Ehdotuksen tausta ja tarkastelun lähtökohdat
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lääkelakia. Keskeisimmät säädösehdotukset liittyvät viiteen kokonaisuuteen: 1. lääkkeiden vähittäishintasääntelyyn, 2. sosiaalihuollon palveluasumisyksiköiden yhteiskäyttöisiin lääkevarastoihin, 3. apteekkien palvelukanaviin, 4. apteekkilupiin ja apteekkareihin ja 5. muihin säännöksiin.
Talousvaliokunta arvioi tässä lausunnossaan ehdotettuja lääkelain muutoksia oman toimialansa mukaisesti painottaen erityisesti markkinoiden toimivuutta ja kuluttajien asemaa ja keskittyen niihin muutosehdotuksiin, joilla on merkitystä näiden näkökulmien kannalta. Näitä ovat erityisesti itsehoitolääkkeiden hintasääntely ja apteekkien perustamista koskevat säännökset.
Lääkemarkkinoiden toimivuuden kannalta keskeisten ehdotusten tavoitteena on ensinnäkin parantaa ja joustavoittaa apteekkitoimintaa ottaen huomioon apteekkiasioinnin erilaiset palvelumuodot. Tavoitteena on lisätä apteekkien määrää ja apteekkitarjontaa, edistää kilpailua sekä parantaa apteekkipalveluiden saatavuutta ja saavutettavuutta. Apteekkilupamenettelyä olisi tarkoitus helpottaa ja nopeuttaa. Apteekin vaihdostilanteita koskevan ehdotetun muutoksen tavoitteena on parantaa apteekkarin vaihdoksen sujuvuutta.
Ehdotuksella itsehoitolääkkeiden hintasääntelyn muuttamisesta pyrittäisiin parantamaan lääkehuollon kustannustehokkuutta, ja se hyödyttäisi kuluttajia. Sosiaalihuollon palveluasumisen yksiköiden rajattuja lääkevarastoja koskevan lakiehdotuksen tavoitteena on vähentää hoidon viivästymistä ennakoimattomissa ja lääkitystarvetilanteissa. Tavoitteena on myös lisätä apteekkien määrää ja parantaa lääkkeiden saatavuutta lyhentämällä apteekkien perustamispäätöksen muutoksenhakumenettelyn kokonaiskestoa.
Keskeiset lääkemarkkinoiden toimivuuteen liittyvät ehdotukset
Lääkkeiden vähittäishintasääntelyn osalta muutokset liittyvät itsehoitolääkkeiden hinnoitteluun. Itsehoitolääkkeen vähittäismyyntihintaa koskevaa sääntelyä muutettaisiin niin, että hinta voisi olla enintään lääketaksan mukainen vähittäismyyntihinta ja vähintään lääkkeen valtakunnallisesti käytössä oleva tukkuhinta. Itsehoitolääkkeen hinnan tulisi olla sama kaikissa apteekin toimipisteissä ja verkkopalvelussa. Poikkeuksellisesti jonkin itsehoitolääkkeen vähittäismyyntihinnaksi voitaisiin asetuksella määrittää valtakunnallisesti yhtenäinen hinta, joka olisi lääketaksan mukainen vähittäismyyntihinta, jos tämä olisi perusteltua lääkkeen käytön edellyttämän lääkeneuvonnan, lääkkeen mahdollisten haittavaikutusten tai kansanterveyden kannalta.
Uudistus merkitsisi siis sitä, että apteekit voisivat alentaa itsehoitolääkkeiden hintaa enintään apteekin katteen verran. Talousvaliokunta pitää muutosta kannatettavana. Muutos mahdollistaisi jossain määrin hintakilpailua, mutta lääketaksan mukainen enimmäishinta turvaisi edelleen lääkkeiden tasa-arvoista saatavuutta paikkakunnilla, joilla kilpailua ei todennäköisesti synny.
Talousvaliokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että ehdotetun sääntelyn mukaan itsehoitolääkkeiden hinnan tulisi olla sama apteekin kaikissa toimipisteissä ja verkkopalvelussa. Tätä rajausta ei kuitenkaan esityksessä perustella. Mahdollisuus eriyttää hintoja verkkokaupan ja apteekin kivijalkaliikkeen välillä voisi kuitenkin alentaa itsehoitolääkkeiden hintoja, ja talousvaliokunnan saaman selvityksen perusteella näin on esimerkiksi Ruotsissa käynytkin. Esimerkiksi kivijalka-apteekkien toiminnan suojaaminen ei sellaisenaan ole kuluttajanäkökulmasta kestävä perustelu sääntelylle, vaan lääkkeiden ja apteekkipalveluiden saatavuutta ja alueellista kattavuutta tulisi tarvittaessa tukea muilla keinoin. Verkkopalveluiden kehittämiseen kannustaminen voi olla myös asiakkaiden etu.
Talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on esitetty mahdollisena ehdotetun sääntelyn ongelmakohtana myös se, että alennusten salliminen voisi toisaalta johtaa tilanteeseen, jossa valmisteen myyntiluvan haltija tai markkinoija, ts. lääketukku, voisi kompensoida alentuneen katteen ja tarjota apteekille alennuksia muista tarjoamistaan vapaan kaupan tuotteista edistääkseen tietyn itsehoitolääkkeen myyntiä.
Apteekkien perustamisedellytyksiä ehdotetaan laajennettaviksi. Arvioinnissa otettaisiin jatkossa huomioon uusina osa-alueina alueella asuvan väestön lisäksi myös alueella asioiva väestö sekä alueen sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelut kokonaisuutena. Samoin apteekkilupien hakemismenettelyä, muutoksenhakua ja apteekkarin muutostilanteita tehostettaisiin ja yksinkertaistettaisiin. Muutokset voivat joustavoittaa järjestelmää ja siten helpottaa apteekkien perustamista, mutta eivät kuitenkaan muuta apteekkilupajärjestelmän tarveharkintaan perustuvaa lähtökohtaa. Nyt ehdotetut itsehoitolääkkeiden hinnoitteluun ja apteekkijärjestelmään esitetyt muutokset eivät vielä sellaisinaan takaa, että apteekkien välille muodostuisi merkittävää kilpailua. Tämän vuoksi jatkossa on syytä tarkastella laajempia keinoja apteekkimarkkinoiden kilpailun lisäämiseksi sekä arvioida tarveharkinnasta ja sijainti- ja määräsääntelystä luopumista ja sen vaikutuksia.
Johtopäätöksiä ja kehittämistarpeita
Lääkkeet ovat hyödykkeenä, markkinana ja siten myös sääntelykohteena erityisalue. Lääkkeitä voidaan luonnehtia terapia- ja välttämättömyyshyödykkeiksi. Lääkkeitä koskeva informaatio on epäsymmetristä, ja lääkehuoltoon liittyy merkittäviä ulkoisvaikutuksia. Lääkemarkkinoilla sääntelemättömät markkinat eivät allokoi resursseja tehokkaasti eivätkä mahdollista alueellisesti tai muutoin tasa-arvoista lääkehuoltoa.
Kilpailua tulee edistää ja avata siten, että se ei vaaranna vaan edistää lääkehuollon toimivuutta ja parantaa kuluttajien asemaa. Tämä tulisi toteuttaa oikein kohdennetuilla toimilla ilman, että lääkkeiden tai apteekkipalveluiden saatavuus tai lääketurvallisuus heikkenisivät. Talousvaliokunnan saaman selvityksen perusteella Suomessa lääkkeiden vähittäishinnat ovat eurooppalaisessa vertailussa korkeita, kun taas tukkuhinnat ovat euroopalaisesti alhaisella tasolla. Tämä ilmentää tarvetta tehostaa lääkejakelua ja mahdollisuutta alentaa vähittäisjakelun kustannustasoa.
Lääkehuollon erityispiirteistä huolimatta voidaan todeta, että sääntely kohdistuu Suomessa edelleen varsin pitkälti apteekkien omistajuuden ja apteekkitalouden sääntelyyn. Vaikka nyt esitettyjä lainsäädäntömuutoksia voidaan pitää oikeansuuntaisina, tulevissa, laajemmissa uudistuksissa tulisi tarkastella lääkkeiden saatavuuden ja apteekkipalveluiden turvaamista enemmän toiminnan sisällön, tavoitteiden ja kuluttajien kuin järjestelmän ja apteekkitoimialan sääntelyn näkökulmasta.