VALTIONEUVOSTON JATKOKIRJELMÄ
Ehdotus
Komission ehdotuksen pääasiallinen sisältö on kuvattu valtioneuvoston kirjelmässä U 10/2017 vp. Jatkokirjelmässä kuvataan nykytilannetta neuvoston työryhmässä, neuvoston, komission ja Euroopan parlamentin trilogeissa sekä energianeuvostossa käytyjen keskustelujen valossa.
Valtioneuvoston kanta
Energiatehokkuustavoite ja joustot
Suomi pitää hyvänä, että komission ehdottama energiatehokkuustavoite 2030 asetettaisiin pääosin samalla tavalla kuin EU:n yhteinen indikatiivinen energiatehokkuustavoite 2020, jota ei ole jyvitetty jäsenvaltioille. Komissio ehdotti energiatehokkuustavoitteen nostamista Eurooppa-neuvoston lokakuussa 2014 päättämästä 27 prosentista 30 prosenttiin ja sen muuttamista indikatiivisesta sitovaksi. Kesäkuun 2017 energianeuvosto päätyi 30 prosentin tavoitteen kannalle, ilman adjektiivia indikatiivinen tai sitova. Parlamentti puolestaan ehdottaa 35 prosentin sitovaa EU:n yhteistä energiatehokkuustavoitetta.
Ottaen huomioon EU:n ilmasto- ja energiatavoitteet 2030 sekä yleiset kasvihuonepäästötavoitteet vuoteen 2050 ja energiatehokkuustoimien merkityksen niiden saavuttamisen kannalta Suomi voi osana kokonaiskompromissia hyväksyä EU:n yhteisen nykyisin voimassa olevaa tavoitetta jonkin verran korkeamman 31—33 prosentin, ei-sitovan energiatehokkuustavoitteen vuodelle 2030. Valtioneuvosto suhtautuu lähtökohtaisesti varauksellisesti luonteeltaan sitovaan energiatehokkuustavoitteeseen. Suomi voi sen lopulta kompromissina hyväksyä, jos selkeä enemmistö jäsenvaltioita on sitovan tavoitteen kannalla ja direktiivin sisältö muilta osin muodostaa tasapainoisen kokonaisuuden. EU:n yhteisen energiatehokkuustavoitteen ja kansallisen tavoitteen asettamisessa sallittujen joustoelementtien kokonaisuus ratkaisee, millaiset vaikutukset energiatehokkuusdirektiivin tavoitteilla on Suomelle.
Suomi on tuonut esiin EU:n energia- ja ilmastopakettia 2030 valmisteltaessa, että siinä tulisi olla vain yksi sitova tavoite, joka on päästövähennystavoite. Suomi on katsonut, että useampi sitova tavoite estäisi toimien täysimääräisen optimoinnin ja kustannustehokkaimman toimeenpanon. Useammalla sitovalla tavoitteella ja niiden toimeenpanolla heikennettäisiin myös päästökaupan toimivuutta.
EU:n energiatehokkuustavoite ja -toimet eivät saa vaarantaa EU:n kilpailukykyä kolmansiin maihin nähden ja aiheuttaa kohtuutonta rasitetta kansalaisille ja yrityksille. Valtioneuvosto korostaa samalla toimenpiteiden kustannustehokkuutta.
Direktiiviehdotukseen sisältyvät kansallisen energian käytön tavoitteen asettamisessa vuodelle 2030 vastaavat joustoelementit kuin nykyiseen direktiiviin vuoden 2020 osalta. Näiden joustojen säilyttäminen direktiivissä pääpiirteissään neuvoston yleisessä kannassa muotoillulla tavalla on Suomen kannalta tärkeää. Lisäksi on hyvä, että jäsenvaltio voi tavoitetta asettaessaan ottaa huomioon kansalliset erityispiirteet ja asettaa tavoitteensa muutenkin kuin absoluuttisena primäärienergiankulutuksen tasona. Suomen kannalta on tärkeää, ettei tavoitteen laskentamenetelmä ole ristiriidassa energiaomavaraisuuden pyrkimysten ja uusiutuvien energianlähteiden käytön lisäämisen kanssa.
Artikla 7:n mukainen energiansäästön velvoite
Komission ehdotukset energiansäästön velvoitejärjestelmän ja sen sijaan käytettävien vaihtoehtoisten toimien kelpoisuudesta ja energiansäästöjen laskennasta on laadittu pitkälti energiayhtiöiden velvoiteohjelman näkökulmasta. Ne eivät toimisi ehdotetussa muodossa hyvin niissä maissa, jotka käyttävät velvoiteohjelman sijaan ehdotuksen mahdollistamia vaihtoehtoisia toimia. Energiansäästöjen laskenta komission ehdotuksen mukaisesti tulisi olemaan hyvin hankalaa, ja hallinnollista työtä lisäisi vielä perusuran laatimisvelvoite, joka on esityksessä uutena vaatimuksena. Laskentamenettelyjä on tarpeen sujuvoittaa nykyisestä ja uusien menettelyjen tulee olla kohtuullisella työpanoksella otettavissa käyttöön jäsenvaltioissa, eikä niistä saa aiheutua merkittävästi lisää hallinnollista taakkaa taikka suuria kustannuksia energian käyttäjille.
Säästötavoitteeseen tulisi lähtökohtaisesti voida laskea kaikki säästöt kaikista toimista. Ehdotukseen sisältyvä ajatus vain politiikkatoimien ansiosta syntyvien energiansäästöjen huomioonottamisesta (lisäisyys) aiheuttaisi todentamisongelman. Valtioneuvosto katsoo, että energiansäästöjen laskentaan liittyviin määrittelyihin, kuten säästöjen lisäisyys -käsitteeseen ei tulisi tässä päivityksessä tehdä sellaisia muutoksia, jotka olennaisesti lisäisivät hallinnollista taakkaa säästöjen laskennassa, raportoinnissa ja todentamisessa.
Valtioneuvosto katsoo, että energiansäästövelvoitetta koskevan artikla 7:n toimeenpanossa on sallittava jäsenmaiden erilaisista lähtökohdista ja energiankulutuksen tasoista johtuen kohtuullisessa määrin käytettäväksi joustomekanismeja. Riippumatta siitä, milloin energiatehokkuuden politiikkatoimi on käynnistetty, jos se tuottaa uutta säästöä vuoden 2020 jälkeen, ko. säästön tulisi kelvata säästövelvoitteen piiriin uudella kaudella. Kaudella 2014—2020 tavoitteen ylittävä energiansäästön määrä olisi voitava siirtää uudelle kaudelle.
Mittaaminen ja kustannusten jakaminen
Komission esityksessä Suomelle ongelma oli vaatimus huoneistokohtaisesta lämmityksen ja jäähdytyksen mittaamisesta keskuslämmitys- tai -jäähdytys- tai kaukolämpö- ja kaukojäähdytysjärjestelmää käyttävissä kohteissa. Olemassa olevissa rakennuksissa yksittäisen huoneistokohtaisen mittarin asentamiseen liittyvien teknisten ongelmien vuoksi jouduttaisiin useimmiten ottamaan käyttöön patterikohtaiset lämmityskustannusten jakolaitteet (heat cost allocator). Tehtyjen selvitysten mukaan näillä ei Suomessa saada merkittävää säästöä ja jakolaitteiden kustannukset ovat suuremmat kuin niiden käyttöönotosta mahdollisesti saavutettavat energiansäästöhyödyt kustannusmielessä. Lämmitystarpeen pienentyessä ja rakennusten energiatehokkuuden lisääntyessä jakolaitteiden kannattavuus heikkenee entisestään.
Suomi pitää tärkeänä, että huoneistokohtaista lämmön mittausta koskevat säännökset pohjautuvat neuvoston yleiseen kantaan ja EP:n ehdotukseen, jotka ovat mittaamisen ja kustannusten jakamisen suhteen hyvin lähellä toisiaan. Huonekohtaista lämmityksen mittausta ei tarvitsisi niiden mukaan käyttää laskutuksen perusteena, jos jäsenvaltio osoittaa, ettei se ole taloudellisesti tai teknisesti tarkoituksenmukaista.
Suomi voi hyväksyä, että olemassa olevia lämpimän käyttöveden huoneistokohtaisten mittareita olisi jatkossa käytettävä lämpimän käyttöveden kustannusten jaon perusteena.
Energiaköyhyys
Suomi ei pidä tarkoituksenmukaisena sisällyttää energiatehokkuusdirektiiviin velvoitteita, joissa energiaköyhyys tai pienituloisuus olisi ensisijainen peruste energiatehokkuustoimien kohdistamiselle. Suomessa on energialaskun maksamiseen liittyvät ongelmat hoidettu sosiaalipoliittisin toimin.
VALIOKUNNAN PERUSTELUT
Tausta ja neuvotteluvaihe
Ehdotus energiatehokkuudesta annetun direktiivin muuttamisesta on osa komission puhtaan energian pakettia. Talousvaliokunta on arvioinut ehdotusta lausunnossaan TaVL 9/2017 vp — U 10/2017 vp ja viittaa kokonaisuuden lähtökohtien osalta aiemmin lausumaansa. Asiassa on edetty kolmikantaneuvottelujen vaiheeseen, ja tavoitteena on saavuttaa sopu kesäkuun loppuun mennessä. Talousvaliokunta keskittyy tässä lausunnossaan arvioimaan keskeisimpiä avoinna olevia neuvottelukysymyksiä.
Tavoitteen taso ja luonne
Talousvaliokunta yhtyy valtioneuvoston kannan keskeiseen lähtökohtaan siitä, että EU:n 2030 energia- ja ilmastopaketissa tulisi pyrkiä vain yhteen sitovaan tavoitteeseen eli päästöjen vähentämiseen. Useamman sitovan tavoitteen asettamista voidaan pitää ongelmallisena kustannustehokkuuden, toimien optimoinnin ja päästökaupan toimivuuden kannalta. Talousvaliokunta pitää sen vuoksi ensisijaisena pyrkiä neuvotteluissa ohjeelliseen energiatehokkuustavoitteeseen.
Neuvotteluissa on edelleen avoinna myös tavoitteen taso: neuvoston yleisnäkemyksessä on esitetty 30 prosentin tavoitetta, parlamentin puolelta on tavoitteeksi esitetty 35 prosenttia. Talousvaliokunta pitää tavoitteen luonnetta neuvottelujen kannalta lopullista prosenttiosuutta ratkaisevampana kysymyksenä, mutta yhtyy valtioneuvoston arvioon siitä, että neuvotteluissa voidaan osana kokonaisratkaisua hyväksyä myös jonkin verran neuvoston yleisnäkemyksen tavoitetta korkeampi tavoite.
Energiansäästövelvoite
Ottaen huomioon jäsenvaltioiden erilaiset lähtökohdat, olosuhteet ja erot esimerkiksi teollisessa rakenteessa talousvaliokunta ei pidä energiansäästövelvoitetta esitetyssä muodossaan perusteltuna ja pitää keskeisenä, että siihen vähintäänkin sisällytetään riittävät joustomekanismit. Energiansäästövelvoite ei sellaisenaan edesauta kohdistamaan energiatehokkuustoimia kustannustehokkaasti jäsenvaltioiden välillä. Se voi olla myös vaikeasti yhteensovitettavissa tulevan sähköistymiskehityksen ja kiertotalousajattelun kanssa. Mikäli tällainen velvoite sisällytetään sääntelyyn, siinä tulee huomioida laajasti erilaiset vaihtoehtoiset toimet energiatehokkuuden edistämiseksi. Suomessa hyviä tuloksia on saavutettu erityisesti energiatehokkuussopimusjärjestelmällä, jonka tulisi jatkossakin olla keskeinen keino saavuttaa edellytetty energiansäästö.
Energiaköyhyys
Talousvaliokunta pitää tärkeänä etsiä keinoja puuttua eri jäsenvaltioissa ilmeneviin energiaköyhyyttä koskeviin ongelmiin. Samalla valiokunta painottaa, että eri maiden lähtökohdat, olosuhteet ja tehokkaat keinot ongelman ratkaisemiseksi vaihtelevat merkittävästi. Talousvaliokunta pitää kuitenkin asian ratkaisemisessa ensisijaisena muita kuin EU:n energiapolitiikan välineitä eikä pidä energiatehokkuusdirektiiviin sisällytettäviä velvoitteita tarkoituksenmukaisena tai tehokkaana tapana ratkaista ongelmaa.
Kokoavia huomioita
EU:n ilmasto- ja energiatavoitteet konkretisoituvat puhtaan energian paketin eri osa-alueissa. Paketin säädösehdotukset sisältävät toisaalta erillisiä keinoja tavoitteiden saavuttamiseksi ja toisaalta linkittyvät toisiinsa kiinteästi. EU:n energia- ja ilmastopolitiikan kokonaisuuden kannalta keinojen ja alatavoitteiden moninaisuus, päällekkäisyys ja liittymäkohdat toisiinsa vaikeuttavat kuitenkin toimien yhteisvaikutusten arviointia. Siltä osin kuin energiatehokkuustavoite vähentää kasvihuonepäästöjä, se samalla heikentää päästökaupan ohjausvaikutusta. Tämä vaikutusmekanismi korostuu niin energiatehokkuutta koskevien tavoitteiden asettamisessa kuin uusiutuvan energian tavoitteissakin.
Vaikka talousvaliokunta pitää esitetyn kaltaista, sitovaa energiatehokkuustavoitetta edellä todetuista syistä ongelmallisena, valiokunta korostaa energiatehokkuuden parantamista keskeisenä työkaluna ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Mikäli erillisen energiatehokkuustavoitteen asettamiseen päädytään, se tulee nähdä myös mahdollisuutena hyödyntää Suomessa olevaa alan osaamista: EU-tason tavoitteet voivat osaltaan luoda merkittävää vientipotentiaalia alan yrityksille.
Talousvaliokunta painottaa lisäksi, että energiatehokkuuden mittaamisen välineiden tulee olla tarkoituksenmukaisia ja mahdollisimman vähän hallinnollista taakkaa aiheuttavia eivätkä ne saa johtaa kotitalouksien kannalta kohtuuttomiin kustannuksiin tai haitata esimerkiksi digitalisaation mahdollistamien uusien ratkaisujen käyttöönottoa.