PERUSTELUT
Voimassa olevassa lainsäädännössä erityinen ongelma
on työturvallisuusrikoksen lyhyt vanhentumisaika ja rangaistuksen
vähäisyys etenkin eräissä törkeissä teoissa.
Rikoslain 47 luvun 1 §:n työturvallisuusrikoksessa
säädetään mm. tapauksista, joissa työnantaja
tai hänen edustajansa tahallaan tai laiminlyönnillään
rikkoo työturvallisuusmääräyksiä taikka
valvonnan laiminlyömällä aiheuttaa turvallisuusmääräysten
vastaisen puutteellisuuden tai epäkohdan syntymisen. Rangaistavaa on
lähinnä työturvallisuuslaissa tai sen
nojalla annettujen valtioneuvoston päätöksissä olevien turvallisuusmääräyksien
rikkominen. Enimmäisrangaistus työturvallisuusrikoksesta
on nykyisin vuosi vankeutta.
Yhteiskunnassa korostetaan entistä enemmän työntekijän
suojaamista työelämän vaaroilta ja haitoilta.
Fyysinen työsuojelu on kehittynyt hyvin. Erilaisilla lainsäädännön,
ohjeistuksen, koulutuksen ja työtapojen ratkaisuilla on
kyetty vähentämään fyysisten
työtapaturmien määrää.
Fyysiseen vammautumiseen tai pahimmillaan työntekijän
kuolemaan päättyneeseen tapahtumaan sovelletaan
edellä mainitun rikoslain 47 luvun 1 §:n
lisäksi rikoslain 21 luvun säännöksiä,
mm. vamman- ja kuolemantuottamuspykäliä. Suurimmassa
osassa oikeuden antamista tuomioista työturvallisuusrikos
on yhdistetty juuri kuoleman- tai vammantuottamusrikoksiin. Tällöin
rangaistus on ollut ankarampi kuin pelkässä työturvallisuusrikoksessa.
Työelämän ja -olojen muuttuessa on
työpaikoilla muodostunut kasvavaksi ongelmaksi erilainen
häirintä, kiusaaminen ja henkinen väkivalta.
Osa siitä täyttää rikoksen tunnusmerkistön.
Lainvastaisen toiminnan syy-yhteyden muodostaminen rikoslain 21
luvun vammantuottamukseen on erittäin vaikeaa, vaikka työntekijä on
pahimmillaan pitkäkestoisen henkisen väkivallan
seurauksena sairastunut työkyvyttömäksi.
Etenkään tällöin nykyisessä työturvallisuusrikoksessa
säädetty vuoden enimmäisrangaistus ei ole
riittävä ja suhteessa toiminnan vahingollisuuteen.
Yhteiskunnan rakennemuutoksen vuoksi myös työ on
muuttunut yhä enemmän asiantuntijatyöksi
ja ns. tietotyöksi. Asiantuntijatyössä ei useinkaan
kohdata fyysisiä riskejä työturvallisuudessa.
Sen sijaan työsuojelun henkinen puoli korostuu aiempaa
työelämää enemmän.
Tästä huolimatta työturvallisuuslaki
keskittyy etupäässä fyysiseen työsuojeluun.
Henkisestä väkivallasta poliisille tehtyjen rikosilmoitusten
määrä on kasvanut vuosittain.
Henkisen työsuojelun puutteen seuraukset pitkään
jatkuessaan ilmenevät mm. unettomuutena, masennuksena tai
psykofyysisinä oireina. Pahimmillaan tällaiset
oireet aiheuttavat sairauslomia ja pitkään jatkuessaan
jopa työkyvyttömyyseläkkeelle jäämistä.
Henkistä kuormitusta työssä aiheuttavat
toistuvasti ilmenevinä mm. epäoikeudenmukainen
johtaminen, työn tavoitteiden puuttuminen, työnteon
estäminen, ammattitaidon ja osaamisen vähättely
tai vastaavasti osaamiseen nähden liian vaativien töiden
teettäminen.
Ensisijaisia keinoja puuttua työpaikan ongelmiin ovat
esimiehiksi nimitettävien ammattitaitoinen ja laadukas
rekrytointi, koulutus, työturvallisuuteen liittyvien toimintatapojen
luominen ja avoimen ilmapiirin vaaliminen. Ääritilanteessa,
kun työyhteisön sisäiset keinot eivät
riitä, on voitava käyttää myös
tehokkaita keinoja esimerkiksi kiusaamisen kitkemiseksi. Tällöin viranomaisten
toiminnan ja lainsäädännön on
oltava ajan tasalla. Rikoslain työturvallisuussäädöksen
ongelma on tällä hetkellä rangaistusmaksimin
alhaisuus ja sitä kautta tapausten lyhyt vanhentumisaika.
Rikoslain 8 luvun 1 §:ssä säädetään
rikosten vanhentumisajasta. Tällä hetkellä työturvallisuusrikoksen
enimmäisrangaistus on vuosi vankeutta ja täten
vanhentumisaika kaksi vuotta. Vanhentumisajan lyhyys on käytännössä osoittautunut
ongelmaksi. Osa tapauksista vanhentuu rikosoikeudellisesti, koska
viranomaiset eivät ehdi käsitellä laajoja
toimenpiteitä vaativia ja vaikeasti selvitettäviä juttuja.
Erityisen ongelmallinen tilanne on, mikäli asianomistaja
ei heti teon tapahduttua esimerkiksi uskalla tehdä ilmoitusta
koston pelossa. Työturvallisuusrikoksen käsittely
vaatii jo ennen mahdollista oikeudenistuntoa lähes aina
työsuojeluviranomaisen, poliisin ja syyttäjän
toimenpiteitä. Vasta syyttäjän tekemän
päätöksen jälkeen vanhentumisaika katkeaa.
Eri viranomaiset ovat tehostaneet entisestään
yhteistyötä, mutta se ei ole riittävä tae sille,
ettei juttuja pääse vanhentumaan.
Mikäli enimmäisrangaistus korotettaisiin kahteen
vuoteen, vanhentumisaika nousisi viiteen vuoteen. Se takaisi asianomistajan
oikeusturvan toteutumisen ja samalla helpottaisi huomattavasti eri
viranomaisten toimintaa vaikeasti selvitettävissä ja
paljon työtä vaativissa tapauksissa. Samoin oikeus
voisi käyttää entistä enemmän
teon vakavuuteen liittyvää harkintaa määrätessään
tuomion, koska rangaistusasteikko laajenisi sakosta kahteen vuoteen
vankeutta.