LAKIALOITE 10/2012
         vp
      
      LA 10/2012
            vp - Pirkko Ruohonen-Lerner /ps ym.
      
      Tarkistettu versio 2.0
      Laki alkoholilain 33 §:n muuttamisesta
    
   
   
      
Eduskunnalle
   
   
   
      
      Alkoholin mielikuvamainonnan normituksessa keskeisin
         säännös on alkoholilain (1143/1994) 33 §.
         Sen 2 momentissa sallitaan tietyin edellytyksin miedon alkoholijuoman
         ja vähintään 1,2 tilavuusprosenttia etyylialkoholia
         sisältävän juoman mainonta ja kuluttajiinkin
         kohdistettava muu myynninedistämistoiminta. Lainkohta on kuitenkin
         nykyoloissa liian salliva erityisesti lapsia ja nuoria ajatellen.
      
      
      Suuri osa lapsista ja nuorista altistuu nykyään jatkuvalle
         alkoholimainonnalle. Tutkimusten mukaan he kiinnittävät
         huomiota alkoholimainoksiin, pitävät niitä viihdyttävinä ja
         pystyvät palauttamaan mieliin niiden sisältöjä.
         Samanlaisia viitteitä on saatu myös suomalaisissa
         nettikyselyissä mainonnan vaikutuksista heihin.
      
      
      Alkoholin tv-mainonnan salliminen kello 21 jälkeen
         on johtanut tilanteeseen, jossa mainonta tiivistyy loppuillan elokuviin
         ja sarjaohjelmiin. Kouluterveystutkimuksissa on tullut ilmi, että vain
         muutama prosentti 14-vuotiaista ja sitä vanhemmista menee
         nukkumaan niinkin varhain kuin jo kello 21:n aikaan, joten mainonnan
         rajaamisesta loppuiltaan ei ole merkittävää hyötyä.
      
      
      Tutkimustiedon mukaan nuorten yleisimmin käyttämät
         alkoholijuomat (olut, siideri ja lonkero) ovat samoja, joiden mainontaa
         nuoret havaitsevat parhaiten. Näiden tuotteiden mainonta
         on suurelta osin mielikuvamainontaa, jolla viestitään,
         että alkoholi on osa nuorten hyvää ja
         trendikästä elämää.
         Mainoksissa käytetään usein esiintyjinä nuoria
         aikuisia, jotka kuuluvat alaikäisten keskeisimpään
         viiteryhmään ja jotka siten toimivat esimerkkeinä alkoholin
         käytön ja käyttötapojen omaksumisessa.
      
      
      Alkoholimainonnan herkästi luomat positiiviset mielikuvat
         houkuttelevat alaikäisiä alkoholin käyttäjiksi.
         Tällaiset varhain omaksutut kulutustottumukset pysyvät
         usein myös aikuisiällä ja myötävaikuttavat
         aikanaan alkoholin aiheuttamien terveyshaittojen henkilökohtaiseen
         lisääntymiseen ja alkoholisairauksien hoitamisesta
         aiheutuviin kansantaloudellisiin lisäkustannuksiin.
      
      
      Edellä mainituista syistä alkoholimainonta
         tulee rajoittaa vain tuotetietojen kertomiseen, minkä lisäksi
         mainonta tulee kokonaan kieltää televisiossa ja
         elokuvissa. Tällainen varovaisuus on perusteltua alkoholin
         käytöstä seuraavien merkittävien
         kansanterveydellisten ja kansantaloudellisten riskien vuoksi. Lakialoitteessa
         esitettyjen rajoitusten vallitessa aikuiset kuluttajat saisivat
         edelleen kaikki juomien valintaan liittyvät asiatiedot
         mainoksista, mutta mainonnasta olisi karsittu lapsiin ja nuoriin
         vetoavat päihdemyönteisiä mielikuvia
         synnyttävät ja päihteelliseen elämäntapaan
         houkuttelevat elementit.
      
      
    
   
   
      
      
      Edellä olevan perusteella ehdotamme,
      
      että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
      
      
      
         
         
            
            
               
               Laki
               
               alkoholilain 33 §:n muuttamisesta
               
            
            
            
            Eduskunnan päätöksen mukaisesti
            
            
               muutetaan alkoholilain (1143/1994)
               33 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 588/2007,
               seuraavasti:
            
            
            
            
               
               
                  
                  33 §
                  
                  Mainonnan sääntely
                  
                  - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
                  
                  
                     
                     Miedon alkoholijuoman ja vähintään
                        1,2 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävän
                        juoman mainonta, epäsuora mainonta ja muu kuluttajiin kohdistuva
                        myynninedistämistoiminta sekä sen liittäminen
                        muun tuotteen tai palvelun mainontaan ja myynninedistämistoimintaan
                        on kielletty. Seuraavien totuudenmukaisten tietojen esittäminen
                        on kuitenkin sallittu muualla kuin televisio- ja radiotoiminnasta
                        annetun lain (744/1998) mukaisessa televisiotoiminnassa
                        tai kuvaohjelmien tarkastamisesta annetun lain (775/2000)
                        mukaisen kuvaohjelman elokuvateatterissa tapahtuvan julkisen
                        esittämisen yhteydessä:
                     
                     
                     1) tuotteen nimi ja hinta sekä pakkauksen kuva;
                     
                     2) tuotteen alkoholipitoisuus;
                     
                     3) tuotteen alkuperä ja kasvatuksen maaperä;
                     
                     4) tuotteen laatuluokitukset ja saadut palkinnot;
                     
                     5) tuotteen raaka-aineet ja valmistusmenetelmät;
                     
                     6) tuotteen myyntipaikat ja käyttösuositukset sekä
                     
                     7) tuotteen ominaisuudet, kuten väri, maku ja tuoksu.
                     
                   
                  
                  - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
                  
                
               
               _______________
               
               
                  
                  Tämä laki tulee voimaan   päivänä       kuuta 20  .
                  
                
               
             
            
            _______________
            
          
         
       
      
    
   
   
      Helsingissä 14 päivänä maaliskuuta
         2012
      
      
         - Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
- Inkeri Kerola /kesk
- Anssi Joutsenlahti /ps
- James Hirvisaari /ps
- Hanna Mäntylä /ps
- Mika Niikko /ps
- Ville Vähämäki /ps
- Jari Lindström /ps
- Maria Lohela /ps
- Kaj Turunen /ps
- Reijo Tossavainen /ps
- Pietari Jääskeläinen /ps
- Ismo Soukola /ps
- Osmo Kokko /ps
- Jussi Niinistö /ps
- Pirkko Mattila /ps
- Maria Tolppanen /ps
- Ritva Elomaa /ps
- Anne Louhelainen /ps
- Laila Koskela /ps
- Juha Väätäinen /ps
- Martti Mölsä /ps
- Ari Jalonen /ps
- Lauri Heikkilä /ps
- Lea Mäkipää /ps
- Tuija Brax /vihr
- Timo Soini /ps
- Johanna Jurva /ps
- Kimmo Kivelä /ps
- Vesa-Matti Saarakkala /ps
- Pentti Kettunen /ps
- Matti Saarinen /sd
- Heli Paasio /sd