Perustelut
Lähtökohta
Valtioneuvoston tapaan talousvaliokunta pitää tärkeänä,
että EU toimii yhtenäisesti rahoitusmarkkinatilanteen
vakauttamiseksi. Näitä toimia tarvitaan niin EU:n
omien kuin kansainvälistenkin rahoitusmarkkinoiden normalisoimiseksi.
Valiokunta pitää sekä puheenjohtajamaan
että komission yksittäisiä kehittämisehdotuksia
sinänsä hyvinä, mutta katsoo valtioneuvoston
kantaa vastaavalla tavalla, että jatkokehittämisen pohjaksi
tarvitaan analysoitu ja esitettyä laajempi näkemys
nykytilanteeseen johtaneista syistä ja keinoista välttää vastaava
tilanne tulevaisuudessa.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille erilaisia
syitä kriisin synnylle. Perussyistä on ollut yhteneväinen
näkemys, mutta syiden ryhmityksissä ja painotuksissa
on eroavaisuuksia. Valiokunta nostaa tässä esille
kolme keskeistä osa-aluetta, jotka ovat monilta osin sidoksissa
toisiinsa. Ne liittyvät makrotalouspolitiikkaan, markkinoiden
läpinäkyvyyteen sekä sääntelyyn
ja valvontaan.
Makrotalouspolitiikka
Vaikka kriisin synty on ollut monen tekijän summa,
voidaan epäonnistunutta makrotalouspolitiikkaa pitää perustellusti
globaalin kriisin pääsyynä. Subprime-luotot
olivat viimeinen pisara jo pitkään jatkuneeseen
kansantalouksien ylivelkaantumiseen. Tätä kehitystä ovat
edistäneet alhainen ja vakaa korkotaso sekä inflaatio.
Kohtuuhintaista likviditeettiä on ollut runsaasti markkinoilla,
mikä on ruokkinut riskinottoa suuremman tuoton toivossa.
Uudet riskipitoisemmat rahoitusinstrumentit ovat osa tätä kehitystä. Niiden
sisältöä ja keskinäistä suhdetta
ei tunnettu kunnolla. Esimerkiksi aiemmin sijoitustoiminnassa tappioita
tasannut riskin hajauttaminen ei uusien instrumenttien osalta enää toiminut
tehokkaasti riskien aiemmasta poikkeavan korrelaation vuoksi. Tappiot
ovatkin levinneet nyt erittäin laajalle globaalitalouteen.
Valiokunta katsoo, että vastaavanlaisen talouksien
ylivelkaantumisen estäminen ei onnistu pelkästään
sääntelyä ja valvontaa lisäämällä.
Tämänkaltaisten luottokuplien välttäminen
edellyttää tehokasta raha- ja finanssipolitiikkaa,
jossa korkotason sääntely on tehokkaimpia instrumentteja.
Haasteen makrotalouspoliittisille oikea-aikaisille toimille luo
erityisesti rahoitusmarkkinoiden integroituneisuus ja päätöksentekoa
tukevan oikea-aikaisen ja riittävän kattavan tiedon
saanti. Yhden kansantalouden toimin kuplan syntymistä ei
voida estää, mikäli halpaa rahaa on helposti
saatavissa muualta. Tarvetta on tältäkin osin
nykyistä laajemmalle kansainväliselle yhteistyölle.
Läpinäkyvyys
Ideaalitilanteessa markkinoiden tulisi toimia siten, että ne
rankaisevat liiallisesta riskinotosta. Näin ei ole nyt
tapahtunut vaan markkinakuri (market discipline) on toiminut huonosti.
Sen paremmin sijoittajilla, tallettajilla kuin varsinaisilla rahalaitoksillakaan
ei ole ollut riittävää tietoa otetun
riskin laajuudesta ja luonteesta. Tältäkin osin
ensisijaisessa asemassa on luotettavan ja oikea-aikaisen informaation
saanti.
Talousvaliokunta katsoo, että niin G20-toimenpideohjelmassa
kuin edellä mainituissa EU:n asikirjoissa on nostettu esille
useita keskeisiä riskin hallintaan ja samalla markkinoiden läpinäkyvyyden
lisäämiseen liittyviä jatkoselvitystarpeita.
Huomiota on kiinnitetty mm. vipurahastojen (hedge funds) ja yksityisten
pääomasijoitusrahastojen (private equity funds)
sääntelyyn sekä kirjanpito- ja tilinpäätösstandardien jatkokehittämiseen.
Rahoitusmarkkinoiden läpinäkyvyyden lisäämistä tarvitaan
paitsi globaalien rahoitusmarkkinoiden, yksittäisen kansantalouden
ja sijoitustoiminnan riskien arvioinnin perustaksi myös luottolaitosten
välisen luottamuksen lisäämiseksi. Finanssikriisi
on osoittanut, että pankkien välisen luottamuksen
häiriintyminen voi johtaa merkittäviin ongelmiin
interbank-markkinoilla ja haavoittaa näin koko rahoitusjärjestelmää.
Sääntely ja valvonta
Huomattava osa rahoitusmarkkinoista on edelleen sääntelyn
ja valvonnan ulkopuolella (esim. hedge fundit ja osin myös
investointipankit). Tältä osin on tarvetta sääntelyn
ja valvonnan katteen laajentamiseen. Toisaalta on tarve myös tarkoin
analysoida, miksi jo olemassa oleva sääntely ja
siihen liittyvä valvonta eivät kaikilta osin ole
toimineet oletetulla tavalla.
Yhtenä jatkokehittämiskohteena on aiheellista
nostaa esille vakavaraisuussääntelyn jatkokehittäminen
ja erityisesti Basel II -sääntelyyn liittyvä prosyklisyys-ongelma.
Nykyinen sääntely johtaa tilanteeseen, jossa pankin
vakavaraisuus paranee "automaattisesti" nousukaudella voittojen
kasvattaessa omaa pääomaa. Pankki voi tällöin
kasvattaa luotonantoaan ilman, että sen tarvitsee lisätä osakepääomaansa.
Laskusuhdanteessa, voittojen huvetassa tai muuttuessa tappioiksi,
pankki joutuu leikkaamaan luotonantoaan vakavaraisuuden säilyttämiseksi.
Mikäli riskipuskurit ovat pienet, saattaa tilanne johtaa
nopeisiin muutoksiin rahoituksen saannissa ja sen hinnassa. Onkin
syytä tarkoin analysoida, miten prosyklisyyttä voitaisiin
paremmin hallita. Yhtenä vaihtoehtona on nostettu esille
nykyisen 8 prosentin vakavaraisuusvaatimuksen nostaminen, jotta
taso vastaisi paremmin luottolaitosten nykyistä riskinottoa.
Esille on tuotu myös vasta käyttöönotettu IFRS-tilinpäätösstandardin
mukainen uudistus, joka perustuu markkina-arvojen käyttöön
taseessa. Uudistus on lisännyt tilinpäätöstietojen
läpinäkyvyyttä, mutta luonut toisaalta
tulokseen epävakautta markkina-arvojen heilahdellessa ennakoimattomasti.
Riskipuskureiden merkitys korostuu myös tältä osin.
Finanssikriisin alkuvaiheessa käsiteltiin paljon luottoluokituslaitosten
roolia markkinariskien hallinnassa. Ne ovat merkittävässä asemassa esimerkiksi
Basel II:een liittyvän vakavaraisuuden arvioinnissa. On
syytä tarkoin harkita, mitä luottoluokittajilta
jatkossa edellytetään niin neutraliteetin kuin
osaamisenkin osalta. Julkisuudessa on myös perustellusti
kyseenalaistettu luottoluokittajien rooli toisaalta uusien rahoitusinstrumenttien
kehittäjinä ja niiden käyttöön
liittyvien riskien arvioijina.
Rajat ylittävän (niin EU-maiden kuin EU:n
ja kolmansien maiden) valvonnan kehittäminen on yksi jatkotyön
suuria haasteita. Valiokunta on käsitellyt valvontaan liittyviä kysymyksiä useissa
kuluvan syksyn aikana antamissaan lausunnoissa (esim. TaVL 24/2008
vp ja TaVL:t 35—37/2008 vp) ja viittaa tältä osin
niissä oleviin kannanottoihinsa. Pelkkä valvontayhteistyön
lisääminen ei kuitenkaan riitä, vaan
tulee pystyä varmistamaan, että eri maiden valvojat
noudattavat valvonnassa yhtenäisiä perusperiaatteita.
Valtioneuvoston kirjelmässä nostetaan esille myös
ns. varhaisvaroitusindikaattoreiden (early warning) kehittäminen.
Tähän liittyvää työtä on erityisesti
kansainvälisen Valuuttarahaston (IMF) toimesta tehty jo
useita vuosia. Indikaattoreiden luotettavuus ja tätä kautta
käytettävyys ei kuitenkaan ole vielä riittävällä tasolla.
Tälläkin saralla on siis tarvetta kansainväliselle
jatkotyölle.
Jatkotyö
Finanssikriisi on osoittanut, kuinka haavoittuvia kansantaloudet
ovat rahoitusmarkkinoiden häiriöille. Vaikutukset
johtuvat markkinoiden globaalista ja hyvin integroituneesta luonteesta.
Finanssikriisejä ei voida tulevaisuudessakaan estää,
mutta niiden vaikutuksia voidaan pyrkiä hillitsemään
ja rajaamaan nykyistä paremmin.
EU:n valmisteluasiakirjoissa sekä G20-toimenpideohjelmassa
on yksilöity useita jatkoanalysoinnin ja -kehittämisen
osa-alueita. Valiokunta pitää tärkeänä,
että selvitykset ja kehittämistoimet tehdään
tiiviissä kansainvälisessä yhteistyössä ja
tarkoin harkitaan, mitä keinoja yksittäisen tilanteen
korjaamiseen on tarkoituksenmukaisinta käyttää.
Valtioneuvoston tapaan valiokunta katsoo, ettei sääntelyn
lisääminen ole välttämättä oikea
ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Tulee harkita, mitä kannattaa
säännellä ja, jos säännellään,
niin miten säännellään. On myös syytä ottaa
huomioon, että markkinat toimivat usein lainsäätäjää nopeammin
ja innovatiivisemmin.
Niin EU:n esille nostamat kuin G20-ryhmänkin esitykset
kansainvälisen finanssiarkkitehtuurin kehittämisestä liittyvät
monilta osin edellä valiokunnan esilletuomiin kysymyksiin.
Kansainvälisellä foorumilla jatkotyötä tehdään
G20-ryhmän vetovastuulla. Tavoitteena on lisätä maiden
välistä yhteistyötä ja koordinaatiota
G20-julistuksessa todettujen lyhyen ja keskipitkän aikavälin
hankkeiden toteutuksessa ja turvata kansainvälisiltä rahoituslaitoksilta,
erityisesti IMF:ltä, saatavan rahoituksen jatkuminen.
IMF:n kyky vastata maksutaseongelmiin ajautuneen yksittäisen
jäsenmaan rahoitustarpeisiin on rajallinen. Maksutasekriisit
eivät välttämättä enää synny
perinteisellä tavalla vaihtotaseen kautta, vaan myös
pääomaliikkeiden volyymin rajut heilahtelut saattavat
synnyttää niitä. Valuuttarahaston likviditeetti
oli marraskuun lopussa noin 160—200 miljardia USD:a. Rahaston
nk. kiintiöpääoman lisäksi sillä on
käytettävissä kaksi lisärahoitusinstrumenttia
(General Arrangements to Borrow eli GAB ja New Arrangements to Borrow
eli NAB). Molempien järjestelyjen yhteenlasketut varat
ovat runsaat 50 miljardia USD:a. Tarvittavien rahoitusvolyymien muutosta
kuvaa esimerkiksi Islannin lainajärjestely. Kun IMF-rahoituksen
periaatteena on ollut, että maa voi velkaantua rahastolle
enintään kolme kertaa maksamansa kiintiön
verran, on Islannin saama luotto noin 11-kertainen maan maksukiintiöön
verrattuna. Rahaston nykyisen pääoman puitteissa
ei kyetä vastaamaan maailmanlaajuiseen finanssikriisiin.
Vaikka kansainvälisen rahoitusjärjestelmän hallintamekanismit
ovat kauppajärjestelmää monisäikeisemmät,
on niissä myös useita yhtäläisyyksiä.
Keskeisenä erona on järjestelmien globaali hallinta.
Kansainvälisen kaupan vapautuessa on pidetty tärkeänä kehittää yhteisiä pelisääntöjä
Maailman
kauppajärjestö WTO:n puitteissa. Rahoitusmarkkinoilla
ei ole kyetty vastaavanlaiseen kehitykseen, vaan hallinta on jakaantunut
usean kansainvälisen instituution (kuten Maailmanpankki,
IMF, OECD ja kansainvälinen vakausfoorumi FSF) kesken.
Näin siitäkin huolimatta, että rahoitusmarkkinoiden
rajat ylittävä ja verkottunut luonne ja tätä kautta
myös häiriöiden vaikutukset ja laajuus
edellyttäisivät huomattavasti systemaattisempaa
kansainvälisten hallintamekanismien kehittämistä.
G7/8-ryhmän laajentuminen G20-ryhmäksi
ja jälkimmäisen toimenpideohjelmaan sisältynyt
kehotus laajentaa FSF:n jäsenpohjaa ovat askel oikeaan suuntaan.
Valiokunta katsoo, että on aiheellista selvittää mahdollisuudet
nykyistä keskitetymmälle, jäsenpohjaltaan
kattavalle ja läpinäkyvämmälle kansainvälisten
rahoitusmarkkinoiden hallinnalle. Kriisi on osoittanut, että kansainvälisiä koordinoituja
toimia kyetään, ainakin keskuspankkitasolla, tekemään,
kun tarve niitä edellyttää. Nykytilanteen,
jossa on nähty, että jo yrityskin vakauttaa markkinoita
edellyttää keskeisten toimijoiden yhteisiä samanaikaisia
toimia, voisi kuvitella luovan hyvän pohjan nykyistä keskitetymmälle
kansainvälisten finanssimarkkinoiden kehittämiselle.
Edellä mainitussa puheenjohtajamaan asiakirjassa ajatusta
viedään jo eteenpäin esittämällä IMF:lle
nykyistä keskeisempää roolia. Vaikka
G20-työohjelmassa linjaukset ovat tältä osin
huomattavasti maltillisempia, talousvaliokunta katsoo, että kansainväliseen
keskusteluun tulee nykyistä voimakkaammin nostaa esille
ajatus Bretton Woods -instituutioiden uudistamisesta ja selvittää mahdollisuudet
"rahoitusmarkkinoiden WTO:n" perustamiselle. Esimerkiksi G20-työohjelma
osoittaa, että laajaa yhteistyötä edellyttävää jatkotyötä on
runsaasti tarjolla niin lyhyelle kuin pitkällekin aikavälille.