Yleisperustelut
Talousvaliokunta esittää, että lakiehdotukset
hyväksytään monin, pääosin
teknisluontoisin ja kielellisin korjauksin ja että 27.
lakiehdotus hylätään jäljempänä selostettavin
perustein. Merkittävimmät aineelliset muutosehdotukset
perustuvat perustuslakivaliokunnan edellyttämiin muutoksiin.
Valiokunta on lisäksi selventänyt arvopaperimarkkinalain
ja osakeyhtiölain välistä sääntelyä sekä tehnyt
muutoksia lakiehdotusten siirtymäsäännöksiin.
Yleistä
Arvopaperimarkkinalainsäädännön
soveltamista on jo pidempään haitannut sääntelyn
epäyhtenäisyys, joka on syntynyt mm. EU-sääntelyn merkittävästä lisääntymisestä ja
tästä koituneista useista lainsäädännön
osittaisuudistuksista. Hallituksen esitys sisältää mittavan
kokonaisuudistuksen, jonka avulla sääntelykokonaisuuden
rakenteet uudistetaan. Säädöshankkeella
on ollut useita tavoitteita, joista keskeisimmiksi talousvaliokunta
nostaa lainsäädännön selkeyden ja
ymmärrettävyyden parantamisen sekä sääntelyn
tehostamisen poistamalla ylimääräistä hallinnollista
taakkaa. Hallinnollista taakkaa vähentämällä pyritään
mm. madaltamaan yritysten listautumiskynnystä. Kansallisen
sääntelymme kilpailukykyisyys ja arvopaperimarkkinoidemme
säilyminen aktiivisina edellyttävät,
että kansallinen sääntelymme pysyy kansainvälisessä kehityksessä mukana.
Tämän kehitystyön olennaisena osana on
turvata valvonnan ja sijoittajansuojan korkean tason säilyminen.
Vaikka kokonaisuudistuksen pääpaino on rakenteellisissa
uudistuksissa, se sisältää myös aineellisia,
pääosin EU-sääntelyn toimeenpanoon
liittyviä muutoksia sääntelyyn. Näistä mainittakoon
Finanssivalvonnan käytössä olevan hallinnollisen
seuraamusjärjestelmän käyttöalan
merkittävä laajentaminen ja ankaroittaminen korottamalla
rike- ja seuraamusmaksun maksimimääriä.
Muutoksilla ennakoidaan parhaillaan valmisteltavana olevan EU-sääntelyn voimaantuloa.
Ehdotettu uusi laki arvopaperitileistä lisää arvopaperien
välillisen säilytyksen oikeusvarmuutta ja sijoittajansuojaa.
Sijoittajansuojaa lisää myös rahoitusvälineiden
säilyttämisen säätäminen
luvanvaraiseksi sijoituspalveluksi.
Yksittäisistä muutoksista mainittakoon myös Keskuskauppakamarin
yhteyteen perustetun yrityskauppalautakunnan erityisaseman päättyminen.
Alan itsesääntelyä kehittävä lautakunta
ei ole saavuttanut toivotunlaista asemaa. Uuden arvopaperimarkkinalain
myötä yrityskauppalautakunnan erityisasema poistuu
ja itsesääntelyyn perustuneen ostotarjousdirektiivin
9 artiklan täytäntöönpanosta
sisällytetään säännökset
arvopaperimarkkinalakiin. Alan itsesääntelymahdollisuuksia
kuitenkin jatketaan asettamalla pörssiyhtiöille
velvollisuus kuulua hyvää arvopaperimarkkinatapaa
kehittävään toimielimeenArvopaperimarkkinalain
11 luvun 28 §.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisten yhteydessä kokonaisuudistusta
on pidetty erittäin tarpeellisena. Esille on tullut yksittäisiä kysymyksiä,
kuten ryhmäkanteen käyttäminen ja uuden seuraamusjärjestelmän
laajentaminen koskemaan myös muuta finanssialaa. Näiltä osin
sääntelyn jatkokehittämistarpeita tulee
selvittää vielä tarkemmin.
Valiokunta katsoo, että nyt tehdyt rakenteelliset uudistukset
antavat hyvän pohjan niin tulevien kansallisten
kuin EU-sääntelystä aiheutuvien
muutosten tekemiselle.
Perustuslakivaliokunnan lausunto
Perustuslakivaliokunnan lausunnossa on kiinnitetty huomiota
erityisesti pörssin ja arvopaperikeskuksen mutta myös
monenvälisen kaupankäynnin järjestäjän
ja selvitysyhteisön toimintaan perustuslain 124 §:n
näkökulmasta. Lausunnossa on päädytty
siihen, että edellä mainittujen markkinaelimien
toimintaa on tietyiltä osin pidettävä perustuslain
124 §:ssä tarkoitettuna julkisena hallintotehtävänä.
Tulkinta edellyttää sääntelyn
muuttamista siten, että siitä käy selkeämmin
ilmi asianomaisen mahdollisuus saattaa pörssin ja monenkeskisen
kaupankäynnin järjestäjän tekemä päätös
rahoitusvälineellä tapahtuvan kaupankäynnin
lopettamisesta, kaupankäyntiosapuolen oikeuksien peruuttamisesta sekä kaupankäynnin
keskeyttämisestä valvontaviranomaisen käsiteltäväksi.
Valiokunta on tehnyt 3. lakiehdotukseen (2 ja 4 luku) perustuslakivaliokunnan
edellyttämät muutokset. Valitusoikeus pörssin
ja monenkeskisen kaupankäynnin järjestäjän
päätöksistä on kansainvälisesti
arvioiden poikkeuksellinen. Tiedossa ei ole toista maata, jossa
vastaava menettelytapa olisi käytössä.
Tämän vuoksi on myös vaikea ennakoida
uuden sääntelyn vaikutuksia. Talousvaliokunta
pitääkin tärkeänä,
että vaikutuksia seurataan tarkoin ja tarvittaessa ryhdytään
toimiin sääntelyn muuttamiseksi.
Talousvaliokunta on pyrkinyt sisällyttämään perustuslakivaliokunnan
edellyttämät muutokset sääntelyyn
siten, että toisaalta voidaan taata asianosaisten oikeusturva
ja toisaalta ottaa huomioon tarve varmistaa pörssin ja
monenkeskisen kaupankäynnin järjestäjänMitä jäljempänä todetaan
pörssistä, koskee myös monenkeskistä kaupankäynnin
järjestäjää. toimintamahdollisuudet
näissä tilanteissa. On ilmeistä, että liian raskas
menettely kuormittaisi hallintoa, lisäisi valvonnan kustannuksia
ja välillisesti vähentäisi toimialan
kansainvälistä kilpailukykyä. Tämä ei
olisi toimialan kannalta perusteltua. Valiokunnan säännösehdotuksissa
on pyritty löytämään tasapaino
edellä mainitun asianosaisten oikeusturvan takaamisen
ja pörssin mahdollisimman häiriöttömien
toimintapuitteiden turvaamisen välillä. Tähän
liittyen valiokunta ehdottaa, että kaupankäynnin
keskeyttämispäätöstä seuraa
kahden vuorokauden karenssiaika ja että pörssin
päätös on täytäntöönpanokelpoinen valituksesta
huolimatta, ellei Finanssivalvonta tai muutoksenhakuviranomainen
toisin päätä.
Kaupankäynnin keskeyttäminen.
Kaupankäynnin keskeyttäminen on aina poikkeuksellinen toimenpide,
jolla pyritään osaltaan turvaamaan sijoittajien
tasapuolinen kohtelu. Päätökset on tarvittaessa
kyettävä tekemään nopeasti,
ja pörssin on voitava keskittää resurssinsa
keskeytyksen taustalla olevien seikkojen tarkistamiseen ja kaupankäynnin
mahdollisimman nopeaan normalisoimiseen. Oikeusturvan tarve tulee
ajankohtaiseksi vasta kaupankäynnin keskeytyksen keston
pidentyessä. Pörssi on arvioinut, että vuosittain
kaupankäynti joudutaan keskeyttämään
keskimäärin 5—10 kertaa.
Valiokunnan ehdotuksessa (pörssi: 2 luvun 31 § ja
monenkeskisen kaupankäynnin järjestäjä:
4 luvun 7 §) kaupankäynnin kohteena olevan arvopaperin
liikkeeseenlaskijalla, sijoittajien etujen valvomiseksi toimivalla
rekisteröidyllä yhdistyksellä sekä sijoittajalla,
joka omistaa kyseisiä arvopapereita tai niihin oikeuttavia
arvopapereita, olisi oikeus saattaa pörssin päätös
Finanssivalvonnan tutkittavaksi.Oikeuden ulkopuolelle on rajattu
johdannaissopimusten osapuolet, jos johdannaissopimus on otettu
kaupankäynnin kohteeksi ulkomaisessa pörssissä. Oikeus
syntyisi tilanteissa, joissa kaupankäynti on ollut keskeytyneenä vähintään
kaksi vuorokautta. Mikäli määräaika
ylittyy, valittajalla on oikeus saattaa pörssin päätös
Finanssivalvonnan käsiteltäväksi 30 päivän
kuluessa päätöksestä. Arvopaperimarkkinoiden
toimivuuden, luotettavuuden ja laajan oikeussuojapiirin kannalta
on tarkoituksenmukaista, että pörssin päätös
pysyy lähtökohtaisesti voimassa, vaikka siihen
haetaan muutosta. Tämän vuoksi valiokunta esittää,
että pörssin päätös
kaupankäynnin keskeyttämisestä voidaan
panna täytäntöön valituksesta
huolimatta, ellei Finanssivalvonta tai muutoksenhakuviranomainen
toisin päätä. Muutoksen hakemisesta Finanssivalvonnan
päätökseen säädetään
7. lakiehdotuksen 73 §:ssä.
Valiokunta painottaa, että pörssin säännöissä,
jotka valtiovarainministeriö hyväksyy, on tarpeen
jo ennakolta varautua teknisiin vikoihin ja muihin pörssitoiminnan
jatkuvuutta haittaaviin tilanteisiin.
Kaupankäynnin lopettaminen.
Oikeus saattaa kaupankäynnin lopettamista koskeva päätös
Finanssivalvonnan käsiteltäväksi olisi
vastaavilla tahoilla kuin edellä kaupankäynnin
keskeyttämispäätöksen osalta
(pörssi: 3 luvun 26 § ja monenkeskinen
kaupankäyntijärjestelmä: 4 luvun 7 §).
Päätös tulisi saattaa Finanssivalvonnan
käsiteltäväksi 30 päivän
kuluessa päätöksestä, ja se olisi
keskeytyspäätöksen tapaan täytäntöönpantavissa,
ellei Finanssivalvonta tai muutoksenhakuviranomainen toisin päätä.
Kaupankäyntiosapuolen oikeuksien peruuttaminen.
Kaupankäyntiosapuolen oikeuksien peruuttamista koskevan
päätöksen osalta menettelytavat vastaisivat
edellisessä kappaleessa kuvattuja (pörssi: 2 luvun
30 § ja monenkeskisen kaupankäynnin järjestäjä:
4 luvun 5 §).
Oikeus saattaa päätös käsiteltäväksi
olisi sillä, jonka oikeudet on peruutettu. Pörssin
osalta sääntelyyn ei kuitenkaan ole sisällytetty
erillistä mahdollisuutta hakea muutosta tilanteessa, jossa
oikeudet on peruutettu 2 luvun 30 §:n 4 momentin
perusteella. Pykälän 4 momentti koskee tilanteita,
joissa Finanssivalvonta on päätöksellään
painavasta syystä vaatinut pörssiä peruuttamaan
kaupankäyntiosapuolen oikeudet. Finanssivalvonnan päätökseen
voidaan näissä tilanteissa hakea muutosta 7. lakiehdotuksen
73 §:n nojalla.
Hallinnon yleislait ja rikosoikeudellinen virkavastuu.
Julkisen hallintotehtävän hoitaminen edellyttää lähtökohtaisesti,
että toimintaan sovelletaan myös hallinnon yleislakeja
ja rikosoikeudellista virkavastuuta. Perustuslakivaliokunta
on kuitenkin pitänyt mahdollisena poiketa tässä erityistapauksessa
hallinnon yleislakien ja rikosoikeudellisen virkavastuun soveltamisesta pörssin,
arvopaperikeskuksen, monenkeskisen kaupankäynnin järjestäjän
ja selvitysyhteisön toimintaan. Talousvaliokunta on tehnyt
tätä koskevat muutokset 3. lakiehdotuksen 2 ja
4 lukuihin sekä 4. lakiehdotuksen 2 ja 3 lukuihin.
Muuta.
Perustuslakivaliokunnan lausunnossa on kiinnitetty huomiota
hallinnollisten seuraamusten sääntelyyn. Erityisesti
on nostettu esille 7. lakiehdotuksen 39 §, jonka
2 momentista on edellytetty poistettavaksi jälkimmäinen
lause, jotta lakiehdotus voitaisiin käsitellä tavallisen lain
säätämisjärjestyksessä.
Lausunnossa on lisäksi esitetty täsmennettäväksi
asetuksenantovaltuuksia sekä esitetty tehtäväksi
tarkennuksia mm. kolmannen maan pörssille annettavan luvan
myöntöehtoihin.
Talousvaliokunta on jäljempänä yksityiskohtaisissa
perusteluissa todetulla tavalla ottanut perustuslakivaliokunnan
esitykset huomioon.
Osakeyhtiölain ja arvopaperimarkkinalain välisen
sääntelyn selkeyttäminen
Käsiteltävänä olevan kokonaisuudistuksen
yhteydessä on noussut esille arvopaperimarkkinalain
11 luvun 14 §:n osalta ehdotettu sääntely, jonka
on ehdotetussa muodossaan katsottu olevan osin ristiriidassa osakeyhtiölain
kanssa.
Pykälässä säädetään
yhtiön elinten välisestä toimivallan
jaosta. Säännös liittyy ostotarjousdirektiivin
9 artiklan 2—4 kohdan nykyistä sitovampaan ja
täsmällisempään täytäntöönpanoon. Säännöksen
tavoitteena on myös täsmentää Finanssivalvonnan
valvontavelvollisuutta ostotarjousdirektiivin 4 artiklan 5 kohdan
mukaisesti ja täydentää ostotarjousdirektiivin
3 artiklan mukaisten yleisten periaatteiden täytäntöönpanoa. Uutta
säännöstä on pidetty tarpeellisena,
koska itsesääntely ei ole osoittautunut toimivaksi
eikä osakeyhtiölain ole katsottu riittävästi
kattavan ostotarjousdirektiivin edellyttämää sääntelyä.
Sääntelyn tavoitteena on turvata yhtiön
osakkeenomistajien päätösvalta tietyissä ostotarjoustilanteissa.
Pykälän mukaisesti kohdeyhtiön yhtiökokous
päättäisi suunnatusta annista sekä muista
toimista ja järjestelyistä, jotka estävät
tai saattavat estää kohdeyhtiön hallituksen
tietoon tulleen julkistetun ostotarjouksen tai sen olennaisten ehtojen
toteutumisen tai olennaisesti vaikuttaa siihen.
Asian käsittelyn yhteydessä on todettu, että ehdotetussa
muodossaan 14 §:ssä tehdään
nimenomainen poikkeus pörssiyhtiön yhtiökokousta
koskeviin säännöksiin, joista muutoin säädetään
osakeyhtiölain 5 luvussa. Säännös
on tämän vuoksi periaatteellisesti merkittävä.
Osakeyhtiölain 6 luvun 2 §:n 1 momentin yleissäännöksen
mukaisesti osakeyhtiön hallitukselle on määrätty
kaikki ne tehtävät, joita ei ole osakeyhtiölaissa
tai yhtiöjärjestyksessä määrätty
yhtiön toisen toimielimen eli toimitusjohtajan, hallintoneuvoston
tai yhtiökokouksen suoritettavaksi tai jotka kuuluvat asian
luonteen johdosta hallituksen toimivaltaan. Osakeyhtiölaissa
ei ole nimenomaisesti käsitelty tilannetta, jossa asia
kuuluu muodollisesti hallituksen yleistoimivaltaan, mutta kyseessä on
taloudellisilta vaikutuksiltaan merkittävä ja
laajakantoinen asia. Yhtiökokouksen toimivaltaan kuuluvat
vain ne asiat, jotka on osakeyhtiölaissa erikseen säädetty
yhtiökokouksen päätettäviksi,
ellei yhtiöjärjestyksessä ole muuta määrätty
tai elleivät yksimieliset osakkeenomistajat muuta päätä.
Osakeyhtiölain 6 luvun 7 §:n 2 momentin
mukaisesti hallitus voi kuitenkin saattaa hallituksen tai toimitusjohtajan
yleistoimivaltaan kuuluvan asian yhtiökokouksen päätettäväksi.
Edellä olevan vuoksi talousvaliokunta pitää aiheellisena
selkeyttää arvopaperimarkkinalain ja osakeyhtiölain
välistä sääntelyä sisällyttämällä 1.
lakiehdotuksen 11 luvun 14 §:ään
viittaukset asianomaisiin osakeyhtiölain säännöksiin
ja asettamalla yhtiön hallitukselle velvoitteen säädettyjen
edellytysten täyttyessä siirtää asia
yhtiökokouksen päätettäväksi.
Muilta osin pykälän keskeinen sisältö pysyisi
ehdotetussa muodossaan. Lisäksi 11. lakiehdotukseen (6
luvun 7 §) esitetään lisättäväksi
viittaus arvopaperimarkkinalakiin.
Valiokunnan esittämät muutokset selkeyttävät
ostotarjouksiin liittyvää sääntelyä,
mutta eivät poista tarvetta laaja-alaisemmin
selvittää arvopaperimarkkinalain ja osakeyhtiölain
välistä suhdetta pörssiyhtiöiden
sääntelyn osalta. Vastaavanlaiset tilanteet ovat
todennäköisiä mm. uuden EU-sääntelyn
myötä. Tässä yhteydessä saattavat
nousta esille myös valvontaan liittyvät kysymykset.
Valiokunta pitääkin aiheellisena, että periaatteelliselta
kannalta eri sidosryhmien kanssa selvitetään,
olisiko Finanssivalvonnan toimivaltaa tarkoituksenmukaista laajentaa
myös osakeyhtiölain aineellisten säännösten
noudattamisen valvontaan.
Laki indeksiehdon käyttöönoton rajoittamisesta
annetun lain 1 ja 2 §:n muuttamisesta
Talousvaliokunta esittää, että 27.
lakiehdotus hylätään. Valtiovarainministeriön
mukaan indeksiehdon käytön rajoittamisesta annetun
lain (1195/2000) voimassaolo päättyy
kuluvan vuoden lopussa, eikä lain voimassaoloa ole tarkoitus
jatkaa. Koska uudet lait tullaan saattamaan voimaan 1.1.2013 lukien,
ei 27. lakiehdotuksen mukaisten muutosten tekeminen ole enää tarpeen.
Yksityiskohtaiset perustelut
1. Arvopaperimarkkinalaki
1 luku. Yleiset säännökset
5 §. Euroopan unionin lainsäädäntö.
Pykälään on tehty teknisiä tarkennuksia.
2 luku. Määritelmät
8 §. Kohdeyhtiö.
Pykälässä määritellään
kohdeyhtiö. Lakiehdotuksen 11 luvun osalta määritelmä on
liian suppea, sillä viitatessaan ostotarjousdirektiiviin
se kattaa ehdotetussa muodossaan vain ETA-alueen yhtiöt
ja vain säännellyt markkinat. Koska 11 lukua voidaan
soveltaa myös Suomessa listattuihin kolmansien maiden yhtiöihin
ja säänneltyjen markkinoiden lisäksi myös
omasta hakemuksestaan monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä kaupankäynnin kohteeksi
otettujen osakkeiden liikkeeseenlaskijoihin, määritelmän
katetta on laajennettu. Vastaavasti esitetään
muutettavaksi myös 11 luvun 2 §:ää.
3 luku. Soveltamisala ja määritelmät
6 §. Arvopaperin liikkeeseenlaskun kotivaltio.
Pykälässä säädetään
esitteisiin liittyvän kotivaltion määräytymisestä.
Pykälän 1 ja 2 momenttiin ehdotetuilla muutoksilla
täsmennetään, että muiden kuin
pykälän 3 momentissa tarkoitettujen ei-osakesidonnaisten
arvopaperien liikkeeseenlaskun kotivaltio on aina Suomi.
4 luku. Esitteen julkaiseminen ja sisältö
1 §. Velvollisuus julkaista esite.
Pykälän 1 momentin kirjoitusasuun on tehty
korjaus.
3 §. Poikkeukset velvollisuudesta julkaista
esite tarjottaessa arvopapereita yleisölle.
Pykälään on tehty kielellisiä tarkennuksia.
5 §. Finanssivalvonnan poikkeuslupa velvollisuudesta
julkaista esite.
Pykälään on tehty kielellinen tarkennus.
10 §. Ohjelmaesite.
Pykälän 4 momenttia on täydennetty
siten, että osana liikkeeseenlaskuohjelmaa tarjottavien
arvopaperien lopulliset ehdot tulee toimittaa säännöksessä mainittujen viranomaistahojen
lisäksi myös Finanssivalvonnalle.
11 §. Tietojen sisällyttäminen
esitteeseen viittaamalla.
Pykälän 1 momenttiin on tehty terminologisia
täsmennyksiä esitedirektiivin 11 artiklan 1 kohdan
edellyttämällä tavalla.
12 §. Esitteen kieli.
Pykälän 2 momentin kieliasuun on tehty täsmennys.
14 §. Esitteen korjaaminen ja täydentäminen.
Pykälään on tehty kielellinen tarkennus.
5 luku. Finanssivalvonnan toimivalta ja menettely esitteen
hyväksymisessä
1 §. Finanssivalvonnan toimivalta ottaa esite hyväksyttäväksi.
Säännöstä on täsmennetty
lisäämällä siihen viittaus lain
3—5 lukuun.
2 §. Muussa ETA-valtiossa hyväksytyt
esitteet.
Pykälän 1 momenttiin on tehty tekninen korjaus.
9 §. Finanssivalvonnan velvollisuus julkaista esite
internetsivuillaan.
Pykälään esitetään
lisättäväksi uusi 2 momentti. EU-sääntelyn
edellyttämällä tavalla (esitedirektiivin
18 artiklan 3 kohdan 2 alakohta, sellaisena kuin se on Omnibus 1
-direktiivi huomioon ottaen) Finanssivalvonnan tulee julkaista internetsivuillaan,
momentissa säänneltyjen edellytysten täyttyessä, luettelo
myös muun ETA-valtion viranomaisen ilmoittamista esitteistä.
11 §. Asetuksenantovaltuus.
Pykälässä on tarkennettu käytettyä terminologiaa.
6 luku. Jatkuva tiedonantovelvollisuus
1 §. Soveltamisala.
Pykälän 2 momentin 3 kohdan soveltamisalaa
on täsmennetty. Vastaava täsmennys on tehty 8
luvun 1 §:n 1 momentin 3 kohtaan.
7 luku. Säännöllinen tiedonantovelvollisuus
18 §. Finanssivalvonnan määräystenantovaltuus
ja oikeus myöntää poikkeuksia.
Ehdotetun 3 momentin sääntely on poistettu
avoimuusdirektiiviin perustumattomana. Liikkeeseenlaskijan on julkistettava
saamansa poikkeuslupa, jolloin se tulee myös säännellyn
markkinan ylläpitäjän tietoon.
Valiokunta on muuttanut momenttia siten, että Finanssivalvonnalle
on asetettu velvoite toimittaa tieto myöntämästään
poikkeuksesta Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaiselle. Muutos
vastaa esitedirektiivin 18 artiklan 3 kohdan 2 alakohtaa, sellaisena
kuin se on Omnibus 1 -direktiivi huomioon ottaen.
Vastaava muutos on tehty myös 9 luvun 13 §:ään.
8 luku. Muu tiedonantovelvollisuus
1 §. Soveltamisala.
Pykälän 1 momentin 3 kohdan soveltamisalaa
on täsmennetty. Vastaava muutos on tehty myös
6 luvun 1 §:ään.
9 luku. Huomattavien omistus- ja ääniosuuksien
ilmoitusvelvollisuus
1 §. Soveltamisala.
Pykälän rakenne on muutettu vastaamaan yksityiskohtaisia
perusteluja jakamalla pykälä kahdeksi momentiksi.
3 §. Kohdeyhtiö.
Pykälässä on korjattu säännösviittaus.
10 §. Kohdeyhtiön julkistamisvelvollisuus.
Pykälän 2 ja 3 momentin säännösviittauksiin
on tehty teknisluonteiset korjaukset.
11 §. Liputusilmoituksessa sekä sen
julkistamisessa käytettävä kieli.
Pykälän 2 momenttiin on tehty korjaus säännösviittaukseen.
12 §. Asetuksenantovaltuus.
Sääntelyä on selkeytetty jakamalla
4 kohta alakohtiin.
13 §. Finanssivalvonnan oikeus myöntää poikkeuksia.
Pykälän 3 momenttiin on tehty edellä 7 luvun
18 §:n kohdalla selostettua vastaava muutos. Muutos
perustuu esitedirektiivin 18 artiklan 3 kohdan 2 alakohtaan, sellaisena
kuin se on Omnibus 1 -direktiivi huomioon ottaen.
10 luku. Säänneltyjen tietojen jakelu ja
saatavilla pito
5 §. Säänneltyjen tietojen
saatavilla pito internetsivuilla.
Säännösviittaukseen on tehty korjaus.
11 luku. Julkinen ostotarjous ja tarjousvelvollisuus
2 §. Säännösten
soveltaminen Euroopan talousalueella.
Pykälään on tehty terminologinen
tarkennus, joka liittyy edellä 2 luvun 8 §:ssä soveltamisalaltaan
laajennettavaksi ehdotettuun kohdeyhtiö-määritelmään.
Muutoksella otetaan huomioon, että kohdeyhtiö-määritelmän
kate on ETA-aluetta laajempi.
6 §. Osakkeenomistajaan rinnastettava henkilö.
Säännösviittausta on korjattu.
9 §. Ostotarjouksen julkistaminen ja antaminen tiedoksi.
Pykälän 3 momenttiin on tehty kielellisiä täsmennyksiä julkisen
ostotarjouksen tarkoittamaa arvopaperimäärää koskevaan
sääntelyyn.
11 §. Tarjousasiakirja.
Pykälään on tehty kielellinen tarkennus.
14 §. Kohdeyhtiön yhtiökokouksessa
päätettävät asiat.
Pykälässä säädetään
yhtiön elinten toimivallan jaosta.
Säännöstä esitetään
muutettavaksi edellä yleisperusteluissa selostetuista syistä.
Osakeyhtiölain ja arvopaperimarkkinalain sisältämän sääntelyn
yhteensovittamiseksi pykälään esitetään
lisättäväksi viittaukset osakeyhtiölain
9 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitettuun osakeantivaltuutusta
koskevaan sääntelyyn, 6 luvun 2 §:n 1
momentissa säädettyyn yleistoimivaltuuteen sekä 6
luvun 7 §:n 2 momentissa säädettyyn siirto-oikeuteen.
Valiokunnan ehdottamassa muodossa osakeyhtiön hallituksen
olisi pykälässä säädettyjen edellytysten
täyttyessä siirrettävä asia
yhtiökokouksen päätettäväksi.
Siirto ei kuitenkaan ole tarpeen, jos menettely on osakeyhtiölain
1 luvun ja ostotarjousdirektiivin 3 artiklan yleisten periaatteiden
mukainen ja kohdeyhtiön hallitus julkistaa viipymättä siirtämättä jättämisen
syyn.
Ostotarjousdirektiivin mukaisesti säännöksen
soveltamisala rajautuu tilanteisiin, joissa yhtiökokouksen
koollekutsumisvelvollisuus ei koske muiden tarjousten pyytämistä eikä osakeantia
muissa tapauksissa kuin niissä, joissa osakeanti on omiaan
estämään pysyvästi tai vaikeuttamaan
olennaisesti tarjouksen tekijää saamasta kohdeyhtiön
määräysvaltaa itselleen.
Pykälään liittyen valiokunta esittää,
että 11. lakiehdotuksen 6 luvun 7 §:ään
lisätään uusi 3 momentti, joka sisältää viittauksen
arvopaperimarkkinalain 11 luvun 14 §:ään.
28 §. Suositus julkisissa ostotarjouksissa
noudatettavista menettelytavoista.
Pykälään on tehty kielellisiä tarkennuksia.
30 §. Asetuksenantovaltuus.
Asetuksenantovaltuutta on täsmennetty perustuslakivaliokunnan edellyttämällä tavalla.
31 §. Finanssivalvonnan määräystenantovaltuus.
Pykälään on tehty kielellinen tarkennus.
12 luku. Yleiset säännökset
2 §. Sisäpiirintieto.
Pykälän 3 momenttia esitetään
täsmennettäväksi siten, että säännös
ulotetaan koskemaan yleisesti rahoitusvälineitä.
3 §. Sisäpiiriläinen.
Pykälän 3 momentin soveltamisalaa on laajennettu
korvaamalla sana "pörssi" ilmaisulla "säännellyllä markkinalla Suomessa".
13 luku. Julkinen sisäpiirirekisteri ja yrityskohtainen
sisäpiirirekisteri
2 §. Ilmoitusvelvollisuus Finanssivalvonnalle.
Pykälän 4 momenttiin on tehty vastaava soveltamisalan
muutos kuin edellä 12 luvun 3 §:n kohdalla
on selostettu.
6 §. Yrityskohtainen sisäpiirirekisteri.
Pykälän 1 momenttiin on tehty vastaava soveltamisalan laajennus
kuin edellä 12 luvun 3 §:ssä on
selostettu.
14 luku. Markkinoiden väärinkäyttöä koskevat
säännökset
2 §. Sisäpiiritiedon käyttö ja
ilmaiseminen.
Pykälän 5 momenttiin on tehty vastaava soveltamisalan
muutos kuin edellä 12 luvun 3 §:n kohdalla
on selostettu.
3 §. Markkinoiden vääristäminen.
Pykälän 4 momenttiin on tehty vastaava soveltamisalan muutos
kuin edellä 12 luvun 3 §:n kohdalla on selostettu.
5 §. Markkinoiden väärinkäyttöön
liittyvä ilmoitusvelvollisuus.
Pykälän 1 momenttiin on tehty ETA-alueella
toimiluvan saaneiden ulkomaisten sijoituspalvelun tarjoajien osalta
luvun 7 §:ää vastaava rajaus.
Sen mukaisesti säännöstä sovelletaan
vain tällaisten yhteisöjen Suomessa sijaitseviin
sivuliikkeisiin. Näin muutettu sääntely
vastaa voimassa olevien ulkomaisten sijoituspalveluyritysten oikeudesta
tarjota sijoituspalveluja Suomessa annetun lain (580/1996) 4 c §:ää,
luottolaitostoiminnasta annetun lain (121/2007) 166 j §:ää ja
sijoitusrahastolain (48/1999) 132 b §:ää.
6 §. Rahoitusvälineitä koskevien
tutkimustietojen ja sijoitussuositusten esittäminen.
Pykälän 1 momenttiin on tehty vastaava soveltamisalan muutos
kuin edellä 14 luvun 5 §:n kohdalla on selostettu.
15 luku. Hallinnolliset seuraamukset
1 §. Rikemaksu.
Pykälässä säädetään
niistä teoista, joista voidaan määrätä rikemaksu.
Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaisesti Finanssivalvonnan
olisi määrättävä rikemaksu
sille, joka laiminlyö tai rikkoo mm. lain 9 luvun 6 §:n
säännöksiä huomattavien omistus-
ja ääniosuuksien ilmoitusvelvollisuudesta. Valiokunta
on kiinnittänyt huomiota siihen, että 6 §:n
sääntely ei täytä sanktioluonteiselle
hallinnolliselle seuraamukselle asetettuja tarkkarajaisuuden ja
täsmällisyyden vaatimuksia. Valiokunta esittääkin,
että lainkohdasta poistetaan viittaus 6 §:ään.
Valiokunta on lisäksi täsmentänyt
pykälän 1 momentin 4 kohdan ja 2 momentin kirjoitusasua.
18 luku. Muutoksenhaku ja rangaistukset
3 §. Salassapitovelvollisuuden rikkominen.
Lukuun esitetään lisättäväksi
uusi 3 §, jonka mukaisesti 11 luvun 29 §:ssä säännellyn
salassapitovelvollisuuden rikkomisesta rangaistaan rikoslain 38
luvun 1 tai 2 §:n mukaisesti, jollei teosta ole
muualla laissa säädetty ankarampaa rangaistusta.
Sääntely vastaa tältä osin ehdotetun
kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetun
11 luvun 3 §:ää.
19 luku. Voimaantulo ja siirtymäsäännökset
1 §. Voimaantulo.
Pykälän 6 momenttia ehdotetaan muutettavaksi
siten, että se on yhdenmukainen 19 luvun 7 §:n
kanssa. Finanssivalvonnan määräysten
soveltamiselle ehdotettu enintään 3 vuoden määräaika
esitetään poistettavaksi, koska valtiovarainministeriön
asetus sisäpiirirekisterin käyttöönoton
ajankohdasta on 7 §:n mukaisesti annettava viimeistään
3 vuoden kuluessa lain voimaantulosta ja sisäpiirirekisterin
käyttöönotto saattaa näin ollen
tapahtua yli 3 vuoden kuluttua lain voimaantulosta.
7 §. Lain 12 ja 13 lukua koskevat siirtymäsäännökset.
Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi
siten, että sana "viipymättä" korvataan ilmaisulla
"ryhdyttävä tarvittaviin toimiin". Koska markkinoiden
väärinkäyttöasetusta koskevat
neuvottelut ovat vielä kesken, ei ole vielä varmistunut,
voidaanko julkisen sisäpiirirekisterin ylläpito
siirtää ehdotetulla tavalla Finanssivalvonnan
tehtäväksi.
Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi täsmennyksiä säännösviittauksiin.
8 §. Lain 14 lukua koskevat siirtymäsäännökset.
Lukuun esitetään lisättäväksi
uusi 8 §, jossa säädettäisiin
kaupparaportointiin (14 luvun 7 §:n 5 momentti)
liittyvän sääntelyn soveltamisajankohdasta.
Koska uusi kaupparaportointia koskeva sääntely
voi edellyttää sijoituspalvelun tarjoajilta
mm. järjestelmäteknisiä muutoksia, tulee
näiden valmistelujen tekemiseen varata kohtuulliseksi arvioitu
6 kuukauden määräaika.
2. Sijoituspalvelulaki
1 luvun 4 §. Lain soveltaminen luottolaitoksiin ja
rahastoyhtiöihin.
Lain soveltamisalaa esitetään täsmennettäväksi
lisäämällä pykälän
1 ja 2 momenttiin viittaus myös 7 luvun 17—19 §:ään. Sääntely
ulotetaan näin voimassa olevan lain tapaan kattamaan kaikki
kotimaiset sijoituspalvelua tarjoavat yritykset. Lisäksi
soveltamisalaa esitetään täsmennettäväksi
siten, että pykälän 1 momenttiin lisätään
viittaukset 13 luvun 6 §:n 3 ja 4 momenttiin.
Pykälään esitetään
lisättäväksi uusi 3 momentti, jossa säädetään
direktiivin (2006/73/EY) edellyttämällä tavalla,
että 7 luvun 8 §:n 2 momentin säännöksiä sijoituspalveluyrityksen
hallituksen jäsenistä ja toimitusjohtajasta sovelletaan
myös sijoituspalvelua tarjoavien luottolaitosten ja rahastoyhtiöiden
hallituksen jäseniin ja toimitusjohtajaan.
Muutoksiin liittyen on tarpeen kumota 14. lakiehdotuksen yhteydessä luottolaitoslain
163 §:n
3 momentti.
1 luvun 9 §. Sijoituspalveluyritys, ulkomainen sijoituspalveluyritys,
ETA-valtio, kolmas maa, ulkomainen ETA-valvontaviranomainen, kolmannen
maan valvontaviranomainen ja sivuliike.
Pykälää esitetään
muutettavaksi poistamalla sen 2 momentista sana "ulkomaiseen". Muutoksen
myötä säännös vastaa
paremmin rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin 32 artiklan
2 kohdan toista alakohtaa.
3 luvun 5 §. Toimilupa eurooppayhtiölle.
Pykälään on tehty kielellinen tarkennus.
14 luvun 3 §. Ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen
ja sen sivuliikkeen johtajan vahingonkorvausvelvollisuus.
Säännösviittauksia on täsmennetty.
16 luvun 1 §. Vahingonkorvausvelvollisuus.
Pykälän 2 ja 3 momentissa olevia säännösviittauksia
on täsmennetty.
17 luvun 2 §. Siirtymäsäännökset.
Lakiehdotuksen mukaisesti rahoitusvälineiden säilyttäminen muuttuu
pääsääntöisesti luvanvaraiseksi
sijoituspalveluksi. Pykälän 3 momentissa säädetään tähän
liittyen, että Finanssivalvonta merkitsee viran puolesta
rekisteriin toimiluvan rahoitusvälineiden säilyttämiseen
niille sijoituspalveluyrityksille, jotka uuden sääntelyn
voimaan tullessa tarjoavat oheispalveluna rahoitusvälineiden
säilytys- ja hoitopalveluja. Momenttia esitetään täydennettäväksi
siten, että Finanssivalvonnan on ennen merkinnän
tekemistä kuultava asianomaista sijoituspalveluyritystä.
Pykälään esitetään
lisättäväksi uusi 5 momentti, jossa säädetään
siirtymäajat lakiehdotuksen 7 luvun 18 §:n
mukaisen sisäpiiri-ilmoituksen ja 7 luvun 19 §:n
mukaisen sisäpiirirekisterin muuttamiselle vastaamaan uutta
sääntelyä. Vastaava muutos on esitetty
tehtäväksi myös 3., 4. ja 7. lakiehdotuksen
siirtymäsäännöksiin.
Pykälän 5 momenttia, joka siirtyisi 6 momentiksi,
esitetään täydennettäväksi
laajentamalla se kattamaan sijoituspalveluyritysten lisäksi
myös muut sijoituspalvelun tarjoajat.
3. Laki kaupankäynnistä rahoitusvälineillä
2 luku. Pörssitoiminta
17 §. Pörssin toiminnan järjestäminen.
Edellä yleisperusteluissa todetulla tavalla pykälään
esitetään lisättäväksi
uusi 3 momentti, jossa säädetään,
ettei pörssin toimintaan sovelleta hallinnon yleislakeja
ja rikosoikeudellista virkavastuuta.
Vastaavat muutokset esitetään jäljempänä tehtäviksi
myös 3. lakiehdotuksen 4 luvun 1 §:ään
sekä 4. lakiehdotuksen 2 luvun 15 §:ään.
21 §. Henkilökohtaiset liiketoimet.
Pykälän 3 momenttiin on tehty täsmennys
poistamalla sanat "soveltuvin osin". Näin käy
selkeämmin ilmi, mikä toiminta on sanktioitu seuraamusmaksulla.
26 §. Kaupankäynnin lopettaminen.
Pykälässä säädetään
edellytyksistä, joilla pörssi voi lopettaa kaupankäynnin
rahoitusvälineellä. Perustuslakivaliokunnan lausunnossa
edellytetyllä tavalla pykälään
esitetään lisättäväksi
uusi 4 momentti, jossa säädetään
oikeudesta saattaa pörssin kaupankäynnin lopettamista
koskeva päätös Finanssivalvonnan käsiteltäväksi.
Sääntelyn sisältöä on
käsitelty tarkemmin edellä yleisperusteluissa.
28 §. Arvopaperin ottaminen pörssilistalle.
Pykälän 1 momentissa säädettyä valtiovarainministeriön
asetuksenantovaltuutta on täsmennetty ja rajattu se pörssilistadirektiivin
mukaiseen soveltamisalaan.
Lisäksi on korjattu 4 momentissa ollut kirjoitusvirhe.
30 §. Kaupankäyntiosapuolen oikeudet.
Pykälässä säädetään
kaupankäyntiosapuolen oikeuksien myöntämisestä ja
peruuttamisesta. Perustuslakivaliokunnan lausunnossa edellytetyllä tavalla
pykälään esitetään
lisättäväksi uusi 6 momentti, jossa säädetään
oikeudesta saattaa pörssin kaupankäyntiosapuolen
oikeuksien peruuttamista koskeva päätös
Finanssivalvonnan käsiteltäväksi. Sääntelyn
sisältöä on käsitelty tarkemmin
edellä yleisperusteluissa.
Lisäksi on tehty kielellinen tarkennus 1 momenttiin.
31 §. Kaupankäynnin keskeyttäminen.
Pykälässä säädetään
pörssin velvollisuudesta keskeyttää kaupankäynti
rahoitusvälineellä ja siinä noudatettavasta
menettelystä. Perustuslakivaliokunnan lausunnossa edellytetyllä tavalla
pykälään esitetään
lisättäväksi uusi 10 momentti, jossa säädetään
oikeudesta saattaa pörssin kaupankäynnin keskeyttämistä koskeva
päätös Finanssivalvonnan käsiteltäväksi.
Sääntelyn sisältöä on
käsitelty tarkemmin edellä yleisperusteluissa.
42 §. Sisäpiiri-ilmoitus.
Pykälän 2 momentin 2 kohtaan on tehty korjaus
säännösviittaukseen ja 3 kohdassa on
korjattu kirjoitusvirhe.
3 luku. Ulkomaisen pörssin toiminta Suomessa
2 §. Kolmannen maan pörssi.
Pykälässä säädetään
kolmannessa maassa toimiluvan saaneen suomalaista pörssiä vastaavan
markkinoiden ylläpitäjän toiminnasta
Suomessa. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan kiinnittänyt
huomiota siihen, ettei sääntelystä riittävällä tavalla
käy ilmi, millä edellytyksillä valtiovarainministeriö myöntää kolmannen
maan pörssille pykälässä tarkoitetun
luvan.
Talousvaliokunta esittää, että toimiluvan myöntämiseen
liittyvää sääntelyä täsmennetään tekemällä muutokset
2 §:ään ja lisäämällä lukuun
uudet 3—6 §.
Pykälän 1 momenttia esitetään
edellä olevan vuoksi muutettavaksi ja 2 momentti poistettavaksi.
Pykälän 1 momentti sisältäisi
yleissäännöksen kolmannen maan pörssistä,
ja toiminnan edellyttämästä luvasta säädettäisiin
3—6 §:ssä. Pykälän
2 momentissa säädettäväksi esitetystä säänneltäisiin
uudessa 6 §:ssä.
3 §. Kolmannen maan pörssin lupahakemus.
Lakiin lisättäväksi esitetyssä uudessa
3 §:ssä säädettäisiin
kolmannen maan pörssiltä edellytettävästä lupahakemuksesta.
Se vastaa soveltuvin osin, mitä lakiehdotuksen 2 luvun
3 §:ssä on säädetty
pörssin toimilupahakemuksesta.
4 §. Luvan myöntäminen
kolmannen maan pörssille.
Uudessa 4 §:ssä esitetään
säädettäväksi luvan myöntöehdoista.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että lupahakemusta käsiteltäessä varmistutaan
hakijan toiminnan asianmukaisuudesta ja hakijan kotivaltiossa harjoitetun
toiminnan riittävästä tasosta samoin
kuin siitä, että hakijan kotivaltion lainsäädäntö täyttää kansainvälisesti hyväksyttävät
vaatimukset.
5 §. Luvan peruuttaminen sekä toiminnan
keskeyttäminen.
Uudessa 5 §:ssä säädettäisiin
kolmannen maan pörssille myönnetyn luvan peruuttamisesta
ja toiminnan keskeyttämisestä.
6 §. Kaupankäynnin järjestäjä,
joka ylläpitää monenkeskistä kaupankäyntijärjestelmää vastaavaa
kaupankäyntiä kolmannessa maassa.
Uudessa 6 §:ssä esitetään
säädettäväksi, että monenkeskistä kaupankäyntijärjestelmää vastaavaa
kaupankäyntiä kolmannessa maassa ylläpitävään
sovelletaan vastaavia säännöksiä kuin kolmannen
maan pörssiin.
4 luku. Monenkeskinen kaupankäyntijärjestelmä
1 §. Monenkeskisen kaupankäynnin
järjestäjä.
Pykälään esitetään
lisättäväksi uusi 2 momentti. Siinä viitattaisiin
2 luvun 17 §:n 3 momentissa säädettyyn,
jonka mukaisesti toimintaan ei sovelleta hallinnon yleislakeja ja
rikosoikeudellista virkavastuuta. Muutosesitykset perustuvat perustuslakivaliokunnan
lausuntoon.
5 §. Kaupankäyntiosapuoleksi ottaminen.
Pykälään esitetään
lisättäväksi uusi 5 momentti. Lisäys
liittyy perustuslakivaliokunnan lausuntoon, jossa on edellytetty,
että asianomaisella on oikeus saattaa kaupankäyntiosapuolen
oikeuksien peruuttamista koskeva päätös
Finanssivalvonnan käsiteltäväksi. Muutoksen
sisältöä on kuvattu edellä yleisperusteluissa.
Vastaavaa sääntelyä on käsitelty
pörssin osalta edellä 2 luvun 30 §:n
uuden 6 momentin yhteydessä.
Lisäksi 1 momenttiin on tehty kielellinen täsmennys.
7 §. Kaupankäynnin keskeyttäminen
ja lopettaminen.
Pykälään esitetään
lisättäväksi uusi 6 momentti. Lisäys
liittyy perustuslakivaliokunnan lausuntoon, jossa on edellytetty,
että asianomaisella on oikeus saattaa kaupankäynnin
keskeyttämistä ja lopettamista koskeva päätös
Finanssivalvonnan käsiteltäväksi. Muutoksen
sisältöä on kuvattu edellä yleisperusteluissa.
Vastaavaa sääntelyä on käsitelty
pörssin osalta edellä 2 luvun 26 §:n
uuden 4 momentin ja 2 luvun 31 §:n uuden 10 momentin
yhteydessä.
7 luku. Sijoituspalvelun tarjoajan velvollisuus julkistaa tietoja
2 §. Sijoituspalvelun tarjoajan velvollisuus
julkistaa tietoja osakekaupoista.
Pykälän 2 momentin 4 kohdan kirjoitusasua
on korjattu.
9 luku. Muutoksenhaku
1 §. Muutoksenhaku valtiovarainministeriön päätökseen.
Säännösviittaukseen on tehty täsmennys.
2 §. Muutoksenhaku Finanssivalvonnan päätökseen.
Edellä 2 luvun 26, 30 ja 31 §:ään
sekä 4 luvun 5 ja 7 §:ään
esitettyjen, perustuslakivaliokunnan lausuntoon liittyvien muutosten
vuoksi on tarpeen täsmentää lainkohdan
2 momenttia, jossa säädetään
oikeudesta hakea muutosta Finanssivalvonnan lain nojalla tekemään
päätökseen. Johdonmukaisuuden vuoksi
on aiheellista sisällyttää momenttiin
myös viittaukset edellä mainittuihin pykäliin.
Talousvaliokunta toteaa, että säännös
on lähinnä informatiivinen, sillä Finanssivalvonnan päätöksiin
voidaan aina hakea muutosta 7. lakiehdotuksen 73 §:n
nojalla.
10 luku. Hallinnolliset seuraamukset
1 §. Rikemaksu.
Pykälän 2 momenttiin on tehty teknisiä,
sääntelyä selkeyttäviä muutoksia.
12 luku. Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset
2 §. Siirtymäsäännökset.
Pykälään esitetään
lisättäväksi uusi 4 momentti, jossa säädetään
siirtymäajoista 2 luvun 42 §:ssä tarkoitetun
sisäpiiri-ilmoituksen ja 2 luvun 43 §:ssä tarkoitetun
sisäpiirirekisterin osalta. Vastaava muutos on esitetty
tehtäväksi myös 2., 4. ja 7. lakiehdotuksen siirtymäsäännöksiin.
Pykälässä tarkoitettuja osakkeita
on kaupankäynnin kohteena Suomessa varsin rajoitetusti, joten
ilmoitusten lähettämisen ja rekisterin tarkistamisen
voi olettaa tapahtuvan nopeasti. Asianomaisen luettelon
tai rekisterin pitäjä voi heti lain vahvistamisen
jälkeen pyytää ilmoitusvelvollisia tarkistamaan
oman tilanteensa ja tarvittaessa lähettämään
uuden sisäpiiri-ilmoituksen luettelon ja rekisterin pitäjälle.
4. Laki arvo-osuusjärjestelmästä ja
selvitystoiminnasta
2 luku. Arvopaperikeskuksen toimilupa, omistajat, hallinto
ja toiminta
6 §. Toimilupa eurooppayhtiölle.
Pykälään on tehty kielellinen tarkennus.
15 §. Arvopaperikeskuksen toiminnan järjestäminen.
Perustuslakivaliokunnan lausuntoon liittyen pykälään
esitetään lisättäväksi
uusi 3 momentti, jossa säädetään,
ettei arvopaperikeskuksen toimintaan sovelleta hallinnon yleislakeja
ja rikosoikeudellista virkavastuuta.
Muutos vastaa edellä 3. lakiehdotuksen 2 luvun 17 §:n
kohdalla pörssin osalta esitettyä.
16 §. Arvopaperikeskuksen tehtävät.
Pykälän 2 momentissa säädetään
arvopaperikeskuksen oikeudesta kerätä tietoja.
Momenttia esitetään muutettavaksi siten, että siihen
sisällytetään viittaukset myös
sijoituspalveluyritysten, pörssin ja arvopaperikeskuksen
sisäpiirirekisterejä koskeviin lainkohtiin. Näin
mahdollistetaan arvo-osuusjärjestelmän sisältämien
omistustietojen hyödyntäminen myös näiden
yhteisöjen sisäpiirirekisterien ylläpidossa.
Lisäksi esitetään, että momentista
poistetaan sana "julkiseen", jolloin arvopaperikeskus voi kerätä tietoja
myös 1. lakiehdotuksen 13 luvussa tarkoitettuun yrityskohtaiseen
sisäpiirirekisteriin.
25 §. Henkilökohtaiset liiketoimet.
Pykälän 3 momenttia esitetään
muutettavaksi siten, että siitä käy täsmällisemmin
ilmi seuraamusmaksun määräytymisen perusteet,
joista on säädetty lakiehdotuksen 8 luvun 9 §:ssä.
Muutos vastaa edellä 3. lakiehdotuksen 2 luvun 21 §:n
osalta esitettyä.
27 §. Sisäpiiri-ilmoitus.
Pykälän 2 momenttiin on tehty kielellinen
tarkennus.
3 luku. Selvitysyhteisön toimilupa, omistajat, hallinto
ja toiminta
1 §. Selvitysyhteisön toimilupa
ja arvopaperikeskusta koskevien säännösten
soveltaminen selvitysyhteisöön.
Pykälässä säädetään
selvitysyhteisön toimiluvasta sekä niistä arvopaperikeskusta
koskevista säännöksistä, joita
sovelletaan myös selvitysyhteisöön. Säännöksen
2 momenttia esitetään muutettavaksi ja pykälään
esitetään lisättäväksi
uusi 3 momentti.
Pykälän 2 momentin säännösviittauksia
esitetään täsmennettäväksi
sisällyttämällä niihin viittaukset
2 luvun 20 §:ään. Muutos on
yhdenmukainen 3 luvun 4 §:n 14 kohdan kanssa.
Momenttiin esitetään myös lisättäväksi
viittaus 2 luvun 15 §:n 3 momenttiin, jota valiokunta
on edellä esittänyt muutettavaksi. Myöskään
selvitysyhteisöön ei sovellettaisi hallinnon yleislakeja
ja rikosoikeudellista virkavastuuta.
Uudessa 3 momentissa esitetään säädettäväksi
Finanssivalvonnan valtuuksista antaa tarkempia määräyksiä.
Sääntely vastaisi tältä osin,
mitä 2 luvun 30 §:ssä on säädetty
arvopaperikeskusten osalta.
5 luku. Selvitysosapuoli
8 §. Finanssivalvonnan määräystenantovaltuus.
Pykälän 1 momentissa olevaa valtuutusta on muutettu
siten, että velvoitteen sijasta Finanssivalvonta voi antaa
tarkentavia määräyksiä. Muotoilu
vastaa 2 luvun 30 §:n valtuutusta.
6 luku. Arvo-osuusjärjestelmä
6 §. Tilinhoitajan oikeuksien peruuttaminen.
Pykälän 2 momentin 1 kohdan kieliasuun on
tehty täsmennys.
7 luku. Arvopaperin ja rahoitusvälineen liittäminen
arvo-osuusjärjestelmään
1 §. Osakkeet, osuudet ja sijoitusrahasto-osuudet.
Pykälän 2 momentin sääntelyä on
täsmennetty.
8 luku. Erinäiset säännökset
3 §. Tiedonantovelvollisuus.
Eri pankkiryhmien ja finanssiryhmittymien yhdenvertaisen kohtelun
varmistamiseksi valiokunta esittää, että pykälän
2 momenttia täydennetään siten, että momentissa
tarkoitetuilla tahoilla olisi oikeus salassapitosäännösten
estämättä antaa pykälän
1 momentissa tarkoitettuja tietoja paitsi samaan konserniin kuuluvalle
yhteisölle myös samaan konsolidointiryhmään
tai samaan rahoitus- ja vakuutusryhmittymään kuuluvalle
yhteisölle. Samoin esitetään täydennettäväksi,
että tietoja voitaisiin antaa myös rahoitus- ja
vakuutusryhmittymän riskienhallintaa varten. Muutokset vastaavat
luottolaitostoiminnasta annetun lain 142 §:n 1
momenttia ja 2. lakiehdotuksen 12 luvun 2 §:n
2 momenttia.
4 §. Asiakkaan tunteminen.
Pykälän 1 momentin sääntelyä on
täsmennetty.
9 §. Seuraamusmaksu.
Pykälässä luetellaan ne ehdotetun
lain säännökset, joiden laiminlyönnistä tai
rikkomisesta määrättäisiin Finanssivalvonnasta
annetun lain 40 §:n mukainen seuraamusmaksu. Edellä 3
luvun 1 §:ään esitettyjen, selvitysyhteisöä koskevien
muutosten vuoksi esitetään, että 9 §:n
1 momentin soveltamisalaa muutetaan vastaavasti.
14 §. Finanssivalvonnan määräystenantovaltuudet.
Pykälässä säädetään
Finanssivalvonnan oikeudesta antaa tarkempia määräyksiä.
Valiokunta esittää, että pykälän
2 kohta poistetaan, koska 5. lakiehdotuksen 3 ja 9 § sisältävät
jo säännökset luotettavan sisäisen
kirjanpidon järjestämisestä.
16 §. Siirtymäsäännökset.
Pykälään esitetään
lisättäväksi uusi 4 momentti, jossa säädetään
siirtymäajoista 2 luvun 27 §:ssä tarkoitetun
sisäpiiri-ilmoituksen ja 2 luvun 28 §:ssä tarkoitetun
sisäpiirirekisterin osalta. Vastaava siirtymäsäännös
on ehdotettu lisättäväksi myös
2. lakiehdotuksen 17 luvun 2 §:ään,
3. lakiehdotuksen 12 luvun 2 §:ään
ja 7. lakiehdotuksen voimaantulo- ja siirtymäsäännökseen.
6. Laki arvo-osuustileistä annetun lain muuttamisesta
Johtolause.
Muutettavaksi esitetty 6 § ehdotetaan poistettavaksi
jäljempänä todetuin perustein.
5 a §.
Voimassa olevan lain mukaisesti ulkomaiset selvitysyhteisöt
esitetään rajattavaksi sääntelyn
ulkopuolelle. Esitetty muutos vastaa hallituksen esityksen linjausta,
jonka mukaisesti esityksellä ei ole tarkoitus laajentaa
mahdollisuutta hallintarekisteröintiin. Valiokunta on muuttanut
pykälän 4 momenttia korvaamalla sanan "yhteistyötahon"
sanalla "arvopaperikeskuksen".
6 §.
Pykälää on esitetty muutettavaksi
siten, että siitä poistettaisiin säännökset
panttausta, ulosmittausta ja turvaamistoimenpidettä koskevan kirjauksen
kohdistamisesta koko arvo-osuustiliin. Saadun selvityksen mukaan
Arvopaperikeskuksen järjestelmät eivät
kuitenkaan vielä mahdollista kirjausten kohdistamista vain
osaan tilillä olevista arvo-osuuksista. Tämän
vuoksi valiokunta esittää, ettei voimassa olevaa
pykälää muuteta.
26 §.
Pykälän 2 momentin sääntelyä on
täsmennetty.
27 §.
Pykälän sääntelyä on
täsmennetty.
31 a §.
Pykälässä säädetään
tilinhoitajan korvausvelvollisuudesta. Talousvaliokunta
täsmentää pykälän perusteluja
asiamiesten osalta. Jos tilinhoitaja käyttää asiamiehiä laissa
tarkoitettujen tehtävien hoitamiseen, näiden toiminta
katsotaan tilinhoitajan toiminnaksi ja tilinhoitaja myös
vastaa tällaisen toiminnan mahdollisesti aiheuttamasta
vahingosta. Toisaalta tilinhoitajan käyttämällä asiamiehellä ei
jatkossa olisi erityistä arvo-osuustileistä annettuun
lakiin perustuvaa korvausvastuuta, vaan tämän
asema määräytyisi asiamiestä koskevien
yleisten sääntöjen mukaisesti.
7. Laki Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta
16 a §. Sisäpiiri-ilmoitus.
Pykälässä säädetään velvollisuudesta
tehdä sisäpiiri-ilmoitus.
Pykälän 1 momenttia esitetään
muutettavaksi siten, että yhden kuukauden määräaika
ilmoituksen antamiselle alkaa siitä, kun asianomainen aloittaa
tehtävässään. Muutetussa muodossaan säännös
vastaa 1. lakiehdotuksen 13 luvun 2 §:n mukaista
liikkeeseenlaskijan sisäpiiriläistä koskevaa
ilmoitusvelvollisuutta.
Pykälän 5 momenttia esitetään
muutettavaksi siten, että se voimassa olevan lain tapaan
kattaa omistusmuutosten osalta vain 5 000 euroa
ylittävät osakkeilla ja rahoitusvälineillä tehdyt
hankinnat ja luovutukset.
38 §. Rikemaksu.
Pykälän 2 momentissa säädetään
seikoista, jotka on otettava huomioon rikemaksua määrättäessä.
Rangaistussääntelyn täsmällisyys-
ja oikeasuhteisuusvaatimukset edellyttävät, että rikemaksun
suuruuteen vaikuttavat seikat on määritelty selkeästi.
Talousvaliokunta esittää, että pykälän
2 momentista poistetaan tämän vuoksi sana "ainakin".
39 §. Julkinen varoitus.
Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan kiinnittänyt
huomiota pykälän 2 momentissa ehdotettuun sääntelyyn
(s. 6) ja katsonut, ettei säännös nykymuodossaan
täytä hallinnollisen seuraamusmaksun sääntelylle
asetettuja täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden
vaatimuksia. Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaisesti talousvaliokunta
esittää, että pykälän
2 momentin viimeinen lause, joka mahdollistaa seuraamusmaksun määräämisen
aina, jos 1 momentissa tarkoitettu teko tai laiminlyönti
on erityisen moitittava, poistetaan.
41 §. Seuraamusmaksun määrääminen.
Pykälän 2 momenttiin esitetään
tehtäväksi vastaavanlainen täsmennys
kuin edellä 38 §:n osalta on todettu.
43 a §. Rikemaksun ja seuraamusmaksun
täytäntöönpano ja palauttaminen.
Pykälän 2 momenttia on täydennetty
lisäämällä siihen mahdollisuus
palauttaa myös jo maksettu rikemaksu. Rikemaksu voidaan
määrätä maksettavaksi esimerkiksi
liputusvelvollisuuden laiminlyönnistä, ja teko
voi olla rangaistava myös rikoslain 51 luvun perusteella.
5 luvun otsikko.
Otsikko on muutettu vastaamaan voimassa olevaa lakia.
54 §. Kolmannen maan valvottavan ja ulkomaisen
selvitysyhteisön valvonta sekä yhteistyö kolmannen
maan valvontaviranomaisen kanssa.
Pykälän 1 momentissa on korjattu kirjoitusvirhe.
Voimaantulo- ja siirtymäsäännös.
Säännökseen esitetään
lisättäväksi 3 uutta momenttia.
Uudessa 2 momentissa säädettäisiin
1 kuukauden siirtymäaika sisäpiiri-ilmoituksen
tekemiselle.
Uudessa 3 momentissa säädettäisiin
2 kuukauden siirtymäaika 16 §:n 6 momentissa
tarkoitetun luettelon ajantasaistamiselle.
Uudessa 4 momentissa puolestaan säädettäisiin
rikosoikeudellista lievemmän lain periaatetta noudattaen,
että tekoon ja laiminlyöntiin, joka on tehty ennen
uuden lain voimaantuloa, sovelletaan lain voimaan tullessa voimassa
olleita säännöksiä.
9. Laki eräiden markkinaoikeudellisten asioiden käsittelystä annetun
lain muuttamisesta
12 §. Hakemuksen tiedoksianto kieltomenettelyssä.
Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus on lopettanut
toimintansa, ja sen tilalle on tullut Sosiaali- ja terveysalan lupa-
ja valvontavirasto (669/2008). Pykälän
1 momenttiin on tehty nimenmuutokseen liittyvä korjaus.
11. Laki osakeyhtiölain muuttamisesta
Johtolause.
Lain 6 luvun 7 §:ään esitetään
lisättäväksi uusi 3 momentti.
6 luvun 7 §. Tehtävien siirtäminen.
Pykälään esitetään
lisättäväksi uusi 3 momentti, jossa selkeytetään
arvopaperimarkkinalain ja osakeyhtiölain välistä sääntelyä.
Muutos liittyy edellä 1. lakiehdotuksen 11 luvun 14 §:ään
esitettyihin muutoksiin, joita on selvennetty myös mietinnön
yleisperusteluissa.
14. Laki luottolaitostoiminnasta annetun lain muuttamisesta
Johtolause.
Edellä 2. lakiehdotuksen 1 luvun 4 §:n
osalta todetun mukaisesti esitetään, että 164 §:n
3 momentti kumotaan.
20 §. Luottolaitoksen yksinoikeutta takaisinmaksettavien
arvopaperien vastaanottamiseen koskevat poikkeukset.
Otsikko on muutettu vastaamaan voimassa olevaa lakia muuttamalla
sana "arvopaperien" sanaksi "varojen".
19. Laki maksulaitoslain muuttamisesta
13 a §. Maksulaitoksen merkittävien
omistajien ja perustajien luotettavuus.
Pykälän 3 momentissa on korjattu kirjoitusvirhe.
20. Laki sijoitusrahastolain muuttamisesta
Johtolause.
Johtolauseeseen on sisällytetty 128 b §:n
muutos.
6 §.
Pykälän 5 momentissa olevia säännösviittauksia
on täsmennetty.
100 §.
Pykälän 2 momentin 2 kohdassa on täsmennetty
säännösviittausta.
128 b §.
Pykälän 1 momenttia esitetään
muutettavaksi siten, että se vastaa sijoitusrahastodirektiivin
91 artiklan 3 kohdan mukaista sääntelyä.
Voimaantulosäännös.
Voimaantulosäännökseen esitetään
lisättäväksi vastaava siirtymäsäännös
sisäpiiri-ilmoituksen ja sisäpiirirekisterin osalta
kuin 2.—4. ja 7. lakiehdotukseen.
21. Laki kiinteistörahastolain muuttamisesta
2 §.
Pykälän 2 momenttiin ehdotettua sääntelyä on
täsmennetty.
27. Laki indeksiehdon käyttöönoton
rajoittamisesta annetun lain 1 ja 2 §:n muuttamisesta
Talousvaliokunta esittää, että lakiehdotus
hylätään edellä yleisperusteluissa
selostetuin perustein.