6) Laki rintamasotilaseläkelain 1 §:n muuttamisesta
Tarja Tallqvist /kd(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Kun tässä salikeskustelussa
puhutaan näistä aiheista, niin tässä on
nyt vähän jatkoa tähän samaan,
elikkä maamme rintamasotilaat ovat jo iäkkäitä,
ja heidän määränsä vähenee
koko ajan. Monet ovat huonokuntoisia, mutta osa pystyy vielä käyttämään
julkisia kulkuneuvoja.
Rintamasotilaiden joukossa on myös niitä, joilla
on halu matkustaa esimerkiksi tapaamaan sukulaisia tai entisiä sotakavereita
eri puolille Suomea. Pienten tulojen vuoksi monien matkat estyvät,
koska ei ole mahdollista ostaa matkalippua. Kuitenkin sukulaisten
ja ystävien tapaaminen olisi erittäin merkityksellistä henkisen
vireyden ylläpitämiseksi. Pääkaupunkiseudun
yhteistyövaltuuskunnan alueella rintamasotilaille on jo myönnetty
maksuton julkinen liikenne. Nyt esitetään rintamasotilaslakiin
muutosta, jolla säädettäisiin koko maassa
rintamasotilaille maksuttomat matkat julkisissa liikennevälineissä.
Arvoisa herra puhemies! Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
"Rintamasotilaalla on oikeus maksuttomaan julkiseen liikenteeseen
koko Suomessa valtion korvatessa matkat Kansaneläkelaitokselle,
joka käytännössä hoitaa matkojen
korvaamisen."
Puhetta oli ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Seppo Kääriäinen.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Viime sunnuntaina olin viemässä kaupungin
tervehdystä Keuruun juhlivalle sotaveteraanien järjestölle
ja siinä toin esille sen, että niin kauan kuin
vielä voidaan tehdä hyvää, mihinkä viime sotien
veteraanit ja invalidit ovat oikeutettuja, se tulee tehdä,
ja tällä lakialoitteella on esitetty eräs parannus.
Julkisen liikenteen hinnat ovat nousseet kaikilla kulkuvälineillä.
Vaikka kyse onkin henkilöistä, jotka jo ikänsä ja
eläkkeensä vuoksi ovat oikeutetut alennettuihin
matkalippujen hintoihin, niin tällä lakialoitteella
tehtäisiin eräs oikeudenmukaisuus. Kyllä junissa
ainakin meillä Haapamäen suunnalla on tilaa, samoin
busseissa. Niihin mahtuisi oikein hyvin lisää matkustajia,
ja aloitteessa esitetyllä tavalla liikennöitsijät
saisivat sitten nämä korvaukset. Kannatan lämpimästi
aloitteen eteenpäinmenoa.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa puhemies! Edellisiin puhujiin voi siinä mielessä yhtyä,
että kun katsoo vaikka Karjalan radan junia, itse olen
jonkun verran matkustanut niissä, niin useimmiten ne ovat
melkein tyhjillään. Hyvin harvoin, viikonloppuisin,
on täyttä, mutta muuten ovat tyhjiä.
Siinä mielessä tämä myös
parantaisi määrättyjen julkisten liikennevälineiden
käyttöastetta.
Toisaalta se parantaisi näiden ihmisten haluja liikkua,
mikä ei olisi mitenkään paha mielenterveyden
ja vireyden osalta, kun nämä ihmiset pääsisivät
liikkumaan. Ainakaan se ei olisi siitä rahasta kiinni,
joka usein näillä ihmisillä on hyvin pieni,
koska nämä henkilöt ovat sen verran iäkkäitä,
jotta he eivät ole työeläkkeitä ennättäneet kartuttaa,
koska ovat syntyneet liian aikaisin siihen nähden, miten
työeläkelait ovat tulleet voimaan. Siinä mielessä nämä eläkkeet
ovat useimmiten näillä, ketkä ovat sotiin
osallistuneet, hyvin pieniä.
Sitten yksi ongelma tähän vielä sisältyy.
Kun tässä puhutaan rintamasotilaista, niin heillä on yleensä rintamatunnus,
ja on muuten sellaisiakin tapauksia, mikä edellisessä keskustelussa
tuli esille, jotta voi olla, jotta jonkun ihmeellisen syyn takia
ei ole saanut rintamatunnusta, vaikka on ollut rintamallakin. Voi
sattua, niin kuin eräs tapaus oli, jotta oli hyvin nuorena
henkilönä rintamalla, ja siinä sattui
käymään sillä tavalla, että siinä bunkkerissa
kaikki muut kuolivat, mutta tämä kaveri jäi
henkiin, ja hän menetti vielä kuulonsa siinä räjähdyksessä.
Nyt sitten ei voinut osoittaa sitä, että hän
on ollut rintamalla, eikä vieläkään
ole saanut rintamasotilastunnusta, jolloin myös se tunnuskysymys
pitäisi saada hoidettua sillä tavalla, jotta uskoo
nyt jonkun verran sitä ihmistäkin eikä pitäisi
olla jonkun niin kuin todistamassa. Jos kaikki ovat kuolleet ympäriltä, niin
siinä ei todistajia silloin ole, ja missään
paperissa ei ole näkynyt sitä, jotta hän
on ollut siellä läsnä.
Näissä kolmessa aloitteessa (Puhemies: 2 minuuttia!)
on samoja asioita: pitäisi jotenkin katsoa inhimillisyyttä siinäkin
kysymyksessä.
Esko Ahonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Oikeastaan ed. Lahtela tässä meni
tähän rintamatunnusasiaan, josta ajattelin itse
omassa puheenvuorossani sanoa muutaman sanan. Eli meillä on
ikäluokkia, jotka ovat olleet hyvin nuorena sotatilanteessa,
jolloin osa heistä ehti rintamalle, osa oli koulutuskeskuksessa
ja osa, niin ed. Lahtela tuossa edellä esitti, saattoi
jäädä henkiin.
Eli vuonna 1926 syntyneet on meillä tällainen ikäluokka,
jossa on paljon sellaisia, jotka ovat todella olleet siellä,
olleet rintamalla tai olleet koulutuskeskuksessa, ovat olleet valmiudessa
lähteä, mutta puuttuu tämä tunnus,
ja he ovat kaikkien näiden asioiden ulkopuolella. Tuossa
budjetin lähetekeskustelun yhteydessä käytinkin
puheenvuoron, jossa kysyin asianomaiselta ministeriltä,
voidaanko tätä asiaa lähteä selvittämään ja
laittamaan kuntoon ja uskomaan nimenomaan niiden ihmisten sanoihin.
Sitten meillä on, arvoisat kollegat, vielä sotaorvot,
jotka toimivat ahkerasti, ovat järjestäytyneet
ja ihan oikein. He ovat kokeneet todella traagisen kohtalon. Jopa
on paljon sellaisia sotaorpoja, jotka eivät koskaan edes
isäänsä nähneet, eivät
olleet edes ehtineet syntyä, ja he ovat nyt tulossa siihen
eläkeikään, yli 60-vuotiaita ovat, niin
että tämä on myös sellainen
ryhmä, joka meillä tulee varmaan tarkasteluun
tässä vuosien saatossa.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! On käyty erittäin hyvää keskustelua,
ja mielihyvin yhdyn aiempiin puheenvuoroihin, mitä täällä on käytetty.
Ottaisin vielä yhden ryhmän esille. Lotat
ja myöskin kotirintamalotat ovat kaikki tehneet arvokasta
työtä. Toivon, että asian valiokuntakäsittelyssä voitaisiin
kiinnittää myöskin tähän
huomiota. Olisi hyvä, jos vielä olisi niin onnellisesti, että on
viime sotien veteraani ja puoliso, joka on lotta, jolloin nämä molemmat
voisivat olla oikeutetut tähän aloitteessa tarkoitettuun
etuun.
Kuten tiedän, niin todellakin näissä kulkuneuvoissa
muutamia ruuhkavuoroja lukuun ottamatta on tilaa. Tämä ei
käytännössä olisi keneltäkään
pois, vaan tämä olisi auttamassa ja samalla tukemassa
vähäliikenteisten reittien säilymistä.
Keskustelu päättyi.