Tarja Tallqvist /kd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Viime sodissa pysyvän vamman saaneista sotainvalideista on elossa vielä noin 12 500 henkilöä. Valtaosa heistä haluaa asua mahdollisimman pitkään omassa kodissaan. Ikääntynyt sotainvalidi selviytyy itsenäisesti, mikäli hän saa riittävästi apuja ja palveluja. Haitta-asteeltaan 20—100 prosentin sotainvalideilla on oikeus kuntien järjestämiin ja valtion korvaamiin sosiaali- ja terveyspalveluihin, kuten kodinhoitoon, pyykki- ja ateriapalveluihin, kylvetykseen sekä kotisairaanhoitoon. Vaikka kunnille maksetaan täysi korvaus palveluiden järjestämisestä, kaikki tarvitsevat eivät saa tai ainakaan saa sitä riittävästi. Laitoshoitoon on 25 prosentin vammaisuusraja.

Erittäin suuri ja kasvava ongelma on se, että 10—15 prosentin sotainvalidit eivät saa sotilasvammalain mukaan yllä mainittuja palveluja lainkaan. Kuitenkin heitä on nyt puolet kaikista sotainvalideista ja heidän palvelutarpeensa kasvaa iän karttumisen myötä.

Sotainvalidit ovat kantaneet vammansa vuosikymmenien ajan. He ovat kaikki jo reilusti yli 80-vuotiaita. He kaikki ansaitsevat vammaisuusprosenteistaan huolimatta kaiken mahdollisen kuntoutuksen, avun ja hoidon, mitä he tarvitsevat nyt, kun vanhuuteen usein liittyvät muutkin vaivat ovat todellisuutta.

Arvoisa puhemies! Edellä olevan perusteella ehdotan, että sotainvalidien prosenttirajoitukset poistetaan kokonaan ja kaikille vammautuneille tai sairastuneille korvataan samat palvelut kuin nyt 20—100 prosentin sotainvalideille annetaan, myös asuntoon kuuluvat välineet ja laitteet sekä asunnon muutostyöt.

Merja Kyllönen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Juhlapuheissa veteraanit ovat korkealla, liput liehuvat ja fanfaarit soivat, heitä pidetään kuin kukkaa kämmenellä. Mutta arki laskee liput, hiljentää fanfaarit ja tuo ohdakkeet heidän tielleen. Toivotut korjaukset jäävät usein tekemättä. Kaikkea ei maailmassa hetkessä voikaan korjata, mutta tämä on todella kansallinen häpeä, ellei voida korjata niitä asioita, jotka vaikuttavat tänään niiden ihmisten elämään, joita ei tulevien vuosien kuluessa enää varmasti montaa hengissä ole, mutta joiden arvo ja joiden antama uhri meidän itsenäiselle Suomenmaallemme on ollut todella korvaamaton. Edustajakollega Tarja Tallqvistin lakialoitteessa halutaan korjata juuri sitä asiaa eli invaliditeettiprosenttien rajan poistamista. Tämän rajan poistaminen on ollut lähes kaikkien sotainvalidijärjestöjen agendalla jo vuosia, ja pidän ihmeenä, ettei tällaistakaan asiaa meidän yhteiskunnassamme voida korjata. Toivon, että ed. Tallqvistin lakialoite nyt käsitellään vakavasti ja korjataan epäkohta silloin, kun sille aidosti voidaan tehdä vielä jotain ja ne ihmiset, joita se koskettaa, ovat hengissä eivätkä pari metriä multaa pään päällä.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Sotainvalidien asialla on kiire. Liian monet poistuvat joukostamme, ennen kuin huomaamme, mitä olisi pitänyt heidän hyväksensä tehdä. Siksi toivon, että tämä lakialoite todella menisi läpi. Liian monet ovat jo poistuneet eivätkä ole saaneet sitä apua ja tunnustusta, mikä heille olisi kuulunut jo vuosikymmeniäkin sitten. Havahduin tähän, kuinka nopeasti sotainvalidit poistuvat. Minua pyydettiin tässä kuussa Haapamäen sotainvalidien viimeiseen juhlaan juhlapuhujaksi. Sotainvalidiemme rivit olivat harvenneet, niin että osasto lakkautetaan ja se fuusioituu sitten suurempaan osastoon. Näin ollen toivon, että tämä asia, jota täällä on tuotu esille, hoidetaan ja nyt jo yli 80-vuotiaille pitkästikin — nuorimmatkin veteraanit yli 80-vuotiaita, kuten invalidit — annettaisiin kaikki kuin kultalautaselta, kaikki se, mitä he tarvitsevat itse kunkin tarpeitten ja käytettävissä olevien mahdollisuuksien mukaan. Osallahan on niinkin, että kuntoutukset olisivat mahdollisia, mutta joudutaan toteamaan, että enää ei voida terveydellisistä syistä antaa kuntoutusta, koska ei kestä. Silloin se hoito ja hoiva, mitä nyt vielä voitaisiin antaa, tulisi tehdä niin kauan kuin siihen on mahdollisuus.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Onhan tämä aika merkillistä, kun nämä ihmiset ovat yli 80-vuotiaita, ja käydään mittaamaan heidän prosenttejaan, onko vamma yli 20 prosentin vai mitä se mahtaa olla, kun kuitenkin tiedetään, että kahdeksankymppisellä ihmisellä kyllä jalka ei nouse enää samalla tavalla eikä juoksu luonnistu yhtä hyvin eivätkä varmasti muutkaan toiminnot. Se sitten määrää, saavatko nämä ihmiset pyykinpesuapua tai siivousapua tai ruokapalveluita, tai mitä. Jotenkin tämä on aika omituista, jos me olemme hyvinvointiyhteiskunnassa ja puhutaan siitä, että tämä yhteiskunta on myös sellainen hyvinvointiyhteiskunta, joka pitää huolta heikommistaan. Tässä ennen kaikkea, niin kuin edellä on käytetty puheenvuoroja siitä, jotta nämä ihmiset ovat tehneet työtä kuitenkin suomalaisen yhteiskunnan itsenäisyyden osalta ja sillä tavalla, jotta yleensä me täällä salissa voimme nyt puhua, se voi olla yksi edellytys. Nimittäin moni ei tässä varmaan olisi tällä hetkellä, jos nämä vanhat kaverit ja veteraanit eivät olisi silloin uhrautuneet ja lähteneet tappelemaan myös meidän puolestamme. Sen takia odotan kyllä, että tämä ed. Tallqvistin aloite, joka lähtee siitä, että nämä prosenttirajat poistetaan, olisi ilman muuta ihan itsestäänselvyys. Kysehän ei tässä ole enää siitä, onko tällä isoa vaikutusta valtiontalouteen, koska tämä porukka hupenee vuosittain aika rajua vauhtia. Ja vaikka se vähän maksaisikin, niin sen me olemme velkaa, ja sen takia odotan kyllä, että tämä ed. Tallqvistin aloite nyt otetaan vakavasti eduskunnassa ja tämä olisi se hallitus, joka korjaisi tämän epäkohdan.

Esko Ahonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kuten täällä on todettu, sotaveteraanien ja sotainvalidien keski-ikä nousee vuosi vuodelta. Hyvin harmittavan ja valitettavan usein heidän vaivojaan, sairauksiaan ja ongelmiaan laitetaan vanhuuden piikkiin.

Oikeastaan tämän puheenvuoron halusin pyytää sen takia, että itselläni on ollut muutama invalidi- ja veteraaniasia hoidettavana ja ne ovat olleet lähinnä tällaisia kuuloon liittyviä asioita. Nämä ihmiset ovat kertoneet, että heidän lähellään on räjähtänyt joko kranaatti tai joku muu ammus tai he ovat olleet hyvin lähellä tykkiä silloin, kun on ammuttu, ja kuulo on heikentynyt sen myötä. Nyt kun tätä asiaa tutkitaan, niin sanotaan, että se on vanhuuden aiheuttama kuulon heikkeneminen. Oikeastaan tulee hyvin voimakkaasti silmien eteen kuva lähinnä Linnan Tuntemattomasta sotilaasta, jossa Hietanen menee ja räjäyttää panssarivaunun laittamalla telamiinan ketjun alle. Kaikki, jotka ovat nähneet tuon elokuvan, tietävät, että hiekka pöllyää, Hietanen ei kuule hetkelleen yhtään mitään. Hän sanoo, että olinpa senttä aika poika, mutta kun en mä kuule mitään. Kuulo toki palautuu, ja jos Hietanen olisi saanut tuossa elokuvassa elää, tai kirjassa elää, niin hän olisi varmaan vanhuuden myötä menettänyt kuuloaan. Eli meillä on tällaisia asioita, jotka meidän pitää ottaa huomioon, kun me sotaveteraanien ja sotainvalidien vammaprosenttia mietimme. Ne ovat asioita, jotka eivät ole silloin tulleet eteen, ja kun oli nuorista miehistä kysymys, niin asia on mennyt ohi, ei siihen ole palattu sen kummemmin ennen kuin sitten vasta täällä vuosien saatossa.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Ahonen toikin esille tärkeän näkökohdan. Asia on mennyt ohitse, ja tämä on käynyt monelle viime sodissa mukana olleelle veteraanille. Vaikka on tullut sodasta vammoja, on oltu kiitollisia, että sodasta on päästy hengissä, on ollut tartuttava arjen töihin. Vammat, joittenka juuret ovat siellä jossakin sodan taisteluissa, sodan ajassa, ovat tulleet myöhemmin ilmi, ja minä toivon, että voitaisiin näitäkin selvittää ja myös saattaa asianomaiseen korvaukseen, niin kauan kuin se on vielä asianomaisille mahdollista. Jos lääkärinlausunnoilla voitaisiin todistaa, että vamman juuret ovat sodan ajassa, niin silloin pitäisi voida näihin asioihin myös takautuvasti vielä palata, niin kauan kuin se on mahdollista.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Ahonen innosti vielä nousemaan pystyyn. On myös vammoja, joita ei voi mitata, ja ne vammat ovat sielussa. Se on jossakin siellä sisällä, ja minä väitän, jotta kaikille niille ihmisille, jotka ovat sodassa olleet, on jäänyt jonkinlainen vamma sisälle sieluun sinne ja johonkin sinne. Kun olen näiden vanhojen veteraanien kanssa ollut aika paljon tekemisissä ja jutellut ja melkein päivittäin joku aina soittaa vielä nytkin, niin kyllä ne kokemukset, ne tapahtumat, ne vielä nytkin palaavat näille ihmisille unissa, mikä tarkoittaa, jotta heillä on vamma sielussa, jota on vaikea kenenkään mitata, lääkärin tai muiden. Sen takia nämä prosentit tuntuvat aika huvittavilta, että ne käydään mittaamaan jonkun jututusten perusteella tai sen perusteella, että ei voi osoittaa, että on joku pamahdus ollut niin kova, räjähdys, että se on vienyt kuulon esimerkiksi ja nyt se vanhuuden myötä sitten pahenee. Sen takia tämä prosenttien poistaminen olisi tässä kohtuullista ihan ilman mitään mutkikkaita lääkärintodistuksia, kun tiedetään ennen kaikkea vielä, jotta meillä on lääkäreitä muutenkin liian vähän ja he tutkivat muitakin asioita. Siksi tämä kunniavelka meidän pitäisi hoitaa ilman lääkäreitä.

Esko Ahonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ihan ed. Lahtelan puheenvuoroon totean, että todella on näin, että näitä kaikkia asioita ei voida mitata. Ne ovat henkisellä puolella, ne ovat tunnepuolella kokonaisuutena. Tuttavapiirissä mitä invalideja ja veteraaneja on, niin heidän kanssaan kun keskustelee, niin he sanovat nimenomaan näin, niin kuin totesitte tuossa omassa puheenvuorossanne, että ne tulevat myös uniin, nämä asiat. Se on vain valitettava asia ollut, että nämä veteraanit ja invalidit eivät ole puhuneet näistä asioista. He ovat pitäneet paljon niitä sisällänsä. Nyt vasta viime vuosina he ovat avautuneet tälle keskustelulle enemmän ja voimakkaammin.

Prosenteilla me emme pysty mittaamaan mitään asioita kokonaisvaltaisesti, vaan tämä on monestikin tunnepuolella.