Yksityiskohtaiset perustelut
Hallituksen esityksen tarkoituksena on yhtenäistää yksinoikeudella
toimivien rahapeliyhteisöjen arpajaisverotusta niin, että arpajaisten
tuoton määrittely ja sovellettava verokanta olisivat ensi
vuoden alusta yhteneväiset. Muutokset eivät koskisi
kuitenkaan totopelejä, vaan niiden verotus jäisi
kaikilta osin ennalleen.
Muutoksia perustellaan rahapeliyhteisöjen yhdenvertaisella
kohtelulla. Yhtenäinen veron laskentaperuste saattaisi
eri rahapeliyhteisöt samaan asemaan mm. tuotekehittelyn
ja voiton käyttöä koskevan päätöksenteon
suhteen. Hallitus on pitänyt lisäksi perusteltuna
sitä, että verokannat yhtenäistetään
samaan aikaan kuin veron laskentaperustekin. Se on viitannut myös
valtiovarainvaliokunnan kannanottoon VaVM 36/2001 vp ja
eduskunnan sen pohjalta hyväksymään lausumaan,
jonka mukaan arpajaisverolain jatkovalmistelussa on huolehdittava
siitä, että verotus kohtelee tasapuolisesti kaikkia
yksinoikeudella toimivia arpajaisten järjestäjiä.
Tuoton määrittely
Arpajaisten tuotto ehdotetaan määriteltäväksi totopelejä lukuunottamatta
samalla tavoin kuin raha-automaatti- ja kasinopelitoiminnassa nykyisin.
Sillä tarkoitettaisiin siten rahapanosten yhteismäärän
ja pelaajille maksettujen voittojen erotusta. Esityksessä katsotaan,
että tämä peruste toteuttaa tasapuolisuusvaatimuksen
parhaiten nykyisin voimassa olevista laskentaperusteista.
Totopelien tuottona pidettäisiin nykyiseen tapaan rahapanosten
yhteismäärää. Tätä on
perusteltu muista rahapeliyhteisöistä poikkeavalla tuoton
käytöllä: Raha-automaattiyhdistyksen (RAY)
ja Oy Veikkaus Ab:n (Veikkaus) rahapelien puhdas tuotto
luovutetaan valtiolle jaettavaksi edelleen. Totopelejä harjoittavan
Fintoto Oy:n (Fintoto) puhtaasta tuotosta käytetään
sen sijaan pääosa kohteisiin, jotka eri tavoin
edistävät yhtiön omaa rahapelitoimintaa.
Esimerkiksi vuonna 2001 noin 70 prosenttia yhtiön puhtaasta
tuotosta käytettiin hevostalouteen ja hevoskilpailuihin
kohdistuvaan tukeen. Hallituksen esityksessä katsotaan
tämän vuoksi, ettei totopelien ja muiden
rahapelien arpajaisverotuksen yhdenmukaistaminen ole perusteltua
tasavertaisuuden näkökulmasta.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on suhtauduttu yhtäläisen
verokohtelun ja kilpailuneutraliteetin tarpeeseen kahtalaisesti:
Kilpailuvirasto on pitänyt yhdenmukaista arpajaisveron
laskentaperustetta tärkeänä, jotta yksinoikeuksin
toimiville peliyhteisöille voidaan luoda mahdollisimman
tasavertaiset toiminta- ja kehittymismahdollisuudet markkinoilla.
Se katsoo, että vaikka yksinoikeuden omaavat peliyhteisöt
toimivat kukin omalla sarallaan, ovat eri pelimuodot pelaajan kannalta
yhä enenevässä määrin
toistensa kanssa kilpailevia. Kilpailutilannetta vauhdittaa myös
koveneva kansainvälinen pelitoiminta ja uudenlaiset, nopeatempoiset
pelituotteet.
Kilpailuvirasto on kiinnittänyt lisäksi huomiota
ravikilpailuihin liittyvien hevospelien erilaiseen verokohteluun.
Sen mukaan Veikkauksen raviveto- ja Fintoton totopelit toimivat
kilpailutilanteessa. Siksi niiden verokohtelu tulisi olla yhdenmukainen.
Kilpailuvirasto ei pidä hallituksen esityksessä esitettyä perustetta
pelituottojen käytön erilaisuudesta riittävänä perusteena
eriyttää eri hevospelien verokohtelu toisistaan.
Sen mukaan hallituksen esitys ei johda eri ravipelimuotojen tasapuoliseen
kohteluun.
Eri rahapeliyhteisöjen pelituotteiden yhdenmukaista
verokohtelua ovat puoltaneet valiokunnan asiantuntijakuulemisessa
myös mm. opetusministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö sekä Ålands
Penningautomatförening rf. (PAF), jonka mukaan kansainvälisen
kilpailun piirissä olevat tuotteet edellyttävät
nettoverotukseen perustuvaa tuotonlaskentaa.
Myös Suomen Hippos ry (Hippos) ja Fintoto ovat pitäneet
samanlaista verokohtelua tärkeänä mm.
kasvavan kansainvälisen kilpailun ja sen aiheuttaman kovan
tuotekehitystarpeen vuoksi. Ne ovat pitäneet perusteettomana
myös sitä, että pelaajia kohdeltaisiin
eri tavoin siitä riippuen, minkä yhtiön
pelejä he pelaavat. Hippoksen ja Fintoton mielestä myös
totopelien tuotto tulisi määritellä samalla
tavoin kuin muidenkin rahapelien tuotto. Yhtenäinen
verotusperuste antaisi mahdollisuuden edistää ja
kehittää Suomessa jo nyt taajamien ulkopuolella
merkittävästi työllistävää hevostaloutta.
Nykyinen tuoton laskentaperuste ja voimassa oleva verokanta johtavat noin
19 prosentin tosiasialliseen verotasoon. Tuottoperusteen muutos
merkitsisi noin 3,3 miljoonan euron huojennusta nykyiseen verrattuna.
RAY ja Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys
YTY r.y. (YTY) ovat katsoneet sen sijaan, ettei eri rahapelimuotojen
osalta ole pyritty missään maassa yhtenäiseen
verotukseen, eikä sellaiseen ole tarvetta Suomessakaan.
Peliyhteisöt eivät ole, eivätkä lain
mukaan saa olla markkinakilpailussa toistensa kanssa. Niille on määritelty
arpajaislaissa sen vuoksi toisistaan erottuvat toiminta-alueet.
RAY on huomauttanut lisäksi, että koska peliyhteisöt
eivät ole markkinakilpailussa keskenään,
yhdenmukaistamistarvetta ei voida perustella myöskään
yhdenvertaisilla tuotekehitysmahdollisuuksilla. Hallituksen esitys
ei toteuta RAY:n mielestä tasapuolisuutta myöskään
suhteellisen verorasituksen suhteen, kun otetaan huomioon esimerkiksi
totopelien verotus.
Sovellettava verokanta
Verokannaksi ehdotetaan 9,5 prosenttia tuotosta. Ehdotuksen
lähtökohtana on ollut Veikkauksen nykyinen verotuksen
taso, joka säilyisi tuoton määrittelyn
ja verokannan muutoksesta huolimatta tosiasiallisesti ennallaan.
Veikkauksen verorasitus on ollut koko arpajaisveron voimassaoloajan
jotakuinkin samansuuruinen.
Verokannan muutos vaikuttaisi sen sijaan suoraan RAY:n ja PAF:n
verorasitusta korottavasti, koska niiden markkinoimien pelien tuotto määritellään
jo nykyisin samalla tavalla kuin esityksessä on ehdotettu
kaikkien rahapelien osalta. Ehdotus nostaisi yhdistysten harjoittaman
raha-automaatti- ja kasinopelitoiminnan nykyistä verokantaa
2,5 prosentilla.
Muutos merkitsisi valiokunnan saaman selvityksen mukaan noin
14—16 miljoonan euron lisäystä RAY:n
ja miljoonan euron lisäystä PAF:n vuosittain maksamiin
arpajaisveroihin. Hallituksen esityksessä on kuitenkin
arvioitu, ettei veroasteen nostolla ole välittömiä vaikutuksia
avustuksia saavien yleishyödyllisten yhteisöjen
ja säätiöiden asemaan, jos RAY:n tuoton
kasvu säilyy nykyisellään. Samanlaisen
arvion on esittänyt myös sosiaali- ja terveysministeriö.
RAY, YTY ja PAF ovat vastustaneet ehdotettuja veronkorotuksia.
Niiden mukaan suomalaisen yksinoikeuteen perustuvan rahapelijärjestelmän
yhtenä kulmakivenä on pelitoiminnan tuottojen
käyttö yleishyödyllisiin, laissa määriteltyihin
erityiskohteisiin. Toiminnan tuottama tuotto tulee jakaa arpajaislain
mukaan eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta sosiaali-
ja terveysalan järjestöille. Tämä on
ollut myös yksinoikeuden hyväksyttävyyden
peruste eurooppaoikeudellisesti. Verokannan nosto uhkaa muuttaa
verotuksen luonnetta sillä tavoin, että saavutettu
monopoliasema tulee uhatuksi.
RAY, YTY ja PAF ovat todenneet lisäksi, että tiheään
toteutetut veronkorotukset ovat moninkertaistaneet arpajaisveron
määrän lyhyessä ajassa. Veronkorotukset
heikentävät niiden toimintaedellytyksiä ja
luovat painetta vähentää pienten paikkakuntien
kannattamattomaksi tulevia pelipöytiä. Esimerkiksi
PAF:n osalta urheiluun, kulttuuriin ja sosiaaliseen toimintaan jaettava
määrä alenisi noin 25—35 prosenttia
olettaen, että kasinopelien liikevaihto säilyy
nykyisellä tasollaan.
Ahvenanmaan maakuntahallitus on huomauttanut vielä siitä,
että sen ja PAF:n suhde vastaa valtion ja valtakunnan pelimonopolin
välistä suhdetta. Sen mielestä ei ole
perusteltua pitää niitä yhtenä ja
samana oikeushenkilönä, kuten hallituksen esityksessä on
tehty.
Valiokunnan kannanotto
Tuoton määrittely.
Valiokunnan kuulemat Veikkaus ja PAF ovat pitäneet
uutta, nettolaskentaan perustuvaa tuoton määrittelyä välttämättömänä pelitoiminnan
kehittämiseksi. Kysyntä kohdistuu yhä nopeatempoisempiin
peleihin ja uusiin kuluttajaryhmiin. Veikkauksen mukaan kansainväliseen
kilpailuun voidaan vastata vain tuotekehittelyllä.
Koska nykyinen liikevaihtopohjainen tuoton määrittely
on epäsuosiollinen uusille tuotteille, sen muuttaminen
ehdotetuin tavoin on välttämätöntä.
Myös muut valiokunnan kuulemat asiantuntijatahot ovat
suhtautuneet tuoton uudenlaiseen määrittelyyn
myönteisesti ja katsoneet, että se pitää ulottaa
koskemaan yhdenvertaisuuden vuoksi myös totopelejä.
Valiokunta on asettanut painoa erityisesti kilpailuviraston
lausunnolle asiassa ja pitää sen vuoksi yhdenmukaista
tuoton määrittelyä perusteltuna lähtökohtana.
Vaikka totopelien tuotto palautuu ravipeliyhteisöille,
se käytetään kuitenkin hevosurheilun
tukemiseen. Pelaajien kannalta ei ole eroa, kuka on toimeenpannun
hevoskilpailun järjestäjä. Valiokunta
katsoo näistä syistä, että myös
totopelien tuotto tulee määritellä samoilla
perusteilla kuin muidenkin rahapelien tuotto. Asia vaatii kuitenkin
lisäselvityksiä. Valiokunta ehdottaa sen vuoksi
asiaa koskevaa lausumaa.
Verokanta.
Valiokunta on pitänyt aiemmissa kannanotoissaan tavoiteltavana
sitä, että peliyhteisöjen verokantoja
yhdenmukaistetaan. Koska arpajaisveron perusteena oleva tuotto on määritelty
eri tuotteissa eri tavoin, sama prosentuaalinen veroaste ei ole
valiokunnan mukaan taannut yhdenmukaisuutta riittävästi.
Valiokunta on pitänyt tämän vuoksi tarpeellisena
sitä, että lain jatkovalmistelussa huolehdittaisiin
siitä, että verotus kohtelee tältä osin
tasapuolisesti kaikkia yksinoikeudella toimivia arpajaisten järjestäjiä.
Hallituksen esitys merkitsee yhdenmukaisia perusteita sekä tuoton
määrittelyn että verokannan suhteen.
Korotuksesta aiheutuva verorasituksen nousu kohdistuu kuitenkin
käytännössä yksinomaan RAY:een
ja PAF:iin. Niiden verotasoa on nostettu lyhyen ajan sisällä jo
kahdesti. Hallituksen esitys merkitsisi siten kolmatta perättäistä veroasteen
nostoa ja verorasituksen kolminkertaistumista 3 prosentista 9,5
prosenttiin muutaman vuoden sisällä. Valiokunta
ei pidä tätä järjestöjen
yleishyödyllisen toiminnan toimintaedellytysten kannalta
perusteltuna, vaikka yhdistysten harjoittaman pelitoiminnan tuotto on
kasvanut toistaiseksi suotuisasti. Lisäksi eduskunnan tätä tarkoittava
tahto kävi ilmi jo vuosi sitten, kun eduskunta muutti käsiteltävänä ollutta
hallituksen esitystä juuri veroasteen osalta.
RAY:n toiminnan perusteella jaetaan vuosittain tukea yli 1 000
järjestölle, joiden piirissä on töissä valiokunnan
saaman selvityksen mukaan noin 24 000 päätoimista
työntekijää ja sen lisäksi noin
150 000 vapaaehtoista työntekijää.
Nämä järjestöt tuottivat noin
20 prosenttia maamme sosiaalipalveluista. Tämän
toiminnan merkitykseen nähden valiokunta ei pidä mahdollisena
esitettyä veronkorotustahtia. Valiokunta esittää sen vuoksi,
että raha-automaatti- ja kasinopelitoiminnan veroaste korotetaan
vain 8,25 prosenttiin. Muulta osin valiokunta pitää esitystä hyväksyttävänä.