Yleistä
Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettaviksi työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta annettua lakia (1269/2020, jäljempänä kuntakokeilulaki), julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettua lakia (916/2012), työttömyysturvalakia (1290/2002) sekä työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta annettua lakia (1369/2014, jäljempänä TYP-laki).
Esityksen taustalla on kuntakokeilulakia koskevien esitysten (HE 87/2020 vp ja HE 114/2020 vp) käsittelyn yhteydessä hyväksytyt kaksi eduskunnan lausumaa, joista ensimmäisessä edellytetään, että hallitus valmistelee säännökset, jotka mahdollistavat kokeilualueen kunnan asiakkaan siirtämisen perustellusta syystä työ- ja elinkeinotoimiston asiakkaaksi. Toisessa lausumassa eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee tarvittavat säännökset työttömyysturvatehtävien kokeilulaissa säädettyä laajemmaksi siirtämiseksi työ- ja elinkeinotoimistoilta kokeilualueen kunnille. Lausumiin sisältyneiden toimeksiantojen lisäksi esityksessä ehdotetaan selkeytettäväksi säännöksiä harkinnanvaraista kulukorvausta koskevien päätösten muutoksenhausta. Samalla kuntakokeiluja koskevaan lakiin ehdotetaan tehtäväksi eräitä muita muutoksia, jotka liittyvät alkuperäisen hallituksen esityksen eduskuntakäsittelyn aikana ja tämän jälkeen ilmenneisiin muutostarpeisiin.
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella työelämä- ja tasa-arvovaliokunta pitää hallituksen esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena ja kannattaa esityksessä ehdotettujen lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Asiakkuuden siirto
Kuntakokeilulain 4 §:n mukaan kokeilualueen kunnan asiakkaita ovat työttömät työnhakijat, työllistettyinä olevat ja työllistymistä edistävissä palveluissa olevat työnhakijat, joilla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan tai jotka ovat alle 30-vuotiaita, maahanmuuttajia tai vieraskielisiä. Työ- ja elinkeinotoimisto siirtää 5 §:n 1 momentin mukaan 4 §:ssä tarkoitettuun asiakasryhmään kuuluvan henkilön sen kunnan asiakkaaksi, jossa henkilöllä on kotikunta. Työ- ja elinkeinotoimisto voi jättää henkilön siirtämättä kokeilualueen kunnan asiakkaaksi asiakkaan kielellisten oikeuksien turvaamiseksi, asiakkaan kannalta epätarkoituksenmukaisen asiakassuhteen välttämiseksi tai muusta perustellusta syystä.
Työllisyyden edistämisen kuntakokeilua koskevista hallituksen esityksistä antamassaan mietinnössä (TyVM 16/2020 vp) työelämä- ja tasa-arvovaliokunta kiinnitti huomiota siihen, että sääntely ei mahdollista asiakkuuden siirtämistä kotikunnasta toisen kokeilukunnan asiakkaaksi tai takaisin työ- ja elinkeinotoimiston asiakkaaksi, ellei henkilön kotikunta muutu. Valiokunta totesi, että asiakkaan olosuhteet voivat kotikunnan asiakkuuden aikana syystä tai toisesta muuttua siten, että asiakas ei tosiasiallisesti pysty käyttämään kotikuntansa tarjoamia palveluita. Valiokunta piti tilannetta epätarkoituksenmukaisena ja katsoi, että perustellusta syystä asiakkuus tulee voida siirtää asiakkaan kotikunnasta takaisin työ- ja elinkeinotoimistoon, jolloin asiakkaalla on mahdollisuus valita, minkä työ- ja elinkeinotoimiston tarjoamia palveluita hän käyttää. Valiokunta edellytti mietinnössään, että hallitus valmistelee tarvittavat säännökset asiakkaan valinnanvapauden turvaamiseksi ja antaa niitä koskevan esityksen eduskunnalle mahdollisimman pian.
Käsittelyssä olevassa esityksessä ehdotetaan lain muuttamista siten, että työ- ja elinkeinotoimisto voi siirtää kokeilun asiakasryhmään kuuluvan asiakkaan takaisin työ- ja elinkeinotoimiston asiakkaaksi tai toisen kokeilukunnan asiakkaaksi sillä edellytyksellä, että kohdekunta suostuu siirtoon. Siirto edellyttää asiakkaan pyyntöä sekä sitä, että siirtäminen on tarpeen asiakkaan kielellisten oikeuksien turvaamiseksi, asiakkaan kannalta epätarkoituksenmukaisen asiakassuhteen välttämiseksi tai asiakkaan turvallisuuteen liittyvästä perustellusta syystä ja että siirtäminen ei vaaranna asiakkaan mahdollisuutta saada palvelutarpeensa mukaisia palveluja. Valiokunta kannattaa ehdotettuja muutoksia.
Kokeilukunnan työttömyysturvatehtävät
Työllisyyden kuntakokeilussa suurin osa työttömyysturvaan liittyvistä tehtävistä on työ- ja elinkeinotoimiston tehtävänä myös kokeilukuntien asiakkaiksi siirtyvien osalta. Kokeilualueen kunnan tehtävänä on kuntakokeilulain 12 §:n mukaan antaa työvoimapoliittinen lausunto vain työnhakijan osallistumisesta työllistymistä edistävään palveluun ja palvelun sisältymisestä työllistymissuunnitelmaan sekä omaehtoisen ja maahanmuuttajan työttömyysetuudella tapahtuvan omaehtoisen opiskelun työttömyysetuudella tukemisen edellytyksistä ja edellytysten lakkaamisesta sekä opiskelun seurannasta.
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta ilmaisi mietinnössään (TyVM 16/2020 vp) huolensa siitä, että ehdotettu työnjako työttömyysturva-asioissa työ- ja elinkeinotoimiston ja kokeilukunnan välillä lisää työttömyysturva-asioiden hoitamisen edellyttämää työmäärää sekä aiheuttaa viivettä työttömyysturvalausuntojen antamiseen. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta katsoi, että riski etuuskäsittelyn viivästymisestä on vakava, mikä puolestaan vaarantaa henkilön toimeentuloturvan toteutumisen.
Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvatehtäviä siirrettäviksi työ- ja elinkeinotoimistoilta kokeilualueiden kunnille nykyistä laajemmin. Jatkossa kokeilualueen kunta antaa sellaisia työvoimapoliittisia lausuntoja, joihin ei liity harkintaa tai joihin liittyy vain vähäistä harkintaa ja joita annetaan nykyisin pääosin työ- ja elinkeinotoimiston muun asiakaspalvelun yhteydessä. Tavoitteena on nopeuttaa lausuntojen antamista yksinkertaistamalla niiden antamiseen liittyvää menettelyä ja vähentämällä tarpeetonta edestakaista ilmoittelua kokeilualueen kunnan ja työ- ja elinkeinotoimiston välillä. Valiokunta kannattaa ehdotettua muutosta ja katsoo, että sujuva lausuntoprosessi on edellytys sille, että toimeentuloa turvaavat työttömyysetuudet voidaan maksaa viivytyksettä.
Kokeilukunnan resurssit. Kokeilualueen kunnan työttömyysturvatehtäviin liittyvä selvittämis- ja tiedonvälitystehtävä muodostaa merkittävän osan nyt siirrettäviksi ehdotettujen työvoimapoliittisten lausuntojen edellyttämistä tehtävistä. Tämän vuoksi uusien tehtävien ei arvioida vaarantavan kuntien tosiasiallisia edellytyksiä suoriutua uudesta tehtävästä, eikä työ- ja elinkeinotoimistojen virkamiehiä ehdoteta siirrettäviksi kokeilualueiden kuntiin uuden lausuntotehtävän hoitamiseksi.
Asiantuntijakuulemisessa valiokunnalle tuotiin esiin työttömyysturvatehtävien siirron riittävän resursoinnin tärkeys ja välttämättömyys. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta yhtyy näihin käsityksiin ja toteaa, että nyt esitetystä tehtäväsiirrosta kokeilualueiden kunnille mahdollisesti aiheutuvat lisäresurssitarpeet tullaan huomioimaan ns. pohjoismaisen työvoimapalvelumallin yhteydessä vuonna 2022.
Asiakastietojärjestelmien käyttöoikeus
Esityksessä ehdotetaan kuntakokeilulain 14 §:n 2 momenttia muutettavaksi siten, että työ- ja elinkeinotoimistojen asiakastietojärjestelmä URA:n käyttöoikeus voidaan myöntää kokeilulaissa tarkoitetuista tehtävistä vastaavan kuntayhtymän palveluksessa olevalle virkamiehelle vastaavin edellytyksin kuin kunnan palveluksessa olevalle virkamiehelle. Lisäksi TYP-lain 9 §:n 4 momenttia muutetaan siten, että TYPPI-rekisterin käyttöoikeus voidaan myöntää työ- ja elinkeinotoimistoon, kuntaan tai Kansaneläkelaitokseen työsuhteessa olevalle henkilölle. Jatkossa ei siten enää edellytetä, että henkilö on virkasuhteessa viranomaiseen.
Valiokunta kannattaa ehdotettuja muutoksia ja katsoo, että asiakasrekistereiden käyttöoikeussääntelyyn ehdotetut muutokset tukevat viranomaisten palveluiden yhteensovittamista.
Valiokunta pitää tärkeänä, että kuntien ja työ- ja elinkeinotoimistojen sekä Kelan erilaiset palvelumallit ja niiden edellyttämät viranomaisrajat ylittävä yhteistyö tunnistetaan lainsäädännössä. Valiokunta katsoo, että lainsäädännön muutostarpeita tulee selvittää näiltä osin myös kokeilun aikana, jotta viranomaisten yhteistyön edellytyksiä yhteisten asiakkaiden asioiden hoidossa pystytään parantamaan.
Tiedolla johtamisen välineet. Asiantuntijakuulemisessa valiokunnan huomiota on kiinnitetty kokeilualueiden kuntien puutteellisiin tiedolla johtamisen välineisiin julkisten työvoimapalveluiden järjestämistä varten. Kokeilualueiden kunnilla ei ole oikeutta työ- ja elinkeinohallinnon asiakastietojärjestelmässä olevien tietojen käsittelyyn data-analytiikan keinoin toisin kuin työ- ja elinkeinotoimistoilla. Keinot ovat tarpeen, koska työ- ja elinkeinotoimistojen asiakastietojärjestelmä ei sisällä raportointiominaisuuksia.
Valiokunta pitää tärkeänä ja perusteltuna, että kokeilukunnilla olisi käytössään tehokkaat operatiivisen johtamisen ja tietojohtamisen välineet. Saadun selvityksen mukaan lähtökohta on, että kunnille tulee vastaavat välineet kokeilutehtävien tietojohtamiseen ja operatiiviseen johtamiseen kuin työ- ja elinkeinotoimistoilla on. Sen sijaan URA-järjestelmästä tietoja ei voi siirtää kuntien omiin järjestelmiin tietojohtamista varten.