Valtiopaivaasia K 13/2010

K 13/2010 vp

Valtiontalouden tarkastusviraston erilliskertomus eduskunnalle valtion varainhoitovuoden 2009 tilinpäätöksen ja valtion tilinpäätöskertomuksen tarkastuksesta

Asian käsittelyvaiheet

Vireilletulo

Lähete-
keskustelu

Valiokunta-
käsittely

Pöydälle-
pano

Ainoa käsittely

Käsittely
päättynyt

Kertomus päivätty

Pvm

18.05.2010

Ilmoitettu saapuneeksi täysistunnossa

Pvm

26.05.2010

Istuntopöytäkirja

Lähetekeskustelu

Pvm Käsittely Istuntopöytäkirja Istuntopöytäkirjan sivu Äänestykset
01.06.2010 Päättynyt PTK 58/2010 7
Päätös

Asia lähetettiin tarkastusvaliokuntaan.

Keskusteluviittaus

Valiokuntakäsittely

Valiokuntakäsittelyn vaiheet

Tarkastusvaliokunta

Mietintö

Tarkastusvaliokunnan mietintö
TrVM 5/2010 vp
Valmistunut

10.06.2010

Päätösehdotus

Edellä esitetyn perusteella tarkastusvaliokunta ehdottaa, että eduskunta hyväksyy kertomuksen johdosta seuraavan kannanoton: 1. Eduskunta edellyttää, että hallitus kehittää yhteiskunnallisten vaikuttavuustavoitteiden asettamista ja aikaansaatujen tulosten raportointia esimerkiksi ympäristöministeriön käyttämän arviointimallin pohjalta. Tavoitteet eduskunnan budjettivaltaa ja päätöksentekoa palvelevasta tilinpäätöskokonaisuudesta ovat yhteiskunnallisten vaikuttavuustietojen osalta joiltakin osin jääneet toteutumatta. 2. Eduskunta edellyttää, että hallitus raportoi verotukiselvityksen tuloksista eduskunnalle mahdollisimman pian ja sisällyttää selvityksen keskeiset johtopäätökset myös seuraavaan tilinpäätöskertomukseen. 3. Eduskunta edellyttää, että hallitus ottaa asianmukaisesti huomioon ne toimenpiteet, jotka talousarviolausumista on mietinnössä todettu. 4. Eduskunta edellyttää, että hallitus tekee selvityksen ja vertaa julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen kustannuksia ja kokonaistaloudellisia hyötyjä kuntien omana toimintana, ostopalveluna ja ulkoistettuna palveluna. 5. Eduskunta edellyttää, että hallitus raportoi kannanoton kohdissa 1-4 edellytettyjen toimenpiteiden toteutumisesta seuraavassa tilinpäätöskertomuksessa.

Valiokunnan mietinnön pöydällepano

Pvm

16.06.2010

Istuntopöytäkirja
PTK 66/2010 vp
Päätös

Mietintö pantiin pöydälle 17.6.2010 pidettävään täysistuntoon.

Ainoa käsittely

Pvm Käsittely Istuntopöytäkirja Istuntopöytäkirjan sivu Äänestykset
17.06.2010 Päättynyt PTK 67/2010 7
Päätös

Eduskunta hyväksyi valiokunnan ehdotuksen kannanotoksi kertomusten johdosta. Asian käsittely päättyi.

Asian käsittely on yhdistetty

K 11/2010 vp

Eduskunnan kirjelmä

Pvm

21.06.2010

Kirjelmä
EK 16/2010 vp