Hallituksen selonteko eduskunnalle vai selvitys ulkoasiainvaliokunnalle

Valiokunta toteaa, että tähän mennessä annetut kaksi Suomen ihmisoikeuspolitiikkaa koskenutta asiakirjaa, ihmisoikeusselonteko vuonna 1998 ja ihmisoikeusselvitys vuonna 2000, on annettu eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle kulloisenkin ulkoasiainministerin nimissä. Näin ollen asiakirjat ovat olleet ulkoasiainhallinnossa valmisteltuja ja käsitelleet lähinnä Suomen virallista ihmisoikeuspolitiikkaa maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikan osana.

Valiokunta katsoo, että näin aloitettu toistuvien Suomen ihmisoikeuspolitiikkaa koskevien raporttien perinne, on arvokas ja sen ylläpitäminen on tärkeää. Toisaalta valiokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että nykymuodossaan näiden raporttien laatimiseen osallistuva hallinnollinen rakennelma ei ole riittävän kattava, koska ihmisoikeusproblematiikkaa käsitellään vain ulkoasiainministeriön hallinnonalan näkökulmasta. Valiokunta pitää siksi tärkeänä, että tulevaisuudessa ihmisoikeuspolitiikan käsittely tapahtuu poikkihallinnollisesti. Tällä tavoin on valiokunnan mielestä mahdollista päästä siihen, että ihmisoikeusnäkökulman sisältö ja merkitys mielletään nykyistä paremmin eri ministeriöissä. Näin muidenkin kuin ulkoasiainministeriön alaan liittyvät näkökohdat saavat ansaitsemansa huomion tulevissa raporteissa.

Valiokunta katsoo edellä olevan perusteella, että vastaisuudessa sekä uusien ihmisoikeusasiakirjojen valmistelua että niiden käsittelyä eduskunnassa tulee laajentaa. Ihmisoikeusraportit tulee laatia kaikkien ministeriöiden yhteistyönä ja ne tulee antaa hallituksen selontekoina eduskunnalle. Selonteon käsittely voi edelleen tapahtua ulkoasiainvaliokunnassa, jolle muut erikoisvaliokunnat voivat antaa lausunnon omaan toimialaansa kuuluvista ihmisoikeuskysymyksistä.

Valiokunta on myös harkinnut tulevien selontekojen sopivinta ajoittamista. Sen mielestä vuosittaiset selvitykset saattavat aiheuttaa merkityksellisen aihepiirin rutiininomaista käsittelyä. Lausunnossaan 3.2.1999 valiokunta totesi mm., että eduskunnan täysistunnolle vaalikausittain annettu selonteko, joka lähetettäisiin käsiteltäväksi ulkoasiainvaliokuntaan, mutta antaisi myös koko eduskunnalle tilaisuuden kannanottoon, palvelisi paremmin mainittua tarkoitusta. Valiokunta pitää edelleen tarkoituksenmukaisimpana, että eduskunta saisi käsiteltäväkseen ihmisoikeusselonteon kerran vaalikaudessa, joko vaalikauden alussa tai lopussa.

Seuranta ja resurssien lisääminen

Selvityksessä todetaan, että ulkoasiainministeriön poliittisen osaston ihmisoikeusyksikön sekä oikeudellisen osaston lisäksi kehitysyhteistyöosastolle on perustettu ihmisoikeus-, demokratia-, hyvä hallinto - ja tasa-arvokysymysten neuvonantajien toimet. Erityistä huomiota on kiinnitetty koko ulkoasiainhallinnon ihmisoikeusasiantuntemuksen kasvattamiseen. Ihmisoikeuskoulutusta on lisätty ja esimerkiksi aluekokousten asialistalle ihmisoikeudet on nyt otettu säännönmukaiseksi asiakohdaksi. Ihmisoikeuspoliittinen selonteko on myös toiminut ulkoasiainhallinnon sisällä johdonmukaisuutta lisäävänä työvälineenä. Ihmisoikeuspolitiikan vahvistamiseksi on myös ihmisoikeusyksikön tutkimusvaroja lisätty ja yhteistyö tutkijayhteisön, erityisesti ihmisoikeusinstituuttien kanssa on tiivistynyt ja monipuolistunut.

Valiokunta katsoo, että ulkoasiainhallinnon voimavarat ihmisoikeuksien alalla ovat edellä mainituista toimista huolimatta liian rajalliset. Perustuslain 1 §:n 3 momentin mukaan "Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi", mitä voidaan valiokunnan mielestä pitää oikeudellisena perustana Suomen ihmisoikeuspolitiikan edelleen aktivoimiselle. Aktiivinen ja johdonmukainen ihmisoikeuspolitiikka on kuitenkin tehokasta vain, jos ryhdytään toteuttamaan selvityksessä korostettua tarvetta lisätä suomalaista ihmisoikeustutkimusta kansallisen asiantuntemuksen kestäväksi vahvistamiseksi. Tämän pitää valiokunnan mielestä tapahtua lisäämällä Suomessa toimivien ihmisoikeuksia käsittelevien tutkimuslaitosten resursseja esimerkiksi ihmisoikeuksien tutkijakoulutuksen vahvistamisella.

Valiokunta viittaa YK:n ihmisoikeuskomission vuonna 1992 hyväksymiin Pariisin periaatteisiin, jotka yleiskokous vahvisti seuraavana vuonna hyväksymässään päätöslauselmassa. Pariisin periaatteiden mukaan kussakin maassa tulisi ryhtyä toimiin ihmisoikeuksien edistämiseksi ja suojaamiseksi. Pariisin periaatteisiin sisältyy lisäksi joukko suosituksia kansallisesta elimestä, joka tekisi hallitukselle suosituksia ihmisoikeuskysymyksistä kansallisen lainsäädännön, kansainvälisten sopimusten, YK:n päätösten ja ihmisoikeuskoulutusohjelmien periaatteiden pohjalta.

Valiokunta pitää tärkeänä Pariisin periaatteiden mukaista systemaattisen ihmisoikeustutkimuksen ja ihmisoikeusasiain seurannan ja koordinaation vahvistamista Suomessa ja sitä, että eduskunta saisi vaalikausittain toistuvien seurantaraporttien lisäksi etukäteen määrittelemättömin väliajoin käsiteltäväkseen ajankohtaisia ihmisoikeusongelmia koskevia erillisiä raportteja.

Muita näkökohtia

Valiokunta pitää selvityksessä mainittujen naisten, lasten, vähemmistöjen ja alkuperäiskansojen oikeuksien sekä rasismin vastaisen toiminnan lisäksi erityistä huomiota vaativana painopistealueena vammaisten oikeuksia. Toinen erityisalue, joka on läheisessä yhteydessä rasismin vastustamiseen, on monikulttuurisen vähemmistön ihmisoikeuksien edistäminen. Valiokunta ei tällöin tarkoita pelkästään maahanmuuttajia, vaan laajemmin sitä, että nykyisessä yhä monikulttuurisemmassa yhteiskunnassa esiintyy tosiasiallista syrjintää, joka kohdistuu yleensä erilaisuuteen. Yhteiskunta, myös viranomaiset, monissa tapauksissa tosiasiallisesti hyväksyvät tällaisen syrjinnän ilmenemismuodot.

Erityisen huomion kohteeksi on otettava valiokunnan mielestä moninkertaisen syrjinnän kohteeksi joutuvat ryhmät ja yksilöt, jollaisia saattavat olla esimerkiksi vierasmaalaiset, eri kulttuurista lähtöisin olevat naiset, jotka lisäksi voivat olla vammaisia ja edustaa seksuaalista tai uskonnollista vähemmistöä.

Kuluvana vuonna järjestetään YK:n rasismin vastainen konferenssi. Valiokunta korostaa tarvetta Suomen panoksen huolelliseen valmisteluun tässä konferenssissa.

Kysymys, jota valiokunnan mielestä olisi käsiteltävä sekä hallituksen määräaikaisraporteissa että ihmisoikeusinstituution tutkimuksissa, on Suomen ihmisoikeuspolitiikan aikaisempaa tehokkaampi toiminnallistaminen. Tähän pitäisi liittyä kansallisen tason evaluointitoiminta, jossa tavoitteena olisi mielekkääseen ihmisoikeusyhteistyöhön pääseminen. Evaluoinnin tulee kohdistua myös Suomen ihmisoikeuspolitiikan "kipeisiin kohtiin", jollaisina julkisessa keskustelussa on pidetty mm. Suomen kehitysyhteistyöpanoksen riittämättömyyttä ja kauppapolitiikan, erityisesti asevientipäätösten, yhteyttä ihmisoikeuksiin. Samoin tulisi kiinnittää huomiota siihen, miten ihmisoikeudet otetaan huomioon ulkoasiainministeriön toiminnassa ihmisoikeusyksikön ulkopuolella, tarpeeseen lisätä virkamiesten ihmisoikeusasiain tuntemusta ja tehostaa ihmisoikeuspolitiikan koherenssia niin ministeriöissä kuin Suomen ulkomaanedustustoissa, ihmisoikeuskoulutukseen panostamista, ihmisoikeuksien läpäisevyyttä ja johdonmukaisuutta kaikilla ulkopolitiikan sektoreilla ja ihmisoikeuspolitiikan parempaa koordinointia eri hallinnon aloilla.

Asevientiä käsitellään valiokunnan mielestä suhteellisen suppeasti vuoden 2000 selvityksessä. Valiokunnan järjestämässä kansalaisjärjestöjen kuulemisessa kiinnitettiin huomiota EU:n asevientiä koskevien käytännesääntöjen laajentamistarpeeseen koskemaan mm. kidutukseen käytettäviä välineitä. Kuluvana vuonna järjestettävässä pienaseita koskevassa YK:n kokouksessa Suomen toivottiin toimivan aloitteellisesti sen puolesta, että pienaseiden viennin kansainvälisellä rekisteröinnillä estetään asevälittäjien toimintaa ja lisenssillä tapahtuvaa valmistusta. Suomen toivottiin toimivan myös sen puolesta, että kansainvälisen oikeuden tulkintoja laillisesta ja laittomasta aseviennistä selvitettäisiin ja pienasekokouksen päätösasiakirjaan saataisiin selkeä viittaus vuonna 1990 hyväksyttyihin YK:n perusperiaatteisiin lakia valvovien viranomaisten voiman- ja tuliaseiden käytöstä. Valiokunta kannattaa näitä tavoitteita.

Kriisinhallinnan osalta valiokunta pitää tärkeänä kriisinhallinta- ja rauhanturvatehtäviin lähtevän henkilöstön ihmisoikeuskoulutuksen tehostamista. Suomen tulee valiokunnan mielestä jatkossakin työskennellä aktiivisesti EU:n kriisinhallinnan ja erityisesti kriisien ennaltaehkäisyn kehittämiseksi. Tämä edellyttää lisäresurssien suuntaamista konfliktien ennaltaehkäisyyn, vaalitarkkailun laajentamista pitkäjännitteiseen ihmisoikeustarkkailuun ja kansalaisjärjestöjen aseman korostamista kriisinhallinnassa.