Seppo Lahtela /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Aloite koskee eräissä Suomen sotiin liittyneissä tehtävissä palvelleiden kuntoutuksesta annetun lain 1 ja 2 §:n muuttamista. Ja kun olin ymmärtävinäni, että ed. Kekkonen oli innostunut siinä valossa, että edustaja ehkä luulee, että tämä voisi koskettaa meidän nuorempaakin kansaa, niin tällä ei kuitenkaan ole sellaista tarkoitusta olemassa eikä edes piiloajatusta tähän maailmaan.

Kun viime sotien aikana oli tavattoman paljon semmoista kansalaistoiminnaksi luonnehdittavaa vapaaehtoistoimintaa, missä tehtiin toimenpiteitä ja työtä yhdessä joukossa erilaisissa yhteisöissä koko isänmaan eteen, kun hätä oli suuri, niin yksi sellainen joukko, mikä ei ole saanut kohtuullista tunnustusta tässä asiassa, on sotilaspojat, eivätkä sotilaspojat yksin, vaan heitä vastaavat, rinnastettavat järjestöt, voisi sanoa, että esimerkiksi lotat ja pikkulotatkin ovat usein tämän ulkopuolella. Lotat toimiessaan kotirintamalla erilaisissa kotirintaman tehtävissä täysin samalla tunnuksella, samassa järjestössä, eivät ole tähän joukkoon mahtuneet matkaan, puhumattakaan pikkulotista, jotka toimivat apuna niin sanotusti keittiö- ja muissa vastaavissa tehtävissä, hekään eivät ole päässeet tähän matkaan. Ja niin tätä maailmaa arvellen ja nähden, kun nämä sotilaspojat hoitivat kotirintaman valvontaa, vartiointia, desanttijahteja, tekivät kaikkea semmoista, missä yleensä tarvittiin siinä työssä muuten tekemässä aikuista miestä, olivat nuoria poikia, ikäluokassaan nämä nuorimmat 10:stä alkaen, kaikkein eniten itsensä peliin laittaneet 15—17 vuoden välillä, niin kyllä näiden työtä ja tekemää silloista uhrausta — jotkut menettivät ter- veytensä tai jopa henkensäkin siellä — pitäisi arvostaa sillä tavalla, että heidät voitaisiin ottaa mukaan tämän kuntoutuksen pariin niin kuin veteraaneillekin tehdään.

Tiedän, että veteraanijärjestöjen osalta asenne kuntoutuksen laajentamiseen nuorempiin ikäluokkiin, esimerkiksi 25—26 syntyneisiin, ei ole myönteinen, se on enemmänkin kielteinen. Sen osalta joskus tulee mieleen, mikä siinä asiassa sitten lieneekin, mistä se raja menee ja syntyy ja tulee, jos niissä vastaavissa olosuhteissa on oltu ja tehty. Mutta luulen, että tässä nimenomaan sotilaspojista, pikkulotista ja vastaavista puhuttaessa tuskin veteraanijärjestöilläkään tähän asiaan erityisesti mitään vastustusta on olemassa.

Se, minkä takia aiheesta ei ole aikaisemmin puhuttu eikä se ole esille noussut, johtuu pitkälti siitä, että veteraanien asia on ollut kovin tärkeä, niin kuin se kesken hoitamatta on vieläkin, ja toisaalta sitten nämä nuoret sotilaspojat ovat olleet niin hyväkuntoisia nuoremman polven edustajia, että he eivät tätä kuntoutusta ole kaivanneetkaan. Mutta nyt iän karttuessa yhtä lailla kuin se kuntoutus, niin myöskin arvostus ja status ovat sellaisia, mitkä edellyttäisivät tämmöistä muutosta ja mukaanottoa.

Kysyttäessä, mikä merkitys tällä on valtiontalouteen, voisi arvella erinomaisen hyvin, että valtiontalous ei kestä erityisiä lisärasitteita, mutta kun lähivuosina ikä tekee kuitenkin veteraanien kuntoutuksen osalta tehtävänsä ja siltä osin vapautuu voimavaroja, kun nytkin koko ajan summat ovat pienenemään päin, niin se mahdollistaisi myöskin tämmöisten lisäryhmien mukaan saamisen. Uskon, että parempaa palvelusta tälle yhteiskunnalle tuskin voitaisiin tehdä kuin tunnustaa se työ, mitä niinä aikoina on tehty.

Kun parasta aikaa eduskuntakin käy valiokunnassa keskustelua, vielä tässä vuodenvaihteen tuntumassa täällä salissakin hyväksyy lakia vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta, niin ei tätä nyt voi suoraan siihen rinnastaa, mutta aika läheltä kuitenkin liippaa, onhan kysymys silloin ollut vapaaehtoisesta talkootyöstä, työstä, missä ei ole palkkiota kysytty eikä palkkion perään katsottu, vaan on ollut aito kiinnostus ja suojaamisen halu isänmaan turvaamiseksi sen kohtalon hetkellä. Silloin kun vanhempi väki, aikuiset miehet ja asekuntoiset miehet, olivat rintamalla, niin tämä nuori väki, nuoret miehet, nuoret pojat, nuoret tytöt, tekivät niitä töitä, mitkä olisivat olleet niin sanotusti vanhemman polven töitä normaalioloissa silloin, kun rauha maassa oli.

Antero Kekkonen /sd:

Herra puhemies! On kovin helppo olla samaa mieltä ed. Seppo Lahtelan kanssa tästä asiasta ja vallankin siinä katsannossa, että me edustamme ed. Lahtelan kanssa sellaista seutua, missä tämä asia oli merkityksellisempi, näin uskallan väittää, kuin oikeastaan missään muualla.

Kesällä 1941, tämä nyt on muistinvarainen tieto, pudotettiin heti rintamien taakse Kymijokivarteen laajasti käsitettynä 139 desanttia, jos oikein muistan. He olivat äärimmäisen kovaotteisia, todella kovan luokan sotilaita. Kun miehet olivat rintamalla, tarvittiin sotilaspoikia desanttikysymyksen hoitamiseen. Virolahdella hyvin lähellä paikkaa, missä ed. Lahtela asuu, on hyvin liikuttava muistomerkki 16-vuotiaalle pojalle, jonka desantit ampuivat.

Eli, arvoisa puhemies, tähän asiaan noin kaiken kaikkiaan kokonaisuudessaan ei voi suhtautua muutoin kuin myönteisesti ja meidän kulmakunnaltamme katsottuna myöskin tällä paikallisella lisällä, että se seutu oli melkein sotatoimialuetta ja siinä melkein sotatoimialueella nämä poikaset tekivät sotatöitä, jotka eivät juurikaan eronneet siitä, mitä vähän idempänä varsinainen kenttäarmeija teki.

Marja Tiura /kok:

Arvoisa puhemies! Olin tässä ei pitkän aikaa sitten puhumassa Tampereella tämmöisessä jälkipolvien tilaisuudessa, jossa keskusteltiin juuri myöskin tästä aihepiiristä. Täytyy kyllä sanoa, että kun ajatellaan näitä sotaorpoja ja heidän tilannettaan tällä hetkellä, se on kyllä myöskin keskustelun aihe, josta pitäisi laajemminkin käydä täällä salissa keskustelua.

Mutta kaiken kaikkiaan, summa summarum, tämä ed. Seppo Lahtelan aloite on erittäin hyvä ja erittäin kannatettava, että tätä kuntoutusta annettaisiin ja sitä laajennettaisiin koskemaan näitä sotilaspoikia, lottia ja pikkulottia. Kyllä minä itse olen sitä mieltä myöskin, että pitäisi käydä keskustelua siitä, että kun kuitenkin tällä hetkellä meillä on näissä hoitolaitoksissa ja esimerkiksi Huoltosäätiön ja näiden erilaisten säätiöiden ylläpitämissä paikoissa tilaa, niin näille vuosina 1925—1926 syntyneille annettaisiin mahdollisuus osallistua myöskin tähän kuntoutukseen.

Mutta kaiken kaikkiaan ed. Seppo Lahtela on tehnyt erittäin hyvän ja kannatettavan aloitteen.

Antero Kekkonen /sd:

Herra puhemies! Tämä puheenvuoroni ei tätä sinänsä hyvää asiaa enää vie sen enempää eteenpäin kuin mitä täällä jo on lausuttu, mutta pyysin sen ihan osoittaakseni, että tämä sotilaspoikakysymys ei ollut pelkästään jatkosodan kysymys, niin kuin äsken mainitsin. Talvisodasta on ilmestynyt hyvin mielenkiintoinen tutkimus aivan hiljattain nimeltä Talvisodan jäinen loppunäytös, ja se on erinomaisen kova kertomus siitä, kuinka Virolahden edustalla, kun vihollinen pyrki katkaisemaan maantien Viipuri—Helsinki, ikämiehet, vanhat miehet ja hyvin nuoret pojat torjuivat tämän jäitse isänmaahan kohdistuneen hyökkäyksen ja tekivät sellaista sotilastyötä, josta kyllä voi olla ylpeä ties kuinka monenteen polveen saakka. Tässä se perusjoukko muodostui suhteellisen iäkkäistä miehistä, mutta myöskin erittäin nuorista pojista, juuri niistä, joille ed. Lahtela nyt tässä toivoo parasta mahdollista vanhuutta.

Seppo Lahtela /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Kekkonen otti esille talvisodan jäisen loppunäytöksen ja ne ongelmat, mitkä olivat rintamalla, kun yksinkertaisesti miehiä ei vain ollut. Tänä päivänä puhutaan, että kenttäarmeijaan koulutetaan liikaa miehiä, kaikille ei ole sijoitusta, mutta talvisodan aikana vaan miehiä ei ollut, ne loppuivat yksinkertaisesti kesken. Niin siellä itärajalla Virolahden tuntumassa Suomenlahtea vasten, niin kuin tarinat kertovat ja kirjallisuus ja tutkimukset paljastavat, kovin nuorista pojista ja vanhoista ukoista oli se viimeinen reservi olemassa. Sen pohjalta niitä vanhoja miehiä ei ole mahdollisuus muuta kuin muistaa hengessä, mutta näille silloisille nuorille pojille olisi vielä mahdollisuus antaa semmoinen tunnustus, minkä he voisivat itse henkilökohtaisesti ja henkisesti sekä myöskin vartalonsa osalta tuntea, että heitä arvostetaan. He olivat niitä maamme pelastajia.

Paula Risikko /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä on erittäin kannatettava lakialoite, olen sitä mieltä, mutta haluaisin puhua myös siitä, että on aika surullista, että me joudumme tekemään täällä tällaisia aloitteita yksittäisiä ryhmiä varten, kun meidän pitäisi pitää huolta kaikista sodan kokeneista ja kantaa vastuuta heistä ja heidän hyvinvoinnistaan. Tällä hetkellä ikäihmiset eivät saa kuntoutusta ja myöskin kotipalveluja on alas ajettu. Toisinaan yksittäisellä lailla hienosti saadaan niitä asioita eteenpäin, mutta kyllä peräänkuuluttaisin esimerkiksi sellaista kokonaisvastuuta heidän hyvinvoinnistaan. Ei heitä nyt enää niin kovin paljon ole, ja se on ainut, mitä me voimme tehdä.