Perustelut

Selonteon tavoitteena on päivittää vuonna 2010 annetun luonnonvarastrategian linjaukset, strategiset tavoitteet ja keskeiset luonnonvarataloutta kehittävät toimet, joiden tavoitteena on tehdä Suomesta kestävän luonnonvaratalouden edelläkävijä. Strategiset tavoitteet ovat selonteon mukaan:

1. Ennakointi ja tieto
2. Luonnonvarojen arvoketjut
3. Pyrkimys resurssiviisaasti kiertotalouteen ja lähituotannon ratkaisuilla paikallisen hyvinvoinnin edistämiseen
4. Kansainvälinen vaikuttaminen ja
5. Rakenteiden, toimintamallien ja asiantuntijuuden uudistaminen.

Päivityksessä on täsmennetty luonnonvaroihin liittyvää omistusoikeussääntelyä ja selvennetty luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemipalvelujen asemaa.

Valiokunta viitaten vuoden 2010 strategiasta antamaansa lausuntoon (YmVL 29/2010 vp) pitää hyvänä selonteon peruslähtökohtaa, jonka mukaan kestävä luonnonvarapolitiikka edellyttää kokonaisvaltaista politiikkaa, joka yhdistää eri luonnonvarat, sektorit ja kestävyyden eri ulottuvuudet. Siirtyminen vihreään talouteen, jossa ekosysteemipalveluista ja luonnonvarojen riittävyydestä huolehditaan, edellyttää luonnonvarakysymysten, ilmasto- ja energiakysymysten sekä luonnon monimuotoisuuden kytkemistä yhdeksi kokonaisuudeksi. Selonteon visiossa kestävällä luonnonvarataloudella tarkoitetaan luonnonvarojen vastuullista hyödyntämistä, joka turvaa ekosysteemipalvelut ja luonnon monimuotoisuuden sekä luo hyvinvointia ja mahdollistaa kestävän yritystoiminnan myös tuleville sukupolville. Resurssitehokkuuden edistäminen ja haitallisten ympäristövaikutusten vähentäminen ovat lähtökohtia.

Valiokunta katsoo, että selonteko on sisällöltään ennemminkin kooste hallinnonalojen yhteisistä ja toimialakohtaisista strategioista, ohjelmista ja hankkeista kuin strategia. Ottaen huomioon, että selonteon perspektiivi ulottuu vuoteen 2050, siinä kuvatut yksityiskohtaisemmat tavoitteet ovat sisällöltään mainittuihin strategioihin, ohjelmiin ja hankkeisiin perustuvina luonteeltaan lyhyemmän aikavälin tavoitteita. Yhteisen näkemyksen luominen ja yhteistyön syventäminen eri hallinnonalojen välillä ovatkin keskeisiä tavoitteita ja edelleen haasteena todellisen yhteisen strategian aikaansaamiseksi. Tässä työssä ollaan vielä alkutaipaleella. Valiokunta korostaa, että luonnonvaratalouden kehittämisessä pitkän aikavälin tavoitteena tulee olla erillisten strategioiden kokoaminen yhteen tai niiden määrän vähentäminen ja keskeisten tavoitteiden yhdenmukaistaminen.

Valiokunta pitää kuitenkin hyvänä selonteossa tunnistettua ekologisen kestävyyden olennaista merkitystä. Selonteon mukaan luonnonvarojen kestävä ja vastuullinen hyödyntäminen edellyttää, että luonnonvarojen tarjoamat mahdollisuudet tunnistetaan, luonnonvaroja käytetään säästeliäästi ja mahdollisimman suurta lisäarvoa tuottaen, niiden käyttöön liittyvät vaikutukset ja riskit hallitaan ja haittoja vähennetään niin kansallisella kuin globaalilla tasolla.

Tärkeä on myös selonteon perusta, jossa luonnonvarat nähdään ekosysteemipalvelujen viitekehyksessä tarkoittaen ekosysteemipalveluilla kaikkia ihmisen luonnosta saamia aineellisia ja aineettomia hyötyjä. Aineellisia hyötyjä ovat luonnosta saatavat raaka-aineet, aineettomia palveluja esimerkiksi virkistys- ja matkailupalvelut sekä maisema. Luonnon monimuotoisuus luo ekosysteemipalveluiden perustan, ja ekosysteemipalvelujen hyödyntämisen on siten tapahduttava luonnon monimuotoisuus turvaten.

Myös tavoite uusiutuvien luonnonvarojen käytön lisäämisestä uusiutumattomien, erityisesti tuontiin perustuvien energialähteiden ja raaka-aineiden korvaamiseksi on kannatettava. Uusiutuvien luonnonvarojen käytön voimakkaalla lisäämisellä voi kuitenkin olla luonnon monimuotoisuuden suojelun kannalta haitallisia vaikutuksia. Siksi luonnonvarojen käytön tehostamisessa on kiinnitettävä erityistä huomiota luonnon monimuotoisuuden suojeluun, jotta haitalliset vaikutukset voidaan rajata mahdollisimman vähäisiksi. Tavoitteena tulee olla luonnonvarojen hyödyntämisen ja säilyttämisen kestävä tasapaino.

Luonnon monimuotoisuus häviää hälyttävää vauhtia pääosin ihmisen toimien seurauksena. Ekosysteemejä uhkaavat erityisesti ilmansaasteet, ilmastonmuutos, luonnonvarojen ylikäyttö, elinympäristöjen tuhoutuminen tai muuttuminen sekä vieraslajien invaasio. Monimuotoisuuden häviämistä pidetään yhtenä vakavimmista ongelmista maapallolla. Seurauksia monimuotoisuuden vähenemisestä ja lajien katoamisesta pidetään ennalta-arvaamattomina.

Valtioneuvosto on vuonna 2012 hyväksynyt periaatepäätöksen Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategiasta vuosiksi 2012—2020. Strategian tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen ja ekosysteemipalveluiden heikentymisen pysäyttäminen vuoteen 2020 mennessä. Periaatepäätöksen mukaan tavoitteena on myös, että luonnon monimuotoisuuteen liittyvät asiat ja arvot omaksutaan keskeiseksi osaksi päätöksentekoa. Jo nyt pidetään ilmeisenä, että monimuotoisuuden heikkenemisen pysäyttäminen ei toteudu nykyisillä toimilla, vaan täydentäviä toimia tarvitaan. Monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttäminen on siten edelleen suuri haaste.

Valiokunta toteaa, että valmistumassa on myös kansallinen monialainen tutkimus- ja kehitysohjelma ekosysteemien ja biodiversiteetin taloudellisen merkityksen arvioimiseksi kansainvälisen ns. TEEB (The Economics of Ecosystems and Biodiversity) -tutkimusohjelman pohjalta. Tutkimustyön tavoitteena on osaltaan ekosysteemien ja ekosysteemipalvelujen arvottaminen ja arvon sisällyttäminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon sen eri tasoilla.

Valiokunta korostaa, että vahva tutkimusyhteistyö on tarpeen kestävyyshaasteiden tunnistamiseksi ja taloudellisen merkityksen ymmärtämiseksi. Tutkimustieto kasvaa ja osaaminen ja ymmärrys kehittyvät jatkuvasti, ja uusin tieto tulee saada strategisten linjausten ja toimenpiteiden tueksi.