LAKIALOITE 105/2014 vp

LA 105/2014 vp - Jari Myllykoski /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki luottolaitostoiminnasta annetun lain 15 luvun 6 §:n ja 20 luvun 1 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PERUSTELUT

Aloitteessa ehdotetaan luottolaitostoiminnasta annettuun lakiin muutosta, joka turvaisi verkkopankkitunnusten myöntämisen kaikille kuluttajille muuttamalla lakia niin, että luottohäiriömerkintä ei olisi erittäin painava peruste pankille kieltäytyä myöntämästä asiakkaalle verkkopankkitunnuksia. Lain säännökseen lisättäisiin sana "erittäin", jolloin pankki voisi kieltäytyä verkkopankkitunnusten myöntämisestä vain, jos kieltäytymiselle on erittäin painava peruste. Lakialoitteen lähtökohtana on se, että verkkopankkitunnusten myöntäminen on välttämätön osa peruspankkipalvelua. Kyseessä on laissa tarkoitetun "tilin käyttöön tarkoitetun välineen myöntäminen".

Lisäksi aloitteessa ehdotetaan, että Finanssivalvonta voi määrätä pankille seuraamusmaksun, mikäli asiakkaalle ei lain vastaisesti myönnetä verkkopankkitunnuksia.

Saamiemme tietojen mukaan pankkien käytäntöön kuuluu edelleen se, että maksuhäiriömerkinnän perusteella asiakkailta evätään verkkopankkitunnusten myöntäminen omaan tiliin.

Aloitteen perusteluiksi voidaan todeta, että e-laskujärjestelmään ja suoramaksujärjestelmään siirtyminen edellyttää käytännössä asiakkailta verkkopankin käyttöä. Lisäksi laskujen maksu oman pankin konttorissa maksaa n. 5 euroa/lasku ja vieraassa pankissa 7 euroa/lasku. Verkkopankkiasiakkaiden palvelumaksut ovat noin 0—3 euroa/kuukausi pankista riippuen. Verkkopankkitunnuksien epääminen syrjii osaa asiakkaista.

Pankin tunnuksista sähköiseen asiointiin on muodostunut alati kasvava tunnistautumisväline erilaisilla palvelusivustoilla. Muun muassa työeläkeyhtiöt, verottaja ja maistraatit käyttävät asiakkaan tunnistamiseen pankkien verkkopankkitunnuksia.

Pankkitunnusten epääminen maksuhäiriömerkinnän omaavalta asiakkaalta rajoittaa olennaisesti asiakkaan perusoikeuksia ja kuluttajansuojaa. Maksuhäiriömerkintä asiakkaalla ei voine täyttää nykyisessäkään laissa tarkoitettua "painavaa perustetta" verkkopankkitunnusten epäämiselle asiakkaalta, mutta koska asia on edelleen kiistanalainen, ehdotamme lain säännökseen tiukennusta. Epäselväksi jää myös se, mitä sellaista erityistä riskiä tavallisten kansalaisten verkkopankkitunnusten käyttöön voisi sisältyä, josta pankin tulisi voida suojautua tunnusten myöntämisestä kieltäytymällä.

Vuonna 2010 kirjalliseen kysymykseen (KK 1360/2010 vp — Annika Lapintie /vas) silloinen II valtiovarainministeri vastasi:

"Valtiovarainministeriön lähtökohtana on, että luotottomaan pankkitiliin liittyviä verkko-pankkioikeuksia tulisi pitää välttämättömänä pankkipalveluna, jonka tarjoamisesta pankki ei saisi kieltäytyä ilman perusteltua syytä. Niin ikään ministeriön lähtökohtana on, että pelkästään asiakkaan maksuhäiriömerkintä ei riitä perusteluksi verkkotunnusten epäämiselle."

Vuonna 2014 valtionvarainministeriön vuoden 2010 kanta ei ole vieläkään toteutunut.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

luottolaitostoiminnasta annetun lain 15 luvun 6 §:n ja 20 luvun 1 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan luottolaitostoiminnasta annetun lain (610/2014) 15 luvun 6 §:n 1 momentti sekä

lisätään 20 luvun 1 §:n 1 momenttiin uusi 7 a kohta seuraavasti:

15 luku

Menettelytavat asiakasliiketoiminnassa

6 §

Asiakkaan oikeus peruspankkipalveluihin

Talletuspankki saa kieltäytyä tavanomaisen talletustilin avaamisesta ja tilin käyttöön tarkoitetun välineen myöntämisestä taikka maksupalvelua koskevan toimeksiannon hoitamisesta ETA-valtiossa laillisesti oleskelevalle luonnolliselle henkilölle vain, jos kieltäytymiselle on erittäin painava peruste. Perusteen tulee liittyä asiakkaaseen tai hänen aiempaan käyttäytymiseensä taikka siihen, ettei asiakassuhteelle ilmeisesti ole todellista tarvetta. Kieltäytymisen peruste on ilmoitettava asiakkaalle.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

20 luku

Hallinnolliset seuraamukset

1 §

Seuraamusmaksu

Finanssivalvonnasta annetun lain 40 §:n 1 momentissa tarkoitettuja säännöksiä ja päätöksiä, joiden laiminlyönnistä ja rikkomisesta määrätään seuraamusmaksu, ovat:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

7 a) Tämän lain 15 luvun 6 §:n säännös asiakkaan oikeudesta peruspankkipalveluihin;

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

_______________

Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2014

  • Jari Myllykoski /vas
  • Aino-Kaisa Pekonen /vas
  • Eila Tiainen /vas
  • Silvia Modig /vas
  • Erkki Virtanen /vas
  • Jyrki Yrttiaho /vr
  • Anna Kontula /vas
  • Risto Kalliorinne /vas
  • Katja Hänninen /vas
  • Kari Uotila /vas
  • Paavo Arhinmäki /vas
  • Annika Lapintie /vas 
  • Mika Niikko /ps