Suomalainen maatalous on kamppaillut kannattavuuskriisissä jo pitkään. Tänä vuonna Venäjän hyökkäyssodan myötä maatalouden tuotantokustannukset — polttoaineiden, lannoitteiden, sähkön ja muiden tuotantopanosten hinnat — ovat nousseet räjähdysmäisesti, eikä monellakaan tilalla ole riittävän suuria puskurivaroja. Joka päivä kolme maatilaa lopettaa toimintansa, ja yhä useampi tila on maksuvaikeuksissa.
Esimerkiksi lypsykarjatilojen yrittäjätulon ennakoidaan romahtavan tänä vuonna 11 000 euroon. Suomen Pankki totesi jo maaliskuussa, että maatalouden ongelmaluottojen määrä on kasvanut viimeisten vuosien aikana voimakkaasti. Hallituksen esittämät valtiontakaukset maksuvaikeuksissa oleville maatiloille ovat osoittautuneet pankkien määrittämien kriteerien takia niin tiukoiksi, etteivät ne käytännössä juuri auta. Elinkelpoisten maatilojen ei pitäisi joutua ajamaan toimintaansa alas akuutin kustannuskriisin seurauksena.
Maatalouden kustannuskriisi lähti syvenemään huolestuttavasti jo syksyllä 2021. Tilastokeskuksen (https://www.stat.fi/til/ttohi/2021/04/ttohi_2021_04_2022-02-15_tie_001_fi.html) mukaan lannoitteet maksoivat tuolloin yli tuplasti, energia kolmanneksen ja rehut reilun viidenneksen enemmän kuin vuotta aiemmin. Sodan alettua kustannukset ovat edelleen kasvaneet ennennäkemättömällä tavalla. Tänä vuonna heinä—syyskuun aikana maatalouden tuotantovälineiden ostohinnat nousivat Tilastokeskuksen (https://www.stat.fi/julkaisu/cksr8uv3s7tbz0c52gy5hcly7) mukaan 30 prosenttia.
Hallituksella on ollut riittävästi aikaa tuoda esityksensä, miten maatalouden kriisiin saadaan apua esimerkiksi energia- tai kiinteistöverotuksen kautta. Kiinteistövero kuormittaa erityisesti investointeja tehneitä tiloja. Kiinteistöveron palautus on ollut tarpeellinen, joskin kankea keino tukea näitä tiloja. Osa tiloista on kuitenkin jäänyt sen ulkopuolelle riippuen siitä, sovelletaanko tuotantorakennuksiin maatilatalouden tuloverolakia vai ei. Tuotantorakennukset pitäisikin vapauttaa kiinteistöverosta kokonaan.
Suomalaiset kuluttajat arvostavat suomalaista ruokaa ja ovat siitä valmiita maksamaan, mutta tuottajilla ei ole pian enää varaa tuottaa sitä. Kiihtyvän inflaation myötä kuluttajahinnat ovat kallistuneet, mutta myös tuottajien tuotantopanosten hinnat ovat kallistuneet tuottajahintoja enemmän. Maatalouden hätä on kaikunut Marinin hallituksen kuuroille korville, ja keskustan maatalousministerin kausina maatalous on vajonnut synkimpään kriisiin Suomen EU-jäsenyyden aikana. Kotimaisen maatalouden ja kasvihuonetuotannon kriisi vaikuttaa myös elintarvikealateollisuuden yrityksiin ja sitä kautta työllisyyteen laajemmin.
Hallitus on löytänyt keinon tukea energiakriisin ja korkeiden sähkön hintojen keskellä kotitalouksia ja useita muita elinkeinoelämän sektoreita, mutta maataloustuottajille helpotusta ei ole tarjoiltu. Tiloilla sähkönkulutusta on käytännössä mahdotonta vähentää tuotannon häiriintymättä. Osalla tiloista sähkön hinta on jopa moninkertaistunut.
Hallituksella on ollut monta mahdollisuutta reagoida maatilojen ahdinkoon. Viime keväänä hallituksen tukipakettia maataloudelle odotettiin pitkään. Kun se lopulta tuotiin eduskuntaan, oli se näivettynyt huomattavasti. Raha päätyi tiloille myöhään, ja suuri osa siitä valui muuhun kuin ruoantuotantoon.
Energiatukien tarve tulevalle vuodelle on ollut ilmeinen jo pitkään: toimet maatalouden tukemiseksi olisi pitänyt tehdä budjettiriihessä ja löytää tarvittavat määrärahat kehysten sisältä. Esityksiä olisi voitu tuoda myös syksyn lisätalousarviossa tai viimeistään nyt marraskuussa, kun hallitus toi eduskunnalle täydentävän talousarvioesityksen. Päätösten lykkääminen mahdolliseen kevään lisätalousarvioon on maatalouden kevättöiden kannalta liian myöhään.
Myös Euroopan unionin yhteinen maatalouspolitiikka on ollut aivan liian jäykkä reagoimaan tilanteeseen. Enemmän kuin byrokratiaa ja rajoituksia, EU:lta tarvitaan maalaisjärkistä linjaa, joka mahdollistaa jäsenmaille oman ruoantuotannon ylläpitämisen. Hallituksen EU-vaikuttaminen on ollut myös maatalousasioissa aivan liian löysää. Taipuminen EU:n eläinpalkkioiden maksatuksen myöhentämisessä ohjelmakauden viime metreillä on esimerkki tästä.
Kustannuskriisi osuu aikaan, jolloin niin viljelijät kuin virkakoneisto valmistautuvat EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uuteen ohjelmakauteen. Uusi kausi tuo mukanaan viljelijöiden kannalta epäedullisia muutoksia tukien maksatusaikatauluun ja hankaloittaa tilojen maksuvalmiustilannetta entisestään. Tukikauden vaihdokseen liittyy myös uusia vaatimuksia, joihin maatalousyrittäjien on sopeuduttava. Koska uuden ohjelmakauden tuki on vahvistettu euromääräisenä seitsemälle seuraavalle vuodelle, nykyinen euroalueen lähes kymmenen prosentin inflaatio syö tästä summasta suuren osan ennen kuin kausi on edes alkanut. Tämä merkitsee tukien reaalisen arvon voimakasta leikkaantumista ja kasvattaa maatilojen vaikeuksia.
Kotimainen maatalous on osa ilmasto- ja ympäristökysymysten ratkaisua, ja esimerkiksi hiilensidonnan potentiaali on suuri. Suomalaisella maataloudella on edellytykset tarjota ratkaisuja niin ympäristön huomioivaan tuotantoon kuin maailman ruokakriisiin. Uudet, puhtaammat teknologiat ja energiaratkaisut edellyttävät tiloilta investointeja. On turha odottaa viljelijöiltä investointeja ilmastotoimiin, jos tila sinnittelee kannattavuuden rajoilla ja viljelijät itse ovat aivan lopussa. On myös pidettävä huolta, etteivät ilmastotoimet lisää tilojen hallinnollista kuormaa, ja muistettava, ettei alkutuotannon päätarkoitus ei ole toimia hiilinieluna vaan tuottaa ruokaa.
Nuorten maatalousyrittäjien osuus Suomessa on hälyttävän pieni. Alle 40-vuotiaiden viljelijöiden osuus oli 15 prosenttia vuonna 2020. Jotta maatalouden jatkuvuus voidaan turvata, tarvitaan ihmisiä, jotka ovat valmiita kantamaan yrittäjäriskin. Ala tarvitsee tulevaisuudennäkymiä, jotka mahdollistavat kannattavan liiketoiminnan. Kerran alas ajettuja tiloja ei helposti käynnistetä uudelleen.
Elinkelpoisten tilojen lakkauttaminen tarkoittaa käytännössä maataloustuotannon edellytysten hiipumista, sukupolvien ajan rakennetun osaamisen häviämistä sekä tilakokojen kasvua edelleen kaikkine seurannaisvaikutuksineen. On harhaluulo kuvitella, että jostain tulisi uusia yrittäjiä alalle, jonka kannattavuus on surkea ja jota syyllistetään ilmastopäästöistä tai ympäristön turmelemisesta. Suomalaisten elintarvikkeiden kansainvälinen myynnin lisääminen ja arvonlisän kasvattaminen turvaavat kotimaista tuotantoa ja omavaraisuuttamme. Kriisipakettikierteestä voidaan päästä irti vain kannattavuutta parantamalla, ja tällöin on katse suunnattava myös vientiin.
Erilaisia tukia tärkeämpää on, että maatalousyrittäjä saa työstään oikeudenmukaisen hinnan. Elintarvikeketju ei toimi oikein, kun alkutuottaja ei saa kohtuullista korvausta työstään, samalla kun kaupan ja elintarviketeollisuuden osuus ja rooli ovat korostuneet.
Hallituksen esittämä elintarvikemarkkinalain muutos (https://mmm.fi/-/hallituksen-esitys-elintarvikemarkkinalain-muutoksesta-lausunnoille) on välttämätön uudistus, mutta ei tuo kassakriisissä olevalle viljelijälle yhtään lisäeuroa tilille. Muutoksen tarkoitus on tarkentaa elintarvikemarkkinavaltuutetun tehtävää, lyhentää sallittua maksuaikaa ja poistaa ostajalta mahdollisuus palauttaa myymättä jääneitä tuotteita ilman maksua. Nämä kaikki ovat hyviä muutoksia, mutta vain pintaraapaisu uudistamistarpeeseen nähden.
Elintarvikemarkkinavaltuutettu on vedonnut elintarvikeketjun osapuoliin, että ne ryhtyisivät kehittämään alalle kustannusindeksejä, joilla varmistettaisiin tuotantohintojen siirtyminen ketjuun. Hallitus ei ole tätä viranomaisen ja maatalousalan vaatimaa uudistusta edistänyt millään tavoin. Muutenkin vastuu epäkohtien korjaamisesta on vaarallisen pitkään pyritty jättämään vain ketjun sisäiseksi asiaksi.
YK:n alainen Maailman ruokaohjelma (World Food Programme) arvioi, että maapalloa on kohdannut nykyajan historian suurin ruokakriisi (https://www.wfp.org/global-hunger-crisis). Akuutista ruokaturvan puutteesta kärsivien määrä on kasvanut vuoden 2019 tilanteesta eli 135 miljoonasta 345 miljoonaan. Käynnissä olevat konfliktit sekä ilmastonmuutokseen liittyvät sään ääri-ilmiöt pahentavat entuudestaan heikkoa ruokaturvatilannetta suuressa osassa maailmaa.
Ruoan samoin kuin ruoantuotannolle tärkeiden lannoitteiden kansainväliset markkinat ovat Ukrainassa käytävän Venäjän hyökkäyssodan myötä sekaisin. Sodan jatkuessa ruokakuljetusten turvallisuuden varaan ei voi laskea. Ruoan korkea markkinahinta vaikeuttaa myös ruoka-avun toimittamista. Peruselintarvikkeiden hinnannousu pahentaa konflikteja ja kriisiyttää yhteiskuntia.
Suomi ei elä irrallaan muusta maailmasta. On mahdollista, että talven aikana Suomeen saapuu lisää pakolaisia Ukrainasta. Mikäli yhteiskunnallinen levottomuus Euroopan lähialueilla jatkuu, on uusien pakolaisaaltojen liikkeelle lähteminen esimerkiksi Lähi-idän maista mahdollista. On hyvä muistaa, että esimerkiksi arabikevääksi kutsutun vallankumousaallon ja myöhemmän vuoden 2015 pakolaisaallon taustalla oli osaltaan elintarvikkeiden hinnannousu.
Peruselintarvikkeiden ja energian hinnannousu tuo epävakautta myös Eurooppaan. Kriisiaikana suomalaista ruokaa voidaan tarvita ruokkimaan muitakin kuin täällä tällä hetkellä asuvaa väestöä. Esimerkiksi Ruotsin elintarvikeomavaraisuuden aste on Suomea huomattavasti heikompi.
Venäjän häikäilemättömät sotatoimet ovat karmaisevalla tavalla muistuttaneet meitä myös siitä, ettei ole itsestäänselvyys, että ruokaa saa muualta. Tuontireitit ovat haavoittuvia, ja isoja tuotantomaita voi tippua nopeasti pois markkinoilta. Suomi voi ja sen tulee olla osa ratkaisua maailman ruokakriisiin. Tämänkin vuoksi on tehtävä töitä, että suomalaiset tilat selviävät akuutin kustannuskriisin yli.
Me oppositiopuolueet tahdomme, että Suomi on tulevaisuudessakin maa, joka pystyy ruokkimaan omat kansalaisensa. Tahdomme, että maatiloilla on edellytykset tuottaa maailman puhtainta ruokaa ilman, että se revitään viljelijän selkänahasta. Jos yhä useampi tila tekee konkurssin, joutuvat kuluttajat siirtymään ulkomaisiin tuotteisiin. Silloin saamme syödä vaikkapa brasilialaista ruokaa, jota ei ole tuotettu turvepohjaisilla mailla vaan esimerkiksi entisessä, hävitetyssä sademetsässä. Tätä me emme tahdo — tahtooko hallitus?
Marinin hallitus on osoittanut välinpitämättömyydellään ja päättämättömyydellään, ettei se ole tilanteen tasalla maatilojen ahdingosta eikä myöskään globaalista ruokaturvatilanteesta. Hallitus ei ole ollut kykenevä puolustamaan kotimaista alkutuotantoa ja sen tulevaisuutta. Kuitenkaan maatalous ei ole vain elinkeino muiden joukossa vaan elinehto. Omavaraisuuden vahvistaminen yhteiskunnan kannalta kriittisissä hyödykkeissä, kuten ruuassa ja sähkössä, on välttämätön osa turvallisuutta, huoltovarmuutta ja kokonaismaanpuolustusta.