HE 248/2009 vp
            Hallituksen esitys eduskunnalle alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä
               vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 1978 pöytäkirjan
               uudistetun I ja II liitteen sekä alusten haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien
               rajoittamisesta vuonna 2001 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen hyväksymisestä ja
               laeiksi niiden lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä
               merenkulun ympäristönsuojelulaiksi ja öljyvahinkojen torjuntalaiksi sekä eräiden niihin
               liittyvien lakien muuttamisesta 
            
         
         
            
            Hallituksen esityksen pohjalta hyväksytyt lait ja voimaantulotiedot
            1. Laki alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn
               kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 1978 pöytäkirjan uudistetun I liitteen
               lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
            
            
            2. Laki alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn
               kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 1978 pöytäkirjan uudistetun II liitteen
               lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
            
            
            3. Laki alusten haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien valvonnasta tehdyn kansainvälisen
               yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
            
            
            4. Merenkulun ympäristönsuojelulaki
            
               
               
               
               
                  Päätös
                  Hyväksytty muutettuna
                
             
            5. Öljyvahinkojen torjuntalaki
            
            6. Laki öljysuojarahastosta annetun lain muuttamisesta
            
            7. Laki merensuojelulain 2 ja 13 §:n muuttamisesta
            
            8. Laki ympäristönsuojelulain muuttamisesta
            
            9. Laki Etelämantereen ympäristönsuojelusta annetun lain muuttamisesta
            
            10. Laki jätelain 73 a §:n muuttamisesta
            
            11. Laki alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain 2 ja 3 §:n muuttamisesta
            
               
               
               
               
                  Päätös
                  Hyväksytty muutettuna
                
             
            12. Laki rikoslain muuttamisesta
            
            13. Laki tutkinnan toimittamisesta ja pakkokeinojen käyttämisestä ulkomaisessa kauppa-aluksessa
               rikoksen johdosta eräissä tapauksissa annetun lain 1 §:n muuttamisesta
            
            
            14. Laki Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain 3 ja 21 §:n muuttamisesta
            
            15. Laki pelastuslain 1 ja 69 §:n muuttamisesta
            
            16. Laki meripelastuslain 4 §:n muuttamisesta
            
            17. Laki puolustusvoimista annetun lain 11 §:n muuttamisesta
            
            
               Kansainvälisten sopimusten voimaanpano
               1. Muutokset alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn
                  kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 1978 pöytäkirjan liitteeseen (MARPOL
                  73/78 -yleissopimuksen uudistettu I liite)
               
               
                  
                     Asetuksen voimaantulo
                     15.07.2010
                   
                  
                  
                  
                
               2. Muutokset alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn
                  kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 1978 pöytäkirjan liitteeseen (MARPOL
                  73/78 -yleissopimuksen uudistettu II liite)
               
               
                  
                     Asetuksen voimaantulo
                     15.07.2010
                   
                  
                  
                  
                
               3. Vuoden 2001 kansainvälinen yleissopimus alusten haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien
                  rajoittamisesta
               
               
                  
                     Asetuksen voimaantulo
                     01.10.2010
                   
                  
                  
                  
                
             
          
         
            Asian käsittelyvaiheet
            
               Vireilletulo
               Lähete-
keskustelu
               
               Valiokunta-
käsittely
               
               Pöydälle-
pano
               
               1.
käsittely
               
               Ainoa ja 2. käsittely
               Käsittely
päättynyt
               
             
          
         
            Hallituksen esitykseen sisältyvät ehdotukset
            1. Laki alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn
               kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 1978 pöytäkirjan uudistetun I liitteen
               lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
            
            2. Laki alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn
               kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 1978 pöytäkirjan uudistetun II liitteen
               lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
            
            3. Laki alusten haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien valvonnasta tehdyn kansainvälisen
               yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
            
            4. Merenkulun ympäristönsuojelulaki
            5. Öljyvahinkojen torjuntalaki
            6. Laki öljysuojarahastosta annetun lain muuttamisesta
            7. Laki merensuojelulain 2 ja 13 §:n muuttamisesta
            8. Laki ympäristönsuojelulain muuttamisesta
            9. Laki Etelämantereen ympäristönsuojelusta annetun lain muuttamisesta
            10. Laki jätelain 73 a §:n muuttamisesta
            11. Laki alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain 2 ja 3 §:n muuttamisesta
            12. Laki rikoslain muuttamisesta
            13. Laki tutkinnan toimittamisesta ja pakkokeinojen käyttämisestä ulkomaisessa kauppa-aluksessa
               rikoksen johdosta eräissä tapauksissa annetun lain 1 §:n muuttamisesta
            
            14. Laki Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain 3 ja 21 §:n muuttamisesta
            15. Laki pelastuslain 1 ja 69 §:n muuttamisesta
            16. Laki meripelastuslain 4 §:n muuttamisesta
            17. Laki puolustusvoimista annetun lain 11 §:n muuttamisesta
          
         
            Hallituksen esitykseen sisältyvät kansainväliset sopimukset
            1. Muutokset alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 1978 pöytäkirjan liitteeseen (MARPOL 73/78 -yleissopimuksen uudistettu I liite)
            2. Muutokset alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 1978 pöytäkirjan liitteeseen (MARPOL 73/78 -yleissopimuksen uudistettu II liite)
            3. Vuoden 2001 kansainvälinen yleissopimus alusten haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien rajoittamisesta
          
         
            Annettu eduskunnalle
            
               
               
                  Ministeriö
                  Liikenne- ja viestintäministeriö
                
               
                  Esittelijä
                  Hallitusneuvos Eriksson
                
             
          
         
            Ilmoitettu annetuksi täysistunnossa
            
          
         
            Lähetekeskustelu
            
            
               
                  
                     | Pvm | Käsittely | Istuntopöytäkirja | Istuntopöytäkirjan sivu | Äänestykset | 
               
               
                  
                     | 17.11.2009 | Päättynyt | PTK 107/2009 | 10 |  | 
               
            
            
               
                  Päätös
                  Asia lähetettiin liikenne- ja viestintävaliokuntaan, jolle ympäristövaliokunnan on
                     annettava lausunto.
                  
                
             
          
         Valiokuntakäsittely
            Valiokuntakäsittelyn vaiheet
            Liikenne- ja viestintävaliokunta
            Mietintö
            
               
               
               
                  Päätösehdotus
                  Valiokunta ehdotti, että eduskunta hyväksyy hallituksen esityksessä tarkoitettuun
                     yleissopimukseen liittyvän pöytäkirjan uudistetut liitteet siltä osin kuin ne kuuluvat
                     Suomen toimivaltaan, että eduskunta hyväksyy hallituksen esityksessä tarkoitetun toisen
                     yleissopimuksen siltä osin kuin se kuuluu Suomen toimivaltaan, että 1.-3., 5.-10.,
                     12.-15. ja 17. lakiehdotus hyväksytään muuttamattomina, että 4. ja 11. lakiehdotus
                     hyväksytään muutettuina, että 16. lakiehdotus hylätään, ja että hyväksytään yksi lausuma.
                  
                
             
            
         
            Valiokunnan mietinnön pöydällepano
            
               
               
               
                  Päätös
                  Mietintö pantiin pöydälle 8.12.2009 pidettävään täysistuntoon.
                
             
          
         
            Ensimmäinen käsittely
            
               
                  
                     | Pvm | Käsittely | Istuntopöytäkirja | Istuntopöytäkirjan sivu | Äänestykset | 
               
               
                  
                     | 08.12.2009 | Päättynyt | PTK 121/2009 | 14 |  | 
               
            
            
               
                  Päätös
                  Eduskunta hyväksyi 1.-15. ja 17. lakiehdotuksen sisällön mietinnön mukaisena. Eduskunta
                     yhtyi valiokunnan ehdotukseen 16. lakiehdotuksen hylkäämisestä. Lakiehdotusten ensimmäinen
                     käsittely päättyi.
                  
                
             
          
         
            Ainoa ja toinen käsittely
            
               
                  
                     | Pvm | Käsittely | Istuntopöytäkirja | Istuntopöytäkirjan sivu | Äänestykset | 
               
               
                  
                     | 14.12.2009 | Päättynyt | PTK 125/2009 | 7 |  | 
               
            
            
               
                  Päätös
                  Eduskunta hyväksyi pöytäkirjan uudistetut liitteet ja yleissopimuksen. Eduskunta hyväksyi
                     ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyt 1.-15. ja 17. lakiehdotukset. Eduskunta
                     pysyi ensimmäisessä käsittelyssä tekemässään päätöksessä 16. lakiehdotuksen hylkäämisestä.
                     Lakiehdotusten toinen käsittely päättyi. Eduskunta hyväksyi mietintöön sisältyvän
                     lausumaehdotuksen. Asian käsittely päättyi.
                  
                
             
          
         
            Lainsäätämisjärjestys
            
               
                  Sovellettu lainsäätämisjärjestys
                  Perustuslaki 72 §
                
             
          
         
            Eduskunnan vastaus hallitukselle