Viimeksi julkaistu 9.5.2021 17.40

Valiokunnan lausunto TaVL 15/2015 vp K 9/2015 vp Talousvaliokunta Hallituksen vuosikertomus 2014

Tarkastusvaliokunnalle

JOHDANTO

Vireilletulo

Hallituksen vuosikertomus 2014 (K 9/2015 vp): Asia on saapunut talousvaliokuntaan mahdollisen lausunnon antamista varten tarkastusvaliokunnalle. 

Viitetiedot

Valiokunta on aiemmin antanut asiasta lausunnon TaVL 3/2015 vp

VALIOKUNNAN PERUSTELUT

Talousvaliokunta  täydentää  10.9.2015  tarkastusvaliokunnalle  antamaansa  lausuntoa  (TaVL 3/2015 vp) seuraavilta osin. 

Eduskunta on 11.11.2015 saanut pääministerin ilmoituksen (PI 3/2015 vp), joka liittyy eduskunnan hyväksymään lausumaan (Valtioneuvoston periaatepäätös 21 päivänä joulukuuta 2000 Posiva Oy:n hakemukseen Suomessa tuotetun käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen rakentamisesta; M 7/2000 vp — EK 8/2001 vp). 

Asian tultua näin eduskunnan lausumassa edellytetyllä tavalla selvitetyksi talousvaliokunta esittää, että lausuma poistetaan. 

VALIOKUNNAN PÄÄTÖSESITYS

Talousvaliokunta esittää,

että tarkastuvaliokunta ottaa edellä olevan huomioon
Helsingissä 12.11.2015 

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

varapuheenjohtaja 
Harri Jaskari kok 
 
jäsen 
Hannu Hoskonen kesk 
 
jäsen 
Katri Kulmuni kesk 
 
jäsen 
Eero Lehti kok 
 
jäsen 
Rami Lehto ps 
 
jäsen 
Mika Lintilä kesk 
 
jäsen 
Markus Lohi kesk 
 
jäsen 
Martti Mölsä ps 
 
jäsen 
Arto Pirttilahti kesk 
 
jäsen 
Kristiina Salonen sd 
 
jäsen 
Joakim Strand 
 
varajäsen 
Lasse Hautala kesk 
 

Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos 
Tuula Kulovesi