Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Kauppakaaren 18 luvun 1 §:ssä säädetään toisen varoja haltuunsa saaneen asiamiehen tilitysvelvollisuudesta. Pantinhaltijan tilitysvelvollisuudesta pantin tultua realisoiduksi panttivelkojan saatavien maksuksi ei ole nimenomaisia säännöksiä. Tästä huolimatta oikeudessamme on vakiintuneesti pidetty itsestään selvänä, että myös pantinhaltijalla on sellaisessa tilanteessa tilitysvelvollisuus. Siten pantinhaltijan on tehtävä pantinomistajalle selko muun muassa siitä, paljonko pantista saatiin sitä realisoitaessa ja millä tavoin realisoinnista saatu määrä on käytetty panttivelkojen maksuksi. Mahdollinen ylijäänyt osa realisoinnista saadusta määrästä kuuluu pantinomistajalle. Jos ylijäämä jätetään tilittämättä pantinomistajalle, saattavat sovellettaviksi siviilioikeudellisten seuraamusten ohella tulla myös esimerkiksi rikoslain kavallusrikosta koskevat säännökset.

Lisäksi saatavien perinnästä annetussa laissa on yleisiä säännöksiä velallisen tiedonsaantioikeudesta. Lakia täydennettiin vuonna 2005 siten, että velallisella on lain 4 a §:n mukaan pyynnöstä ja yleensä maksutta oikeus saada velkojalta ajantasainen tieto velkojensa kokonaismäärästä ja perusteista, erittely maksamattomista veloista ja niiden lyhennyksistä sekä selvitys velkapääomalle kertyneiden korkojen ja kulujen määräytymisestä.

Kuten kysymyksessäkin todetaan, lainsäädäntöämme ei näiltä osin ole sinänsä pidettävä puutteellisena. Oikeusministeriön tietoon ei myöskään ole saatettu oikeuskäytäntöä, erityisesti korkeimman oikeuden ennakkopäätöksiä, jossa esimerkiksi pantinhaltijan tilitysvelvollisuus olisi saatettu kyseenalaiseksi. Oikeusministeriö seuraa jatkuvasti oikeuskäytännön kehitystä toimialaansa kuuluvissa asioissa. Tällä hetkellä ei kuitenkaan vaikuta siltä, että lainmuutokset panttivelkojan tilitysvelvollisuuden vahvistamiseksi taikka velallisen tiedonsaantioikeuksien tehostamiseksi olisivat ajankohtaisia.

Oikeuskeinoista totean, että oikeusjärjestyksemme mukaan normaali oikeussuojakeino riita-asiassa on kanne yleisessä tuomioistuimessa. Riitoja, jotka koskevat yksityisten pantinantajien sitoumuksia luotonantajalle, voidaan käsitellä myös kuluttajariitalautakunnassa. Kuluttaja-asiamies puolestaan valvoo muun muassa edellä mainittujen perintälain säännösten noudattamista silloin, kun perintä koskee kuluttajasaatavaa. Jos pantinhaltija on jättänyt tilittämättä pantinomistajalle kuuluvia varoja, saattaa edellä sanotun mukaisesti kyseeseen tulla myös rikosilmoituksen tekeminen poliisiviranomaiselle, jolloin asia käsitellään rikosprosessuaalisessa järjestyksessä. Lisäksi pankkien ja muiden luottolaitosten toiminnan lainmukaisuuden valvonta ja muun muassa luottolaitosten hyvien menettelytapojen noudattamisen edistäminen kuuluu rahoitustarkastuksen yleisen valvonnan piiriin.

Näillä perusteilla oikeusministeriössä ei tässä vaiheessa nähdä tarpeellisena ryhtyä pantinhaltijan tilitysvelvollisuutta koskeviin lainsäädäntötoimiin tai muihinkaan erityisiin toimiin.

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

I 18 kap. 1 § i Handels Balken finns bestämmelser om redovisningsskyldighet för ombud som fått hand om annans tillgångar. Några uttryckliga bestämmelser finns inte om panthavares redovisningsskyldighet i sådana fall där panten har realiserats för att betala pantborgenärens fordran. Trots detta har det i vårt rättssystem av hävd ansetts självklart att panthavaren har redovisningsskyldighet i dessa fall. Panthavaren ska alltså för pantägaren redovisa bl.a. hur mycket man fick när panten realiserades och hur beloppet användes för att betala pantskulderna. Ett eventuellt överskott tillhör pantägaren. Om överskottet inte redovisas för pantägaren kan t.ex. strafflagens bestämmelser om förskingring bli tillämpliga utöver civilrättsliga sanktioner.

Allmänna bestämmelser om gäldenärens rätt att få uppgifter finns dessutom i lagen om indrivningen av fordringar. Den kompletterades 2005 så att gäldenären enligt 4 a § har rätt att på begäran och i regel kostnadsfritt få uppdaterade uppgifter om det totala beloppet av sina skulder och grunderna för dem, en specifikation över obetalda skulder och amorteringar på dem samt en utredning över hur upplupna räntor och kostnader på skuldkapitalet bestäms.

Som spörsmålsställaren påpekar kan det inte anses att vår lagstiftning i sig är bristfällig i fråga om detta. Justitieministeriet har inte heller informerats om någon rättspraxis, särskilt inte om högsta domstolsprejudikat, där t.ex. panthavarens redovisningsskyldighet skulle ha ifrågasatts. Justitieministeriet följer kontinuerligt med utvecklingen av rättspraxis inom ministeriets verksamhetsområde. I dagens läge verkar det dock inte aktuellt med lagändringar för att stärka pantborgenärernas redovisningsskyldighet eller effektivisera gäldenärens rätt att få uppgifter.

Vad gäller frågan om olika rättsmedel konstaterar jag att i tvistemål är talan i allmän domstol den vanliga möjligheten till rättslig prövning i vårt rättssystem. Tvister om enskilda pantsättares utfästelser gentemot kreditgivare kan också behandlas i konsumenttvistenämnden. När indrivningen gäller en konsumentfordran är det däremot konsumentombudsmannen som övervakar att bestämmelserna i lagen om indrivning av fordringar iakttas. Om en panthavare har underlåtit att redovisa tillgångar som tillhör en pantägare kan det i enlighet med det anförda också bli fråga om brottsanmälan till polisen. I sådana fall handläggs saken i straffprocessuell ordning. Att övervaka att verksamheten i banker och andra kreditinstitut sker i enlighet med lag och att bl.a. främja tillämpningen av goda förfaranden i kreditinstituten omfattas av Finansinspektionens allmänna tillsynsuppgift.

Av dessa skäl anses det i justitieministeriet inte nödvändigt att i detta skede inleda vare sig lagstiftningsåtgärder eller andra särskilda åtgärder i fråga om panthavares redovisningsskyldighet.