaa keskustelua.
Valtioneuvoston kirjelmässä on todettu, että Suomi vaikuttaa aktiivisesti jäsenmaiden välisiin keskusteluihin talouspolitiikan koordinaatiokehikon ja EU:n finanssipolitiikan sääntöjen toiminnasta ja kehityksestä. Samoin valtioneuvosto toteaa, että Suomi suhtautuu avoimesti eri kysymysten ja vaihtoehtojen tutkimiseen EU-selonteon kannan mukaisesti.
Talousvaliokunta on aiemmissa lausunnoissaan tarkastellut aihepiiriä useissa asiayhteyksissä. EU-selonteosta antamassaan lausunnossa (TaVL 19/2021 vp — VNS 7/2021 vp) talousvaliokunta arvioi kriittisesti sitä, ettei EU-selonteossa ollut tarkasteltu EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen tulevaisuutta:
”Talousvaliokunta pitää niin ikään valitettavana, että selonteko ei tarkastele EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen tulevaisuutta: eurooppalaisen sääntökehikon tulevaisuuteen liittyy suuria kysymyksiä tilanteessa, jossa komissio on ilmoittanut pitävänsä velka- ja alijäämäsäännöt hyllytettyinä ainakin vuoden 2022 loppuun asti. Selonteossa pidetään eurooppalaista ohjausjaksoa keskeisenä välineenä jäsenvaltioiden talouspolitiikan koordinoinnissa alueellisten erojen tasaamiseksi, työllisyyden sekä sosiaalisen koheesion edistämiseksi ja euroalueen vakauden ylläpitämiseksi. Selonteko tuntuu kuitenkin sivuuttavan ohjausjaksoon kohdistuvan kritiikin ja uudistamistarpeet: ohjausjakson tehokkuutta on kritisoitu sekä siihen liittyvien sanktioiden tehottomuuden että myötäsyklisen luonteen perusteella. ” Samoin talousvaliokunta on korostanut vastikään komission työohjelmasta antamassaan lausunnossa TaVL 4/2022 vp — E 122/2021 vp) asian ajankohtaisuutta ja tavoitteiden linjaamisen tarvetta:
”Tämä merkitsee tarvetta käydä keskustelua ja määrittää ennakoivasti Suomen keskeisiä vaikuttamistavoitteita vakaus- ja kasvusopimuksen uudistamiseen, EU:n rooliin suhdannepolitiikan toimijana, unionin omien varojen kehittämiseen, sosiaaliseen ilmastorahastoon ja elpymispaketin mahdolliseen jatkoon. Keskustelu liittyy myös laajempaan tarpeeseen uudistaa unionin budjettia erityisesti eurooppalaisia julkishyödykkeitä tukevaan suuntaan. Tältä kannalta keskeisiä ovat muun muassa tki-sektori, koulutus sekä infrastruktuurihankkeet.” ”Talousvaliokunta viittaa tässä vaiheessa aiempiin kannanottoihinsa EU:n talouspolitiikan kehittämisestä (ks. myös TaVL 19/2021 vp — VNS 7/2020 vp) ja korostaa keskeisten ennakkovaikuttamistavoitteiden määrittelyn tarvetta jo ennen varsinaisten lainsäädäntöehdotusten antamista. Talousvaliokunta pitää finanssipoliittisen säädöskehikon uudistamista ajankohtaisena ja korostaa uskottavan, läpinäkyvän ja selkeän sääntelyn merkitystä.” Talousvaliokunta pitää edellä viitattuja arvioita edelleen ajankohtaisina erityisesti ottaen huomioon sen, että nyt tarkastelun kohteena olevassa kirjelmässä Suomen kannat on kytketty EU-selonteossa esitettyyn, että ne ovat edelleen varsin yleisellä tasolla ja että asiaa koskevan vaikuttamisen ajankohtaisuus on entisestään korostunut.
Nykytilanteen ongelmat
Nykyisen talouspolitiikan koordinaatiokehikon uudistamistarve on laajasti tunnistettu. Vakaus- ja kasvusopimus ei ole onnistunut saattamaan monien jäsenvaltioiden velkaantumista uralle, joka turvaisi jäsenvaltioiden julkisen talouden kestävyyttä ja samalla mahdollistaisi riittävän finanssipoliittisen liikkumavaran talouden taantumissa.
Keskeisinä nykytilan ongelmina on pidetty sääntöjen monimutkaisuutta, vaikeaselkoisuutta ja joustamattomuutta. Toisaalta voidaan todeta, että kehikko on tosiasiassa joustanut liikaakin: sillä ei ole ollut sellaista ohjaavaa vaikutusta, joka olisi estänyt ylivelkaantumista, ja unionin mahdollisuudet ohjata jäsenvaltioiden talouspolitiikkaa ovat osoittautuneet hyvin rajallisiksi. Talousvaliokunta pitää perusteltuna valtioneuvoston kantaa sääntökehikon yksinkertaistamistarpeesta.
Sääntöjen vaikutukset ovat olleet myös osin myötäsyklisiä, ja ne ovat johtaneet investointien kärsimiseen talouden ongelmatilanteissa. Tällä hetkellä esimerkiksi monien jäsenvaltioiden kyky ilmasto- ja energiapolitiikan edellyttämiin investointeihin on vähäinen. Samalla kyky luoda EU-tason julkishyödykkeitä on rajallinen eikä euroalueella ole finanssipoliittista toimintakapasiteettia. Tämä liittyy myös EU:n omien varojen kehittämistä koskevaan keskusteluun, jota talousvaliokunta käsittelee erikseen yksityiskohtaisemmin asiaa koskevan valtioneuvoston tulevan kirjelmän käsittelyn yhteydessä.
Julkisen velan ja BKT:n suhde
Vakaus- ja kasvusopimuksen muutostarpeisiin liittyvän keskustelun keskeisiä teemoja on kysymys nykyisen 60 prosentin velkasäännön muuttamisesta. Asiaa koskevassa keskustelussa ja myös talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa nykyisen velkarajan saavuttamista on pidetty varsin laajasti epärealistisena nykyisissä olosuhteissa. Vaihtoehtoina on tarkasteltu maakohtaisia rajoja tai nykyisen rajan nostamista esimerkiksi 100 prosenttiin.
Vaikka velkakaton määrittäminen maakohtaiseen velkakestävyysanalyysiin ja siitä johdettuun velkatavoitteeseen perustuen voisi olla asiallisesti perusteltua, erisuuruisten velkarajojen hyväksyminen eri jäsenvaltioille olisi todennäköisesti erittäin vaikeaa. Tähän sisältyisi myös ristiriita siitä, että todennäköisesti moni voimakkaasti velkaantunut maa tarvitsisi pikemminkin keskimääräistä alemman rajan huonon kasvupotentiaalinsa tai talouspolitiikkainstituutioidensa heikkouden vuoksi. Tämä taas ei vastaisi pyrkimykseen realistisesti saavutettavissa olevasta tavoitteesta. Siten yhtenäistä, mutta nykyistä korkeampaa velkakattoa voidaan pitää toteuttamiskelpoisempana vaihtoehtona. Samalla tulee kuitenkin luoda ja vahvistaa muita maakohtaiseen kestävään talouspolitiikan kehityspolkuun ohjaavia välineitä.
Valtioneuvoston kanta noudattaa EU-selonteon lähtökohtaa siitä, että finanssipolitiikan sääntökehikon avaaminen tulisi tehdä perussopimuksia muuttamatta. Alijäämä- ja velkarajat sisältyvät perussopimuksiin liitettyyn pöytäkirjaan liiallisia alijäämiä koskevasta menettelystä. Tässä mielessä arvojen muuttaminen merkitsee perussopimustasoisen tekstin muuttamista. Tämä voitaisiin valiokunnan saaman selvityksen perusteella kuitenkin toteuttaa ilman perussopimuksiin normaalisti sovellettavia menettelyjä erityisessä lainsäätämismenettelyssä, jossa neuvosto tekee päätöksensä yksimielisesti. Asia kuuluu Suomessa perustuslain 96 §:n soveltamisalaan ja tulee eduskunnassa käsiteltäväksi valtioneuvoston U-kirjelmän perusteella. Tämä osaltaan korostaa ennakoivan asiaa koskevan keskustelun ja kannanmuodostuksen tarvetta.
Menosäännön kehittäminen
Yhtenä mahdollisena keinona vakaus- ja kasvusopimuksen kehittämiseksi yksinkertaisempaan, läpinäkyvämpään ja vastasyklisempään suuntaan on pidetty sopimuksen ennalta ehkäisevän osan ns. menosäännön tarkastelua. Ajatuksena olisi antaa suurempi merkitys julkisten menojen kasvuvauhdin sääntelylle. Poikkeuksellisissa tilanteissa sääntöjen tulisi joustaa, mutta ennalta sovitulla tavalla ja yhdenmukaisiin kriteereihin perustuen. Menosääntö yhdistäisi julkisten menojen suurimman sallitun kasvun nimellisen BKT:n ennustettuun kasvuun. Menotavoite ei kuitenkaan estäisi veronkorotuksilla rahoitettuja menojen lisäyksiä. Niillä mailla, joiden velkaantuminen ylittäisi vakaus- ja kasvusopimuksen asettaman rajan, menojen kasvuvauhdin tulisi olla riittävästi pienempi kuin BKT:n kasvuvauhti. Vastaavasti mailla, joiden velkasuhde alittaisi velkarajan, kasvuvauhti voisi olla BKT:n kasvua nopeampi, kuitenkin niin, ettei ennustettu velkasuhde ylitä velkarajaa keskipitkän tarkasteluhorisontin aikana.
Talousvaliokunta pitää menosäännön kehittämistä keskeisenä vaihtoehtona vakaus- ja kasvusopimuksen uudistamisessa. Myös makrotaloudellisten epätasapainojen hillitseminen nykyistä paremmin tehostaisi vakaus- ja kasvusopimuksen vaikuttavuutta; tätä vaikeuttaa kuitenkin se, että tähän liittyviin tekijöihin — kuten työttömyyteen, velkaantumiseen tai vaihtotaseeseen — vaikuttaminen sääntöpohjaisesti on vielä julkista taloutta koskevien tavoitteiden asettamista vaikeampaa.
Investointien merkitys
Investointien mahdollinen erityiskohtelu vakaus- ja kasvusopimuksen kehikossa liittyy keskeisesti ajatukseen vihreän ja digitaalisen siirtymän mahdollistamisesta. Ajatus investointien yhteiskunnallisesta hyödystä ja kasvuedellytysten tukemisesta toimisi tällöin perusteluna investointimenojen siirtämiseen menokehyksen ulkopuolelle. Tämän ajatuksen voidaan arvioida osaltaan toteutuneen jo elpymisrahaston yhteydessä. Talousvaliokunta viittaa elpymisvälineen arvioinnin osalta tässä yhteydessä lausumaansa (TaVL 4/2021 vp — HE 260/2020 vp ja TaVL 15/2020 vp — E 64/2020 vp).
Valtioneuvoston kannassa on todettu, että EU:n ilmastotavoitteet vaativat laajamittaisia investointeja, ja valtioneuvosto katsoo, että on syytä arvioida tarkasti vaihtoehtoja, joiden avulla tavoitteet on EU:n tasolla mahdollista saavuttaa. Talousvaliokunta korostaa investointien merkitystä EU:n kilpailukyvylle. Kiristynyt geopoliittinen tilanne korostaa entisestään EU:n tarvetta vastata riittävin investoinnein strategiseen kilpailuun ilmasto- ja energiapolitiikan sekä digitalisaation aloilla. Samalla lisääntyvä epävarmuus korostaa talous- finanssipolitiikan välineiden riittävyyttä, taloudellisen liikkumavaran turvaamista ja huoltovarmuuden merkitystä.
Vaikka talousvaliokunta yhtyy arvioon tulevien vuosien investointitarpeista, valiokunta pitää ongelmallisena lähtökohtana sitä, että tietty osa investoinneista siirrettäisiin menokehyksen ulkopuolelle. Tämä synnyttäisi vaikeita rajanveto-ongelmia ja kysymyksen siitä, millaisin perustein ja missä menettelyssä osa menoista hyväksyttäisiin erityiskohtelun piiriin. Tämä edellyttäisi vähintäänkin sitä, että menojen voitaisiin uskottavan tutkimustiedon perusteella arvioida hyödyttävän julkisen talouden tasapainoa niin, että ne maksaisivat itsensä kohtuullisella aikajänteellä takaisin. Järjestely voisi olla ristiriidassa myös vakaus- ja kasvusopimuksen yksinkertaistamistavoitteen kanssa. Jos samalla kuitenkin arvioidaan, että on olemassa koko EU:ta hyödyttäviä kertaluonteisia investointimenoja, joihin on ohjattu riittämättämästi varoja, voidaan pitää perustellumpana keinona arvioida EU:n rahoituskehystä kuin luoda uutta, velkaantumiseen perustuvaa finanssipoliittista kapasiteettia.
Keskustelu investoinneista ei siten liity ainoastaan niiden käsittelyyn vakaus- ja kasvusopimuksessa tai kansallisissa menokehyksissä vaan myös laajemmin keskusteluun eurooppalaisista julkishyödykkeistä. Esimerkiksi ilmastonmuutokseen tai digitalisaatioon liittyvät haasteet ovat luonteeltaan olennaisesti rajat ylittäviä, globaaleja kysymyksiä. Tällöin yksittäisen maan investointeja — ja velkaantumista — ei voida pitää tehokkaimpana tapana vastata näihin tavoitteisiin. Tämän on nähty edellyttävän jatkossa myös EU:n rahoituskehyksen kasvattamista tärkeiden investointien rahoittamiseksi. Tämä johtaa samalla kysymykseen EU:n budjetin rahoituksesta, EU:n omien varojen järjestelmästä ja kansallisesta budjettivallasta.
Talousvaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että nyt käsiteltävän talouspolitiikan koordinaation rinnalla on käynnissä EU:n omien varojen kehittämistä koskeva keskustelu, joka liittyy olennaisesti ilmastopaketin ehdotusten toteuttamiseen. EU:n kykyä tuottaa julkishyödykkeitä on pidetty liian rajallisena erityisesti ilmasto- ja digitalisaatiotavoitteisiin vastaamisen kannalta. Tämän on nähty edellyttävän jatkossa myös EU:n rahoituskehyksen kasvattamista tärkeiden investointien rahoittamiseksi. Samalla on huomioitava se, että monilta osin liikkumavaran lisääminen EU-tasolla voi vastaavasti vähentää investointimahdollisuuksia kansallisella tasolla. Tämä korostaa sen arviointia, mitkä ovat EU:n kilpailukyvyn kannalta sellaisia julkishyödykkeitä, joiden tuottaminen EU:n tasolla tuo lisäarvoa kansallisiin toimintamalleihin verrattuna.
Talousvaliokunta korostaa samalla, että esimerkiksi ilmasto- ja energiapolitiikan edellyttämien investointien tulisi suurelta osin toteutua markkinaehtoisesti ja samalla teknologia- ja kilpailuneutraalisti. Tätä tavoitetta palvelee osaltaan pääomamarkkinaunionin viimeistely. Samalla useat muut sääntelyalueet vaikuttavat investointien toteutumisedellytyksiin.
Talousvaliokunta on ilmastopaketin ehdotusten arvioinnin yhteydessä kiinnittänyt useissa asiayhteyksissä huomiota eri sääntely-instrumenttien päällekkäisyyteen ja ristikkäisvaikutusten tunnistamisen tärkeyteen. Myös investointien arvioinnissa vakaus- ja kasvusopimuksen yhteydessä tulee tunnistaa riski siitä, että eri sääntely- ja rahoituskeinojen päällekkäisyys ja rinnakkaisuus voivat vähentää järjestelmän tosiasiallista läpinäkyvyyttä, heikentää EU:n yritysten toimintamahdollisuuksia ja kilpailukykyä ja tätä kautta myös jäsenvaltioiden mahdollisuutta tosiasiassa harjoittaa kestävää talous- ja finanssipolitiikkaa. Samoin tämä voi osaltaan toimia myös vakaus- ja kasvusopimuksen yksinkertaistamistavoitteita vastaan.
Markkinakurin lähtökohta
Talousvaliokunta on aiemmin mm. EU-selonteosta antamassaan lausunnossa TaVL 19/2021 vp korostanut erityisesti jäsenvaltioiden omaa vastuuta, pankkiunionin viimeistelyä ja pankkien valtionlainariskien vähentämisten merkitystä:
”Rahaliiton kestävyyden edellytyksenä on yleisesti pidetty uskottavan no bail out -säännön olemassaoloa. Tältä kannalta keskeisenä voidaan pitää uskottavan valtiollisen velkajärjestelymekanismin luomista. Selonteossa on todettu valtioiden ja pankkien välinen noidankehä merkittäväksi esteeksi hallituille jäsenvaltioiden velkajärjestelyillle. Talousvaliokunta pitää keskeisenä arvioida pankkien valtionlainasijoitusten rajoittamista pankkisektorin riskien vähentämiseksi. Selonteossa on myös tunnistettu tarve muuttaa valtiolainojen vakavaraisuuskohtelua niin, että pankeilla olisi kannuste hajauttaa valtiolainaportfolioitaan. Talousvaliokunta yhtyy myös arvioon tarpeesta laatia riskejä vähentävä tiekartta, palauttaa kriisinratkaisujärjestelmän uskottavuus ja uudistaa pankkisääntelyä valtioiden velkajärjestelyjen mahdollistamiseksi.” Talousvaliokunta pitää edelleen pankkiunionin loppuun saattamista ja pääomamarkkinaunionin toteutumista sekä pankkien valtionlainariskien vähentämistä keskeisinä keinoina tehostaa vakaus- ja kasvusopimuksen toimeenpanoa. EVM:n rahoitustuen ehdollisuus vakaus- ja kasvusopimuksen noudattamiselle tai tuen epäämismahdollisuus ovat keskeisiä keinoja vahvistaa vakaus- ja kasvusopimuksen toimeenpanoa. Samalla tulee huolehtia myös valtioiden kriisirahoitusjärjestelmän kyvystä tukea velkakestäviä maita. Talousvaliokunta pitää valtioneuvoston tavoin tärkeänä parantaa hallittujen velkajärjestelyjen edellytyksiä. Tämä mahdollistaisi siirtymää kohti markkinakurin rahaliittoa, jossa kunkin maan mahdollisen ylivelkaantumisen maksajina olisivat sen velkojat tai maat itse.
Lopuksi
Talousvaliokunta yhtyy valtioneuvoston kannan peruslähtökohtaan jokaisen maan vastuusta omasta talouspolitiikastaan. Valiokunta pitää valtioneuvoston kirjelmän lähtökohtia EU:n talouspolitiikan koordinaatioon onnistuneina. Valiokunta pitää valtioneuvoston tavoin perusteltuna suhtautua tässä vaiheessa eri vaihtoehtoihin avoimesti mutta katsoo, että toivottavina pidettäviä vaihtoehtoja tulisi aktiivisesti esittää neuvotteluissa ja tuoda esille myös nyt käsitellyssä kirjelmässä esitettyä avoimemmin ja konkreettisemmin.
Talousvaliokunta korostaa uskottavan talouspolitiikan koordinaation merkitystä: talouspolitiikan sääntöihin tarvittava yksinkertaistus ja realistinen joustovara edellyttävät vastinparikseen kestävään taloudenpitoon ohjaavia uusia välineitä ja sääntöjen noudattamisen seurantaa ja valvontaa. Vallitsevassa turvallisuusympäristössä talousvaliokunta pitää edelleen ajankohtaisena (TaVL 4/2021 vp) elpymisvälineen käsittelyn yhteydessä esittämäänsä arviota:
”Taloudellinen liikkumavara on tärkeä myös uusien shokkien sietokyvyn ja huoltovarmuuden turvaamiskyvyn kannalta. Taloudellinen suorituskyky parantaa unionin kykyä turvata kansalaisilleen vakaat elinolosuhteet myös poikkeuksellisissa oloissa.” Tähänastiset valtioneuvoston linjaukset pikemminkin rajaavat mahdollisia muutoksia kuin esittävät uudistusvaihtoehtoja. Näistä vaihtoehdoista käytävä keskustelu, samanmielisten jäsenvaltioiden yhteistyö ja sen pohjalta tehtävä hallinnollisen ja poliittisen tason vaikuttaminen on kuluvan kevään aikana ajankohtaista ja ratkaisevan tärkeää.