Perustelut

Perussuomalaiset ovat alusta lähtien vastustaneet ylivelkaantuneiden euromaiden suoraa ja katteetonta tukemista. Tukipaketit ovat Suomen kannalta epäoikeudenmukaisia ja vaarallisen kalliita. Suomi ei ole aiheuttanut tätä kriisiä. On epäoikeudenmukaista asettaa suomalainen veronmaksaja tämän kriisin maksumieheksi.

EVM:n vivutukseen on ehdotettu kahta mallia. Vaihtoehdossa 1 erillisyhtiö myöntäisi ohjelmamaan joukkovelkakirjan ostajalle rajatun suojaustodistuksen, joka kattaisi velkajärjestelytilanteessa osan syntyneistä tappiosta (esim. 20—30 %). Vaihtoehdossa 2 perustettaisiin erityisrahoitusyhtiö, joka ostaisi edunsaajavaltioiden joukkovelkakirjoja ensi- ja jälkimarkkinoilta. Mahdollisessa velkajärjestelytilanteessa EVM kattaisi tappiot tiettyyn rajaan asti. Perussuomalaiset eivät hyväksy EVM:n vivutusta.

Vaihtoehdossa 1 on useita ongelmia. Valtioiden velkasaneerauksissa on hyvin tavallista, että velkojille alaskirjauksista realisoituvat tappiot ovat korkeampia kuin suojaustodistuksen kattama 20—30 %. Tämä tarkoittaisi sitä, että velkajärjestelyn tapahtuessa EVM:n tappiot moninkertaistuisivat verrattuna siihen, että EVM olisi lainoittanut kohdemaata suoraan. Perussuomalaiset haluavat myös huomauttaa, että jos on tarkoitus toimia niin kuin ERVV:n vastaavankaltaisessa vivutusmallissa ja tilanteessa, jossa EVM joutuisi kattamaan sijoittajien tappiota, syntyisi samalla vastaavanmääräinen velkasuhde kohdemaan ja EVM:n välillä, voidaan pitää erittäin kyseenalaisena, ostaisivatko sijoittajat kriisimaiden velkakirjoja, vaikka saisivatkin rajatun suojaustodistuksen. Seuraava esimerkki valaisee tilannetta:

Oletetaan, että valtiolla K on 100 yksikköä velkaa ja valtio ajautuu velkajärjestelyyn. Velka on kokonaisuudessaan yksityisen sektorin hallussa, ja koko velkamäärälle on EVM antanut 20 %:n suojaustodistuksen. Velkakestävyysanalyysin mukaan kestävä velkataso on 60 yksikköä, jolloin normaalissa tilanteessa velkoja olisi alaskirjattava 40 yksikköä, jolloin sijoittajien kannettavaksi tulisi 40 %:n tappiot. Nyt kuitenkin EVM ottaa kannettavakseen ensimmäiset 20 yksikköä alaskirjauksesta, jolloin yksityisen sektorin tappioksi muodostuisi vain 20 yksikköä eli 20 %. Kuitenkin, koska samalla syntyy EVM:n kantaman tappion määräinen uusi velkasuhde kohdemaan ja EVM:n välille, ei valtion K velkataso ole laskenut kuin 20 yksikköä ja on näin ollen 20 yksikköä tavoitetasoa korkeammalla. Täten saavuttaakseen kestävän velkatason 60, on valtion K alaskirjattava velkaansa 20 yksikköä lisää eli yhteensä 60 yksikköä, jolloin sijoittajat kärsivät osittaisesta suojaustodistuksesta huolimatta saman tappion (40 %) kuin ilman sitä.

Vaihtoehdossa 2 velkajärjestelytilanteessa EVM:lle ja yksityisille sijoittajille realisoituvat tappiot ovat nyt käytettävissä olevien tietojen pohjalta käytännössä samankaltaiset kuin vaihtoehdossa 1.

Perussuomaiset haluaisivat myös kiinnittää huomiota siihen, että EVM ei ole uskottava toimija kriisin ratkaisemiseksi. Vaikka nykymuotoista tukipakettipolitiikkaa pitäisikin oikeana tapana ratkaista kriisi, on ilmiselvää, että EVM:n koko ei riitä alkuunkaan nykykriisin ratkaisuun. Nykyisillä kriisimailla on julkisen sektorin velkaa noin 3 300 miljardia euroa, joten EVM:n resurssit eivät riitä vivutettunakaan niiden pelastamiseen.

Perustelut

EVM:n vivuttaminen

Keskustan mielestä velkakriisin ensiapuluonteisten toimien laajentaminen yhä suuremmiksi yhteisvastuullisiksi toimiksi on väärä tie ongelmien voittamiseksi.

Huolimatta siitä, että ongelmamaiden kelkka ei ole kääntynyt tarvittavalla vauhdilla parempaan suuntaan, euromaat ovat "pelastaneet euron" kerta toisensa jälkeen lisäämällä kriisinhoitoon yhteisiä vastuitamme useilla päätöksillä ja kasvattaneet niihin liittyviä riskejä. Toimet eivät ole auttaneet. Markkinat eivät ole uskoneet kaikkien euromaiden selviytymiseen.

Lopulta Eurooppa-neuvosto teki päätökset euromaiden yhteisellä vastuulla olevien kriisirahastojen lainoituskapasiteetin nostamisesta enimmillään 700 miljardiin euroon. Tämäkään ei ole ollut kuitenkaan riittävä vakuuttamaan rahoitusmarkkinoita. Ne pelkäsivät, että kriisimaat tarvitsevat enemmän.

Tässä tilanteessa puolestaan Euroopan keskuspankki teki päätöksen tulla apuun. Se päätti ostaa tarvittaessa rajattomasti kriisimaiden velkapapereita jälkimarkkinoilta ja estää näin kriisin nopea muuttuminen hallitsemattomaksi.

EKP:n päätökset eivät kuitenkaan ratkaise pitkän päälle velkaongelmaa, eivätkä ne yksin riitä kaikkien niiden lupausten lunastamiseen, joita euromaat ovat antaneet yksittäisille velkamaille ja nyt myös niiden pankeille.

Koska kriisimaiden takuumiehinä toimivista vakavaraisimmista euromaista ei löytynyt enää halua ylittää 700 miljardin euron tukikattoa, kehitettiin Eurooppa-neuvoston linjausten mukaisesti uusi keino kasvattaa kriisirahaston lainoitusvoimaa ilman, että ensin ERVV:n ja nyt EVM:n suoraa pääomitusta on ollut tarpeen kasvattaa.

Tämän rahoitusmekanismin, vivutuksen, avulla kriisirahastojen rahoituskykyä voidaan komission mukaan kasvattaa merkittävästi ilman, että niiden kokonaiskapasiteettia tarvitsee lisätä.

EVM:n satojen miljardien eurojen lainanantovaltuudesta osalla on siis tarkoitus houkutella yksityisiä sijoittajia EVM:n rinnalle kriisimaiden rahoittajiksi.

Ratkaisumallit — niitä on kaksi perusmallia — perustuvat siihen, että EVM ja yksityiset rahoittajat luotottavat yhteisvastuullisesti kriisiasiakkaita. Luototuksen riskinkannossa järjestyksessä ensimmäisenä on EVM eli sitä rahoittaneet euromaat.

Vaikka Suomenkaan nimelliset vastuut eivät ratkaisujen seurauksena kasvaisikaan, luottoriskit kasvavat vivutuksessa sitäkin enemmän. Kun EVM:n toiminta alun alkaen rakennettiin sille periaatteelle, että EVM tulee etuoikeusjärjestyksessä ensimmäisenä, on se vivutuksessa jäämässä viimeiseksi. Mahdollisuudet saada edes osalle vivutukseen käytettävälle Suomen rahoitusosuudelle vakuuksia ovat vähäiset.