Perustelut

Pidämme hallituksen tavoin ilmeisenä, että nykyistä yhtiöveron hyvitysjärjestelmää ei syrjivän luonteensa takia voida säilyttää.

Hallituksen valitsema ratkaisukeino merkitsee kuitenkin lähes 600 miljoonan euron veromenetyksiä. Tämän lisäksi hallitus on jo tätä toteuttanut ylimääräisillä tuloveronkevennyksillä ja suuntautuu uusiin ylimääräisiin kevennyksiin seuraavan tuloratkaisun yhteydessä. Näiden veronkevennysten vastapainoksi hallitus

• pitää kunnat ahtaalla, mikä heikentää kansalaisten tarvitsemia palveluja,
• laiminlyö tie- ja rataverkon kunnon, mistä tuorein esimerkki oli lisätalousarvion käsittelyssä, kun hallituksen käskystä valtiovarainvaliokunnan enemmistö luopui jo sopimistaan lisäyksistä, ja
• torjuu kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien kansalaisten aseman parantamisen itse aiheutettuun rahapulaan vetoamalla.

Hallitus on antautunut kansainvälisen verokilpailun edessä eikä ole ajanut kaikella tarmolla sitä, että EU:ssa voitaisiin määräenemmistöllä päättää kaikkia maita sitovista yritys- ja pääomatuloverotuksen vähimmäisverokannasta ja veropohjasta. Suomalaisen hyvinvoinnin rahoittamisen kannalta koko unionia koskevat yritysten vähimmäisverotasot olisivat paljon tärkeämpi kysymys kuin määräaikainen komission puheenjohtajuus.

Emme hyväksy yhteisöveroprosentin alentamista nykyisestä 29 prosentista hallituksen esittämään ja valiokunnan enemmistön kannattamaan 26 prosenttiin. Esittämämme 28 prosenttia riittää vastaamaan kilpailijamaiden haasteisiin. Emme myöskään hyväksy verotuksen kattosäännön alentamista nykyisestä 70 prosentista 60 prosenttiin. Se kohdistuu vain harvalukuiseen määrään äverikköjä, joilla luulisi olevan varaa osallistua yhteisten menojen kattamiseen.

Verolakien jaostokäsittelyssä keskustan taholta vaadittiin lisäksi varallisuusverosta luopumista, mikä edelleen vähentäisi verotuottoja 100—116 miljoonaa euroa pörssikursseista riippuen. Toteutuessaan tämä edelleen heikentäisi palveluja, sosiaaliturvaa ja yhteiskunnan perusrakennetta. Kokoomus vei asian jopa äänestykseen valiokunnassa.

Perustelut

Hallitus päätti siirtyä hyvin monimutkaiseen verojärjestelmään nopeassa aikataulussa

Yhtiöveron hyvitysjärjestelmä on toiminut hyvin. Se on tuottanut yhteiskunnalle merkittävät verotulot ja toisaalta taannut veronmaksajille kohtuullisen verotuksen. Järjestelmä on kannustanut yrittäjiä sijoittamaan omaan yritykseensä. Yritysten taseet ovatkin selkeästi vahvistuneet järjestelmän voimassaoloaikoina, ja tätä kautta yritysten edellytykset selvitä vaikeistakin taloudellisista ajoista ovat parantuneet. Hyvitysjärjestelmä on suosinut nimenomaan suomalaisia yrityksiä ja suomalaista osakkeenomistusta. Kyseessä on kilpailuedun tarjoaminen, jota ei olisi pitänyt lähteä poistamaan, ennen kuin sen on todettu olevan välttämätöntä.

Mitään pakkoa yhtiöveron hyvitysjärjestelmän purkamiseen ei näin kiireellisessä aikataulussa ollut. Korkein hallinto-oikeus pyysi viime vuoden syyskuussa Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta ennakkoratkaisua siitä, onko yhtiöveron hyvitysjärjestelmä yhteensopiva Eurooppa-oikeuden säännösten kanssa. Julkisasiamies antoi maaliskuussa ratkaisunsa asiasta, jonka mukaan yhtiöveron hyvitysjärjestelmä olisi Eurooppa-oikeuden säännösten vastainen. Tuomioistuimen lopullinen ratkaisu asiaan saadaan todennäköisesti vasta kuluvan vuoden syksyllä, joten näin suurta kiirettä verojärjestelmän muuttamiseen ei mahdollisesta kielteisestä ratkaisusta huolimatta olisi ollut.

Hallituksen yritysveromuutosta lähdettiin valmistelemaan aivan liian kireässä aikataulussa, erityisesti jos huomioidaan se, että kyseessä on vuosikymmenen merkittävin muutos elinkeinotoiminnan edellytyksiin. Tästä kertovat esitysten useat tekniset puutteet ja epäselvyydet. Aikaa ei nopean aikataulun puitteissa ole ollut myöskään esitysten kattavalle lausuntokierrokselle. Näin ollen etujärjestöjen ja yrittäjäkentän osaamista ei hyödynnetty lakimuutosten valmistelussa tarpeeksi.

On selvää, ettei eduskuntakäsittelyn aikana ole mitenkään ollut mahdollisuuksia tällä käsittelyaikataululla selvittää ja korjata kaikkia äärimmäisen monimutkaisen verouudistuksen ongelmakohdista. Ongelmaksi on muodostunut myös se, etteivät hallituspuolueet edes olleet valmiita korjaamaan asiantuntijakuulemisissa esiin tulleita selkeitä epäkohtia. Aikarajoituksista johtuen asiantuntijalausuntojen sisältöä ei kattavasti löydy edes valtiovarainvaliokunnan mietinnöstä. Nyt säädettävää lainsäädäntöä on tulevina vuosina tarve korjata useaan otteeseen. Verolakien jatkuva muuttuminen ja aukiolo puolestaan pitävät jatkuvasti yllä epävarmuutta yrittäjä- ja yrityskentässä. Järjestelmän monimutkaisuus aiheuttanee myös runsaasti vaikeita tulkintatilanteita. Verotoimistojen tekemät ratkaisut tulevat eroamaan toisistaan, ja veronmaksajat joutuvat tämänkin vuoksi elämään epävarmuudessa. Verojärjestelmän linjakkuuden palauttaminen jää tulevien vuosien haasteeksi.

Siinäkään tapauksessa, että verotuksen muuttaminen vastaamaan eurooppalaisia säännöksiä olisi ollut tarpeen tällä aikataululla, ei muutoksia missään tapauksessa pitäisi tehdä hallituksen nyt esittämässä muodossa. Uusi verojärjestelmä on hyvin monimutkainen ja sisältää useita poikkeuksia. Monimutkaisuus aiheuttaa paluun verosuunnitteluun ja tuo sitä kautta sekä päänvaivaa että kustannuksia yrittäjille. Verosuunnitteluun käytetty aika ja raha ovat valitettavasti aina pois yrityksen varsinaisesta toiminnasta. Verojärjestelmää rakennettaessa olisi päinvastoin pyrittävä selkeyteen, läpinäkyvyyteen ja verotuksen neutraalisuuteen.

Hallituksen veropäätös nakertaa suomalaisen verotuksen ja suomalaisyritysten kilpailukykyä

Terve yritystoiminta on koko yhteiskunnan hyvinvoinnin ja hyvinvointivaltion rahoitusmahdollisuuksien ehdoton edellytys. Verotuksella voidaan oleellisesti vaikuttaa yrittäjyyden ja omistuksen edellytyksiin. Yhteisö- ja pääomaverokantojen alentaminen on näin ollen oikea ratkaisu. Suomessa yhteisö- ja pääomaverokantaa on vuoden 1993 verouudistuksen jälkeen nostettu kahteen otteeseen. Samanaikaisesti kehitys muissa OECD-maissa on ollut päinvastaista. Kuluvana vuonna yhteisöverokanta on laskenut kaikkiaan yhdeksässä OECD-maassa ja useat muut valtiot ovat ilmoittaneet alentavansa yritysverotustaan lähivuosina. EU:n laajentuessa Suomen kohtaama verokilpailu tulee kiristymään. EU:n uudet jäsenmaat ovat entisestään keventämässä verotustaan, ja niistä usean yhteisöverokanta putoaa lähivuosina alle 20 prosentin. Tämä kehitys huomioiden on hyvin epäselvää, kuinka pitkälle nyt tehtävät verokantojen alennukset riittävät verotuksemme kilpailukyvyn ylläpitäjinä.

Verokanta kansainvälisenä kilpailutekijänä ei tietenkään kerro koko totuutta, sillä verotuksen kokonaistaso muodostuu veropohjasta ja verokannasta. Kuitenkin verokanta on selkeästi havaittavissa ja siten läpinäkyvyytensä takia tärkeä kilpailutekijä. Yhtenä nyt tehtyjen ratkaisujen vaarana onkin, että pääomaverokannan erottaminen yritysverokannasta altistaa pääomaverokannan poliittiselle kaupankäynnille ja johtaa verokannan jatkuviin vaihteluihin. Näin ei saa tapahtua. Verokantojen alentumisesta huolimatta yhtiöveron hyvitysjärjestelmän purkamistapa heikentää kokonaisuudessaan suomalaisyritysten kilpailukykyä nykylainsäädäntöön verrattuna.

Yritysverouudistus on ohjaamassa Suomea kohti tytäryhtiötaloutta. Osinkotulojen verotuksessa ollaan siirtymässä epäneutraaliin järjestelmään verrattuna korko- ja vuokratuloihin, mikä on omiaan vähentämään sijoittajien kiinnostusta pörssiosakkeisiin. Osakkeiden houkuttelevuus sijoituskohteina vähenee, mikä voi aiheuttaa pörssikurssien laskemisen. Yritysjärjestelyissä käytetään usein maksuvälineenä ostavan yrityksen osakkeita, joten osakekurssien lasku heikentää suomalaisyritysten kasvumahdollisuuksia tekemällä ulkomaisten yritysten tai toimintojen hankkimisesta kalliimpaa. Vastaavasti suomalaisosakkeiden suhteellinen halpeneminen tekee suomalaisyrityksistä itsestään houkuttelevampia ja halvempia hankintojen kohteita ulkomaisille yrityksille.

Samalla listautuneiden ja listautumattomien yritysten verokohtelun eriyttäminen nostaa listautumiskynnystä. Ensinnäkin on todettava, että rajan luominen listautuneiden ja listautumattomien yritysten verokohtelun välille on keinotekoinen. Pörssissä on toisaalta vähän vaihdettuja ja pääosin perheiden omistuksessa olevia yrityksiä, ja toisaalta pörssin ulkopuolella on monia suuria yrityksiä. Toiseksi on todettava, että listautumiskynnyksen nosto heikentää yritysten kasvumahdollisuuksia tekemällä pääoman hankkimisen pörssistä kalliimmaksi. Listautuminen on kasvuyrityksille yksi mahdollisuus hankkia lisärahoitusta. On epäilty, että tällöin houkutus yrityksen myymiseen ulkomaille saattaa kasvaa. Veromuutos avaa tietä myös ulkomaisille pääomasijoittajille ja tätäkin kautta vie Suomea kohti tytäryhtiötaloutta.

Uudistuksella vaikutetaan kielteisesti myös yritysten rahoitusasemaan. Yrityksistä on veromuutoksia odotettaessa jaettu tuntuvia osinkoja, ja sama jatkunee vielä tänä vuonna. Verouudistus on antanut yrityksille selkeän kannustimen tyhjentää taseitaan. Tulevina vuosina samansuuruisia osinkoja — ja niistä kertyviä osinkoverotuloja — ei todennäköisesti ole odotettavissa. Yritysten taseisiin vaikuttaa myös nettovarallisuuteen sidotun verovapaan osingon osuuden laskeminen hieman yhdistettynä verovapaalle osingolle asetettuun 90 000 euron kattoon. Arvioiden mukaan oman pääoman osuus yritysten taseissa tulee tätä kautta alenemaan ja yritysten rahoitusrakenne heikkenemään.

Ongelmaksi taseiden kannalta muodostuu myös koron ja osingon erilainen asema. Korko on maksajalleen vähennyskelpoinen, mutta osinko ei. Myös tämä ohjaa yritysten pääomarakenteita vieraan pääoman ja pankkirahoituksen suuntaan. Vieraan pääoman suosiminen kehittää taloutta väärään suuntaan lisäämällä rahoitusriskejä. Velkapääoman suosimisen poistaminen oli alun perin yksi tärkeimpiä syitä yhtiöveron hyvitysjärjestelmään siirtymiseen. Tähän ollaan nyt palaamassa. Yritysten taseiden heikentyessä niiden kyky kestää huonompia aikoja heikkenee. Tämä nähtiin käytännössä 1990-luvun laman aikana.

Tiivistettynä toteamme, että hallituksen yritysveropäätöksellä heikennetään yritysten toimintaedellytyksiä ja kasvumahdollisuuksia

• luomalla monimutkainen verojärjestelmä, joka lisää verosuunnittelua, byrokratiaa ja yritysten kustannuksia
• lisäämällä yritysten toimintaympäristön epävakautta
• nostamalla lisärahoituksen hankkimisen kustannuksia
• heikentämällä yritysten rahoitusrakennetta sekä suosimalla vierasta pääomaa
• vähentämällä yritysten mahdollisuuksia ja halukkuutta terveeseen riskinottoon ja
• heikentämällä yritysten laajentumisen sekä kansainvälistymisen mahdollisuuksia

ja heikennetään suomalaisen omistajuuden asemaa

• kiristämällä pörssiyhtiöiden jakaman voiton verotusta
• leikkaamalla kannusteita yritysvarallisuuden kerryttämiseen
• kiristämällä pitkään omistetun omaisuuden myyntivoittojen verotusta
• pitämällä voimassa varallisuusverolaki ja
• jättämällä sijoitusomaisuusosingot osittain moninkertaisen verotuksen piiriin.

Tässä vastalauseessa esitetään valtiovarainvaliokunnan mietinnön mukaisen yritysveropäätöksen räikeimpien, asiantuntijakuulemisissa vahvasti esiin tuotujen ongelmakohtien korjaamista. Pohjaesitys on kuitenkin niin heikko, että edes näillä muutosesityksillä uudistuksesta on hyvin vaikea saada riittävästi suomalaista yrittäjyyttä ja omistusta tukevaa pakettia. Esittämiemme muutosten hyväksyminen olisi kuitenkin askel parempaan suuntaan. On selvää, että näidenkin muutosten jälkeen verolainsäädäntöön jää useita ongelmakohtia. Näiltä osin verojärjestelmän kilpailukyvyn, toimivuuden, läpinäkyvyyden ja linjakkuuden lisääminen jää joka tapauksessa tulevien vuosien haasteeksi. Esittämämme muutokset on tarkemmin esitelty alla.

Kun ei edes esittämiämme muutoksia eduskunnan enemmistö todennäköisesti hyväksy, tulemme lain toisessa käsittelyssä esittämään hallituksen yritysverouudistuksen hylkäämistä. Samalla hallitus olisi kuitenkin velvoitettava aloittamaan heti sellaisen uuden yritysveropäätöksen valmistelu, joka olisi kiistatta Eurooppa-oikeuden säännösten kanssa yhdenmukainen, mutta jolla ei vaarannettaisi suomalaista yrittäjyyttä ja omistajuutta. Tällä tavoin varauduttaisiin Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen kielteiseen päätökseen yhtiöveron hyvitysjärjestelmästä. Mikäli yhteisöjen tuomioistuin päätyisi julkisasiamiehen kannasta huolimatta siihen, ettei yhtiöveron hyvitysjärjestelmä ole Eurooppa-oikeuden vastainen, asettaisi tämä valmistelun kuitenkin kokonaan uuteen valoon.

Osakesäästäjien ja listayhtiöiden osinkojen verotuksen kiristymistä lievennettävä

Hallituksen päätöksellä ollaan kiristämässä pörssiyhtiöiden jakaman voiton verotusta siirryttäessä osittain kahdenkertaiseen verotukseen. Jaetun voiton kokonaisverorasitus nousee 40,5 prosenttiin. Kyse on merkittävästä veronkiristyksestä, jonka myötä osingonsaajan tasolla verotus kiristyy 19,6 prosenttia. Näin heikennetään suomalaisomistuksen asemaa ja käydään monen tavallisen osakesäästäjän kukkarolla.

Varmaa on, ettei tällainen merkittävä veronkiristys ainakaan lisää osakesijoittamista. Verouudistus ohjaa kysyntää pois suomalaisosakkeista heikentämällä säästäjän osakkeista saamaa tuottoa. Pelättävissä on, että monien merkittävien yksityishenkilöomistajien halukkuus omistustensa jatkamiseen vähenee, mikä voi synnyttää yrityskauppoja, joissa vanhoja suomalaisia yrityksiä myydään ulkomaille. Yksityishenkilöiden suoran osakkeenomistuksen voidaan odottaa vähenevän ja kotimaisten instituutioiden sekä ulkomaalaisomistuksen lisääntyvän. Ongelmana on myös se, etteivät suomalaiset rahoitusmarkkinat vielä ole läheskään yhtä kehittyneet kuin useissa muissa maissa. Listautumiskynnyksen nousu ja suomalaisosakkeiden kiinnostavuuden heikentyminen hidastavat rahoitusmarkkinoiden kehitystä entisestään.

Yhtiöveron hyvitysjärjestelmän purkamisen ei välttämättä olisi tarvinnut tarkoittaa näin rajua osinkoveronkiristystä. Jopa yhdenkertainen verotus olisi hallituksen niin halutessa voitu säilyttää. Esimerkiksi Norjassa on päädytty hyvin erilaiseen ratkaisuun kohtuullisen samanlaisista lähtökohdista. Osinkoverotuksen osalta Norjan uudistuksen keskeinen elementti on malli, jossa tavanomaista korkoa vastaava osinko ja osakkeesta saatu myyntivoitto on verovapaa ja tämän ylittäviltä osin verollista tuloa. Sama järjestelmä on käytössä sekä yrittäjän että säästäjän verotuksessa. Järjestelmällä uskotaan olevan selkeitä neutraalisuusetuja. Tämänkaltaisia vaihtoehtoja olisi vakavasti pitänyt tarkastella myös Suomessa.

Hallituksen esittämää listayhtiöiden osakkeenomistajilleen jakamien osinkojen merkittävää veronkiristystä ei pidä hyväksyä. Veronkiristyksen kohtuullistaminen on tarpeen sekä merkittävien sijoittajien että osakesäästäjien osalta. Esitämme, että TVL:n 33 §:n 1 momenttia muutettaisiin niin, että pörssiyhtiöistä saaduista osingoista veronalaista pääomatuloa olisi 50 prosenttia ja 50 prosenttia verovapaata tuloa. Samalla esitämme em. pykälään lisättäväksi alle 5 000 euroon jäävien osinkojen säätämisen kokonaan verovapaiksi. Tällä tavoin parannettaisiin monien osakesäästäjien asemaa ja estettäisiin tehokkaasti osinkojen kahdenkertaista verotusta.

Vastaavalla tavalla olisi vähintään kohtuullista lieventää myös listautumattomien yritysten, osuuskuntien ja maatilojen verotusta. Ehdotammekin säädettäväksi, että listautumattomasta yhtiöstä jaettu osinko on ylittäessään nettovarallisuudesta lasketun 9 prosentin rajan 50-prosenttisesti ansiotuloa ja 50-prosenttisesti verovapaata tuloa (TVL 33 b §:n 1 momentti), että osuuskunnan osuuspääomalle (yms.) maksettu voitto-osuus tai korko olisi verovapaaksi määritellyn osuuden ylittyessä 50-prosenttisesti pääomatuloa ja 50-prosenttisesti verovapaata tuloa (TVL 33 d §:n 2 momentti) ja että 50 prosenttia maatilatalouteen kuuluvan omaisuuden tuottamista osingoista (yms.) olisi maatalouden veronalaista tuloa (Maatilatalouden tuloverolain 5 §:n 1 momentin 1 kohta). Vastaavia, tarvittavia muutoksia esitetään tehtäväksi myös EVL:n 6 a §:n 5 momenttiin ja valtiovarainvaliokunnan mietinnön mukaisiin tuloverolain ja elinkeinoverolain siirtymäsäännöksiin.

Pk-yritysten hallitusohjelman vastainen veronkiristys torjuttava

Yhtiöveron hyvitysjärjestelmän kumoamisella on pienyrityksille selvästi suurempi vaikutus kuin hallituksen esityksen perusteluissa annetaan ymmärtää. Hallituksen veromalli johtaa pienyritysten verotuksessa erilaisiin lopputuloksiin riippuen yrityksen nettovarallisuudesta ja maksettujen osinkojen määrästä. Yhtiöveron hyvitysjärjestelmästä luopuminen kiristää pahimmin juuri näiden niukkavaraisten, matalatuloisten yritysten verotusta, joista aikaisemmin on nostettu lähinnä ansiotulo-osinkoja. Osinkotulon verottaminen ansiotulona on yhtiöveron hyvitysjärjestelmässä ollut pääomatulona verottamista edullisempaa pienillä tuloilla, veroasteikon ensimmäiseen portaaseen asti.

Hallituksen yritysverojärjestelmässä voiton ja osingon kokonaisverorasitus tulee aina olemaan vähintään yhteisöverokannan tasoinen eli 26 prosenttia. Verotuksen kiristyminen matalien ansiotulo-osinkojen osalta on suurinta alle 30 000 euron tulotasolla, jolloin verotus kiristyy 17—63 prosenttia. Vasta tulotason noustessa 80 000 euroon on verotus uudessa verojärjestelmässä yhtä matalalla tasolla kuin yhtiöveron hyvitysjärjestelmässä. Näin ollen vasta suurituloisilla niukkavaraisilla yrityksillä osinkojen verottaminen 70-prosenttisesti kompensoi yhtiöveron hyvityksen menettämistä.

Hallitus joutui asiasta nousseen kritiikin myötä tarkistamaan tältä osin linjauksiaan. Matalien ansiotulo-osinkojen verotuksen kiristyminen pyrittiin korjaamaan ulottamalla kunnallisveron ansiotulovähennys myös ansiotulo-osinkoihin. Tämä korjaus ei riittävästi poista pienten yritysten verotuksen kiristymistä. Hallituksen vastaantulo on riittämätön. Suomen Yrittäjien arvion mukaan veronkiristyksen piiriin jäisi noin 5 000 pienyritystä ja näiden osakkaina olevat yhteensä noin 10 000—20 000 henkilöä. Hallitusohjelmaan on kirjattu selvästi, ettei pk-yritysten ja niiden maksamien osinkojen verotusta tulla kiristämään. Tältä osin hallituksen esitys on hallitusohjelman vastainen.

Hallitus on todennut, että veronkiristys voidaan helposti kiertää yrittäjän nostaessa yrityksestä palkkaa. YEL-osakasyrittäjän kohdalla tämä pitää paikkansa. Huomattava on kuitenkin, että palkasta on tässäkin tilanteessa maksettava työnantajan sosiaaliturvamaksu. Yrittäjälle maksettava palkka on yritykselle vähennyskelpoinen ja alentaa kokonaisveron suurin piirtein nykytasolle. On kuitenkin kyseenalaista, pitäisikö hallituksen esittämällä tavalla verotuksen keinoin "pakottaa" omistajayrittäjä nostamaan palkkaa omasta yrityksestään. Tämä ei ole pienyrittäjyyden perusajatuksen mukaista. Samoin on huomattava, että palkkaa nostettaessa pienempiin yrityksiin ei jää palkkaverotukseen verrattuna muita verotuksen puolelta löytyviä, yrittäjyyteen kannustavia elementtejä. Eri asemassa YEL-osakasyrittäjien kanssa ovat sellaiset matalia ansiotulo-osinkoja saaneet omistajayrittäjät, jotka ovat TEL-palkkasuhteessa. He eivät palkkaa nostamalla pysty kiertämään kyseistä veronkiristystä, sillä palkan sosiaalikulut ovat merkittävästi suuremmat.

Palkan nostamista eivät myöskään pysty hyödyntämään ne pk-yritysten omistajat, jotka eivät työskentele yrityksessä. Tällöin kyse on enimmäkseen perheenjäsenistä. Ansiotulovähennyksen enimmäismäärä vuonna 2004 on 3 550 euroa, ja sen vaikutus alkaa vähentyä jo 14 000 euron vuosituloilla. Tähän määrään luetaan kaikki ansiotulot, joten muualla työskentelevä tai muualta palkkaa saava osakas ei todennäköisesti hyödy ansiotulovähennyksen alan laajennuksesta. Puolisoiden ja perheenjäsenten verotuksen kiristyminen on vääränsuuntainen muutos, sillä perheen sisällä jakautuva omistus on perheyrityksissä keskeinen yritystoimintaan sitouttamisen ja yritysriskien jakamisen väline. Esimerkiksi sukupolvenvaihdoksiin valmistaudutaan sitouttamalla jatkajapolvi osakkuusjärjestelyin.

Esitämme, että valtiovarainvaliokunnan mietinnön mukaista TVL:n 33 b §:n 2 momenttia muutetaan niin, että matalien ansiotulo-osinkojen veronkiristystä lievennetään säätämällä verolliselle osingolle 5 000 euron verovelvolliskohtainen alaraja. Tämä vastaisi myös kansainvälisesti yleistä käytäntöä.

Osinkokaton muotoinen kateusvero poistettava

Yhtiöveron hyvitysjärjestelmässä osingonsaajalle käytännössä verovapaan osingon määrä oli sidottu yrityksen nettovarallisuuteen. Tämä kannusti omistajia sijoittamaan omaan yritykseensä ja on vahvistanut siten yritysten taseita. Hallituksen päätöksen mukaisesti verovapaan osingon osuus nettovarallisuudesta putoaisi hieman (0,6 prosenttiyksiköllä) uuteen järjestelmään siirryttäessä. Kyse on yrittäjän omaan yritykseensä sijoittaman pääoman tuotosta, jota lähtökohtaisesti ei pitäisi heikentää. Yrittäjäksi ryhtymiseen ja yrittäjänä toimimiseen kannustamisen kannalta on oleellista, että yrittäjyyteen liittyvistä riskeistä saadaan riittävä korvaus.

Pienikin pudotus yritykseen sidotun pääoman tuottoprosentissa on tietysti askel huonompaan suuntaan, mutta vielä vakavampi virhe olisi säätää verovapaalle osingolle tiukka enimmäisraja. Listaamattomien yritysten nettovarallisuuteen sidotulle verovapaalle osingolle ollaan säätämässä 90 000 euron verovelvolliskohtainen katto, joka aiheuttaisi verovelvolliselle henkilökohtaisen leikkurin. Osinkokaton ylittävistä osingoista 70 prosenttia luettaisiin osingonsaajan pääomatuloksi (kun kyse on nettovarallisuudelle lasketusta 9 prosentin tuotosta). Tällainen kattosääntö aiheuttaisi selkeän esteen yritysten kasvulle ja menestykselle.

Marraskuisen hallituksen linjapäätöksen jälkeen asiasta nousseen voimakkaan kritiikin myötä hallitus joutui tältä osin tarkistamaan tekemiään päätöksiä. Nyt valtiovarainvaliokunnan mietinnön mukaisesti pääomavero voitaisiin vähentää verovelvollisen maksamasta varallisuusverosta. Tämä varallisuusverohuojennus poistaa suurimman osan osinkokaton menestyville kasvuyrityksille aiheuttamasta veronkiristyksestä, mutta ei kuitenkaan korjaa kaikkia yksittäistapauksia. Tällainen on esimerkiksi tilanne, jossa yrityksen osakkeet on hankittu henkilökohtaisella lainalla, jolloin lainanhoitokulut edellyttävät suurien osinkojen nostamista.

Hallituksen vastaantulo ei tältä osin ole riittävä, sillä osinkokaton säätäminen ei ole linjassa hyvän verolainsäädännön periaatteiden kanssa. Varallisuusverohuojennuksesta huolimatta osinkokatolla asetetaan este yrityksen kasvuhalukkuudelle ja yrittäjyydelle yleisemminkin. Verotukseen tehtävät, tiukat euromääräiset rajat ja portaat ovat aina ongelmallisia, sillä ne ohjaavat yritysten ja niiden omistajien käyttäytymistä. Näin yritykset pakotetaan verosuunnitteluun ja osin muuttamaan osinkotuloa korko- tai vuokratuloksi. Samoin osinkokaton myötä yrittäjä joutuu pohtimaan yrityksen nettovarallisuuden optimitasoa sen sijaan, että tavoitteena olisi taseen jatkuva vahvistaminen.

Osinkokatossa kyse on suomalaiseen omistukseen kohdistuvasta kateusverosta, joka tulisi kokonaan jättää säätämättä. Kattosäännön piiriin kuuluvia 90 000 euron rajan ylittäviä osinkoja maksetaan ainoastaan menestyvistä kasvuyrityksistä. Teollisuus ja työnantajat arvioi, että ilman suunniteltua varallisuusverohuojennusta veronkiristyksen piiriin olisi vuoden 2002 verotuksen tietojen perusteella jäänyt 1 374 listaamatonta osakeyhtiötä ja yhteensä 2 391 luonnollista henkilöä. Näidenkin lukumääräisesti vähäisten yritysten veronkiristys saadaan hallituksen mallissa kuitata maksetusta varallisuusverosta. Tämän muutoksen jälkeen osinkokaton säätämisellä ei ole edes tuntuvaa fiskaalista vaikutusta verotuottoihin, joten tämän "kateusveroksikin" kutsutun säädöksen säätäminen ainoastaan monimutkaistaa jo nyt hankalaa uutta verojärjestelmää.

On aivan selvää, että koko osinkokatosta on syytä luopua. Esitämme tähän tarvittavaa muutosta tehtäväksi TVL:n 33 b §:n 1 momenttiin ja tonnistoverolakiin. Mikäli osinkokattoa ei säädetä, ei myöskään kyseisen varallisuusverosta tehtävän huojennuksen säätäminen ole tarpeen. Näin ollen hallituksen esityksen lakiesitys nro 5 voidaan hylätä.

Yhteisöjen osakeluovutuksia koskevia säädöksiä tarkistettava

Osakeyhtiön saamat käyttöomaisuuteen kuuluvat osakkeiden luovutusvoitot ollaan säätämässä verovapaiksi edellyttäen, että myyjä on välittömästi ennen luovutusta omistanut osakkeet yhtäjaksoisesti vuoden ajan ja omistusosuus myytävässä yhtiössä on vähintään 10 prosenttia. Luovutusvoittojen säätäminen verovapaiksi on verokantojen alentamisen ohella toinen verokilpailussa pärjäämiseen tähtäävä toimi. Näin turvataan emoyhtiöiden kotipaikan säilymistä Suomessa ja helpotetaan yritysjärjestelyiden toteuttamista. Vastaava muutos on jo tehty useimmissa EU-maissa, joten verokilpailun kiristyessä se on tarpeen sisällyttää myös Suomen verolainsäädäntöön. Mietinnön mukaisissa säädöksissä on kuitenkin muutamia selkeitä puutteita, jotka pitää korjata ennen lakien voimaantuloa. Erityisen vahingollisia ovat säädösmuotoilut, jotka muodostavat esteitä yritysten kasvulle ja kansainvälistymiselle.

Hallituksen esittämässä muodossa osakeluovutuksia koskevia säännöksiä ei sovellettaisi pääomasijoitustoimintaa harjoittaviin osakeyhtiöihin tai osuuskuntiin. Asiantuntijoiden mukaan valtiovarainvaliokunnan mietinnön mukaisen sanamuodon hyväksyminen voisi johtaa siihen, että vähäistäkin sijoitustoimintaa harjoittavan yhtiön mitkään osakeluovutukset eivät olisi verovapauden piirissä. Tällöin käsitteen piiriin saatettaisiin tulkita kuuluviksi myös yhtiöt, jotka tekevät sijoituksia omasta taseestaan, eivätkä kerää ja hallinnoi muiden sijoitusvaroja. Tämäntyyppistä sijoitustoimintaa harjoittavia yhtiöitä ovat esimerkiksi tytäryhtiöt, joihin teollisuustoimintaa harjoittavan konsernin strategisten riskisijoitusten tekeminen on keskitetty. "Pääomasijoitusyhtiön" tai "pääomasijoituksen" tulkinnan jättäminen myöhemmin tuomioistuinlaitoksen tehtäväksi voi aiheuttaa vahingollisia tilanteita suomalaisyrityksille. On muistettava, että juuri kasvuun pyrkivät yritykset tekevät säännönmukaisesti yritysostoja. Tämän vuoksi viittaus pääomasijoitustoiminnan harjoittamiseen tulisi poistaa mietinnön mukaisesti EVL:n 6 §:n 1 momentista.

Toisenlaisen ongelmakentän muodostaa se, että verovapaa luovutus sidotaan ainoastaan osakeyhtiön osakkeisiin, jolloin selkeästi eroteltavan liiketoimintakokonaisuuden myynti ei olisi verovapaata tuloa. Selkeästi eroteltavaa liiketoimintaa voi olla esimerkiksi tuotanto- tai markkinointitoiminta, jota voidaan harjoittaa itsenäisenä kokonaisuutena. Hallitus ei ole esittänyt selkeitä perusteluja sille, miksi tällaisen liiketoiminnan myynnistä saatu luovutusvoitto olisi verovapaata tuloa ainoastaan, jos kyseinen liiketoiminta- tai tuotantolaitosyksikkö olisi yhtiöitetty omaksi yhtiökseen. Mikäli säädösmuutokset tehdään valtiovarainvaliokunnan mietinnön mukaisena, liiketoimintasiirrot ja yhtiöittämiset muodostuvat erittäin todennäköisiksi. Jopa pienet yhtiöt alkavat tällöin yhtiöittää ja pilkkoa omia toimintojaan varautuessaan siihen, että jossain vaiheessa katsoisivat tarpeelliseksi luopua kyseisistä liiketoiminnoista. Tämä aiheuttaa yrityksille aina vain lisää byrokratiaa ja selkeitä lisäkustannuksia. Tämä ongelmakenttä vaatii kuitenkin niin pitkälle meneviä muutoksia, että se jäänee hallituksen myöhemmin korjattavien kysymysten listaan.

Muut säädösten selkeät ongelmat liittyvät tappioiden ja muiden erien säätämiseen vähennyskelvottomiksi. On selvä, että verojärjestelmän johdonmukaisuuden kannalta luovutusvoittojen verovapautta on vastattava luovutustappioiden vähennyskelvottomuus. Hallitus ei kuitenkaan ole riittävästi huomannut korostaa sitä, että todellisuudessa kyseessä ei ole veronkevennys, vaan nykytilanteessa ennemminkin veronkiristys. Tämä johtuu siitä, että ainakin nykytilanteessa luovutustappioita, arvonalentumispoistoja ja purkutappioita on enemmän kuin vastaavia voittoja. Näitä ei siis voida uudessa järjestelmässä enää vähentää. Muutoksen veroja kiristävästä vaikutuksesta kertoo mm. se, että Ruotsissa vastaavan muutoksen toteuttamisen tavoitteena oli juuri tappioiden vähennyskelpoisuuden poistaminen, ei luovutusvoittojen säätäminen verovapaiksi. Siellä asiasta keskusteltaessa muutosta käsiteltiin nimenomaan veronkiristyksenä. Tietysti totta on, että tappioiden määrä riippuu suhdanteista ja voi johtua myös siitä, että kyseiseen uudistukseen on yrityksissä jossain määrin osattu varautua. Vain tulevat vuodet näyttävät mihin suuntaan luovutusvoittojen suhde vastaaviin tappioihin tulee kehittymään. Suurempi periaatteellinen ongelma tappioiden vähennyskelvottomuuden osalta lienee se, että riskinottohalukkuus vähenee. Tämä on omiaan aiheuttamaan ongelmia pääoman hankkimiseksi uusilla, nousevilla aloilla.

Mietinnön mukaan käyttöomaisuuteen kuuluvien muiden kuin verovapaasti luovutettavien osakkeiden luovutustappio olisi vähennyskelpoinen vain osakkeiden luovutuksesta saaduista veronalaisista voitoista verovuonna ja sitä seuraavina 5 vuonna. Hallituksen esityksen perusteluissa ei esitetä mitään hyväksyttävää syytä tällaisen rajoituksen tekemiseen. Elinkeinotoiminnan tappiot ovat, ja niiden tulee jatkossakin olla, laajasti vähennyskelpoisia. Nykymuodossaan säädösmuutos johtaisi siihen, että luovutustappion vähennysoikeus muuttuisi tosiasiassa hyvin sattumanvaraiseksi. Osakeyhtiöiden saamat verotettavat luovutusvoitot eivät ole kovinkaan tavanomaisia, joten säädös merkitsisi tosiasiassa luovutustappioiden täydellistä vähennyskieltoa, vaikka samojen osakkeiden luovutusvoitto olisi verotettavaa tuloa. Kyseinen rajoitus asettaisi myös pienet yhtiöt isoja selkeästi huonompaan asemaan. Tämän vuoksi esitämme, että EVL:n 6 b §:n 4 momentti poistettaisiin kokonaan.

Luovutustappioiden vähennyskelvottomuuden lisäksi hallituksen esityksessä ehdotetaan, että emoyhtiön tytäryhtiölleen ja eräille muille yhtiöille antaman lainan luottotappio, konsernituki ja eräät muut tuet säädettäisiin vähennyskelvottomiksi. Näiden tukien säätämisellä vähennyskelvottomiksi on tarkoitus estää luovutustappion vähennyskelvottomuutta koskevan säännöksen kiertäminen. Tämä muutosesitys menee selkeästi liian pitkälle, sillä se koskisi myös tilanteita, joissa tuen saanutta tytäryhtiötä ei ole tarkoituskaan luovuttaa. Valtaosa kyseisistä tapauksista on juuri tämänkaltaisia. Yrityksen toiminnan laajentuminen uusille toimi- ja markkina-alueille tapahtuu yleensä tytäryhtiön perustamisen kautta. Toiminnan alkuvaiheessa tytäryhtiön taloudellinen tilanne on monesti heikko, ja sitä joudutaan tukemaan esimerkiksi lainan tai markkinointituen keinoin. Jos tytäryhtiön toiminta ei myöhemmin muodostu kannattavaksi, lainasta syntyy luottotappio. Ellei luottotappiota tai konsernitukea voida vähentää verotuksessa, kynnys ja halukkuus riskinottoon yritystä laajentamalla vähenevät. Tämä ei ole toivottavaa kehitystä, sillä suomalaisyritysten kansainvälistyminen on koko kansantalouden kannalta tärkeää. Kyseessä on pitkälti vientituki, jolla helpotetaan uusille markkinoille pääsyä. Konsernituen vähennyskelpoisuuden poistaminen vaikeuttaisi etenkin pienten ja keskisuurten suomalaisyritysten vientiponnistuksia. Tämän ongelman poistamiseksi esitämme, ettei konsernituen ja muiden EVL:n 16 §:n 7 kohdassa tarkoitettujen erien vähennyskelvottomuutta säädetä yleiseksi, vaan kyseiset erät otetaan huomioon vain osakkeiden luovutustilanteessa. Tällöin EVL:n 6 b §:ään olisi tarpeen lisätä uusi momentti ja poistaa vastaavasti uusi ehdotettu EVL:n 16 §:n 7 kohta. Tästä aiheutuvat muutokset tulisi tehdä myös EVL:n 17 §:n 1 momentin 2 kohtaan ja lakiehdotuksen siirtymäsäännökseen.

Ketjuverotus purettava kokonaan

Ketjuverotusta syntyy, kun osakeyhtiö maksaa osinkoja toiselle osakeyhtiölle ja nämä osingot verotetaan molempien yritysten tulona. Aikaisemmin yhtiöveron hyvitysjärjestelmä on tehokkaasti poistanut veron kertaantumisen tällaisissa tilanteissa. Yhtiöveron hyvitys vastasi osingosta menevää veroa, eikä osinkoon kohdistunut verorasitusta riippumatta siitä, mihin omaisuusryhmään osakkeet kuuluivat. Hallitus lupasi marraskuussa tekemässään linjapäätöksessä, että ketjuverotus poistetaan myös uudessa verojärjestelmässä.

Vastoin alkuperäistä päätöstä hallituksen esityksen mukaan sijoitusomaisuudesta saadut osingot aiottiin säätää kokonaan veronalaiseksi tuloksi. Tämä tarkoittaisi osinkoverotuksen moninkertaisuutta raha- ja vakuutuslaitoksille eli pankeille ja vakuutusyhtiöille, jotka ovat tähän saakka olleet merkittävä suomalaisen omistuksen ankkuri. Mitään hyviä syitä tai selityksiä ei tälle selkeälle veronkiristykselle löytynyt. Sijoitusomaisuuden ketjuverotus on aivan yhtä vahingollista ja hyvän verojärjestelmän vastaista kuin muidenkin osinkojen ketjuverotus. Vakuutus- ja rahoituslaitokset edustavat Suomen pörssissä merkittävää sijoituskapasiteettia, joka on omiaan ylläpitämään pörssikursseja. Suomen intressissä ei voi olla se, että merkittävät institutionaaliset sijoittajat alkavat karttaa omistusta suomalaisissa yrityksissä.

Vielä kummallisempia tilanteita ehdotetuista säädöksistä olisi aiheutunut ottaen huomioon emo-tytäryhtiödirektiivi ja Suomen solmimat kansainväliset verosopimukset, jotka määrittelevät suorasijoitusosingot normaalisti verovapaiksi. Emo-tytäryhtiödirektiivi velvoittaa poistamaan osinkoa jakavan ja osinkoa saavan yhteisön ketjuverotuksen, kun osingonsaaja hallitsee vähintään 25:tä prosenttia toisessa jäsenvaltiossa asuvan osinkoa jakavan yhteisön pääomasta. Kyseistä omistusrajaa ollaan laskemassa asteittain 10 prosenttiin. Samoin verosopimuksissa löytyy yleensä suorasijoitusten osalta samankaltainen säännös, jossa määritelty omistusraja vaihtelee 25 prosentista 10 prosenttiin. Yhdessä hallituksen esityksen kanssa näistä säädöksistä olisi seurannut tilanne, jossa esim. pankki ostaa suomalaisesta yrityksestä 10 prosenttia, jolloin yritykseltä saadut osingot ovat veronalaisia. Jos sama pankki vastaavasti ostaa eurooppalaisesta yrityksestä 10 prosenttia, ovat tältä yritykseltä saadut osingot verovapaita.

Tältäkin osin hallituksen esityksen osakseen saama julkinen kritiikki aiheutti sen, että hallituksen oli pakko tarkastella uudelleen kantaansa sijoitusomaisuusosinkojen ketjuverotuksen suhteen. Hallitus oli valmis hieman loiventamaan sijoitusomaisuusosinkojen verokohtelun muutoksia. Valtiovarainvaliokunnan mietintöön kirjattu haitallisten veroseuraamusten pienentyminen 100 prosentista 75 prosenttiin ei silti ole hyväksyttävä eikä kokonaisuudessaan poista edellä mainittuja ongelmia. Sijoitusomaisuusosinkojen osittainen ketjuverotus heikentää kiinnostusta sijoittaa Suomeen sekä asettaa sijoitusomaisuusosinkoja saavat vakuutus- ja rahalaitokset sekä niiden omistajat eriarvoiseen asemaan. Sijoitusomaisuusosinkojen ketjuverotus tulisikin poistaa kokonaisuudessaan. Tältä osin esitämme muutosta EVL:n 6 a §:n 1 momenttiin.

Mietinnön mukaan pörssiyhtiöistä listautumattomille yhtiöille jaetut osingot olisivat 75-prosenttisesti veronalaista tuloa, mikäli osingonsaaja ei omista osinkoa jakavasta yhtiöstä vähintään 10:tä prosenttia. Esityksen perusajatus verotuksen kiertämisen estämisestä nostamalla listayhtiöstä jaettu osinko verovapaana listautumattoman osakeyhtiön kautta on oikea. Listatusta yhtiöstä saatuihin osinkoihin kohdistuisi tämän mukaisesti samantasoinen verotus kuin yksityishenkilön saadessa osinkoja pörssiyhtiöstä. Mikäli kuitenkin aikaisemmin esittämämme mukaan pörssiyhtiön osingoista olisi veronalaista tuloa 50 prosenttia, tulisi vastaava verotuksen taso ulottaa myös listayhtiöiden listaamattomille yhtiöille maksamiin osinkoihin. Suunnilleen vastaavaan verotuksen tasoon päästäisiin, jos osingoista veronalaista tuloa olisi 50 prosenttia. Tällaista muutosta esitämme EVL:n 6 a §:n 1 momenttiin. Täsmälleen vastaava verotuksen taso saavutettaisiin, jos veronalaista tuloa olisi 53,85 prosenttia.

Mietintöön sisältyvä ketjuverotus aiheuttaa ongelmia myös niissä tilanteissa, joissa verovapaudelle asetettu 10 prosentin omistusraha ei täyty. Suuri tämän ongelman piiriin jäävä ryhmä ovat osuuskunnat, joilla on nykyisin oyj-muotoisia yhteisesti omistettuja, liiketoimintaan liittyviä yhtiöitä. Näiden osalta 10 prosentin omistusrajan alittavat, pörssiyhtiöiltä saadut osingot joutuisivat mietinnön mukaisilla lakimuutoksilla ketjuverotuksen piiriin. Näissä tapauksissa osuuskuntien jaetun voiton kokonaisverorasite nousisi 52 prosenttiin, kun vastaavassa osakeyhtiöketjussa verorasitus on 40,5 prosenttia. Omistusrajan laskeminen esimerkiksi 5 prosenttiin helpottaisi tätä ongelmakenttää vain tietyissä tapauksissa, ja osa em. omistuksista jäisi tälläkin muotoilulla korkeamman verotuksen piiriin. Esitämmekin EVL:n 6 a §:n 1 momentin 3 kohtaan muutosta, jonka mukaan 10 prosentin omistusrajan alittuessa osinko ei kuitenkaan olisi veronalaista tuloa, mikäli kyseisten osakkeiden omistaminen liittyy läheisesti omistajien liiketoimintaan ja osakkeet on omistettu vähintään viisi vuotta. Tällöin verovapauden piiriin lukeutuisivat myös omistusrajan alittavien omistusten osalta sellaiset käyttöomaisuusosakkeet, joiden omistus on pitkäaikaista. Esimerkiksi Ruotsissa on käytössä tätä vastaava säännös. Valtiovarainvaliokunnan mietinnön mukaisessa lausumassa hallitusta edellytetään ryhtymään juuri tämänkaltaisen lakimuutoksen valmisteluun. Muutosten tekemistä ei kuitenkaan ole syytä lykätä, jos niillä jo nyt on eduskunnan enemmistön tuki.

Osuuskuntien asema turvattava

Yhtiöveron hyvitysjärjestelmän piiriin ovat kuuluneet niin osakeyhtiöt kuin osuuskunnatkin, joten kaikki osakkeenomistajat ja jäsenet ovat saaneet lukea hyväkseen yhtiön tai osuuskunnan maksaman veron. Osuuspääoman korko onkin Suomessa perinteisesti rinnastettu osinkoon. Tätä linjausta hallitus on nyt syyttä muuttamassa. Hallituksen esityksen mukaan osuuspääoman korko olisi 1 500 euroon verovapaata ja tämän jälkeen 70 prosenttia pääomatuloa. Tämä linjaus asettaa osuuskunnat selkeästi heikompaan asemaan verrattuna osakeyhtiöihin, joiden maksama osinko on nettovarallisuuden puitteissa verovapaata aina 90 000 euroon asti. Osuuspääoman koron verovapaan osuuden rajan asettaminen 1 500 euroon on mielivaltainen.

Osuuskuntia on Suomessa noin 3 500, joista 3 000 on muita kuin kuluttaja- ja tuottajaosuuskuntia. Vuosittain perustetaan noin 250 uutta osuuskuntaa. Osuuskunta on yritysmuoto, jossa jäsenet toimivat aktiivisesti. Esim. työosuuskunnat ja asiantuntijaosuuskunnat perustuvat yhteisyrittäjyyteen. Niiden maksamien osuuspääoman korkojen verokohtelu pitäisi ehdottomasti rinnastaa listautumattomien osakeyhtiöiden verokohteluun. Tuottajaosuuskuntien toiminta puolestaan liittyy jäsenten elinkeinon harjoittamiseen. Tyypillistä on sitoa kartutettava osuuspääoma jäsenen liiketoiminnan laajuuteen, jolloin kyse ei ole vapaaehtoisesta sijoittamisesta. Tällä hetkellä suurimmilla viljelijöillä osuuspääoma on 40 000—50 000 euroa, josta verovapaa tuotto olisi tällöin ainoastaan 3—4 prosenttia. Maatilojen koko on kuitenkin kasvamassa, mikä vaikuttaa osuuspääoman kasvuun ja tätä kautta verovapaan tuottoprosentin heikkenemiseen entisestään.

Osuuskuntien rakenteellinen heikkous on nykyäänkin pääoman puute. Hallitus on luomassa kannustimia väärään suuntaan, yksittäisen jäsenen osuuspääoman kattoa ollaan painamassa matalammaksi ja hänelle maksettu korko mahdollisimman pieneksi. Tällöin vakavaraisuus kertyy osuuskuntiin lähinnä jakamattoman voiton kautta. Hallituksen esitys on kaiken kaikkiaan kaukana yritysmuotojen välisestä neutraalisuudesta ja voi johtaa ainakin uusien osuuskuntien perustamisen selkeään vähentymiseen ja myös vanhojen osuuskuntien muuttamiseen osakeyhtiöiksi. Mietintöön sisältyykin eduskunnan lausuma, jonka mukaisesti osuuskunnan osuuspääomalle maksama korko tulisi rinnastaa verotuksessa pääsääntöisesti listaamattoman yhtiön maksamaan osinkoon. Asiaa koskevat lakimuutokset olisi ollut perusteltua sisällyttää valiokunnan mietintöön jo tässä vaiheessa, koska haluttavan muutoksen yksityiskohdatkin käyvät ilmi lausuman sisällöstä. Mietintöön sisältyvä lausuma jo sinällään osoittaa myös hallituspuolueiden tunnustavan, ettei nyt tehtävä lakiuudistus ole pysyvä edes lyhyellä aikavälillä.

Osuuspääoman korkojen verovapaan osuuden rajaa on nostettava 5 000 euroon, ja rajan ylittävältä osin tulo määriteltävä ainoastaan 50-prosenttisesti veronalaiseksi. Esitämme tarvittavia muutoksia TVL:n 33 d §:n 2 momenttiin. Tällä tavoin ylläpidetään lyhyellä aikavälillä osuuskuntien elinvoimaisuutta. Myöhemmin hallituksen on välttämättä tuotava eduskunnan käsittelyyn muutokset, joilla osuuskuntien verotus tarkemmin rinnastetaan listautumattomien yhtiöiden verokohteluun.

Peitellyn osingon veronkiristys kohdistuu pk-yrityksiin

Hallitus ehdottaa palaamista peitellyn osingon kohtuuttoman korkeaan verotukseen. Peitelty osinko ei missään tilanteessa ole luonteeltaan toivottu ilmiö. Kuitenkaan ei pidä olettaa, että peiteltyyn osinkoon liittyisi aina veronkiertämistarkoitus. Peitellyn osingon verotus kohdistuu yleensä pieniin yrityksiin ja yrittäjiin, joiden verotarkastuksissa joudutaan usein selvittämään tulkinnallisia kysymyksiä elanto- ja yrityskulujen rajanvedoista. Peitellyssä osingonjaossa onkin yleensä kyse tulkinnallisista eristä, joissa mietinnön mukainen verokohtelu veronkorotuksineen ja viiveseuraamuksineen johtaisi aivan liian korkeisiin kokonaissanktioihin.

Erityisesti tilanteissa, joissa avoin osinko olisi verovapaata tuloa, ei verovelvollisella edes ole mitään syytä kiertää avointa voitonjakoa. Ankaria veroseuraamuksia ei olekaan perusteltua ulottaa tällaisiin aivan tahattomiin tilanteisiin. Mietinnön mukainen, hallituksen esitystä kevyempikin peitellyn osingon verotus on hyvin vieras normaaleille käsityksille oikeudenmukaisuudesta, sillä verosanktio muodostuisi käytännössä sitä ankarammaksi, mitä vähemmän verovelvollisella olisi intressiä kiertää avoimen osingon veroseuraamuksia. Tällainen sääntely ei ole hyvän verojärjestelmän vaatimusten mukaista. Peiteltyä osinkoa tulisi verottaa yhtäläisesti vastaavan avoimen osingon kanssa. Peitellystä osingonjaosta aiheutuvien sanktioiden tulee tapahtua hallinnollisten seuraamusten eli veronkorotusten kautta. Tämänkaltaiset säännökset ovat laajasti käytössä myös muualla Euroopassa. Luonnollisten henkilöiden osalta esitämme TVL:n 33 d §:n 1 momentin muuttamista niin, että peiteltyä osinkoa verotettaisiin kuin avointa osinkoa.

Yhteisöjen osalta mietintö pitää sisällään sääntelyn, joka perustuisi täydelliseen ketjuverotukseen. Vastaava avoimesti jaettava osinko olisi yleensä verovapaata ketjuverotuksen poistamisen myötä. Peitellylle osingolle aiottu ketjuverotus tekisi myös asiaa koskevat verotusehdotukset ja maksuunpanot nykyistä tavallisemmiksi ja johtaisi lukuisiin peiteltyä osinkoa koskeviin veroriitoihin. Veronkiristys olisi myös suomalaisyhtiöiden välistä osinkoa syrjivä verrattuna rajat ylittäviin osinkoihin. Esitämme EVL:n 6 a §:n 5 momentin muuttamista niin, että myös yhteisön saamaa peiteltyä osinkoa verotettaisiin kuten vastaavaa avointa osinkoa.

Kirkon osuus yhteisöveron tuotosta korjattava

Hallituksen esityksessä ehdotetaan yhteisöverokannan aiheuttama kuntien tulopohjan pienentyminen korvattavaksi kunnille nostamalla kuntien jako-osuutta 19,75 prosentista 22,03 prosenttiin ja laskemalla valtion jako-osuus vastaavasti 78,45 prosentista 76,17 prosenttiin. Hallitus näyttää kuitenkin unohtavan, että yhteisöverokannan lasku alentaa myös seurakuntien tuloja. Yhteisöverokannan laskusta aiheutuvat tulonmenetykset on kompensoitava myös seurakunnille nostamalla seurakuntien jako-osuutta 1,8 prosentista 2,0 prosenttiin. Esitämme tarvittavia muutoksia tehtäviksi Verontilityslain 12 §:n 1 ja 2 momentteihin.

Perustelut

Esityksen valmistelu ja käsittelyn aikataulu

Eduskunnalla ei ole ollut aikaa käsitellä esitystä ja arvioida sen vaikutuksia riittävän perusteellisesti. Varsinkaan, kun hallituksella ei myöskään ole ollut aikaa kuulla niitä tahoja, joihin uudistus vaikuttaa. Kattavalla kuulemisella ja keskustelulla olisi saatu tietoa, jonka avulla olisi voitu tehdä realistisia vaikutusarvioita. Nyt eduskunnassa järjestetyssä kuulemisessa valmistelija ja elinkeinoelämä puhuivat useissa kohdissa täysin toistensa ohi, mikä heikentää mahdollisuuksia hyvään päätöksentekoon. Yritysverouudistuksen valmistelu on tällä kertaa edennyt latvasta runkoon eli aivan väärin päin.

Esityksen vaikutusten arviointi ja riskit verotuottojen menetyksissä

Käsittelyssä olevaa yritysverouudistusta on kuvailtu "hyppynä tuntemattomaan". Esityksen huonoihin puoliin kuuluu erilaisten vaikutusanalyysien puuttuminen lähes täydellisesti. Taloudelliset vaikutukset on arvioitu mekaanisesti yhteisöverokannan kolmen prosenttiyksikön alentamisesta, mutta käyttäytymisvaikutuksia yrityksille ja sitä kautta taloudellisia vaikutuksia koskien verotuksen rakenteen muutosta ei ole esitetty. Luovutusvoittojen verovapauden ja luovutustappioiden vähennysoikeuden poiston vaikutuksista ei ole kansantaloudellista arviota. Erään asiantuntijan mukaan luovutusvoittojen verovapauteen siirryttiin "ase ohimolla", "kun maailma on tullut hulluksi me emme voi toimia järjellisen tavoin". Keskusteluissa valiokunnassa uuden verojärjestelmän on arvioitu sopivan paremmin nousukauteen, hyviin aikoihin ja menestyville yrityksille kuin laskukauteen ja ei niin menestyville yrityksille. Entä jos edessämme ei olekaan voimakasta tai edes keskinkertaista noususuhdannetta?

Suomen nykyistä yritysverojärjestelmää on kiitetty muun muassa laajasta veropohjasta, joka on myös turvannut veronsaajalle hyvän tuoton. Nyt kun järjestelmän sisälle luodaan verovapaa alue, on järjestelmän tuottoja tästä eteenpäin hyvin vaikea ennustaa. Verovapaa alue toimii mustan aukon tavoin, erilaiset tulolajit pyrkivät muuntumaan juuri siksi tulolajiksi, jolle verovapaus on myönnetty.

Verotuottoihin liittyvä riski on sekin, että vaikka uudistuksessa periaatteessa siirrytään kaksinkertaiseen verottamiseen eli sekä voittoja että osinkoja periaatteessa verotetaan, uudessa järjestelmässä osingot ovat käytännössä kuitenkin suurelta osin vapautettu verosta. Lisäksi koska osingon maksamisen edellytyksenä ei enää ole se, että jakamattomasta voitosta on maksettu vero, on esitetyssä järjestelmässä käytännössä se vaara, että veroa ei makseta kummassakaan kohdassa. Myös hallituksen esityksessä tämä riski todetaan todelliseksi.

Esityksen käsittelyn yhteydessä on tullut aivan selväksi, että nykyistä tiiviimmät keskustelut ja päätökset koskien haitallista verokilpailua ja veropohjan harmonisoimista EU:n piirissä ovat täysin välttämättömiä. Kun on mahdollista harrastaa verokilpailua, ei vain matalilla verokannoilla, vaan myös luomalla verovapauksia, joiden säätämisessä jäsenmaat sitten seuraavat toisiaan, verotuotot EU:n alueella ovat vakavasti uhattuja.

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on esitetty arvioita, joiden mukaan yritysveron tuotto saattaa tippua nykyisestä puoleen, jolloin verotulomenetykset olisivat useita miljardeja euroja esityksessä arvioidun mekaanisen puolen miljardin sijasta. Mikä on hallituksen varasuunnitelma tilanteessa, jossa verotuotot tippuvat merkittävästi? Julkisten menojen alentaminen ja sitä kautta kansalaisten ostovoiman heikentäminen?

Kun on ollut jo jonkin aikaa tiedossa ne riskit, joita yhtiöveron hyvitysjärjestelmässä pysymiseen liittyy, olisi pitänyt aidosti koota yhteen erilaiset ehdotukset ja käydä avointa verokeskustelua ja rakentaa ehdotus tältä pohjalta. Asian käsittelyn yhteydessä on esitetty paljon kritiikkiä muun muassa esityksen monimutkaisuutta kohtaan, mutta oikeastaan kukaan lausunnonantajista ei ole esittänyt, että nykyisenkaltainen yhtiöveron hyvitysjärjestelmä säilytettäisiin. Eli tahtoa järjestelmän uudistamiseen kestävälle pohjalle olisi pitänyt löytyä. Uudistamisen yhteydessä tulisi käydä laaja keskustelu siitä, mikä on Suomen strategia globaalissa taloudessa, mikä on eri veronmaksajien taakka verotuotoissa, mikä on työvoiman hinta, onko ylipäätään mahdollista suosia tai kannustaa kotimaista omistamista, jos avoin maailmantalous on se, mikä pitkään on ollut sekä tavoite että strategia. Entä mikä on koulutuksen rooli, entä verotuksen ja yritystukien suhde?

Esitystä olisi pitänyt valmistella ja arvioida työllisyysnäkökulmasta

Hallituksen talousneuvosto sai kesäkuun alussa kolmelta verotukseen perehtyneeltä ekonomistilta, professori Erkki Koskiselta, tutkimusjohtaja Jukka Kianderilta ja tutkimuskoordinaattori Roope Uusitalolta, tilaamansa arvion verotuksen vaikutuksesta työllisyyteen. Vihreiden vaatima pienipalkkaisten työnantajamaksujen alentaminen saa tukea verotukseen perehtyneiltä ekonomisteilta, jotka pitävät sitä tehokkaimpana tapana parantaa työllisyyttä verotuksen avulla. Raportti sisältää myös toisen tärkeän viestin hallitukselle: jotta verotuksen tai työnantajamaksun muutoksilla saataisiin aikaan merkittäviä työllisyysvaikutuksia, pitäisi alennuksen olla riittävän suuri.

Yritysverouudistuksen yhteydessä olisi pitänyt pystyä tarkastelemaan työllisyysnäkökulmaa ja mitoittaa uudistuksen kustannukset sellaisiksi, että myös työn hintaan kohdistuviin alennuksiin olisi ollut mahdollista varata riittävä liikkumavara.

Yhtiöveron hyvitysjärjestelmä on suosinut kotimaisia osakkeenomistajia ulkomaisiin nähden, ja seuraukset siitä luopumisesta vahvistavat monessa kohtaa ulkomaisten sijoitusten asemaa. Tähän huoleen liittyen hallitus esityksen käsittelyn aikana toi muutoksen sijoitusosinkojen verotuksen lieventämiseksi. Huolta kotimaisesta omistuksesta ja kilpailukyvystä olisi osaltaan voinut lieventää juuri sillä, että yritysverotuksen alentamisvarasta tarpeeksi suuri osa olisi varattu kotimaisen työn kustannusten alentamiseen. Hallituksen esityksessä alennusvara kohdistuu paljolti suomalaisten yhtiöiden ulkomaisiin osakkeenomistajiin.

Myös yrittäjien puutteellisen sosiaaliturvan parantamiseen olisi tässä yhteydessä voinut tehdä parannuksia, ja pienyritysten kannalta olennaista on myös mahdollisuus hoitaa verotukseen, palkanmaksuun ja sosiaaliturvaan liittyvät velvoitteet nykyistä helpommin ja yksinkertaisemmin yhden luukun periaatteella.

Energiaverotus on osa yrityksiin kohdistuvaa verorasitusta

Hallituksen ohjelmassa todetaan: "Verotuksen rakennetta uudistetaan edistämään kestävää kehitystä. Ekologisella verouudistuksella vähennetään uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä, ympäristöhaittoja ja edistetään kierrätystä sekä tuotteiden, niiden kulutuksen ja energiankäytön ekotehokkuutta."

Energiaverotusta koskevat perusratkaisut pitäisi myös tehdä yritysverotuksen yhteydessä, jolloin yritykset voisivat ottaa verorakenteen muutokset kokonaisuudessaan huomioon suunnitellessaan toimintaansa.

Nokiasta

Käsittelyn yhteydessä erikoista on ollut, että vaikka monissa keskusteluissa eri muutosten perimmäisenä lähteenä käytetään Suomen merkittävintä kansainvälistä yritystä Nokiaa, tämän yrityksen edustajat eivät kuitenkaan halunneet tulla valiokuntaan lausumaan näkemyksiään yritysverouudistuksesta suuren kansainvälisen yrityksen näkökulmasta. Tämä on valitettavaa, sillä suomalaiseen perinteeseen on kuulunut avoin keskustelu yhteiskunnan pelisäännöistä, kuten verotuksesta, ja useat suomalaiset yritykset ovat käsittelyn aikana tuoneet näkemyksensä eduskunnan tietoon.