VALTIOVARAINVALIOKUNNAN LAUSUNTO 4/2010 vp

VaVL 4/2010 vp - K 5/2010 vp

Tarkistettu versio 2.0

Hallituksen toimenpidekertomus vuodelta 2009

Perustuslakivaliokunnalle

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 20 päivänä huhtikuuta 2010 lähettänyt hallituksen toimenpidekertomuksen vuodelta 2009 (K 5/2010 vp) valmistelevasti käsiteltäväksi perustuslakivaliokuntaan ja ulkoasiainvaliokuntaan ja samalla määrännyt, että pysyvien erikoisvaliokuntien on annettava asiasta lausunto perustuslakivaliokunnalle.

Jaostovalmistelu

Asia on valmisteltu valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja turvallisuusjaostossa, jolle muilla jaostoilla on ollut mahdollisuus antaa lausuntonsa.

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Valtiovarainvaliokunta on tässä lausunnossaan ottanut kantaa vain kertomukseen sisältyviin valtiovarainvaliokunnan lausumiin.

Eduskunnan lausumat

Valiokunta katsoo, että seuraavien lausumien johdosta suoritetut, kertomuksessa selostetut toimenpiteet ovat riittäviä:

  • Ajoneuvon luokittelu verotuksessa

    HE 190/2004 vp (s. 173)

  • Alkoholijuomaverotus, seuraaminen

    HE 60/2007 vp (s. 178)

  • Yliopistolaki, Yliopiston apteekki, yhteisövero

    Yliopiston apteekki, yhteisövero

    HE 244/2009 vp (s. 182 ja s. 204)

  • Työllisyyskehityksen seuranta

    VNS 3/2009 vp (s. 182).

Lausunto

Lausuntonaan valtiovarainvaliokunta esittää,

että perustuslakivaliokunta ottaa edellä olevan huomioon.

Helsingissä 10 päivänä kesäkuuta 2010

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

  • vpj. Kari Rajamäki /sd
  • jäs. Matti Ahde /sd
  • Christina Gestrin /r
  • Pertti Hemmilä /kok
  • Kyösti Karjula /kesk
  • Esko Kiviranta /kesk
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Olli Nepponen /kok
  • Tuija Nurmi /kok
  • Heikki A. Ollila /kok
  • Markku Rossi /kesk
  • Matti Saarinen /sd
  • Petri Salo /kok
  • Pia Viitanen /sd
  • vjäs. Esko Ahonen /kesk
  • Johanna Sumuvuori /vihr

Valiokunnan sihteereinä jaostokäsittelyissä ovat toimineet

valiokuntaneuvos Hellevi Ikävalko

valiokuntaneuvos Maarti Pekkanen

valiokuntaneuvos Mari Nuutila

valiokuntaneuvos Marjo Hakkila