Viimeksi julkaistu 9.5.2021 17.34

Valiokunnan lausunto VaVL 1/2015 vp K 9/2015 vp Valtiovarainvaliokunta Hallituksen vuosikertomus 2014

Tarkastusvaliokunnalle

JOHDANTO

Vireilletulo

Hallituksen vuosikertomus 2014 (K 9/2015 vp): Asia on saapunut valtiovarainvaliokuntaan lausunnon antamista varten tarkastusvaliokunnalle. Määräaika: 25.9.2015. 

Jaostovalmistelu

Asia on valmisteltu valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja turvallisuusjaostossa, jolle muilla jaostoilla on ollut mahdollisuus antaa lausuntonsa. 

VALIOKUNNAN PERUSTELUT

Valtiovarainvaliokunta on tässä lausunnossaan ottanut kantaa vain kertomukseen sisältyviin valtiovarainvaliokunnan lausumiin.  

Poistettavaksi esitettävät lausumat

Valiokunta katsoo, että seuraavat lausumat voidaan poistaa: 

Verotusmenettelystä annetun lain ja työturvallisuuslain muuttaminen (HE 92/2012 vpEV 46/2013 vpSokeria sisältävien elintarvikkeiden valmisteverotus (HE 148/2010 vpEV 189/2010 vpVeronkorotusta koskevan sääntelyn kehittäminen (HE 191/2012 vpEV 114/2013 vpOsuuskuntien verotusta koskeva sääntelykokonaisuus (HE 185/2013 vpEV 221/2013 vpKiinteistöverotuksen sisällyttäminen osaksi ennakkoperintää (HE 76/2013 vp, HE 102/2013 vpEV 123/2013 vpOppijan verkkopalvelukokonaisuus (EK 36/2012 vpHE 95/2012 vp, HE 166/2012 vp, lausuma 3, momentti 29.01.02) Hanko—Hyvinkää-radan sähköistys (EK 36/2012 vpHE 95/2012 vp, HE 166/2012 vp, lausuma 8, momentti 31.10.77) Kohtuuhintaisen valtion tukeman vuokra-asuntotuotannon lisääminen (EK 36/2012 vpHE 95/2012 vp, HE 166/2012 vp, lausuma 11, luku 35.20) Teollisuuden tarvitsemat logistiset palvelut (EK 33/2013 vpHE 112/2013 vp, HE 193/2013 vp, lausuma 2, momentti 31.10.20) Länsimetron jatkaminen (EK 33/2013 vpHE 112/2013 vp, HE 193/2013 vp, lausuma 3, momentti 31.10.34) Istanbulin sopimus (EK 33/2013 vpHE 112/2013 vp, HE 193/2013 vp, lausuma 4, momentti 33.03.63) Veteraanipalveluiden turvaaminen (EK 33/2013 vpHE 112/2013 vp, HE 193/2013 vp, lausuma 5, momentti 33.50.57) Petoeläinkorvaukset (EK 19/2014 vpHE 66/2014 vp, lausuma 2, momentti 30.40.42) Eduskunnan kirjelmä valtioneuvoston valtiontalouden kehyksistä vuosille 2015—2018 antaman selonteon johdosta (EK 20/2014 vpVNS 4/2014 vpVaVM 6/2014 vp, lausumat 1—10) 

VALIOKUNNAN PÄÄTÖSESITYS

Valtiovarainvaliokunta esittää,

että tarkastusvaliokunta ottaa edellä olevan huomioon
Helsingissä 25.9.2015 

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

puheenjohtaja 
Timo Kalli kesk 
 
varapuheenjohtaja 
Maria Tolppanen ps (osittain) 
 
jäsen 
Touko Aalto vihr 
 
jäsen 
Timo Heinonen kok 
 
jäsen 
Eero Heinäluoma sd 
 
jäsen 
Susanna Huovinen sd 
 
jäsen 
Kalle Jokinen kok 
 
jäsen 
Kauko Juhantalo kesk 
 
jäsen 
Toimi Kankaanniemi ps 
 
jäsen 
Krista Kiuru sd (osittain) 
 
jäsen 
Esko Kiviranta kesk 
 
jäsen 
Elina Lepomäki kok 
 
jäsen 
Mika Lintilä kesk 
 
jäsen 
Mats Nylund 
 
jäsen 
Antti Rantakangas kesk 
 
jäsen 
Sami Savio ps 
 
jäsen 
Kari Uotila vas 
 
jäsen 
Pia Viitanen sd 
 
jäsen 
Ville Vähämäki ps 
 

Valiokunnan sihteereinä on toiminut

valiokuntaneuvos 
Mari Nuutila