Yksityiskohtaiset perustelut

Energiapolitiikkaa koskevat yleiset linjaukset ja tavoitteet

Yleistä

Strategiassa painotetaan energian hankinnan turvaamista, energiamarkkinoiden kehittämistä, energian tuotannon ja käytön tehokkuutta ja energiansäästöä sekä uusiutuvan energian ja biopolttoaineiden käytön edistämistä. Valiokunta pitää näitä energiapoliittisia linjauksia oikeansuuntaisina, mutta katsoo yleisperusteluissa esittämäänsä viitaten, että konkreettisemmat ja kunnianhimoisemmat tavoitteet olisivat perusteltuja paitsi päästöjen vähentämiseksi myös öljyriippuvuuden pienentämiseksi ja energiaomavaraisuuden parantamiseksi, työpaikkojen luomiseksi ja vientiteollisuuden kilpailukyvyn edistämiseksi.

Suomen energiahuollon vahvuuksia on hankinnan monipuolisuus ja uusiutuvien energialähteiden eurooppalaista keskiarvoa suurempi osuus. Uusiutuvan energian käytöstä noin 80 % liittyy kuitenkin metsäteollisuuteen, ja alan rakennemuutos voi nopeasti muuttaa uusiutuvien osuutta. Näyttää siltä, että uusiutuvien energialähteiden edistämisohjelman lisäystavoitteesta (50 % vuoteen 2010) yli puolet on saavutettu, koska metsäteollisuuden tuotanto sahateollisuutta lukuun ottamatta on kasvanut viime vuodet. Muissa käyttökohteissa kuten kaukolämmössä ja muussa rakennusten lämmityksessä tavoitetta ei ole saavutettu.

Strategian vaikutus -osiosta ilmenee, että sen tavoitteena on luoda olosuhteet, joissa metsähakkeen, tuulivoiman, peltobiomassojen, kierrätyspolttoaineiden, biokaasujen ja maaperän lämmön hyödyntäminen voisi kasvaa keskimäärin 10 %:n vuosivauhtia vuosina 2005—2015. Vesivoiman määrää ei strategian mukaan voida koskiensuojelulain voimassa ollessa olennaisesti lisätä.

Valiokunta yhtyen strategiassa esitettyyn edistämistavoitteeseen painottaa, että puuenergian käytön lisääminen ei kuitenkaan saa johtaa teollisuuden raaka-aineen ohjautumiseen polttoon.

Valiokunta korostaa, että uusiutuvan energian käytön lisäämisen vaikutuksia tulee tarkastella kokonaisuutena ottaen huomioon sen vaikutukset biodiversiteetin suojeluun ja esimerkiksi puun pienpoltosta aiheutuvien pienhiukkasten lisääntymisen aiheuttamaan terveyshaittaan. Puun polttaminen pienkattiloissa lisää merkittävästi pienhiukkasten määrää asutusalueilla. Pienhiukkasten kansanterveydellinen merkitys on huomattava, ja päästöjen vähentämiseen tulee vakavasti pyrkiä. Pientalojen lämmityksen ja liikenteen päästöt purkautuvat matalalle, joten niiden vaikutus ihmisten altistumiseen on asutusalueella paikallisesti suuri. Altistumista voidaan vähentää muun muassa kannustamalla kuluttajia vaihtamaan huonosti toimivat, vanhat puukattilat ja -uunit puhtaamman teknologian ratkaisuihin. Maankäytön suunnittelussa voidaan merkittävästi vähentää paikallista altistumista. Myös rakennusten ilmanvaihdon ratkaisuilla voidaan vähentää altistumista ulkoilman pienhiukkasille.

Uusiutuvan energian käytön edistäminen

Yhdistetty sähkön- ja lämmöntuotanto (CHP).

Strategian yhtenä lähtökohtana on edistää yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannon asemaa muun muassa ottamalla huomioon voimalaitosten kokonaishyötysuhde päästöoikeuksien jaossa. Arvion mukaan yhteistuotanto ja rakenteilla oleva ydinvoimalaitosyksikkö kattavat suurimman osan oman kapasiteetin lisätarpeesta noin vuoteen 2015 saakka.

Valiokunta tukee erityisesti hajautetun, uusiutuviin energialähteisiin perustuvan yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannon osuuden kasvattamista. Energiantuotanto- ja -käyttöteknologioiden uudistaminen kestää vuosia, voimalaitosten vuosikymmeniä. Siksi tulosten aikaansaamiseksi tulee toimenpiteisiin ryhtyä nopeasti. CHP-laitoksia voidaan rakentaa kannattavasti aikaisempaa pienempinä, jolloin polttoaineen hankinta on helpompi järjestää. Biomassapolttoaineen kuljettaminen pitkiä matkoja isoille laitoksille heikentää kannattavuutta. Kustannuksia säästyy myös siksi, että laajaa kaukolämpöverkon rakentamista ei tarvita. Laitosten ekotehokkuus kokonaisuutena on siten suuri.

Hajautettujen energiajärjestelmien markkinapotentiaali Suomessa on suuri, koska siirtoetäisyydet ovat pitkät. Climtech-ohjelman mukaan uutta hajautettua sähköntuotantokapasiteettia voitaisiin rakentaa yhteensä 900 ja lämmöntuotantokapasiteettia 1 200 MW vuoteen 2010 mennessä. Hajautettu energiantuotanto kasvattaisi merkittävästi suomalaisen energiateknologian vientiä, koska energiariippuvuutta pyritään erityisesti Euroopassa yleisesti vähentämään ja siten huoltovarmuus ja omavaraisuus ovat merkittävämmässä asemassa jatkossa.

Tuulivoima.

Strategiassa ei aseteta konkreettista tavoitetta tuulivoiman lisäämiselle, vaan todetaan vain, että tuulivoiman hyödyntämistä tulee edistää edelleen merkittävästi. Uusiutuvan energian edistämisohjelmassa vuosille 2003—2006 tavoitteeksi on asetettu 500 MW vuoteen 2010 ja 2 000 MW vuoteen 2025 mennessä. Vuoden 2005 lopussa tuulivoiman tuotanto oli kuitenkin vain 82 MW ja tavoite siten kaukana. Tuulivoiman tekninen potentiaali olisi vielä asetettuja tavoitteita huomattavasti suurempi. On esitetty, että tuulivoimalla voitaisiin tuottaa jopa 10 % Suomen energiasta, mikä lisäisi energiaomavaraisuutta merkittävästi ekologisesti kestävällä tavalla ja myös työllistäisi.

Euroopan tuulivoimayhdistyksen julkaisemien tilastojen mukaan tuulivoiman tuotantokapasiteetti EU:ssa kasvoi 18 % vuonna 2005. EU:n alueella asennettiin vuonna 2005 6 813 MW uutta tuulivoimakapasiteettia, minkä johdosta tuulienergian määrä on jo saavuttanut Euroopan komission 40 000 MW:n tavoitteen vuodelle 2010 viisi vuotta etuajassa. Määrä vastaa 2,8 prosenttia unionin vuotuisesta sähkönkulutuksesta.

VTT:n laskelmien mukaan tuulivoiman avulla on mahdollista saavuttaa Suomessa noin 2 milj. tonnin CO₂-päästövähenemä vuoden 2012 loppuun mennessä. EU:n komission laatima vertailu uusiutuvien energiamuotojen kustannustasosta osoittaa, että edullisissa tuotanto-olosuhteissa tuulivoima on kustannustehokkuudeltaan samaa tasoa kuin biomassan ja jätteenpoltto sekä edullisin osa vesivoima- ja geotermisestä potentiaalista. Strategian väittämä tuulivoiman heikosta kustannustehokkuudesta (s. 25) on Electrowatt-Ekono Oy:n selvityksen mukaan seurausta siitä, että kustannustehokkuutta on tarkasteltu historiallisesta perspektiivistä, vaikka strategisessa suunnittelussa tulisi ennemminkin tarkastella tulevaa kustannuskehitystä.

Valiokunta katsoo, että tuulivoiman edistämiselle tulee asettaa konkreettinen tavoite ja selvittää mahdollisuudet sijoittaa tuulipuisto noin 0,5—2 kilometrin etäisyydelle rantaviivasta. Tuulivoimaloiden sijoittamisella teollisuusalueille ja suuremmiksi tuulipuistokokonaisuuksiksi sekä merelle off-shore-ratkaisuilla voidaan myös etsiä uusia mahdollisuuksia. Tuulivoiman edistämistä haittaa kuitenkin maan kattavan, ajantasaisen tuuliatlaksen puute. Käytettävissä olevaan tuuliatlakseen on koottu tuulihavaintoja vuosilta 1971—1986. Se ei kuitenkaan ole enää käyttökelpoinen, koska sen mittaukset on tehty liian matalalla, sen ajan tuulivoimaloiden alhaisemman napakorkeuden tasolla eivätkä tuolloiset mittausasemat anna kattavaa kuvaa tuulioloista. Siksi luotettavan ja lähivuosina toteutettavien tuulivoimalaitosten tarpeita palvelevan tuulisuustiedon tuottaminen on tärkeää ja se edistää tuulivoimapotentiaalin hyödyntämistä ja järkevien tuulivoimainvestointien tekemistä. Uudessa tuuliatlaksessa keskeistä on mittausten suorittaminen noin 100 metrin korkeudelta, erityisesti merialueilla ja tuntureilla tehtävät mittaukset sekä kylmän ilmaston vaikutusten selvittäminen tuulivoimaloiden toimintaan.

Koska asianmukaisen tuuliatlaksen käytettävissä oleminen on perusedellytys tarkoituksenmukaisten tuulivoimainvestointien tekemiselle ja koska siten saadaan koko maata palveleva ajanmukainen kokonaiskuva tuulioloista, valiokunta katsoo, että tuuliatlaksen päivittämiseen tulee ryhtyä mahdollisimman pian. Atlaksen toteuttaminen edellyttää noin 2—3 milj. euron rahoitusta. Tämän kiireisimmän toimenpiteen jälkeen tulee selvittää, onko tarpeen kehittää valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita tai muita maankäytön instrumentteja, jotta ne edistäisivät tuulivoimarakentamiseen soveltuvien paikkojen vahvistamista maakuntakaavatasolla. Lisäksi tulee selvittää merituulivoiman demonstraatiohankkeen toteutusmahdollisuudet lähitulevaisuudessa. Olennaisen tärkeää on pitkäjänteinen poliittinen sitoutuminen tuulivoiman merkittävään lisäämiseen, jotta riski-investointeihin on ennustettava perusta. Nyt uudet investoinnit tehdään Ruotsiin. Demonstraatiolaitoksilla luodaan myös suomalainen referenssi, joka helpottaa globaaleilla tuulivoimamarkkinoilla jo toimivia suomalaisia yrityksiä. Edellä esitetyn perusteella valiokunta esittää talousvaliokunnalle,

Bioenergia ja muu uusiutuva energia rakennusten lämmityksessä.

Uusiutuvien energialähteiden osuutta pienkiinteistöjen lämmitysjärjestelmissä tulee johdonmukaisesti nostaa. Näitä ovat esimerkiksi lämpöpumput, pelletti, hake ja aurinkoenergia. Uusiutuvan energian lisäysmahdollisuuksia koskevan selvityksenUusiutuvan energian lisäysmahdollisuudet vuoteen 2015, Asplund, Korppi-Tommola, Helynen, 2005. mukaan tavoitteeksi voidaan asettaa jopa 11,1 TWh.

Valiokunta toteaa, että valtioneuvosto on strategian antamisen jälkeen antanut asetuksen asuntojen korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksista annetun asetuksen (128/2006) muuttamisesta. Asetuksessa on säädetty pientaloille myönnettävistä energia-avustuksista. Avustuksia voidaan myöntää pientalojen omistajille laiteinvestointeihin ja kaukolämmön liittymismaksuun, kun talon lämmitysjärjestelmä uusitaan asetuksen mukaisesti. Avustuksia myönnetään, kun talo liitetään kauko- tai aluelämmitykseen. Avustuksia myönnetään myös, kun taloon rakennetaan pelletti- tai muu puulämmitysjärjestelmä. Pelkän öljykattilan öljypolttimen korvaamista pelletin käyttöön soveltuvalla polttimella ei kuitenkaan avusteta. Lisäksi avustuksia myönnetään maalämpöpumppujärjestelmän vaatimia laiteinvestointeja varten. Avustusta voi saada myös silloin, kun öljylämmitys uusitaan järjestelmällä, jossa on aurinkokerääjä. Lisäksi avustuksia myönnetään pelkän aurinkokerääjän hankintakuluihin, kun aurinkokerääjä liitetään osaksi lämmitysjärjestelmää.

Uusi energia-avustus on oikeansuuntainen toimenpide, ja sen vaikutuksia tulee seurata. Sen rahoitus on kuitenkin turvattava erikseen, eikä sitä tule ottaa muusta asumisen energiataloudellisuutta edistävästä tuesta. Vaikutuspotentiaali on suuri, sillä pientaloista lämpiää Suomessa noin 40 % sähköllä, mikä vastaa noin 10 TWh/a eli lähes Olkiluodon uuden ydinvoimayksikön kapasiteettia. Lämpöpumpuilla, jotka sopivat myös jälkiasennusratkaisuiksi, tästä voitaisiin säästää 5—7 TWh/a. Ruotsissa 0,5 milj. taloa lämpiää lämpöpumpuilla tuottaen energiaa noin 27 TWh vuodessa.

Vesivoima.

Vesivoima on bioenergian ohella merkittävin uusiutuva energialähde. Strategian mukaan tavoitteena on hyödyntää mahdollisimman suuri osuus vesivoiman tuotannon lisäysmahdollisuuksista ottaen huomioon energia- ja ilmastopolitiikan tavoitteet, ympäristönsuojelun lähtökohdat ja alueelliset vaikutukset.

Vuonna 2005 vesivoimalla tuotettiin sähköä 13,6 TWh. Vesivoimapotentiaali vastaa teoreettisesti noin 10 TWh:n vuotuista sähkömäärää, mutta erilaisten rakentamisrajoitusten vuoksi siitä arvioidaan toteutuvan vain noin 0,5 TWh vuoteen 2010 mennessä. Tästä valtaosa muodostuu tekniikan kehittymisen mahdollistamista tehostamishankkeista, jotka tulevat kannattaviksi koneistojen peruskorjauksen yhteydessä.

Tulvavesien ohijuoksutuksissa menetetään sähköä vuosittain keskimäärin 750 GWh. Ilmastonmuutoksen on arvioitu lisäävän sateisuutta, mikä todennäköisesti lisää ohijuoksutuksia. Tulvavesien jokiuomiin pääsyn hillitseminen, lisäsäännöstelyt ja varastoaltaat voisivat pienentää tulvariskiä ja lisätä energiantuotantoa. Vesivoimatuotannossa tulee ottaa huomioon erityisesti vaelluskalojen yläjuoksulle pääsyn turvaaminen ja yleensä jokien kalataloudesta huolehtiminen sekä vedenkorkeuden ja jokiuoman muutoksista aiheutuvien monenlaisten ympäristöön ja kiinteistöihin kohdistuvien vaikutusten minimoiminen. Ylipäänsä muiden käyttömuotojen yhteensovittaminen on tärkeä tavoite, joka teknisin toimenpitein on aikaisempaa useammin mahdollista toteuttaa. Valiokunta katsoo, että ympäristönäkökulmasta hyväksyttävissä olevat vesivoiman lisäysmahdollisuudet tulee selvittää ja toteuttaa.

Turve.

Strategiassa asetetaan tavoitteeksi, että turpeen tuotantoon ja käyttöön panostetut voimavarat voidaan jatkossakin hyödyntää työllisyyttä ja aluekehitystä edistäen. Kauppa- ja teollisuusministeriö valmistelee hallituksen esitystä turvelauhdesähkön tuotannon turvaamisesta suhteessa kivihiililauhde- ja maakaasulauhdesähköön rajattua syöttötariffijärjestelmää käyttäen.

Valiokunta toteaa, että turve on lisäpolttoaine puulle keskisuurissa ja suurissa laitoksissa, joissa pelkkää puuta ei ole tarvittavia määriä saatavilla. Turpeen käyttö seospolttoaineena myös vähentää päästöjä ja pelkkään puunkäyttöön liittyviä teknisiä ongelmia, joten mahdollisuus turpeen käyttöön turvaa samalla muiden kotimaisten biopolttoaineiden käyttöä. Turpeen asema on päästökaupan alettua merkittävästi vaikeutunut. Koska turpeen hiilisisältö ja sen mukainen hiilidioksidipäästökerroin on määritelty pelkästään poltosta vapautuvan päästön mukaan eikä koko elinkaaren mukaista päästötasetta oteta huomioon, turpeen päästökerroin on suurempi kuin esimerkiksi kivihiilen päästökerroin. Tästä johtuen voimalaitosten ja lämpökeskusten kannattaa korvata turvetta fossiilisilla polttoaineilla. Valiokunta katsoo edellä esitettyyn viitaten, että päästökaupan oloissa lainsäädännöllä tulee pyrkiä varmistamaan, että turpeen käyttöä ei korvata kivihiilellä.

Turvetuotannosta aiheutuvia vesistövaikutuksia on pystytty uusien tekniikoiden avulla pienentämään. Turpeen nostoon edelleen liittyviä haitallisia ympäristövaikutuksia tulee kuitenkin pyrkiä vähentämään. Tutkimusrahoituksen osoittaminen myös tähän on valiokunnan mielestä tarpeen.

Metsähake.

Uusiutuvan energian lisäysmahdollisuudet vuoteen 2015 -selvityksen mukaan metsähakkeen käyttötavoite voitaisiin nostaa tasolle 7,5 milj. m³ eli 15 TWh. Käyttökohde on pääosin yhdistetyssä sähkön ja lämmön tuotannossa. Energiapuun korjuu- ja haketustukiin strategiassa esitetään noin 6 milj. euron rahoitusta vuosittain. Energiapuun ja haketuksen tuella on tavoitteena ohjata energiantuotantoon sellainen puu, joka ei ole käytettävissä teollisuuden raaka-aineina tai ei ohjaudu markkinaehtoisesti energiakäyttöön. Strategiassa todetaan, että tukijärjestelmä vaatii vaikuttavuuden arvioinnin pohjalta tehtävää kehittämistä.

Valiokunta korostaa, että kotimaisen energian käyttö korvaa öljyä, hiiltä ja tuontisähköä ja on sekä päästöjen että työllisyyden kannalta perusteltua. Kestävän metsätalouden rahoituslain mukaista energiapuuta korjattiin vuonna 2004 yhteensä 570 000 m³, jonka lämpöarvo on 1,2 TWh. Tämän energiamäärän tuottaminen öljyllä olisi aiheuttanut 336 000 tonnia CO₂-päästöjä. Päästömarkkinoilla ostettuna tämä olisi maksanut 6,7 milj. euroa, kun kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisia varoja käytettiin 4,67 milj. euroa, joten laskennallinen säästö oli 2 milj. euroa. Uusiutuvan energian edistämisohjelman mukainen puun lisäystavoite vuoteen 2010 toteutunee. Lisäsähköä saadaan metsähakkeesta, jäteliemistä, kuoresta ja purusta noin 4 TWh.

Biomassa.

Eduskunta edellytti viidettä ydinvoimalaitosyksikköä koskevan päätöksen yhteydessä muun ohella, että biomassan käyttöä edistetään edistämisohjelmaa enemmän muun muassa veropolitiikan, investointitukien ja kestävän metsätalouden metsänparannusvarojen lisäresursseilla. Peltobiomassan lisäystavoite on strategian liitteen I mukaan tavoitteiden mukaisella tasolla.

Valiokunta katsoo, että biomassan tuotannon ja käytön edistämisellä on keskeinen merkitys energiapolitiikan kestävyyden, energiahuoltovarmuuden ja kilpailukyvyn turvaamisen näkökulmasta sekä uusiutuvan energian osuuden nostamisessa. Biomassan energiakäytön edistämisellä voi olla myös merkittäviä työllisyysvaikutuksia maaseudulla.

Peltobiomassa, liikenteen biopolttonesteet ja biokaasu -jaoston tehtävänä on laatia suunnitelma peltoenergian tuotannon ja käytön edistämisestä. Jaoston 26.1.2006 julkaistun väliraportin mukaan bioenergian edistäminen on tarkoitus liittää myös kansalliseen maaseutuohjelman strategiaan ja siten bioenergia-alan kehittämiseen liittyvät eri osa-alueet tulevat olemaan eräs keskeinen osa maaseutustrategiaa. Maaseutuohjelmaan tultaneen myös esittämään valtakunnallista, koko ohjelmakauden kestävää kehittämishanketta bioenergia-alalle.

Ruokohelpi on maatalouden tukijärjestelmien piirissä. Jaosto on asettanut tavoitteeksi 100 000 ha:n tuotantoalan vuonna 2015. Vuonna 2005 ruokohelven viljelyala oli vain 9 000 ha. Ruokohelven samoin kuin muunkin peltobioenergian tuotannon edistämisessä keskeinen rooli on maatalouspoliittisilla tukitoimilla, jotka ovat ratkaisevasti parantaneet peltoenergian käytön ja tuotannon kannattavuutta. Tässä vaiheessa on arvioitu ruokohelven tukien olevan sillä tasolla, ettei ole perusteita ruokohelven liittämiselle sähköntuotannon verotukijärjestelmään.

Peltoenergian tuotantoon ja käyttöön liittyvää tiedottamista ja koulutusta on lisättävä. Yhden kokopäivätoimisen koordinaattorin palkkaaminen tulee organisoida esim. hankerahoituksen kautta, jotta varmistetaan riittävä viljelijäneuvonta tulevaisuudessa. Asennemuutosta tarvitaan peltoenergian lisäämiseksi myös viljelijöiden keskuudessa. Ruokohelven ja muiden peltobiomassojen korjuutekniikoiden ja jatkokäsittelyn tutkimusta ja selvitystyötä tulee lisätä. Yhteistyötä metsäsektorin kanssa bioenergiaan liittyvissä korjuu-, kuljetus- ja muissa logistiikkaketjun osissa tulee tehostaa. Olennaista on myös selvittää muiden kasvien kuin ruokohelven mahdollisuudet peltoenergian käytön lisäämisessä. Koska bioenergian kannattavuus Euroopan eri puolilla vaihtelee esimerkiksi kasvuoloista johtuen suuresti, tulee Suomen oloissa kannattavan peltoenergiatuotannon lisäysmahdollisuudet selvittää.

Valiokunta tukee jaoston linjauksia yleisesti ja toteaa kokonaisuuden kuuluvan maa- ja metsätalousvaliokunnan toimialaan.

Liikenteen biopolttoaineet.

Biopolttoaineiden tuotanto voi tarjota mahdollisuuden monipuolistaa maanviljelyä, vähentää riippuvuutta fossiilisista polttoaineista ja edistää kestävää talouskasvua. Strategiassa viitataan biopolttoaineiden osalta työryhmään, jonka tehtävänä oli tarkastella mahdollisuuksia toteuttaa EU:n biopolttoainedirektiivin tavoite lisätä biopolttoaineiden osuus tieliikenteessä 5,75 %:iin vuoteen 2010 mennessä. Biopolttoainetyöryhmä luovutti mietintönsä 9.3.2006. Työryhmä katsoo, että realistinen tavoite liikenteen biopolttoaineille niiden saatavuus ja kustannukset huomioiden olisi kolme prosenttia (energiana) vuonna 2010 kalenterivuoden aikana kulutukseen luovutetusta liikennepolttoaineiden kokonaismäärästä. Lisäksi työryhmä toteaa, että tarkoituksenmukaisin tapa käyttää tilakohtaisesti tuotettua kasviöljyä energiatuotteena olisi sen hyödyntäminen lämmityspolttoaineena tai työkoneiden polttoaineena, kuten nykyään kevyt polttoöljy. Työryhmä ehdottaa, että biopohjaisten polttoöljyjen käytön edistämistä lämmityspolttoaineena ja työkoneiden polttoaineena jatkoselvitettäisiin niin tekniseltä kuin taloudelliselta kannalta.

Ympäristövaliokunta katsoo liikenne- ja viestintävaliokunnan tavoin, että Suomen tulee pyrkiä saavuttamaan biopolttoainedirektiivin tavoite 5,75 %. Merkittävimmät vaihtoehtoiset polttoaineet ovat etanoli, nestekaasu, maakaasu ja biodiesel. Liikenteen biopolttoaineiksi valmistetaan viljelykasvipohjaista etanolia ja biodieseliä lähinnä Brasiliassa, Yhdysvalloissa ja joissakin EU-maissa. Etanoli on ollut nopeimmin lisääntyvä vaihtoehtoinen polttoaine, ja esimerkiksi Brasiliassa suunnitellaan etanolin tuotannon lisäämistä vastaamaan kasvavaan kysyntään. Biodiesel valmistetaan pääosin Euroopassa.

Valiokunta kiinnittää vakavaa huomiota kehitysmaissa tuotettaviin biopolttoaineisiin liittyviin ongelmiin. Työryhmän mielestä käytännössä ei ole mahdollista edellyttää, että tarvittava biopolttoainemäärä tuotettaisiin kotimaassa kotimaisista raaka-aineista, koska toimijat valitsevat markkinaehtoisesti käytettävät biopolttoaineet ja alhaisten maailmanmarkkinahintojen vallitessa kotimainen tuotanto kotimaisista raaka-aineista ei näytä taloudellisesti kannattavalta. Tästä johtuu erityinen tarve varmistaa kehitysmaissa tuotettavan biomassan tuotanto-olosuhteiden hyväksyttävyys ympäristön ja sosiaalisen näkökulman kannalta. On varmistettava, että biopolttoaineiden raaka-ainetuotantoon sovelletaan asianmukaisia vähimmäisvaatimuksia, tuotettiin niitä missä tahansa. Huolta ovat aiheuttaneet erityisesti viljelyn kielteiset vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen ja maaperään sekä vesiin esimerkiksi Brasiliassa ja Indonesiassa. Sosiaaliset ja eettiset ei-toivottavat vaikutukset liittyvät esimerkiksi biopolttoainetuotannon tai palmuöljyn ja elintarviketuotannon väliseen kilpailuasetelmaan.

Elinkaaritarkastelun keinoin tulee arvioida myös biopolttoainetuotannon ekotehokkuutta, jotta varmistetaan se, ettei biopolttoainetuotannosta aiheudu enemmän päästöjä kuin mitä sillä korvataan. Tällä hetkellä biopolttoaineet perustuvat lähinnä peltobiomassan ja biokaasun hyödyntämiseen. Tulevaisuudessa markkinoille on tulossa käyttöominaisuuksiltaan ja päästöiltään nykyisiä parempia toisen sukupolven biopolttoaineita, joiden tuotanto perustuu myös muulle kuin peltobiomassalle. Vuonna 2007 Suomessa käynnistyy Euroopan ensimmäinen tällainen biodiesel-laitos, joka käyttää raaka-aineena kasviöljyjä ja eläinrasvoja. Lisäksi metsähakkeesta ja ruokohelvestä kehitetään biodieselin valmistusta. Etanolin ja biokaasun valmistusta teollisuuden sivuvirroista kehitetään. Toimia suunniteltaessa onkin tarpeen ottaa huomioon koko biopolttoaineiden tuotanto- ja käyttöketjun kasvihuonekaasu- ja muut päästöt sekä biopolttoaineiden tuotannon ekologiset kysymykset. Valiokunta pitää tärkeänä sekä panostusta biopolttoaineiden tuotannon aloittamiseen Suomessa että jatkossa myös toisen sukupolven liikenteen biopolttoaineiden tuotannon kehittämiseen ja kaupallistamiseen käyttäen kotimaisia raaka-ainevaroja.

Euroopassa noin 95 % biodieselistä tuotetaan rypsistä tai rapsista. Suomessa yleisin öljykasvi on rypsi (biodieseltuotteena RME, rypsimetyyliesteri). Vallitsevilla markkinahinnoilla rypsin viljelyala on ollut Suomessa vain noin 71 000 hehtaaria, eikä rypsisato ole riittänyt edes kotimaisen elintarviketeollisuuden tarpeisiin. Biopolttoainetyöryhmän arvion mukaan rypsin ja yleisemminkin öljykasvien tuottajahintojen tulisi nousta nykyisestä selvästi, jotta niitä tarjottaisiin suuremman mittakaavan biodieseltuotantoon. Suomen peltoala riittää tarvittaessa viljelemään rypsiä bioenergiaksi 250 000 hehtaarin alalla. Jos biopolttoainedirektiivin 5,75 prosentin ohjeellinen tavoite jaettaisiin bensiinin ja dieselin kesken niiden kulutussuhteessa ja dieselin osalta tavoite katettaisiin biodieselillä, biodieseliä tarvittaisiin 135 000 tonnia vuodessa. Kotimainen rypsi riittäisi näillä sadoilla ja pinta-aloilla arvioituna kattamaan 77 % siitä raaka-aineesta, joka tarvitaan tuottamaan tämä määrä.

Valiokunta yhtyy myös työryhmän näkemykseen siitä, että taajamaliikenteen haitallisten päästöjen osalta raskas liikenne on kriittisin ja tältä osin tarvitaan lisätoimia erityisesti pienhiukkasten terveyshaittojen vähentämiseksi ja EU:n ilmanlaatua koskevan CAFE-strategian toteuttamiseksi. Maa- ja biokaasun käytöllä sekä uusien toisen sukupolven biopolttoaineiden käytöllä suurina pitoisuuksina voidaan vähentää taajamaliikenteen haitallisia päästöjä. Vähäpäästöisen taajamaliikenteen edistäminen tukee siten osittain myös biopolttoaineiden käytön edistämistä.

Biopolttoainetyöryhmä esittää kansallisen kehitysohjelman käynnistämistä toisen sukupolven biopolttoaineiden suomalaisten tuotantoteknologioiden kehittämiseksi. Kehitystyön onnistuessa olisi mahdollista saavuttaa liikenteen biopolttoaineilla jopa 8 %:n osuus vuoteen 2020 mennessä. Tällöin biopolttoaineet olisi mahdollista valmistaa pääasiassa kotimaisesta metsä- ja peltobiomassasta. Toisen sukupolven biopolttoaineilla olisi myös mahdollista saavuttaa suurempia kasvihuonekaasupäästöhyötyjä kuin perinteisillä biopolttoaineilla. Valiokunta tukee esitystä kiinnittäen huomiota muun ohella erityisesti siihen, että kotimaisen metsä- ja peltobiomassan tuotanto olisi omassa valvonnassa eikä siihen liittyisi vastaavia eettisesti arveluttavia piirteitä kuin kehitysmaissa tuotettaviin biopolttoaineisiin.

Energiansäästö

Energiankäytön tehostaminen on tärkeä, kustannustehokas keino vähentää energiantuotannosta aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä, joka samalla parantaa kilpailukykyä ja energiaomavaraisuutta. Strategiassa energiansäästötoimien lähtökohtana ovat EU:n direktiiveihin perustuvat tavoitteet ja velvoitteet. Toteutetuilla vapaaehtoisilla toimilla on saavutettu merkittäviä energiansäästötuloksia. Myös sähkön tuotannon hyötysuhde on Suomessa korkea ja siirto- ja jakelujärjestelmä tehokas. Sähkön tuotannon tehokkuus perustuu pääasiassa yhdistetyn lämmön ja sähköntuotannon suureen osuuteen: noin kolmasosa sähköstä tuotetaan yhdistetyn tuotannon laitoksissa.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että energiansäästöratkaisut voivat usein olla hyvin yksinkertaisia. Valiokunnalle esitetyn arvion mukaan esimerkiksi energiansäästölamppuihin siirtymisellä olisi mahdollista saavuttaa 2 TWh:n säästö. Myös kotitalouksien kulutuselektroniikan osuuden sähkönkulutuksesta on arvioitu kasvavan noin 15 %:iin kotitaloussähköstä. Kestävien kulutustapojen arvioimisella ja edistämisellä on siten oma tärkeä osuutensa energiansäästössäkin.

Suomen teollisuuden energiatehokkuus on kansainvälisessä vertailussa osoittautunut erittäin hyväksi. Säästöpotentiaalia kuitenkin on. Teollisuuden ja yhteisöjen energiansäästösopimusten tuloksena on vuoden 2004 loppuun mennessä säästetty yhteensä 6,1 TWh/a, josta teollisuuden osuus on 5,2 TWh/a. Säästö vastaa noin 300 000 omakotitalon vuosittaista energiantarvetta. Energiansäästösopimuksilla saavutetut kokonaissäästöt ovat siten merkittävät. Koska energiakatselmuksia ja -analyysejä tehdään edelleen vilkkaasti, myös tulevina vuosina uskotaan löytyvän merkittävästi toteuttamiskelpoisia säästöratkaisuja. Koska vapaaehtoisin toimin on saavutettu hyviä tuloksia, on toimintatapaa perusteltua jatkaa. Samalla tulee kuitenkin pyrkiä luotettavasti selvittämään koko Suomen kattava ja ajantasainen energiansäästöpotentiaali, jotta kaikkiin kustannustehokkaisiin toimiin voidaan ryhtyä.

Teollisuudessa on saatu hyviä tuloksia energiansäästösopimusten kautta, mutta parantamisen varaa on silti paljon. Resursseja tulisi suunnata erityisesti energiansäästösuunnitteluun. Hyvä esimerkki kannattavasta energiansäästöstä ovat sähkömoottorien taajuusmuuttajat. Taajuusmuuttajilla voidaan säätää moottorin nopeutta ja vähentää siten sähkönkulutus jopa puoleen, ja siksi näiden investointien takaisinmaksuaika on 5—10 kertaa nopeampi kuin uuden voimalaitoskapasiteetin rakentaminen. Taajuusmuuttajien asentamisella myös olemassa oleviin moottoreihin voidaan vähentää oleellisesti sähkön kokonaiskulutusta. Vaikka taajuusmuuttajien asennus olemassa oleviin moottoreihin on usein hyvin kannattavaa, eivät yritykset useinkaan panosta energiansäästösuunnitteluun.

Energiatehokkuutta voidaan parantaa luomalla uusia toimintamalleja, kuten energiapalvelujen tarjontaa, velvoittamalla julkinen sektori toimimaan esikuvana sekä lisäämällä tiedotusta ja koulutusta. Olennaisen tärkeää on julkinen panostus säästötoimien aktivoimiseksi. Sinänsä hyvin toimineet vapaaehtoiset toimetkaan eivät pysy käynnissä tai lähde liikkeelle ilman julkista, pitkäjänteistä panostusta sekä informaatio-ohjaukseen että muihin tukiin.

Valiokunta pitää myös olennaisen tärkeänä sitä, että julkisissa hankinnoissa otetaan huomioon energiatehokkuus. Nyt tähän velvoittaakin uusi energiapalveludirektiiviDirektiivi energian tehokkaasta loppukäytöstä ja energiapalveluista (KOM (2003) 739 lopullinen., joka tullee voimaan toukokuussa 2006. Direktiivi velvoittaa jäsenvaltioita asettamaan ohjeellisen 9 %:n energiansäästötavoitteen jaksolle 2008—2016. Säästötavoite kohdistuu lähtökohtaisesti kaikkeen myytyyn tai siirrettyyn energiaan lukuun ottamatta lentoliikennettä, merenkulkua ja päästökaupan piirissä olevia yrityksiä. Säästötavoite on kiinteä energiamäärä, joka vastaa 9 %:a direktiivin voimaantuloa edeltävien viiden vuoden tilastotietojen keskiarvosta. Suomen tavoite on noin 17 TWh. Direktiivi ei aseta rajoituksia energian loppukäytölle direktiivin voimassaoloaikana eikä ota kantaa siihen, missä suhteessa säästöt eri sektoreilta kootaan tai millä toimilla ne on saavutettava.

Jäsenvaltioiden erilainen lähtötilanne otetaan huomioon hyväksymällä ns. varhaistoimia vuodesta 1995 lähtien edellyttäen, että toimien säästövaikutuksen voidaan edelleen osoittaa olevan voimassa. Erityisin perusteluin varhaistoimia voidaan hyväksyä vuodesta 1991 lähtien.

Direktiivi velvoittaa jäsenvaltioita laatimaan kolme energiatehokkuuden toimintaohjelmaa, joissa on esitettävä tiedot käynnissä olevista ja suunnitelluista toimista vaikutuksineen. Ensimmäinen toimintaohjelma on toimitettava komissiolle jo kesäkuussa 2007. Säästötavoitteeseen hyväksyttävien säästötoimien vaikutusten laskenta- ja seurantamenetelmät ovat vielä avoinna.

Direktiivin velvoitteet kohdistuvat energiayhtiöille ja julkiselle sektorille. Velvoitteiden pääasiallisena toimeenpanokeinona voidaan käyttää vapaaehtoisia energiansäästösopimuksia, mutta osa energiayhtiöille kohdistettavista velvoitteista edellyttää muutoksia tai lisäyksiä nykyisiin säädöksiin. Energiayhtiöille kohdistettavat velvoitteet liittyvät asiakkaiden energian käyttöä koskevien tietojen toimittamiseen viranomaisille sekä energian tehokasta käyttöä edistävän tiedon toimittamiseen asiakkaille. Julkisen sektorin osalta jäsenvaltion on varmistettava ns. esimerkillinen rooli kansallisessa energiansäästötoiminnassa. Direktiivi velvoittaa jäsenvaltiot antamaan ohjeet siitä, miten energiatehokkuus otetaan huomioon julkisissa hankinnoissa.

Viidettä ydinvoimalaitosyksikköä koskevan päätöksen yhteydessä eduskunta edellytti, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin energiansäästöohjelmia tukevan energiansäästön yleislain säätämiseksi. Lausuman pohjalta työryhmätyönä vuonna 2003 valmistuneet energiansäästölainsäädännön kehittämistä koskevat ehdotukset kohdistuivat pääasiassa julkisen sektorin erityisvelvoitteisiin ja energiayhtiöiden palveluvelvoitteisiin. Vielä samana vuonna komission antama ehdotus energiapalveludirektiiviksi vastasi sisällöltään samaa aihepiiriä, joten kansallisten säännösten erillistä valmistelua ei katsottu enää tarkoituksenmukaiseksi jatkaa. Valiokunta viitaten direktiivistä johtuvaan eduskunnan lausuman täytäntöönpanon viivästymiseen kiirehtii direktiivin täytäntöönpanoa. Tarvitaan konkreettiset ja selkeät ohjeet siitä, miten energiatehokkuus otetaan huomioon julkisissa hankinnoissa, jotta vältetään kilpailuttamiseen liittyvät ongelmat, joita nyt laajasti esiintyy.

Yhdyskuntien ja rakennusten energiankäyttöä koskevat tavoitteet

Jätehuolto

Jätehuollossa merkittävin päästölähde on kaatopaikoilla syntyvä metaani. Metaanipäästöt ovat viime vuosina vähentyneet erityisesti kaatopaikkakaasujen käsittelyn johdosta. Strategiassa linjataan jätehuoltosektorin toimenpiteiksi biohajoavien jätteiden kaatopaikkakäsittelyn rajoittaminen kaatopaikkadirektiivin mukaisesti, kaatopaikkakaasujen käsittelyn laajentaminen vanhoihin ja mahdollisuuksien mukaan myös käytöstä poistettuihin kaatopaikkoihin sekä jätepolitiikan ohjauskeinojen vaikuttavuuden selvittäminen. Erityisesti biohajoaviin jätteisiin kohdistuvaa ohjausta on tarkoitus tehostaa valtakunnallisessa jätesuunnitelmassa.

Eduskunta edellytti vuonna 2001 ilmastostrategian hyväksyessään jäteveron kehittämistä. Jäteveron määrää onkin korotettu 15,14 eurosta 30 euroon vuoden 2005 alusta alkaen tavoitteena ohjata jätteitä pois kaatopaikoilta hyötykäyttöön, jolloin myös jätehuollon kasvihuonekaasupäästöt vähenevät. Sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annettua lakia ja nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annettua lakia on muutettu vuoden 2003 alusta alkaen siten, että jätteistä tuotetulla kierrätyspolttoaineella tuotetulle sähkölle annetaan 0,25 sentin/kWh suuruinen verotuki ja biokaasulla tuotetulle sähkölle 0,42 sentin/kWh suuruinen verotuki. Tämä verotuki on tarkoitus säilyttää.

Valiokunta pitää näitä toimia oikeansuuntaisina jätteen määrän vähentämiseksi ja jätteiden hyödyntämisen ja kaatopaikkakaasujen talteenoton tehostamiseksi. VTT:n tekemien selvitysten mukaan kaatopaikkojen metaanipäästöjen vähentäminen kaasujen talteenoton ja jätteiden hyötykäytön lisäämisen kautta on hyvin kustannustehokas kotimainen keino ilmastonmuutoksen hillinnässä. Jäteveron korottamista on pidetty perusteltuna erityisesti tehokkaan ohjausvaikutuksen aikaansaamiseksi. Valiokunta katsoo, että jäteverotuksen edelleen kehittämistä tulee selvittää. Tällä hetkellä jätevero koskee vain yhdyskuntajätteen kaatopaikkoja. Myös jäteveron soveltamisalan laajentamismahdollisuuksia sekä teollisuuden yksityisiin kaatopaikkoihin kohdistuvan ympäristöperusteisen ohjauksen riittävyyttä tulee valiokunnan mielestä selvittää ja tarkastella osana yhteisön jätestrategiaa.

Jätteiden määrän vähentäminen eli syntymisen ehkäiseminen ja hyödyntämisen edistäminen on kuitenkin tavoite, joka edellyttää suurta kulttuurista muutosta ja kestävämpien tuotanto- ja kulutustapojen omaksumista. Valiokunta pitää tarpeellisena sitä, että jätteen synnyn ehkäisemisen teknis-taloudellisista mahdollisuuksista ja tarvittavista ohjauskeinoista eri aloilla ja toiminnoissa käynnistetään tutkimus siten kuin ns. KULTU-toimikunta on ehdottanutVähemmästä enemmän ja paremmin. Kestävän kulutuksen ja tuotannon toimikunnan (KULTU) ehdotus kansalliseksi ohjelmaksi..

Rakentaminen ja maankäyttö

Alueidenkäyttö ja yhdyskuntakuntarakenteen kehittyminen vaikuttavat lämmitystaparatkaisuihin, liikennetarpeeseen ja osin myös rakennusten energiankulutukseen. Kun yhdyskuntarakenne on suhteellisen pysyvä, ovat perusratkaisut vaikutuksiltaan pitkäaikaisia ja on olennaisen tärkeää, että myös ilmastovaikutukset vaikuttavat osaltaan muiden tavoitteiden rinnalla tehokkaasti yhdyskuntarakenteen muodostumiseen.

Strategiassa esitetään toimenpiteiksi uuden rakennuskannan ohjaaminen sijoittumaan tukeutuen olemassa oleviin palvelu-, liikenne- ja energiajärjestelmiin sekä tutkimus- ja kehitystoiminnan lisääminen sellaisten yhdyskuntarakenteellisten ratkaisujen löytämiseksi, joiden vaikutuksesta yhdyskuntarakenteesta johtuvat kasvihuonekaasupäästöt vähenevät. Lisäksi ministeriöiden välistä suunnitteluyhteistyötä tehostetaan yhdyskuntien kehityksen, elinkeinopolitiikan ja liikennepolitiikan yhteensovittamisessa.

Valiokunta pitää näitä linjauksia oikeansuuntaisina todeten, että vastuu yhdyskuntarakenteen kehittymisestä kuuluu pääasiassa kunnille. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat keskeinen ohjauskeino maankäytön suunnittelussa, jonka tavoitteena on varmistaa valtakunnallisesti merkittävien seikkojen huomioon ottaminen maakuntien ja kuntien kaavoituksessa ja auttaa saavuttamaan maankäyttö- ja rakennuslain ja alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet, joista tärkeimmät ovat hyvä elinympäristö ja kestävä kehitys. Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu on yksi alueidenkäyttötavoitteiden kuudesta asiakokonaisuudesta.

Maakuntakaavoja koskevien sisältövaatimusten mukaan kaavaa laadittaessa on kiinnitettävä erityisesti huomiota muun ohella maakunnan tarkoituksenmukaiseen alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, alueiden käytön ekologiseen kestävyyteen ja ympäristön ja talouden kannalta kestäviin liikenteen ja teknisen huollon järjestelyihin (MRL 28 §). Yleiskaavan sisältövaatimuksissa (MRL 39 §) mainitaan näiden ohella palvelujen saatavuus, mahdollisuudet liikenteen, erityisesti joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen, sekä energia-, vesi- ja jätehuollon tarkoituksenmukaiseen järjestämiseen. Asemakaavan sisältövaatimusten (MRL 54 §) mukaan asemakaavaa laadittaessa on maakuntakaava ja oikeusvaikutteinen yleiskaava otettava huomioon. Maankäytön suunnittelujärjestelmä on siten hierarkia, jossa kullakin kaavalla on oma selkeä asemansa. Yhdyskuntarakenteen eheys, energiahuollon järjestäminen ja yleensä ekologinen kestävyys ovat sitovia tavoitteita. Lainsäädäntö ja keskeiset tavoitteet ovat siten kunnossa. Nämä tavoitteet tulee saada konkretisoitua käytännössä.

Kestävää kehitystä tukeva suunnittelu palvelee samalla ilmastostrategisia tavoitteita. Tärkeitä tavoitteita ovat kävelyn ja pyöräilyn edellytysten parantaminen ja joukkoliikennepalvelujen parempi saatavuus ja käyttö. Valtion ja kuntien suunnitteluyhteistyötä tulee parantaa erityisesti suurten kaupunkiseutujen uusien toimintojen kaavoituksen ja liikennejärjestelmäsuunnitelmien osalta. Etenkin taajamien kevyen liikenteen verkostojen rakentaminen ja kestävien joukkoliikenneratkaisujen aikaansaaminen ovat tavoitteita, joissa valtion ja kuntien yhteistyötä voidaan lisätä.

Valiokunta katsoo, että kuntien tulisi ympäristöstrategioita laatimalla pyrkiä omalta osaltaan tehostamaan erityisesti toimivan joukkoliikenteen varaan rakentuvan eheyttävän taajamarakentamisen ja uusien asuinalueiden kehittämistä. Myös mahdollisuus ohjata nykyistä tehokkaammin uusille kaavoitettaville alueille valittavaa lämmitystapaa tehostaisi yhdyskuntien ilmastotavoitteiden saavuttamista. Lämmitystavan määräämistä ei nykyisin ole pidetty kilpailuoikeudellisista syistä mahdollisena, joten mahdollisuudet kevyempien ohjauskeinojen käyttöön tulisi selvittää. Kuntien välistä yhteistyötä tulee kehittää, jotta voidaan nykyistä paremmin edistää kestävää yhdyskuntarakennetta. Valiokunta katsoo, että yhdyskuntarakenteen arvioimisesta kuvatulla tavalla ekotehokkuuden näkökulmasta olisi hyödyllistä laatia valtakunnallinen selvitys. Se voisi antaa hyödyllistä tietoa erilaisten ratkaisujen tehokkuudesta ja edistää hyvien käytäntöjen omaksumista laajemmin. Ympäristövaliokunta esittää edellä esitettyyn viitaten talousvaliokunnalle,

Rakennusten energiatehokkuus

Strategiassa linjataan keinoiksi rakennusten energiansäästön tehostamiseksi kiinteistönpidon työvälineiden ja energiankulutuksen seurannan kehittäminen, energiatehokkaan ja matalaenergiarakentamisen edistäminen informaatio-ohjauksen ja tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan avulla sekä asuinrakennuskannan energiatehokkuuden parantaminen energia-avustusten avulla. Puun pienpoltosta aiheutuvien pienhiukkasten haitalliset terveysvaikutukset nostetaan esille.

Eduskunta edellytti vuoden 2001 strategian hyväksyessään myös rakentamista ja rakennuksia koskevien toimenpiteiden kehittämistä. Asuntojen energia-avustukset lämmöneristyksen parantamiseen ja lämmitysjärjestelmien muuttamiseen uusiutuvia energiamuotoja käyttäviksi otettiin käyttöön vuonna 2003. Järjestelmä laajennettiin koskemaan pientaloja asetuksella 128/2006. Uudisrakennusten lämmöneristysvaatimuksia on tiukennettu myös, mutta koska uudisrakentaminen on vuositasolla noin 1 % rakennuskannasta, vaikutukset ilmenevät vasta pidemmällä aikavälillä. Uudet määräykset ja ohjeet koskevat uusien rakennusten lämmöneristystä sekä sisäilmastoa ja ilmanvaihtoa. Määräysten avulla rakennusten energiankulutuksesta pyritään säästämään 25—30 % aiempaan määräystasoon verrattuna. Rakennusten lämmitys aiheuttaa noin 30 % Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Energian käytöstä rakennusten lämmityksen osuus on puolestaan 23 %. Vuoden 2006 aikana tehdään kokonaiskartoitus asuinrakennusten energiainvestointiavustusten kustannustehokkuusta ja vaikuttavuudesta päästöjen vähentämiseen. Valiokunta pitää avustusta ja tiukempia vaatimuksia tärkeinä signaaleina kansalaisille kestävien lämmitystaparatkaisujen käyttöönottamisen edistämiseksi.

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivinRakennusten energiatehokkuusdirektiivi 2002/91/EY. kansallinen toimeenpano on parhaillaan ympäristöministeriön valmisteltavana. Direktiivi edellyttää energiatehokkuuden vähimmäisvaatimusten määrittelemistä uudisrakennuksille, energiatodistusten käyttöönottoa, säännöllisiä ilmastointikoneiden tarkastuksia sekä lämmityskattilatarkastuksia.

Valiokunta korostaa rakennusten energiatehokkuuden suurta merkitystä. Rakennuksissa kulutetaan Euroopassa enemmän energiaa kuin liikenne tai teollisuus kuluttaa. Euroopan mittakaavassa yli 40 % kaikesta energiankulutuksesta tapahtuu rakennuksissa ja tästä 2/3 kuluu kotitalouksissa. Rakennusten energiansäästöpotentiaalin arvioidaan Euroopassa olevan 20 %. Kiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen maksaa itsensä nopeasti takaisin, joten energiatehokkuuden parantaminen on itsestään kannattavaa. Energiatehokkuutta koskevan tiedotuksen lisäämisen yhdessä alan toimijoiden kanssa tulisi siksi olla tehokas toimenpide. Valiokunta toteaa, että myös julkisten rakennusten energiatehokkuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota.

Liikennettä koskevat tavoitteet

Liikennejärjestelmien tehostaminen liittyy kiinteästi maankäytön suunnitteluun. Strategian mukaan maankäytön suunnittelussa onkin tarkoitus ohjata kasvukeskusten laajentumista toimivan joukkoliikenteen alueille. Henkilöliikenteessä energiatehokkuuden parantaminen edellyttää kaupunkiseuduilla houkuttelevan ja kilpailukykyisen joukkoliikenteen tarjoamista ja riittäviä investointeja joukkoliikenteeseen. Rautateiden kilpailukykyä parantavia investointeja tuetaan.

Valiokunta toteaa, että liikenteen osuus Suomen hiilidioksidipäästöistä on lähes 20 % ja tästä pääosa syntyy tieliikenteestä. Kysymys on siten merkittävästä päästölähteestä. Yhdyskuntarakenteen hajanaisuus lisää yksityisautoiluun perustuvaa liikkumista, ja siten maankäytön ja liikennejärjestelmien suunnittelun yhteistyön kehittämisellä on suuri merkitys tehokkaiden rakenteiden aikaansaamiseksi ja päästöjen vähentämiseksi. Joukkoliikenteen ylläpitäminen ja kehittäminen kaupunkiseuduilla on ekotehokkaan infrastruktuurin ohella olennaista päästökehityksen hallinnassa. Valiokunta korostaa tässä erityisesti raideliikenteeseen tukeutuvan joukkoliikenteen merkitystä. Tärkeää on myös pyrkiä siirtämään raskasta liikennettä teiltä rautateille, jolloin kasvihuonekaasupäästöjä syntyy vähemmän. Tämä edellyttää rataverkon kunnosta huolehtimista ja tarvittaessa myös uusien ratayhteyksien avaamista.

Eduskunta edellytti vuonna 2001 ilmastostrategian hyväksyessään, että liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen torjuntatoimia tehostetaan. Lausumien mukaisia toimia kuvaavassa liitteessä I todetaan liikenteen lisääntyneen viime vuosina talouden kehitystä voimakkaammin. Valtio avustaa säännöllistä matkustusta tukevien lippujen hinnanalennuksia ja kaupunkimaisen paikallisliikenteen ylläpitämistä, ja kuljetusalan ja julkisen liikenteen toimijoiden kanssa tehdyillä energiansäästöohjelmilla on kiinnitetty huomiota säästötavoitteisiin. Ajoneuvoliikenteen kasvu erityisesti kaupunkiseuduilla on kuitenkin jatkunut, joukkoliikenteen kilpailukyky heikentynyt eivätkä yksityishenkilöiden autojen valintaratkaisut tue energiansäästöä. Kaupunkiseutujen liikennemäärien kasvun pysäyttämiseksi tarvitaan siten uusia toimia. Olennaista on houkuttelevamman ja kilpailukykyisemmän joukkoliikenteen tarjoaminen. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että strategiassa ei suunnata tähän eikä maankäytön suunnittelun tehostamiseen erillisiä resursseja. Ajoneuvoteknisten ratkaisujen osalta valiokunta viittaa liikenne- ja viestintävaliokunnan lausuntoon LiVL 7/2006 vp.

Euroopan ympäristöviraston EEA:n 28.3.2006 julkaisema raporttiTransport and Environment: facing a dilemma; EEA Report No 3/2006. antaa synkän kuvan liikenteen CO₂-päästöjen kehityksestä. EU-maiden kaikesta liikenteestä peräisin olevat hiilidioksidipäästöt kasvoivat 22 % 1990—2003. Suomen päästöt kasvoivat raportin mukaan 8 %. Kasvu johtuu liikennesuoritteen kasvusta, ja näin menetetään teknologian kehityksellä aikaansaatu päästövähennys. Kansainvälisen lento- ja meriliikenteen päästöt on rajattu Kioton pöytäkirjan vähennystavoitteiden ulkopuolelle.

Valiokunta pitää tärkeänä määrätietoista pyrkimystä painopisteen siirtämiseksi auton hankinnan ja omistuksen verottamisesta auton käytön verottamiseen. Myös autoveron porrastamista päästötason mukaan tulee harkita.

Energia- ja ilmastopoliittisten ohjauskeinojen käyttö

Energianeuvonta

Suomeen on perustettu EU:n alkurahoituksella alueellisia energiatoimistoja, joiden tehtävänä on edistää energian säästöä ja uusiutuvan energian käyttöä alueellaan. Suomessa toimii tällä hetkellä 8 toimistoa. EU-rahoituksen päätyttyä toimistot ovat toimineet lähinnä kuntien ja yritysten rahoituksella. Kauppa- ja teollisuusministeriö rahoitti osana kansallisen ilmastostrategian toteutusta vuosina 2002—2003 energiatoimistojen verkottumishankkeen, jonka tavoitteena oli vahvistaa ja kehittää alueellista toimintaa, lisätä energiatoimistojen keskinäistä yhteistyötä ja vuorovaikutusta Motivan kanssa sekä parantaa niiden elinkelpoisuutta niin, että ne voisivat jatkaa menestyvinä yksikköinä hankkeen päätyttyä.

Kauppa- ja teollisuusministeriön Motiva Oy:ltä tilaamissa KTM-työohjelmissa eräänä osa-alueena on viime vuosina ollut yhteistyö energiatoimistojen kanssa. Vuosien 2006—2007 työohjelman mukaan suomalaisten energiatoimistojen verkoston yhteistyötä jatketaan ja kehitetään. Motiva on mukana myös kahdessa EU:n EIE-ohjelman hankkeessa, joiden puitteissa kehitetään energiatoimistojen toimintaa ja yhteistyötä. Kauppa- ja teollisuusministeriö on näissä hankkeissa osarahoittajana. Ministeriön kokonaisrahoitus Motivan energiatoimistoyhteistyöhön, edellä mainitut EU-hankkeet mukaan lukien, on noin 80 000 euroa vuonna 2006.

Valiokunta pitää tärkeänä energiatoimistojen toiminnan jatkumisen ja kehittämisen turvaamista. Pienillä ja keskisuurilla kunnilla on energiansäästöpotentiaalia, mutta ei resursseja energiatehokkuuden edistämiseksi. Strategiassa korostetaan, että on tärkeää jatkaa valtion ja kuntien yhteistyötä energian säästössä ja uusiutuvien energialähteiden edistämisessä. Kuntien ilmansuojelukampanjan toimintamallia jatketaan ja kehitetään edelleen ja kannustetaan kuntia yhteistyöhön ilmastonmuutoksen torjuntaan ja siihen sopeutumiseen liittyvässä suunnittelussa ja palvelutuotannossa. Valiokunta katsoo, että energiatoimistojen roolia tässä voisi kehittää ja valtion rahoitusosuutta selvittää, sillä strategiassa ei ylipäänsä suunnata resursseja kunnille. Kunnilla on kuitenkin merkittävä rooli ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja siihen sopeutumisessa. Ympäristötietoisuutta on lisättävä, jotta kunnissa tunnistetaan ilmastonmuutokseen vaikuttavat toimintamallit ja pystytään arkipäivän ratkaisujen muuttamiseen. Kuntien taloudellinen tilanne vaikeuttaa velvoitteiden hoitamista. Informaatio-ohjaus on sellainen julkisen tuen muoto, jonka perustan rahoitus kuuluu luontevasti valtiolle.

Muu informaatio-ohjaus

Eduskunta edellytti vuoden 2001 strategian hyväksyessään ilmastonmuutoksen torjuntaa koskevien tiedotustoimenpiteiden laatimista. Käyttäjillä ja käyttötottumuksilla on ratkaiseva merkitys energian käyttöön sekä kotona, töissä että vapaa-aikana. Käyttäytymisen taustalla ovat yksilöiden asenteet, joihin voidaan vaikuttaa antamalla perustietoa ja esimerkkejä halutuista toimintatavoista. Informaatio-ohjausta on suunnattu yrityksille ja yhteisöille, kunnille ja kansalaisille.

Vapaaehtoiset energiansäästösopimukset ja energiakatselmukset ovat olleet vuoden 2001 ilmastostrategiaan ja energiansäästöohjelmaan perustuvia tuloksekkaita keinoja, joilla on saavutettu hyviä tuloksia siten kuin edellä on jo kuvattu. Energiakatselmus on kauppa- ja teollisuusministeriön ohjeiden mukaisesti suoritettu kokonaisvaltainen selvitys prosessien, tehdaspalvelujärjestelmien ja rakennusten energian ja veden käytöstä, energiankäytön CO₂-päästöistä ja niiden kannattavista tehostamismahdollisuuksista. Katselmusten tavoitteena on energiatehokkuuden seuraamisen ja kehittämisen saaminen osaksi yritysten ja yhteisöjen arkea, tavoitteena ominaiskulutusten pienentäminen.

Kuntien vuonna 1997 käynnistyneessä ilmastokampanjassa on mukana 48 kuntaa, ja sen väestökattavuus on 47 %. Kampanjan tavoitteena on aktivoida kuntia ilmastonmuutoksen hillintään liittyvissä toimissa, parantaa ilmanlaatua, energiataloutta ja energiaomavaraisuutta, ottaa käyttöön uusia energialähteitä ja työllistää ja edistää uutta teknologiaa.

Vuonna 2002 alkoi eduskunnan lausumaan perustuva 5-vuotinen ilmastonmuutoksen viestintäohjelma, jonka avulla on lisätty kansalaisten tietoisuutta ilmastonmuutoksesta, sen vaikutuksista ja hillitsemisestä. Ohjelmassa on toteutettu viestintäprojekteja, jotka on suunnattu eri kohderyhmille, esimerkiksi jäte- ja energia-alan yrityksille, yhteisöille ja kunnallisille toimijoille, opettajille sekä maa- ja metsätalousalan yrittäjille tavoitteena kertoa, mitä vaikutuksia ilmastonmuutoksella on ja miten jokainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa sen hillitsemiseen.

Ilmastonmuutoksen viestintäohjelma koordinoi uutta, kaikissa Euroopan maissa samanaikaisesti toteutettavaa ilmastokampanjaa, joka avataan kaikissa jäsenmaissa 5.6.2006, maailman ympäristöpäivänä. Kampanjan perusajatus on tuoda ilmastonmuutos lähelle ihmisten arkea ja kertoa, miten jokainen voi vaikuttaa omilla valinnoillaan kotona, töissä ja harrastuksissa; pienetkin teot ovat tärkeitä. Kampanjan tunnus on: ”säädä, sammuta, kierrätä, kävele, tee muutos”. Suomessa kampanjaa vauhditetaan paikallisilla hankkeilla, joiden toteuttajiksi etsitään yhteistyökumppaneita: kuntia, järjestöjä, yrityksiä, kouluja ja tiedotusvälineitä. Kampanjalla halutaan kiinnittää kansalaisten huomio muuttuvaan ilmastoon ja kannustaa heitä arjen tekoihin muutoksen hillitsemiseksi. Suomessa kampanjan kohderyhminä ovat erityisesti kotitaloudet ja perheet sekä koulut, joiden kautta pyritään innostamaan ja aktivoimaan nuoria. Kampanja päättyy 28.2.2007.

Valiokunta tukee edellä esitettyjä toimintatapoja korostaen ympäristötietoisuuden lisäämisen ja asennemuutoksen merkitystä ilmastonmuutoksen hillinnässä. Erityisesti kouluilla on ympäristökasvatuksessa tärkeä merkitys, kuten myös erillisillä luontokouluilla. Koska ilmastonmuutos merkitsee pitemmällä tähtäimellä koko yhteiskuntaa koskettavaa muutosta, on ilmastonäkökulma otettava osaksi kaikkea päätöksentekoa ja kannustettava kansalaisia omissa valinnoissaan kestäviin ratkaisuihin. Ilmastonmuutosta koskevan tiedotuksen ja ympäristökasvatuksen tarve on siten pysyvä, joten niiden rahoitus on turvattava jatkossa.

Julkiset hankinnat

Valiokunta pitää keskeisenä sitä, että julkinen sektori toimii suunnannäyttäjänä toimintansa ja hankintojensa ekologisen kestävyyden parantamisessa. Kuluttajien käyttäytymiseen kohdistuvat muutosodotukset ovat perustellumpia, kun julkinen sektori voi osoittaa ottavansa itse ympäristönäkökulman toiminnassaan huomioon. Julkinen sektori käyttää noin 20 miljardia euroa vuodessa eli 15 % BKT:stä julkisiin hankintoihin. Suuruutensa vuoksi julkiset hankinnat vaikuttavat suoraan markkinoilla olevaan tuotevalikoimaan ja myös tuotekehitykseen.

Kestävän kehityksen näkökulma otetaan julkisissa hankinnoissa vaihtelevasti huomioon. Jatkossa ympäristönäkökulma on saatava paremmin mukaan. Edellä viitattiin jo energiapalveludirektiiviin, joka velvoittaa jäsenvaltiot antamaan ohjeet siitä, miten energiatehokkuus otetaan huomioon julkisissa hankinnoissa. Tavoitteeksi on kuitenkin otettava energiapalveluja laajemmat, julkisten hankintojen kokonaisuuteen vaikuttavat tavoitteet. Valiokunta viitaten kestävän tuotannon ja kulutuksen toimikunnan ehdotukseen kansalliseksi ohjelmaksi esittää talousvaliokunnalle,

Energiateknologisen tutkimuksen ja tuotekehityksen tukeminen

Teknologian kehittämisellä ja käyttöönotolla on keskeinen rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa. Kuten edellä on kuvattu, teknologinen murros avaa myös ympäristöteknologian viennille suuria mahdollisuuksia, jotka Suomen tulee pystyä hyödyntämään. Tässä olennaista on keskittää hajanaiset resurssit huippuosaamiskeskuksiin sekä tukea kotimarkkinoiden referenssien syntyä ja innovaatioiden kaupallistamista. Valiokunta toteaa, että useat suomalaiset yritykset ovat ajaneet alas omia perustutkimusyksikköjään ja ympäristöteknologian vienti on pysähtynyt tasolle, jolla se on ollut jo useita vuosia.

Ilmastonmuutoksen hillinnän teknologiamahdollisuuksien hyödyntämiseksi tarvitaan selkeitä pitkän tähtäimen päätöksiä riittävien tutkimus- ja tuotekehitystukimäärärahojen turvaamisesta. Energiateknologiseen tutkimukseen ja tuotekehitykseen käytetään nykyisin noin 60 milj. euroa vuodessa.

Myös kauppa- ja teollisuusministeriön myöntämä energiatuki on tärkeä instrumentti uuden teknologian kaupallistamiseksi ja se tukee innovaatioketjun tehokkuutta. Tukea on myönnetty viime vuosina noin 30 milj. euroa vuodessa.

Uudet ohjauskeinot

Nykyiset ohjauskeinot perustuvat pitkälti investointi- ja verotukiin. Päästökauppajärjestelmän käyttöönotto on muuttanut tilannetta, eikä investointitukien käytön päästökauppasektorin hankkeisiin katsota olevan enää perusteltua. Energiatukia voidaan kuitenkin edelleen ohjata päästökauppasektorin osalta uuden teknologian hankkeisiin. Päästökauppasektorin ulkopuolella voidaan edelleen tukea perinteisen teknologian hankkeita. Myös energiaverot ovat päästökaupan kanssa päällekkäisiä ohjauskeinoja, ja esimerkiksi sähkölämmityksen erillisveron käyttöönotosta on luovuttu.

Valiokunta pitää tärkeänä, että kustannustehokkaita tukitoimenpiteitä selvitetään ja kehitetään kokemusten perusteella tarvittaessa uusia ratkaisuja uusiutuvien energialähteiden käytön edistämiseksi.

Kokonaan uudentyyppisiä tukitoimenpiteitä tulee myös harkita tavoitteiden saavuttamiseksi. Esimerkiksi Saksassa on nostettu syöttötariffien käyttöönotolla tuulivoiman osuus 6 %:iin sähkönkulutuksesta 10 vuodessa. Myös vihreitä sertifikaatteja käytetään useissa EU:n jäsenmaissa. Toimenpiteiden kustannustehokkuutta laskettaessa on otettava huomioon myös toimien välilliset positiiviset vaikutukset esimerkiksi kotimaan markkinoiden kehittämiseen, jolla on luotu perusta vientihyödyn saamiseen. Saksassa ja Tanskassa lasketaan, että panostaminen uusiutuviin energioihin on tuonut satsauksen kaksinkertaisena takaisin työllisyys- ja vientivaikutusten kautta. Valiokunta korostaa tämän lisäksi sitä, että koska toimintaympäristö on perusteellisesti muuttunut, tarvitaan ennakkoluulotonta asennetta myös tukitoimenpiteiden osalta.

Muita kannanottoja

Joustomekanismit

Valiokunta korostaa Kioton mekanismien hyödyntämisen merkitystä. Sekä puhtaan kehityksen mekanismi CDM että yhteistoteutus JI ovat osoittautuneet kustannustehokkaiksi toimiksi päästövähennysten toteuttamisessa. Varsinkin CDM-hankkeita on voitu toteuttaa vähäisin kustannuksin ja samalla edistäen kehitysmaiden muiden ympäristöongelmien ratkaisemista ja kehitysmaiden infrastruktuurin kestävää kehittämistä. Samalla on voitu edistää suomalaisen energia- ja metsäosaamisen sekä -teknologian vientiä.

Kehitysyhteistyövaroja tulee suunnata siten, että kehitysmaiden mahdollisuudet toimeenpanna ilmastosopimusta ja osaltaan hillitä ilmastonmuutosta ja sopeutua siihen paranevat. Koska teollisuusmaat ovat aiheuttaneet suurimman osan tähän mennessä toteutuneesta ilmastonmuutoksesta, niiden tulee kantaa myös torjuntatoimien alkuvaiheen päävastuu. Kehitysmaat odottavatkin hyötyvänsä jatkossa CDM-hankkeista, ja asennoituminen ilmastosopimuksen tulevaisuudesta käytäviin neuvotteluihin riippuu osaltaan CDM:n toimivuudesta mekanismina ja sen puitteissa toteutettavien hankkeiden määrästä ja laajuudesta. Mekanismien hyödyntämiseen tulee siten suhtautua tavoitteellisesti ja huolehtien samalla siitä, että hankkeiden suunnittelussa ja toteutuksessa pyritään kestävään kehitykseen ja varmistetaan, ettei luonnon monimuotoisuutta heikennetä, sekä noudatetaan kehitysyhteistyön yleisiä tavoitteita ja periaatteita, kuten köyhyyden vähentäminen. Hankkeissa tulee tukea kehitysmaiden omaa osaamista ja mahdollisuuksia kehittää itse soveltuvia teknologioita ja menetelmiä. Uusiutuvan energian käyttöä edistävillä hankkeilla voidaan usein parantaa kehitysmaiden elinoloja ja edistää puhtaamman teknologian omaksumista.

Valiokunta painottaa Suomen harjoittaman kehitysyhteistyön kytkemistä ilmastonmuutoksen hillitsemistoimiin ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen. Sopeutumisstrategiassa onkin ilmastomuutokseen sopeutuminen nostettu yhdeksi kehitysyhteistyön painopisteeksi.

Kansallinen sopeutumisstrategia

Eduskunnan edellyttämä ilmastonmuutokseen sopeutumisohjelma on laadittu lausuman mukaisesti. Strategiaan kuuluvassa sopeutumisstrategiassa pyritään luomaan käsitys tulevista haasteista vuoteen 2080 saakka pitkän aikavälin ilmastoskenaarioiden, taloudellista kehitystä kuvaavien skenaarioiden sekä luonnonjärjestelmien kuvauksen avulla. Tietopohjan todetaan edelleen olevan osittain puutteellinen. Tietopohjaa tulee kartuttaa tutkimuksen ja muun kehittämistoiminnan kautta. Nykyisistä epävarmuuksista huolimatta strategiassa esitetään myös toimenpidelinjauksia, jotka tulee käynnistää välittömästi.

Valiokunta pitää sopeutumisstrategiaa erinomaisena yleistilanteen kartoituksena. Ilmasto-olojen äärevöityminen merkitsee kuitenkin suhteellisen nopeata muutosta, johon tulee varautua asianmukaisesti. Ilmastonmuutoksen arvioidaan vaikuttavan luonnon monimuotoisuuteen Suomen oloissa siten, että toiset alkuperäisistä lajeista hyötyvät ilmastonmuutoksesta enemmän kuin toiset ja osa lajeista kärsii. Kaiken kaikkiaan Suomessa esiintyvien lajien määrän ennustetaan kasvavan. Haittaa ilmastonmuutoksesta arvioidaan olevan joillekin Suomelle ominaisille kylmien vesien lajeille, kuten lohikaloille, joiden olemassaoloa uusien lajien leviäminen ja uudet olosuhteet voivat alkaa uhata. Ilmastonmuutos lisää pohjoisten ekosysteemien tuottokykyä, mistä on hyötyä maataloustuotannolle ja metsätaloudelle. Metsät toimivat hiilinieluina, ja niillä on siten tärkeä merkitys, vaikka Suomi ei käytäkään Kioton pöytäkirjan artiklan 3.4 mahdollisuutta ottaa metsienhoitotoimenpiteitä laskennassa huomioon. Epätavalliset sääolot sekä tuholaisten ja tautien elinolojen parantuminen lisäävät kasvi- ja metsätuhojen riskiä ja aiheuttavat epävarmuutta tuotosennusteisiin. Kasvien ja eläinten sopeutumista ilmastonmuutokseen voidaan edesauttaa luonnonvarojen kestävällä hoidolla ja käytöllä, välttämällä ihmisten toiminnasta niille aiheutuvia muita haittoja ja pitämällä huolta siitä, että eliöiden sopeutumismahdollisuuksien perustana oleva perinnöllinen muuntelu säilyy mahdollisimman laajana.

Ilmastonmuutoksen vaikutusten arviointi ja sopeutumistoimenpiteiden määrittäminen on tarkoitus liittää eri toimialoilla osaksi tavanomaista suunnittelua, toimeenpanoa ja seurantaa. Nyt esitetyn linjauksen mukaan sopeutumisstrategian syventämiseen ei osoiteta lisärahoitusta, vaan tarkoituksena on tarkastella valmiuksien lisäämistä läpäisyperiaatteen mukaisesti. Valiokunta katsoo, että rahoitustarvetta tulee tarkastella vakavasti erikseen, sillä ennakoitu sateisuuden, myrskyjen ja tulvien sekä kuivien kausien lisääntyminen uhkaa aiheuttaa yhteiskunnan eri sektoreille huomattavia lisäkustannuksia, joiden syntymistä tulee pystyä ennalta ehkäisemään. Parasta ilmastonmuutokseen sopeutumista on kuitenkin päästöjen vähentäminen.

Lopuksi

Ympäristövaliokunta toteaa lopuksi, että reaktiivisen linjauksen sijaan edellä kuvatuin perustein tarvitaan proaktiivinen ja tavoitteellinen keskipitkän ja pitkän aikavälin tavoitteet asettava strategia, jonka yksi selkeä lähtökohta on öljyriippuvuuden vähentäminen ja energiaomavaraisuuden nostaminen. Tällaisen strategian aikaansaaminen olisi koko Suomen etu ja loisi myös ennustettavan pohjan teollisuuden toimijoille. Esitetyillä perusteilla valiokunta esittää talousvaliokunnalle, että se esittää: