VALTIONEUVOSTON KIRJELMÄ
Ehdotus
Direktiivin soveltamisala sekä menettelytavat
Ehdotettu direktiivi koskee lähtökohtaisesti kaikkia luottosopimuksia, joiden nojalla luotonantaja elinkeino-, liike- tai ammattitoiminnassaan myöntää tai lupaa myöntää luottoa kuluttajalle. Direktiivin 2 artiklan 2 kohta sisältää kuitenkin useita soveltamisalapoikkeuksia. Direktiiviä ei sovelleta esimerkiksi luottosopimuksiin, joiden vakuutena on kiinteistö, asunto-osake tai vuokraoikeus, eikä myöskään luottosopimuksiin, joiden tarkoituksena on maa-alueen tai olemassa olevan tai suunnitellun rakennuksen omistusoikeuden hankkiminen tai säilyttäminen. Nykyiseen tapaan soveltamisalan ulkopuolelle on ehdotettu rajattavaksi myös panttilainauslaitosten myöntämät luotot. Ehdotuksen mukaan direktiiviä ei sovelleta pääsääntöisesti myöskään yli 100 000 euron suuruisiin luottoihin.
Useista soveltamisalapoikkeuksista huolimatta ehdotetun direktiivin soveltamisala olisi nykyisen direktiivin soveltamisalaa jonkin verran laajempi. Nykyisen direktiivin soveltamisalasta on suljettu pois vuokra- ja leasingsopimukset silloin, kun kuluttajalla ei ole suoraan sopimusehtojen nojalla velvollisuutta lunastaa tavaraa omakseen sopimuskauden päättyessä eikä myöskään luotonantajalla sopimusehtojen mukaan oikeutta yksipuolisesti päättää kuluttajan tällaisesta velvollisuudesta. Sen sijaan ehdotettu direktiivi ei sisällä vastaavaa rajausta. Ehdotetun direktiivin soveltamisalaan kuuluisivat nykyisestä poiketen myös esimerkiksi luotot, jotka myönnetään korotta ja ilman muita maksuja, samoin kuin alle 200 euron suuruiset luotot.
Ehdotetun direktiivin soveltamisala olisi nykyisen kulutusluottodirektiivin soveltamisalaa laajempi myös siltä osin, että ehdotuksen mukaan direktiiviä sovellettaisiin monilta osin myös sellaisiin joukkorahoitusluottopalveluihin, joita ei tarjoa luotonantaja tai -välittäjä (2 artiklan 1 kohta). Tällaisilla joukkorahoitusluottopalveluilla tarkoitetaan ehdotuksessa palveluja, joita joukkorahoitusalusta tarjoaa kuluttajaluoton myöntämisen helpottamiseksi.
Direktiiviehdotukseen sisältyy myös uusi syrjintäkieltoa koskeva säännös, jonka mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että luoton myöntämisen edellytykset eivät syrji unionissa laillisesti asuvia kuluttajia heidän kansalaisuutensa tai asuinpaikkansa perusteella tai minkään Euroopan unionin perusoikeuskirjan 21 artiklassa tarkoitetun syyn vuoksi kuluttajien pyytäessä, tehdessä tai pitäessä luottosopimuksia tai joukkorahoitusluottopalvelujen tarjoamista koskevia sopimuksia unionissa (6 artikla).
Ennen sopimuksen tekemistä annettavat tiedot
Direktiiviehdotuksen mukaan kuluttajaluottoja koskevan mainonta- ja markkinointiviestinnän on oltava asiallista ja selkeää, eikä se saa olla harhaanjohtavaa. Mainonnassa ja markkinointiviestinnässä on erityisesti kiellettävä sellaisten sanamuotojen käyttö, jotka voivat herättää kuluttajassa vääriä odotuksia luoton saatavuudesta tai kustannuksista. (7 artikla). Vastaava säännös sisältyy myös Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin (2014/17/?U) kuluttajille tarkoitetuista kiinteää asunto-omaisuutta koskevista luottosopimuksista (jäljempänä asuntoluottodirektiivi).
Kuten nykyinen kulutusluottodirektiivi, myös direktiiviehdotus sisältää säännöksiä mainonnassa ilmoitettavista vakiotiedoista (8 artikla). Lisäksi direktiivissä säädettäisiin yleisistä tiedoista, jotka luotonantajien tai tapauksen mukaan luotonvälittäjien tai joukkorahoitusluottopalvelujen tarjoajien tulisi asettaa kuluttajien saataville (9 artikla). Yleisten tietojen vaatimuksesta säädetään myös voimassa olevassa asuntoluottodirektiivissä, mutta nykyiseen kulutusluottodirektiiviin vastaavaa sääntelyä ei sisälly.
Direktiivin 10 artiklassa säädettäisiin luotonantajien sekä tapauksen mukaan luotonvälittäjien ja joukkorahoitusluottopalvelujen tarjoajien tiedonantovelvollisuudesta kuluttajalle ennen sopimuksen tekemistä. Kuluttajalle on nykyiseen tapaan annettava ennen sopimuksen tekemistä tietoja luotosta ”Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot” -lomakkeella. Uutta on, että kuluttajalle on annettava myös yhden sivun mittainen ”Vakiomuotoinen eurooppalainen kuluttajaluottoyhteenveto” -lomake, jossa on oltava muun muassa tiedot luoton kokonaismäärästä, sopimuksen kestosta, lainakorosta, todellisesta vuosikorosta sekä maksuviivästyksestä aiheutuvista kuluista. Yhteenvetolomakkeen tarkoituksena on helpottaa kuluttajia vertailemaan eri luottotarjouksia.
Uutta on, että ennakkotiedot olisi 10 artiklan mukaan annettava vähintään päivää ennen kuin kuluttaja tekee luottosopimuksen, joukkorahoitusluottopalvelujen tarjoamista koskevan sopimuksen tai tarjouksen. Jos ennen sopimuksen tekoa annettavat tiedot annetaan myöhemmin kuin päivää ennen kuin kuluttaja tulee sidotuksi sopimukseen, luotonantajien, luotonvälittäjien ja joukkorahoitusluottopalvelujen tarjoajien on yhden päivän kuluttua sopimuksen tekemisestä muistutettava kuluttajia mahdollisuudesta peruuttaa sopimus.
Direktiivin 12 artiklassa säädetään luotonantajan tai tapauksen mukaan luotonvälittäjän tai joukkorahoitusluottopalvelujen tarjoajan velvollisuudesta antaa kuluttajalle riittävät selvitykset tarjotuista luottotuotteista ja lisäpalveluista, jotta tämä voi arvioida, soveltuvatko ne hänen tarpeisiinsa ja taloudelliseen tilanteeseensa. Myös voimassa olevassa kulutusluottodirektiivissä säädetään riittävien selvitysten antamisesta.
Uutta on, että jos kuluttajille esitetään profilointiin tai muunlaiseen henkilötietojen automaattiseen käsittelyyn perustuva yksilöllinen tarjous, luotonantajien, luotonvälittäjien ja joukkorahoitusluottopalvelujen tarjoajien on ilmoitettava siitä kuluttajille (13 artikla).
Kytkykauppa, yhdistetyt tarjoukset, nimenomainen suostumus lisäpalveluihin, neuvontapalvelut sekä ei-toivotun luottojen myynnin kielto
Direktiivin mukaan jäsenvaltiot voivat sallia yhdistetyt tarjoukset mutta eivät kytkykauppaa (14 artikla). Jäsenvaltiot voivat kuitenkin sallia, että luotonantajat tai joukkorahoitusluottopalvelujen tarjoajat edellyttävät kuluttajan avaavan tai pitävän voimassa tiettyä tarkoitusta, kuten luoton hoitoa, varten maksu- tai säästötilin. Jäsenvaltiot voivat tietyissä tapauksissa sallia myös kytkykaupan. Lisäksi jäsenvaltiot voivat sallia luotonantajien tai joukkorahoitusluottopalvelujen tarjoajien edellyttävän, että kuluttajalla on luottosopimukseen tai joukkorahoitusluottopalveluihin liittyvä asiaankuuluva vakuutussopimus. Vastaavan kaltaista sääntelyä sisältyy myös voimassa olevaan asuntoluottodirektiiviin.
Direktiivin 15 artiklan mukaan kuluttajan olisi annettava lisäpalvelujen ostamista koskeva suostumus selkeästi suostumusta ilmaisevalla toimella. Kuluttajan suostumusta lisäpalveluiden ostamiseen ei saisi etukäteen merkitä esimerkiksi valmiiksi rastitetuin ruuduin.
Direktiivin 16 artiklassa säädetään neuvontapalveluiden tarjoamisesta kuluttajalle. Neuvontapalveluista ei ole säännöksiä nykyisessä kulutusluottodirektiivissä, mutta asuntoluottodirektiivi sisältää vastaavantyyppistä sääntelyä. Direktiivin 17 artiklassa kielletään puolestaan ilman kuluttajan etukäteen esittämää pyyntöä ja nimenomaista suostumusta tapahtuva luottojen myynti kuluttajille. Säännös on uusi.
Kuluttajan luottokelpoisuuden arviointi ja tietokannat
Direktiivin 18 artiklassa säädetään kuluttajan luottokelpoisuuden arvioinnista. Vastaavaa sääntelyä sisältyy jo nykyiseen kulutusluottodirektiiviin, mutta ehdotettava sääntely on aiempaa yksityiskohtaisempaa. Artiklassa säädetään muun muassa siitä, minkä tietojen perusteella luottokelpoisuuden arviointi tulisi tehdä. Tällaisia tietoja ovat esimerkiksi näyttö tuloista sekä tiedot rahoitusvaroista. Artiklassa säädettäisiin myös jäsenvaltioiden velvollisuudesta varmistaa, että luotonantaja tai joukkorahoitusluottopalvelujen tarjoaja myöntää luottoa ainoastaan, jos luottokelpoisuuden arviointi osoittaa, että sopimuksesta johtuvat velvoitteet todennäköisesti täyttyvät vaaditulla tavalla. Tältä osin sääntely vastaa asuntoluottodirektiivin vastaavaa sääntelyä. Sen sijaan uutta myös asuntoluottodirektiiviin verrattuna on, että vaikka luottokelpoisuuden arviointi osoittaisi, että kuluttaja ei todennäköisesti pysty suoriutumaan sopimuksessa asetetuista velvollisuuksista, luotonantaja tai joukkorahoitusluottopalvelujen tarjoaja voisi poikkeuksellisesti antaa luottoa kuluttajan käyttöön erityisissä ja perustelluissa olosuhteissa.
Uutta olisi myös sääntely, jonka mukaan luottokelpoisuuden arvioinnin perustuessa automaattiseen tietokäsittelyyn, kuten profilointiin, kuluttajalla olisi oikeus vaatia, että käsittelyyn osallistuu luotonantajan puolesta luonnollinen henkilö.
Ehdotetun 18 artiklan 9 kohdan mukaan jäsenvaltiot, joiden lainsäädännössä velvoitetaan luotonantajat tai joukkorahoitusluottopalvelujen tarjoajat arvioimaan kuluttajan luottokelpoisuus asiaankuuluvasta tietokannasta haettujen tietojen perusteella, voivat säilyttää tämän velvollisuuden.
Ehdotuksen 19 artiklassa säädetään puolestaan muiden jäsenvaltioiden luotonantajien ja joukkorahoitusluottopalvelujen tarjoajien oikeudesta rajat ylittävien luottojen yhteydessä päästä kyseisessä jäsenvaltiossa käytettyihin tietokantoihin kuluttajien luottokelpoisuuden arvioimiseksi. Tällaisiin tietokantoihin pääsyn edellytysten on oltava syrjimättömiä. Oikeus koskee sekä julkisia että yksityisiä tietokantoja. Tietokannoissa on oltava vähintään tiedot maksuviivästyksistä.
Luottosuhteeseen liittyvät säännökset
Ehdotetun direktiivin 20 artiklassa säädetään luottosopimuksen muodosta ja 21 artiklassa puolestaan sopimuksessa mainittavista tiedoista. Sääntely vastaa pitkälti nykyistä kulutusluottodirektiiviä. Direktiivin 22 artiklassa säädettäisiin luotonantajan tai joukkorahoitusluottopalvelujen tarjoajan velvollisuuksista muutettaessa luottosopimusta tai joukkorahoitusluottopalvelujen tarjoamista koskevaa sopimusta. Säännös on uusi. Sen sijaan 23 artikla, jossa säädetään kuluttajille annettavista lainakoron mahdollisia muutoksia koskevista tiedoista, vastaa nykyistä direktiiviä.
Direktiivin 24 artiklassa säädetään tilinylitysmahdollisuutena myönnettyihin luottoihin liittyvistä tiedottamisvelvollisuuksista. Sääntely vastaa nykyistä direktiiviä. Direktiivin 25 artiklassa säädetään puolestaan hiljaisesti hyväksytyistä tilinylityksistä. Sääntely vastaa pitkälti nykyistä kulutusluottodirektiiviä. Uutta kuitenkin on, että jos tili- tai luottoraja ylittyy säännöllisesti, luotonantajan on tarjottava kuluttajalle neuvontapalveluja, jos niitä on saatavilla, tai ohjattava kuluttaja velkaneuvontapalvelujen pariin.
Direktiivin 26 artiklassa säädetään kuluttajan peruuttamisoikeudesta ja peruuttamisoikeuden käyttämiseen liittyvistä velvollisuuksista. Direktiivin 27 artiklassa säädetään puolestaan liitännäisistä luottosopimuksista. Vastaavaa sääntelyä on jo nykyisessä direktiivissä. Direktiiviehdotus sisältää nykyisen direktiivin tapaan myös säännöksen, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat edellyttää, että luotonantaja tai joukkorahoitusluottopalvelujen tarjoaja on yhteisvastuussa kuluttajan tavaroiden myyjälle tai palveluiden suorittajalle mahdollisesti esittämistä vaatimuksista, kun tavaroiden tai palveluiden hankinta tältä on rahoitettu luottosopimuksella tai joukkorahoitusluottopalveluilla.
Direktiivin 28 artikla sisältää säännöksiä toistaiseksi voimassa olevien sopimusten irtisanomisesta. Vastaavaa sääntelyä on jo nykyisessä kulutusluottodirektiivissä. Direktiivin 29 artiklassa säädetään puolestaan luoton ennenaikaisesta takaisinmaksusta. Sääntely vastaa pitkälti nykyistä kulutusluottodirektiiviä, mutta on joiltakin osin yksityiskohtaisempaa.
Todellinen vuosikorko sekä korkojen ja kustannusten ylärajat
Direktiivin 30 artiklassa sekä direktiivin liitteessä IV säädetään todellisen vuosikoron laskemisesta. Direktiivissä ehdotetaan annettavaksi komissiolle toimivalta antaa delegoituja säädöksiä tarvittavien lisäoletusten käyttöön ottamiseksi tai jo käytössä olevien oletusten muuttamiseksi.
Uutta on, että direktiivissä edellytetään jäsenvaltioiden vahvistavan ylärajat yhdelle tai useammalle seuraavista: luottosopimuksiin tai joukkorahoitusluottopalveluihin sovellettavat korot; todellinen vuosikorko; kuluttajalle aiheutuvat luoton kokonaiskustannukset. Tämän lisäksi jäsenvaltiot voivat säätää täydentävien ylärajojen asettamisesta jatkuville luotoille.
Menettelytapavelvoitteet ja henkilöstöä koskevat vaatimukset
Direktiivin 32 artiklassa ja 33 artiklassa säädetään luotonantajia, luotonvälittäjiä ja joukkorahoitusluottopalvelujen tarjoajia koskevista menettelytapavelvoitteista. Ehdotetun 32 artiklan mukaan luotonantajille, luotonvälittäjille ja joukkorahoitusluottopalvelujen tarjoajille asetetaan muun ohella velvollisuus toimia luottoja myöntäessään tai niitä välittäessään rehellisesti, tasapuolisesti, ammattimaisesti ja kuluttajan etujen mukaisesti. Ehdotetussa 33 artiklassa puolestaan säädetään muun muassa, että jäsenvaltioiden on vahvistettava luotonantajien, luotonvälittäjien ja joukkorahoitusluottopalvelujen tarjoajien henkilöstön tietämystä ja pätevyyttä koskevat vähimmäisvaatimukset. Vastaavanlaisista menettelytapavelvoitteista sekä henkilöstöä koskevista vaatimuksista säädetään jo nykyisin asuntoluottodirektiivissä.
Talousvalistuksen antaminen ja taloudellisissa vaikeuksissa olevien kuluttajien tukeminen
Ehdotetun direktiivin 34 artiklassa säädetään talousvalistustoimenpiteistä, joita jäsenvaltioiden on edistettävä kuluttajien talousosaamisen parantamiseksi. Vastaavaa sääntelyä sisältyy jo asuntoluottodirektiiviin.
Direktiivin 35 artiklassa säädetään puolestaan toimenpiteistä, joilla kannustetaan noudattamaan kohtuullista pidättyvyyttä ennen täytäntöönpanomenettelyn aloittamista tilanteessa, jossa kuluttaja ei ole suorittanut sopimuksesta johtuvia velvollisuuksiaan sovitussa ajassa. Vastaavantyyppistä sääntelyä on myös voimassa olevassa asuntoluottodirektiivissä.
Direktiivin 36 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että kuluttajien saatavilla on velkaneuvontapalveluja. Sääntely on uutta.
Luotonantajia ja luotonvälittäjiä koskevat erityissäännökset sekä oikeuksien siirto
Direktiiviehdotuksen mukaan muihin luotonantajiin, luotonvälittäjiin ja joukkorahoitusluottopalveluiden tarjoajiin kuin luottolaitoksiin on sovellettava asianmukaisia hyväksymis-, rekisteröinti- ja valvontamenettelyjä (37 artikla). Säännöksellä pyritään varmistamaan, että kaikkia luotonantajia, luotonvälittäjiä ja joukkorahoitusluottopalvelujen tarjoajia säännellään ja valvotaan riittävästi riippumatta siitä, ovatko ne luottolaitoksia vai eivät. Voimassa olevassa kulutusluottodirektiivissä edellytetään ainoastaan, että luotonantajia valvoo jokin rahoituslaitoksista riippumaton laitos tai viranomainen tai että luotonantajien toimintaa säännellään.
Ehdotetun direktiivin 38 artiklassa säädetään luotonvälittäjiä koskevista erityisistä tiedonanto- ja muista velvollisuuksista. Vastaavantyyppistä sääntelyä sisältyy jo voimassa olevaan kulutusluottodirektiiviin. Direktiivin 39 artiklassa puolestaan säädetään nykyistä kulutusluottodirektiiviä vastaavasti oikeuksien siirrosta.
Muut säännökset
Direktiivin 42 artiklan mukaan direktiivi on lähtökohtaisesti täysharmonisointidirektiivi, eli direktiivissä olevien yhdenmukaistettujen säännösten osalta jäsenvaltiot eivät voi kansallisessa lainsäädännössään pitää voimassa tai ottaa käyttöön säännöksiä, jotka poikkeavat direktiivistä, jollei direktiivissä toisin säädetä. Direktiivin 43 artiklan mukaan sääntely on kuluttajan hyväksi pakottavaa.
Direktiivin 44 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä direktiivin nojalla annettujen kansallisten säännösten rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista. Jos seuraamuksia määrätään kuluttajansuojalainsäädännön täytäntöönpanosta vastaavien kansallisten viranomaisten yhteistyöstä annetun asetuksen (EU) 2017/2394 21 artiklan mukaisesti eli jos kyseessä on mainitussa asetuksessa tarkoitettu laajalle levinnyt rikkomus taikka laajalle levinnyt rikkomus, jolla on unioninlaajuinen ulottuvuus, jäsenvaltioiden on varmistettava, että seuraamusvalikoimaan sisältyy mahdollisuus joko määrätä sakkoja hallinnollisessa menettelyssä tai aloittaa sakkojen määräämistä koskeva menettely ja että näiden sakkojen enimmäismäärä on vähintään neljä prosenttia rikkomukseen syyllistyneen luotonantajan, luotonvälittäjän tai joukkorahoitusluottopalvelujen tarjoajan liikevaihdosta asianomaisissa jäsenvaltioissa. Sääntely on uutta, mutta vastaavanlaista sääntelyä on annettu eräiden muiden kuluttajansuojasäännösten osalta jo niin sanotussa Omnibus-direktiivissä (EU) 2019/2161.
Direktiivin 47 artiklan mukaan uutta direktiiviä alettaisiin soveltaa kuuden kuukauden kuluttua täytäntöönpanoajan päättymisen jälkeen. Poikkeuksena tästä olisivat kuitenkin tilanteet, joissa luotonantaja, luotonvälittäjä tai joukkorahoitusvälityspalvelun tarjoaja on direktiivissä 2013/34/EU tarkoitettu mikro- tai pk-yritys. Tällöin direktiiviä alettaisiin soveltaa 18 kuukauden kuluttua täytäntöönpanoajan päättymisen jälkeen.
Valtioneuvoston kanta
Valtioneuvosto katsoo, että kulutusluottoja koskevan sääntelyn uudistaminen on tarpeen, sillä luottomarkkinat ovat kehittyneet ja laajentuneet voimassa olevan kulutusluottodirektiivin antamisen jälkeen, ja monissa jäsenvaltioissa kulutusluotot aiheuttavat kotitalouksille velkaongelmia. Valtioneuvosto tukee yleisesti sitä, että kulutusluottoja ja asunto-omaisuutta koskevia luottoja koskevat säännökset ovat mahdollisimman pitkälle samankaltaisia, ellei perusteltua syytä eroavaisuuksiin ole. Valtioneuvosto pitää tervetulleena myös sitä, että direktiiviehdotuksessa mahdollistetaan korkean kuluttajansuojan tason ylläpitäminen kansallisesti koskien muun muassa luoton ennenaikaista takaisinmaksua sekä luotonantajan ja tavaran myyjän tai palvelun tarjoajan yhteisvastuuta.
Valtioneuvosto pitää soveltamisalaa koskevien muutosten osalta kannatettavana sitä, että ehdotus ei sisällä pieniä luottoja koskevia poikkeuksia. Suomen voimassa oleva kansallinen sääntely ei sisällä luoton määrään perustuvia rajauksia. Direktiivineuvotteluissa on selvitettävä, onko perusteltua laajentaa direktiivi koskemaan täysimääräisesti korottomia ja kuluttomia kulutusluottoja. Soveltamisalan laajennus merkitsisi muun muassa sitä, että kulutushyödykkeiden maksamisen rahoittamiseksi tarjottavat useissa erissä ilman korkoa tai kuluja maksettavat luotot tulisivat direktiivin soveltamisalan piiriin, ja niistä olisi muun muassa annettava yksityiskohtaiset tiedot niin sanotulla ”Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot” -lomakkeella. Direktiivin täysimääräinen soveltaminen aiheuttaisi lisäkustannuksia korottomia ja kuluttomia luottoa tarjoaville elinkeinonharjoittajille ja saattaisi johtaa jopa siihen, että tällaisia luottoja ei enää tarjottaisi. Lisäksi valtioneuvosto pitää epäselvänä soveltamisalan laajennusta kaikkiin leasing- ja vuokrasopimuksiin. Neuvottelujen kuluessa on pyrittävä tarkemmin selvittämään, minkä tyyppiset sopimukset tulisivat rajauksen poistamisen johdosta kuluttajaluottoja koskevan sääntelyn piiriin ja missä määrin tämä on tarkoituksenmukaista.
Ehdotuksen mukaan direktiivin soveltamisalaan kuuluisivat myös joukkorahoitusluottopalvelut, joissa palveluntarjoaja ei ole luotonantaja tai luotonvälittäjä. Joukkorahoitusluottopalveluilla tarkoitetaan palveluja, joita joukkorahoitusalusta tarjoaa kulutusluoton myöntämisen helpottamiseksi. Jo nykyisin elinkeinonharjoittajien välittämät vertaislainat rinnastuvat kansallisessa laissa kuluttajaluottoon. Valtioneuvosto suhtautuu alustavasti myönteisesti myös direktiiviehdotukseen, mutta katsoo, että neuvostokäsittelyn kuluessa on pyrittävä vielä tarkemmin selvittämään, millaiset luottopalveluiden tarjoajat ja palvelut laajennuksen myötä tulisivat direktiivin soveltamisalaan.
Valtioneuvosto suhtautuu myönteisesti siihen, että direktiiviehdotuksessa kiinnitetään aiempaa enemmän huomiota luottojen markkinointiin ja ei-toivottuun luottojen myyntiin. Neuvostokäsittelyssä tulisi kuitenkin vielä selvittää tarkemmin ei-toivotun luottojen myynnin kiellon merkitystä sekä varmistaa jäsenvaltioiden liikkumavara luottojen markkinoinnin sääntelyssä. Lisäksi tulisi varmistua siitä, että markkinoinnissa käytetystä välineestä riippumatta kuluttaja saa luotosta riittävästi tietoa. Valtioneuvosto suhtautuu lähtökohtaisesti myönteisesti myös syrjintäkieltoa koskevaan ehdotukseen. Ehdotusta on kuitenkin neuvotteluissa pyrittävä selkeyttämään sen varmistamiseksi, ettei sääntelyllä tarpeettomasti rajoiteta luotonantajien sopimusvapautta.
Luotonantajan tiedonantovelvoitteita koskevien uudistusten osalta valtioneuvosto suhtautuu lähtökohtaisesti myönteisesti siihen, että kuluttajille on annettava vakiomuotoinen, yhden sivun mittainen yhteenvetolomake (”Vakiomuotoinen eurooppalainen kuluttajaluottoyhteenveto” -lomake) ennen luottosopimuksen tekemistä. Kuluttajien on yhteenvedon perusteella helpompi vertailla eri luotonantajien tarjoamia luottotuotteita edellyttäen, että yhteenveto sisältää kaikki keskeiset tiedot tarjottavasta luottotuotteesta. Tämä on omiaan lisäämään myös kulutusluottojen tarjoajien välistä kilpailua. Valtioneuvosto pitää tärkeänä sitä, että kuluttaja saa luottosopimusta koskevat tiedot hyvissä ajoin ennen sopimuksen tekemistä. Valtioneuvosto suhtautuu kuitenkin varauksella ehdotukseen, jonka mukaan ennen sopimuksen tekoa annettavat tiedot olisi annettava vähintään päivää ennen kuin kuluttaja tulee sidotuksi sopimukseen, ja jos näin ei ole menetelty, luotontarjoajan olisi yhden päivän kuluttua sopimuksen tekemisestä muistutettava kuluttajaa mahdollisuudesta peruuttaa sopimus. Ehdotus lisää luotonantajien hallinnollista takkaa, ilman että siitä on juurikaan hyötyä kuluttajille, joille ehdotuksen mukaan on ennen sopimuksen tekemistä annettava tieto peruuttamisoikeudesta. Muistuttamisella ei oleteta olevan suurta vaikutusta kuluttajien käyttäytymiseen myöskään sen johdosta, että kulutusluottoja nostavat kuluttajat käyttävät monesti luoton hyvin pian luoton nostamisen jälkeen.
Valtioneuvosto kannattaa direktiivissä esitettyjä pyrkimyksiä vähentää kuluttajien ylivelkaantumista. Velkaneuvontapalveluiden järjestäminen kuluttajille on kannatettavaa. Valtioneuvosto suhtautuu lähtökohtaisesti myös myönteisesti siihen, että direktiivissä säädetään nykyistä tarkemmin kuluttajan luottokelpoisuuden arvioinnista ja luoton myöntämisestä kuluttajalle. Valtioneuvosto suhtautuu kuitenkin epäillen ehdotukseen, jonka mukaan luoton myöntäminen olisi joissakin tapauksissa sallittua silloinkin, kun luottokelpoisuuden arviointi osoittaa, että kuluttaja ei todennäköisesti pysty suoriutumaan sopimuksesta johtuvista velvoitteistaan. Neuvotteluissa on niin ikään pyrittävä vielä selvittämään muun muassa sitä, onko kuluttajan luottokelpoisuutta arvioitaessa perusteltua edellyttää aina kuluttajan varojen selvittämistä, kun luoton myöntämisen perusteena tulisi pääsääntöisesti olla kuluttajan kyky tuloillaan selvitä luoton takaisinmaksusta. Lisäksi neuvotteluissa on pyrittävä varmistamaan se, että luottotietorekistereiden käyttö voidaan säätää pakolliseksi kaikissa jäsenvaltioissa, eikä vain niissä, joissa se direktiiviä annettaessa on pakollista. Tämä on tärkeää, jotta luotonantajat ja luotonvälittäjät voidaan myös Suomessa velvoittaa kuluttajan luottokelpoisuutta arvioidessaan tarkistamaan tämän tiedot perusteilla olevasta, vuonna 2024 käyttöön otettavasta positiivisesta luottotietorekisteristä.
Luottojen hintasääntely on tärkeä keino ylivelkaantumisen torjumiseksi ja siitä aiheutuvien ongelmien vähentämiseksi. Valtioneuvosto suhtautuu myönteisesti siihen, että kaikki jäsenvaltiot velvoitetaan direktiiviehdotuksen mukaan asettamaan katto ainakin yhdelle seuraavista luoton kustannustekijöistä: kuluttajalta luoton johdosta perittävän korko, luoton todellinen vuosikorko tai luoton kokonaiskustannukset. Luottomarkkinat kehittyvät jatkuvasti, ja tämän johdosta on välttämätöntä, että jäsenvaltioilla on laajat mahdollisuudet myös jatkossa puuttua kansallisesti kaiken tyyppisistä kulutusluotoista perittäviin maksuihin. Direktiiviehdotukseen sisältyvä optio muiden enimmäismäärien asettamisesta on kuitenkin rajattu koskemaan vain jatkuvia luottoja. Optio on liian suppea, ja neuvostokäsittelyn kuluessa on pyrittävä laajentamaan enimmäismääriä koskeva optio kattamaan kaikki direktiivin soveltamisalaan kuuluvat luotot.
Luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinti helpottaa näihin kohdistuvaa valvontaa ja yhteydenpitoa sekä ehkäisee luottotoiminnan käyttämistä rikollisiin tarkoitusperiin. Valtioneuvosto suhtautuu yleisellä tasolla myönteisesti siihen, että ehdotuksessa edellytetään muiden luottomarkkinoilla toimivien tahojen kuin luottolaitosten hyväksyntää ja rekisteröintiä. Hyväksyntä- ja rekisteröintivaatimusta ei voida kuitenkaan pitää perusteltuna silloin, kun elinkeinonharjoittaja myöntää luottoja vain myymiensä tavaroiden tai tarjoamiensa palvelujen ostamisen rahoittamiseksi. Direktiivineuvotteluissa on pyrittävä saamaan tällaisia luotonantajia koskeva rajaus hyväksyntä- ja rekisteröintivaatimuksesta. Tältä osin on erityisesti huomioitava, että direktiivin soveltamisalaa on ehdotettu laajennettavaksi myös korottomiin ja kuluttomiin luottoihin. Vastaavasti on pyrittävä saamaan hyväksyntä- ja rekisteröintivaatimusta koskevan soveltamisalapoikkeuksen piiriin sellaiset elinkeinonharjoittajat, jotka toimivat sivutoimisesti luotonvälittäjinä myymiensä tavaroiden tai palvelujen ostamisen rahoittamiseksi.
Valtioneuvosto pitää tärkeänä direktiiviehdotuksen seuraamussääntelyä ja suhtautuu myönteisesti seuraamuksia koskevan sääntelyn tiukentamiseen. Neuvotteluissa on varmistettava, että kansallisesti on mahdollista säätää seuraamuksista perustuslain vaatimusten mukaisesti.
Direktiiviehdotuksen siirtymäsäännösten mukaan lähtökohtaisesti uutta direktiiviä alettaisiin soveltaa kuuden kuukauden kuluttua täytäntöönpanoajan päättymisen jälkeen. Poikkeuksena tästä olisivat kuitenkin tilanteet, joissa luotonantaja, luotonvälittäjä tai joukkorahoitusvälityspalvelun tarjoaja on direktiivissä 2013/34/EU tarkoitettu mikro- tai pk-yritys. Tällöin direktiiviä alettaisiin soveltaa 18 kuukauden kuluttua täytäntöönpanoajan päättymisen jälkeen. Valtioneuvosto suhtautuu epäillen tämänkaltaisen siirtymäsääntelyn toimivuuteen. Neuvottelujen kuluessa on selvitettävä siirtymäsäännöksen tarkoitusta sekä sitä, miten siirtymäsäännöstä sovellettaisiin tietyissä tilanteissa, kuten silloin, jos luotonvälittäjä kuuluisi soveltamisalapoikkeuksen piiriin, mutta luotonantaja ei.
Valtioneuvosto pyrkii direktiiviehdotusta koskevissa neuvotteluissa aikaansaamaan muutoksia edellä mainittujen tavoitteiden mukaisesti.